Mies kansainvälisiin kriisioperaatioihin? Kiitos ei!

jos nyt löytyisi joku toinen, jolla kokemusta asiasta.

nainen, jolla oli käsittääkseni miehensä kanssa sopimus, että mies menee ensin tyydyttämään tarpeensa kriisinhallintajoukkouhin ulkomaille ja sitten tehdään vielä yksi lapsi ja mies ei enää haikaile mihinkään kriisijoukkoihin.



Sain kuulla, ettei perhe ole nyt 10 vuodenkaan kuluttua vielä ainakaan hajonnut.



Minä itse ajattelen, että todellakin kuuluu sulle, mitä miehesi tekee. Siis ihan järkyttävä juttu, jos mies menee ulkomaille pitkäksi aikaa ja vielä vaaraan. Jos tällaista ei ollut puhe naimisiin mennessä hyvissä ajoin, niin kyllä sulla on siihen paljonkin sananvaltaa.

ei ole vastaavaa kokemusta, siis kriisityötä tekevästä puolisosta. Minun mieheni työnsä puolesta muuten vaan on joutunut olemaan poissa kotoa. Olen ajatellut asian niin, että se ei minulle kuulu, koska se on hänen työtään. Enkä halua, että hän jättää työn josta pitää minun vuokseni. Olen sitä mieltä, että jos toinen joutuu tekemään tällaisia uhrauksia perheensä (jonka toki minunkin mielestäni pitää olla se numero 1 mieheni elämässä) vuoksi, parisuhde ja perhe elämä kärsii, en halua, että mieheni olisi onneton sen vuoksi, että joutui jättämään työnsä.



Minäkin ajattelin ensin että olet itsekäs, kun edes ajattelet, että voisit toisen uraa rajoittaa, mutta tarkemmin asiaa ajateltuani ymmärän ahdistuksesi. Kriisialueilla työskentely ei ole ihan vaaratonta. Toisaalta kerrot, että miehesi on vapautuneempi kun saa tehdä tätä työtä, jos se on miehellesi kutsumus, luulen että hän on onnellisempi, myös teidän kanssanne kun hän saa tehdä mieleistään työtä. Mielestäni saisit olla ylpeä miehestäsi, kun hänellä on tällainen kutsumus hyvin harvat ovat valmiita tällaiseen työhön - auttamaan hädässä olevia.



Toivottavasti olette keskustelleet asiasta. Oletko ajatellut, että voisit mennä mukaan johonkin vapaaehtoistyöhön miehesi kanssa? Ehkä silloin ymmärtäisit paremmin hänen kutsumustaan? Ja kerro rehellisesti hänelle mikä sinua pelottaa ja miksi miehesi työssä. Hän ei osaa ehkä ajatella asiaa sinun kannaltasi, eli sitä kun sinä pelkäät kotona lastesi kanssa että miten miehellesi käy siellä kaukana jossain. Hän ei välttämättä ede osaa kuvitella konkreettisesti että minkälaista todella on tuolla suurten katastrofien keskellä (ymmärsin, että hän ei vielä ole siellä ollut).



Pahinta mitä tässä tilanteessa voi tehdä on suoranaisesti kieltää miestäsi osallistumasta tai tappelemasta aiheesta. ja pahin mahdollinen ajankohta riidalle on kun miehesi palaa esim. koulutusreissulta (jos käy esim. koulutuksissa tai työkeikoilla, jotka kestää monta päivää). Miehesi on väsynyt reissusta, hänellä on ollut ikävä perhettään ja hän on onnellinen onnistuneesta keikasta ja siitä kun näkee taas rakkaan vaimonsa ja lapsensa ja vastassa onkin nalkuttava akka ja tästä johtuen pahantuuliset kakarat. Ei kovin hyvä pohja rakentavalle keskustelulle. (et kerro oletteko tapelleet asiasta mutta tällaisissa tapauksissa ymmärtääkseni riidat on melko yleisiä.)



mutta puhukaa, puhukaa, puhukaa asiasta ja koittakaa vältää riitelemistä, varmasti päädytte molempia tyydyttävään ratkaisuun.

nainen, jolla oli käsittääkseni miehensä kanssa sopimus, että mies menee ensin tyydyttämään tarpeensa kriisinhallintajoukkouhin ulkomaille ja sitten tehdään vielä yksi lapsi ja mies ei enää haikaile mihinkään kriisijoukkoihin. Sain kuulla, ettei perhe ole nyt 10 vuodenkaan kuluttua vielä ainakaan hajonnut. Minä itse ajattelen, että todellakin kuuluu sulle, mitä miehesi tekee. Siis ihan järkyttävä juttu, jos mies menee ulkomaille pitkäksi aikaa ja vielä vaaraan. Jos tällaista ei ollut puhe naimisiin mennessä hyvissä ajoin, niin kyllä sulla on siihen paljonkin sananvaltaa.

