Päiväkodin henkilökunnasta

ja lopulta se oli minulle rankkaa.

Itselläni on myös ollut rankkaa. Erittäin riitaisa ero, läheisen kuolema, pelko lapsen terveydestä ja kaikenlaista muutakin. Ehkä siksi oli rankkaa olla toisen likasankona. Oman terapeuttini määräyksestä katkaisin häneen välini.

Itsekäs en halua olla, siksi en kaada kaikkia omia murheitani läheisteni niskaan vaan yritän jutella myös iloisista asioista, ja kysyä mitä heille kuuluu. Terapeuttini on "likasankoni" ja ystävät, naapurit, tuttavat ovat jotain muuta.

joudut toisen murheita hetken kuuntelemaan? VAi kävikö naapurisi siinä jatkuvasti ja olit "kokopäiväinen" terapeutti? Siltikin on vaikea uskoa, että siitä mielenterveys horjuisi itsellä. Lähinnä se alkaa liikaa hallitsemaan elämää.

Ahdistunut ihminen on itsekäs ja toisaalta on vaikea ymmärtää, miten se nyt olisi niin hirveää, jos toinen kertoo murheistaan. Eiköhän siinäkin ole ero, jos toinen hetkeksi murtuu kuin toinen käyttää täysipainoisena terapeuttina.

Itsekästä on olla auttamatta toista yhtä lailla kuin pyytää sitä apua. Me suomalaiset voitaisiin paljon paremmin, jos osattaisiin ojentaa toiselle auttava käsi tarvittaessa. Miten se nyt on itseltä pois hetki kuunnella toisen murheita? En mä ainakaan koe sitä niin kamalana stressinä.

kysymättä lainkaan, haluaako toinen niitä murheita kuunnella ja ottaa niistä osan kannettavakseen. Ystävät, perhe ja ammattiauttajat ovat sitä varten, että heille voi puhua. Muillekin, mutta silloin pitäisi kysyä että sopiiko sinulle että kerron asioitani, sillä koen nyt tarvetta puhua. Itse meinasin menettää oman mielenterveyteni, kun jouduin vasten tahtoani olemaan terapeuttina naapurille. Lopulta minun oli pakko katkaista välit häneen kokonaan.

sentään, nyt menee monelta kyllä puurot ja vellit sekaisin, anteeksi vaan. Siis en todellakaan vuodata omia murheitani pk:n henkilökunnalle vaan mulla on huoli lapsesta ja kyselen HÄNEN asioitaan. Ja koska mun on oltava varuillani exän takia sekä juuri tuo huoli lapsesta, on minun kerrottava jotain meidän elämästä. Mitään puhtaasti itseeni liittyvää en ole heille vuodattanut. Ja siis lapsihan on siellä hoidossa joten hänen asioista puhumisessa ei ole mitään ihmeellistä.

mietin asioita nyt vähän liikaa ja onhan se tottakin että en voi olla asiasta täysin varma, joten antaa olla. Kiitos kannustavista kommenteista vaikka empatian saanti ei ollut kirjoituksen itsetarkoitus. En silti voi kieltääkään etteikö sitä monesti olisi kipeästi kaivannut ja tarvinnut.

On niin ilkeitä ämmiä osa ja kiusaavat minuakin työaikana. Onneksi olen vain sijainen....

Pakko avautua kun sattui tosi kurja juttu lapsen päiväkodissa viime viikolla. Eli meillä on ollut lapsen kanssa todella rankkaa eron jälkeiset kaksi vuotta ja olen ollut ihan rikki. No, en taas voinut mitään sille, että mua alkoi itkettämään kun hain lasta hoidosta yhtenä päivänä. Vaihdoin siinä kuulumisia lapsen ryhmän työntekijän kanssa ja huomasin kun kaksi muuta siirtyi muutaman metrin päähän naureskelemaan...Tuli tosi paha mieli ja musta se oli tosi törkeetä vaikka olisinkin ollut välillä "vähän hassu" heidän mielestään. He eivät kuitenkaan voi aavistaakaan mitä kaikkea ollaan jouduttu kokemaan vaikka jotain tietävätkin. Jäi kyllä tosi paska fiilis...

ihmettä ne on sielä naureskelleet?

nauraneet, toinen vain kertoi hyvän vitsin tai jotain koomista lapset tekivät:)O

taisi nauraa mulle kun menivät vielä sitten tosi noloiksi kun huomasivat että näin ja tajusin. Nyt ei sitten ole kehdanneet oikein katsoa muhun päinkään kun menen päiväkotiin. Ja olenhan mä ollut "vähän sekaisin", mutta sellaisten elämänvaiheiden jälkeen ei kovin ihme. Toisaalta tyhmähän mä olen kun tuollaisesta välitän, harva voi tajuta millaisessa helvetissä olen elänyt ja ymmärtää siksi mitä käyn läpi.

