Tajusin juuri, että olemme perheenä jotenkin onnellisempia kun on vähän rahaa

enemmän on rahaa. saa kaikki toteuttaa itseään ja haaveitaan miten huvittaa. ei ole pelkoa, ettei olis varaa opiskellessa elämään, sillä rahaa siihen löytyy aina.

mieluumin vituttaa rikkaana kuin köyhänä, jos siis vituttaa

Nyt tuntuu tyhmältä, että joskus olen esim. stressaantunut siitä kun ollaan menossa ulos syömään, että mihinhän ravintolaam sitä menisi? Tai miettinyt sitä, onko lapsilla nyt tarpeeksi huvituksia jne? Tai käynyt vaan koiran kanssa kävelyllä koska niin täytyy tehdä. Nykyäänoikeasti nautin tosi pienistä asioista, kahvihetkestä, auringon noususta, siitä kun saatan ekaluokkalaiseni kouluun, siitä hetkestä kun illalla nukahdan. Uskon että tämä johtuu siitä että olen kaikessa nykyään läsnä, eikä rahasta, mutta sen vähyys herätti/pakotti toisenlaiseen ajatteluun. Kiitos siitä. ap

olet hieno tyyppi.mun uskoa ihmiseen vahvisti sun kirjoitus.ihanaa, kun sun kaltaisia on olemassa.meilläkin eletään nykyään samallalailla.ihminen tarvitsee loppujen lopuksi vähän ns. ostettua tavaraa. meidät on vaan huijattu tarvitsemaan ja kuluttamaan.

oravanpyörästä pois. Palkka tippui roimasti, koska teen vain 3 pvää viikossa töitä, mutta olemme kaikki paljon onnellisempia, koska äiti on enemmän kotona ja mulla on aikaa.



Kun lapset ovat koulussa siivoan vapaapäivänäni ja pesen pyykkiä. Viikonloput mulla onkin sitten aikaa olla lasten ja miehen kanssa eikä tarvii tehdä kotitöitä.

niin mahtavaa, että eniten harmittaa että en ole aiemmin tajunnut elää elämääni näin täysillä. Nykyään innostun kaikesta toisten mielstä pienistäkin jutuista. Esim. olen ihan fiiliksissäni kun meillä on saunavuoro tai tapaan ihmisiä tai luen lapsille, kuuntelen musiikkia. Ja just nää huikeat hetket ei maksa mitään. Läsnäolon voima on mieletön. Ihanaa päivää kaikille! ap

että vain köyhä voi olla onnellinen.

liity rahan määrään. Köyhänä opiskelijana olin ihan onnellinen, vaikka piti aina tarkkaan laskea menot. Nyt hyvässä ammatissa niin ikään hyvätuloisen puolison kanssa on tosi kiva, kun voidaan tehdä tarpeelliset hankinnat ilman laskemisia. Tosin puolisoni on muuten vain todella nuuka ja eilenkin sisustusliikkeessä tinki design-matosta 5% alennuksen sekä ilmaisen toimituksen. Annan hänen aina hoitaa hintaneuvottelut.

Jotenkin on vallalla se ajattelutapa, että pienituloinen ei edes SAISI olla onnellinen niistä asioista, jotka hänellä on hyvin ja jotka tuottavat iloa. Saunavuoroesimerkistäsi

Nykyään innostun kaikesta toisten mielstä pienistäkin jutuista. Esim. olen ihan fiiliksissäni kun meillä on saunavuoro / ap

tuli mieleen, kun erehdyin kerran kysymään palstalla jotain makkaran lämmittämisestä kiukaalla. Minulle heitettiin, että voiko olla surkeampaa kuin kämäisen vuokrakämpän yhteisessä saunassa lämmittää jotain makkaranpätkää. Minulle se saunavuoro ja makkaran lämmitys oli viikoittainen nautinto.

Joskus joutuu oikein puolustelemaan, miksi on ihan tyytyväinen eikä riiputa päätään ja voivottele surkeuttaan, "vaikka" elämä ei vastaa joidenkin ihmisten mittapuita hyvästä elämästä.

Kiitollisuus ja kiitollisuustaitojen harjoittaminen on muuten onnellisuustutkimustenkin mukaan yksi onnellisuutta lisäävä tekijä. Se, että osaa nauttia siitä, mitä on.

sitäpaitsi liika raha laiskistuttaa ihmisen ja vie kyvyn olla luova.

vienyt. Vaan ehkä juuri se stressin väheneminen.



Meilläkin elettiin aivan ihanaa aikaa kun mies opiskeli. Mentiin päivä kerrallaan ja rahat riitti, mutta eipä jäänyt ylikään. Kuitenkin juuri tuo, että oltiin paljon yhdessä, tehtiin tavallisia asioita YHDESSÄ on juuri se avainasia, uskon.



Nyt kun mieheni taas aloitti työt, tulotaso nousi roimasti, mutta elämänlaatu kyllä kärsii. Hän on poissa paljon enemmän kuin opiskellessaan. Kun hän on kotona, tietty työstressi seuraa kuitenkin mukana. Viikonloppuisinkaan ei rentouduta täysin, kun sunnuntai menee jo seuraavaan viikkoon valmistautuessa. Ja minäkin väsyn ihan eri tavalla, koska koen jääneeni yksin kodinhoidon ja lasten kanssa. Sellainen "henkinen yhteys" välillämme on vähentynyt, kun työ vie niin suuren osan ajasta.



Opiskeluaikojen vapautta ja rentoutta kaipaan päivittäin. Ja voisin myös suuren osan perheemme tuloista antaa, jotta saisin tuon rennon perheajan takaisin!

tuosta ap:n kirjoituksesta oman elämämme vielä muutaman kuukauden takaa, ja uskon että hän on aidosti onnellinen.