Tämän aloituksen tarkoitus ei varsinaisesti ollut etsiä oikeutusta sille, että minulla on sananvaltaa tähän asiaan. Itse näen asian ihan selkeästi niin, että tottakai tämä asia kuuluu myös minulle. Vaikka aikuisen ihmisen nyt ei tarvitse toiselta varsinaisesti lupia kysellä, kyllä tällaisista asioista ainakin meidän parisuhteessa tasan tarkkaan päätetään yhdessä.

Enemmänkin on kysymys siitä ristiriidasta, jonka tämä asia sisälläni herättää. Kuten totesin, olen jo tottunut jossain määrin siihen, että mies on paljon pois kotoa. Se ei ole ongelma. Olot, joihin mieheni ja lasteni isä mahdollisesti menisi ovat ongelma. Tehtävät sisältävät riskejä, ja jättävät varmasti ihmiseen myös henkisiä jälkiä. Toisaalta mieheni tekisi arvokasta humanitaarista työtä. Ja mikä tärkeintä, tekisi juuri sitä mihin hänet on tarkoitettu.

Tähän henkiseen ristiriitaan ja siihen liittyviin asioihin kaipailisin muiden ajatuksia.

AP

miehesi on tehnyt valinnan, kun on mennyt kanssasi naimisiin ja perustanut perheen. Hän olisi voinut myös valita sen, ettei avioidu ja ottaa elämäntehtäväkseen kriisinhallinnan.



Mies on siis valinnut näin ja kantaa valintansa seuraukset. Ei sun tartte hänen hinkujaan kriisinhallintaan kuunnella. Jos et halua, hän ei mene ja sillä siisti, vaikka kuinka häntä sapettaisi. Kaikkea hän ei voi tässä maailmassa saada. Ei ole oikein, että sinulle tulee lisätyötä perheestänne yksin ja te joudutte elämään epävarmuudessa.

moni sodasta palannut tuli henkisesti riekaleina, eikä koskaan tervehtynyt. Miehesi voi saada elinikäisen henkisen trauman.



Miehesi voi myös saada jonkin taudin, joka ei paranekaan.

ei niinkään kriisityössä, vaikka monissa paikoissa, joissa hänen projektinsa toimivat, on kyllä suomalaisittain kestokriisi päällä. Jos ei villieläimet hyökkäile ja taudit vaivaa, niin sitten on nälänhätää ja poliittista levottomuutta.



Minä oikein rohkaisin miestäni näihin hommiin, koska minusta on ihanaa olla keskenään lasten kanssa muutamia viikkoja kerrallaan silloin tällöin, ja tuo työ on siinä mielessä mahtavaa, että tulokset näkyvät heti ja ovat todella tärkeitä niille, jotka työstä hyötyvät paikan päällä. Minä en ehkä voisi katsoa itseäni peiliin jos olisin estänyt miestäni auttamasta näin konkreettisesti kun tilaisuus siihen on tullut.



Mihin sinä aikuinen ihminen tarvitset miestäsi koko ajan?

miehesi on tehnyt valinnan, kun on mennyt kanssasi naimisiin ja perustanut perheen. Hän olisi voinut myös valita sen, ettei avioidu ja ottaa elämäntehtäväkseen kriisinhallinnan. Mies on siis valinnut näin ja kantaa valintansa seuraukset. Ei sun tartte hänen hinkujaan kriisinhallintaan kuunnella. Jos et halua, hän ei mene ja sillä siisti, vaikka kuinka häntä sapettaisi. Kaikkea hän ei voi tässä maailmassa saada. Ei ole oikein, että sinulle tulee lisätyötä perheestänne yksin ja te joudutte elämään epävarmuudessa.