Tuskimpa tädit sulle nauroivat.Silloin kun mieli on matalana niin kaikki näyttää kovin mustavalkoiselta.Toivottavasti sinunkin onnesi kääntyy ja saat iloa ja valoa elämääs.Älä murehdi tarhantädeistä.

niin ota yhteyttä päiväkodin johtajaan ja kerro tapahtuneesta. Asiatonta käytöstä. Voin hyvinkin uskoa että kokemasi on totta.



Itse päiväkodissa vuosia työskenneelleenä tiedän kyllä että kaikenlaista keskenkasvuista kasvattajaa sieltä voi löytyä..



Voimia ja kyllä elämäsi varmasti helpottuu ajan kuluessa. Hyvää kevättä.

Onpa todella lapsellista käytöstä hoitajilta. Tuollaiset kannattaa jättää omaan arvoonsa.

Pk:n tätien tehtävänä ei ole jaksaa tukea ja kuunnella sua kun sulla on VAIKEAA.

Pk:n tätien tehtävänä ei ole jaksaa tukea ja kuunnella sua kun sulla on VAIKEAA.

mutta asiallista käytöstä kaipaisin silti. Ei todellakaan tarvitse tukea minua, mutta että naureskella? Se on ihan toinen juttu. Mutta paras jättää omaan arvoonsa ja olla välittämättä.

taisi nauraa mulle kun menivät vielä sitten tosi noloiksi kun huomasivat että näin ja tajusin. Nyt ei sitten ole kehdanneet oikein katsoa muhun päinkään kun menen päiväkotiin. Ja olenhan mä ollut "vähän sekaisin", mutta sellaisten elämänvaiheiden jälkeen ei kovin ihme. Toisaalta tyhmähän mä olen kun tuollaisesta välitän, harva voi tajuta millaisessa helvetissä olen elänyt ja ymmärtää siksi mitä käyn läpi.

Olet jatkossa yltiöystävällinen ja "yhteistyöhaluinen". Juuri sopivasti yli, että alkaa ärsyttää.



Tai sitten menet joku kerta sinne jonkin toisen äidin kanssa, juttelet oikein näkyvästi ja katselet samalla ylös alas hoitajaa ja naureskelet sen äidin kanssa. Näyttää siltä, että teet saman hoitajalle.



Molemmat mallit toimii.



terveisin nimimerkki Been there, done that.

;)

siksi, että välillä en pysty pitämään joitakin asioita sisälläni vaikka haluaisin, mutta ennen kaikkea siksi, että lastani pystyttäisiin tukemaan tässä tilanteessa. Takana siis erittäin vaikea ihmissuhde, huoltajuusriitoja ymv. joihin exäni itse aikoinaan sotki viranomaiset ja muut lapsen kanssa tekemisissä olevat tahot. Pelko ja ahdistus kalvaa minua helposti yhä. Olin oikeasti menettää lapseni narsistille enkä näe siinä mitään huvittavaa.

;)

kuullutkaan moisesta.

siksi, että välillä en pysty pitämään joitakin asioita sisälläni vaikka haluaisin, mutta ennen kaikkea siksi, että lastani pystyttäisiin tukemaan tässä tilanteessa. Takana siis erittäin vaikea ihmissuhde, huoltajuusriitoja ymv. joihin exäni itse aikoinaan sotki viranomaiset ja muut lapsen kanssa tekemisissä olevat tahot. Pelko ja ahdistus kalvaa minua helposti yhä. Olin oikeasti menettää lapseni narsistille enkä näe siinä mitään huvittavaa.

vastaus numerolle 11(?).

tyyppi astelee sun työpaikalle ja alkaa yhtäkkiä avautumaan jostain sielunsa syövereissä olevista kokemuksistaan, samalla itkien ja tyrskien.



Olit sitten kaupan kassa, bussikuski, postinjakaja tai päiväkodissa töissä.

heillä oli joku muu juttu, mitä naureskelivat? Esimerkiksi joku juttu, joka oli juuri kerrottu ennen kuin tulit siihen paikalle? Ja tavallaan on kohteliasta siirtyä pois siitä kuuntelemasta, kun joku avautuu.