Mekin elimme vuokrakämpässä lähiössä, jossa asukkaiden kesken oli tosi yhteisöllinen meinki. Jotenkin se, että kaikki oli enemmän tai vähemmän vähävaraisia (=opiskelijoita tms) loi sinne sellaisen leppoisan ja auttavaisen ilmapiirin. Mä todellakin nautin siitä, että lauantaisin oli yhteissauna, ja naapureita piipahteli kylässä ja toisinpäin. Talvisin jäädytettiin lapsille oma luistinrata ja isät teki valtavista lumikasoista yhdessä lapsille linnat. Pakkaspäivinä kaikki kotiäidit kerääntyivät yhteisiin tiloihin, pistettiin lapsille temppurata tai muskari pystyyn ja keitettiin kahvit. Pari kertaa vuodessa anottiin vuokranantajalta vähän sponssirahaa, että lapset sai puuhapäivän poniajeluineen. Se oli hyvinvoinva yhteistö, jonne mahtui monenlaista menijää, kenenkään ei tarvinnut olla täydellinen. Sillä mitä tienasi ja omisti ei ollut minkään valtakunnan väliä, ja ihmisillä oli aikaa.



Nyt sitten ollaan muutettu uuteen lähiöön, jossa elintaso on kaikilla korkeampi. Aamuisin menee letka autoja motarille ja iltaisin toinen letka takaisin. Kaikki tuntuvat olevan kovin kiireisiä. Yhteisiä tiloja ei ole, ihmiset ei vietä aikaa naapureiden kanssa eikä täällä kukaan näytä oikein kiinnostuvankaan sellaisesta. Kun kysyin mitä kautta he ovat järjestäneet lapsille yhteistä ohjelmaa, mulle suurinpiirtein naurettiin. Ilkivaltaa on paljon enemmän kuin entisessä, kytyisessä lähiössä, koska sellaista spontaania valvontaa ei ole. Meidänkin elämä on jotenkin mennyt sellaiseksi, että autolla vaan markettiin tai muualle ostamaan ja kuluttamaan, kävellen tai pyörällä ei mennä minnekään. Kun pihalla ei näy muita perheitä, mekään emme enää käy perheenä pihalla lapsen kanssa. Minusta tuntuu, että meillä oli ennen, köyhempänä elämässä jotain olennaisempaa, maanläheisempää ja nautinnollisempaa kuin nyt tämä aika kiireinen elämä.

ja voi tehdä elämässä sellaisia asioita mitä haluaa. Opiskelen avoimessa yliopistossa työn ohella, vapaa-aika menee silti pitkälti perheen parissa harrastaessa, yhdessä liikkuessa, omalla mäkillä touhuillessa tai vaikka lomareissulla, jos siltä tuntuu. Jos astinapesukone tai pyykinpesukone laukeaa, voi kävellä kauppaan ja ostaa uusi.

Meidän perhe on kyllä varmasti vähävarainen myös muidenkin mielestä kuin itseni,naapuri joskus käy ihmettelemässä että herranjestas kylläpä teillä on tuota menoa rahallisesti ku niin paljon lapsiaki...Meillä on viis mainiota tenavaa enkä ole töihin vielä mennyt vaan olen kotihoidontuella kotona ja mies työtön.Asuntolainaa on tarpeeksi mutta eipä tartte tosin miettiä että koskas lähdettäis bilettään tai minne?vilpittömästi olen aivan onnellinen näin köyhänä ja koko perhe tyytyväinen elämäntilanteeseen,huonomminki vois olla!

Olen todellakin sitä mieltä, että itken mielummin Mersussa kuin Ladassa.

Eikä ole olemassa mitään isoa "onnen kimpaletta". Onni syntyy pienistä asioista ja niiden näkemisestä. Itselle onni on oma perhe ja yhdessä tekeminen. Tänäänkin se on ollut kävelyretki kauniissa ilmassa oman perheen kanssa. Sitä yksinkertaista arkea. Sitä ainakin minun onni on.



Ja ymmärrän täysin AP:n kirjoituksen.

nauttia elämän pienistä asioista, ei se ole teidän perheen yksinoikeus

rikas voi nauttia mistä haluaa, köyhä siitä, mihin on varaa

ja on tavallaan helpompaa.

Ja kun siihen on oppinut, ei rahan tulo enää tee elämästä uudestaan hankalaa tai monimutkaista

Mieluummin olisin rikas, ei tarvitsisi joka senttiä laskea ja lapsetkin sais harrastaa jotain,eikä olisi rahasta kiinni.

Tässä sen down shiftauksen hyödyllisyyden näkee: joskin ap on "joutunut" tilanteeseen osittain olosuhteiden pakostakin, mutta silti.

Onnellisuuteen tarvitaan loppujen lopuksi hyvin vähän, eikä monetkaan niistä onnea tai tyytyväisyyttä synnyttävistä asioista ole riippuvaisia rahan määrästä. Materiaalisessa oravanpyörässä jumissa olevat eivät tätä luonnollisestikaan pysty käsittämään ja varmaan sisäiset defenssit estävät heitä ymmärtämästä oman tilanteensa paradoksaalisuuden.



Olen onnellinen puolestasi ap! Nauti tilanteestanne: yhteisistä rakkauden täyttämistä hetkistä perheen kesken ja rauhallisista kävelyistä koiran kanssa.

Back to the basics tekisi jokaiselle hyvää aina silloin tällöin.

Varakkaat vain joutuvat uhraamaan monesti sitä arvokkainta (=aikaa) saadakseen sitä rahaa. Ja se aika on perheeltä ja kiireettömyydeltä pois.