Mutta on kai tämäkin totta.

Toisaalta minä olen tehnyt valinnan, kun olen mennyt naimisiin juuri mieheni kanssa. Ihan tänne asti en ehkä silloin kyennyt näkemään, mutta puoliväliin matkaa ainakin.

Lisäksi useilla muillakin kriisinhallintaoperaatioihin osallistuvilla ihmisillä on perhe ja ihan tavallinen normaalielämä. Eivät he ole mitään viittaan pukeutuvia sankareita, jotka liitävät pitkin maailmaa kriisialueelta toiselle.

Lisätyö perheessäni taas ei ole mikään ongelma. Perhe ei ole mikään suuri jalkaan sidottu rautapallo, jota me yhdessä mieheni kanssa raahaisimme eteenpäin. Kyllä minä yhden perheen osaan ja jaksan hoitaa ihan yksinkin ainakin näin tilapäisesti.

Ja se, että minun ei tarvitse kuunnella hänen hinkujaan kriisinhallintaan kuulostaa oikeasti jo liian itsekkäälä minun osaltani.

Epävarmuus taas on fakta.

Ja teksti sisälsikin jo vastauksen myös nro 13 kysymykseen siitä, mihin minä aikuinen ihminen miestäni tarvitsen jatkuvasti?

Jos hän jo lähtiessään tietää mitä suurinpiirtein on edessä, tuskinpa traumat kovin pahoja tulevat olemaan. Hän todennäköisesti ymmärtää jo nyt, ettei maailma ole täydellinen ja moni lähtee täältä tuskissaan ja hädissään. Se, että sen näkee livenä, saattaa tietenkin olla mieleenpainuvampaa, mutta kyllä nekin muistot unohtuvat. Ja jos on kuitenkin itse ollut auttamassa, voi tavallaan nukkua yönsä kunnolla vaikka surua on todistanutkin. Meidän läskiperseisten pilallehemmoteltujen joditabletinhamstraajien sen sijaan pitäisi vähän hävetä huoliamme ja käydä katsomassa ihmisten hätää, että saisimme maailmankuvamme oikeaan perspektiiviin.



Onnea miehellesi jos päättää lähteä.

onko miehesi saatava sinulta lupa?

onko miehesi saatava sinulta lupa?

Viestistäsi päätellen tarkoituksenasi on vain haastaa riitaa tai muuten vaan mollata minua.

Itsekäs tai ei, ajattelisin, että tämän tason asiat alkavat jo kuulua myös minulle mieheni vaimona ja hänen lastensa äitinä.

Mieluusti jatkan aiheesta keskustelua kanssasi, mikäli sinulla on jonkinlaista kokemusta asiasta. Sitähän täältä haenkin.

onko miehesi saatava sinulta lupa?

Viestistäsi päätellen tarkoituksenasi on vain haastaa riitaa tai muuten vaan mollata minua. Itsekäs tai ei, ajattelisin, että tämän tason asiat alkavat jo kuulua myös minulle mieheni vaimona ja hänen lastensa äitinä. Mieluusti jatkan aiheesta keskustelua kanssasi, mikäli sinulla on jonkinlaista kokemusta asiasta. Sitähän täältä haenkin.

ja en minä sinua mollaa

itse sanoit että hänen vaimona ja lasten äitinä nuo asiat kuuluvat sinulle

joten miehesi on saatava sinulta lupa

ja japanilaiset ovat keltaisia, ei valkoisia

Ihme tyyppi tuo sinulle vastaillut. Vertaistukea ei ole minulla antaa, mutta ymmärrän täysin halusi miettiä tätä asiaa. Eihän se ole pelkästään miehesi asia, jos hän ehdoin tahdoin valitsee työn jossa ollaan poissa kotoa viikkokausia ja jossa on jopa hengenmenetyksen vaara. Yhdessähän tuo pitäisi päättää. On mielestäni kohtuutonta, että sinun pitäisi yksin vastata yhdessä hankitusta perheestä, kun mies toteuttaa itseään, ellei siitä työstä ole yhdessä sovittu. Puhumattakaan mitä pitkät erot ja huoli isän hyvinvoinnista voivat tehdä lapsille jne.



Ei se kai auta kuin jutella asiasta. Toivottavasti löydät vertaistukea!