Lue keskustelun säännöt.
Olen todella yksinäinen ja onneton
12.03.2011 |
Siis tilanne on tämä: olen yh ja 3 lasta, käyn töissä, mutta minulla ei ole YHTÄÄN ystävää, eikä ketään joka esim. kävisi kylässä, siis vaikka sukulaisia tms. Siis 7 vuotta on jo mennyt täysin yksin. Töissä on työkaverit, mutta ei ketään sellaista jonka voisin pyytää meille. Vapaapäivät menevät kotona lasten kanssa ja koska lasten isä näkee aniharvoin lapsiaan, en näin ollen minäkään pääse mihinkään vaikkapa harrastamaan jotain. Nytkin pitkä raskas viikonloppu meneillään ja katselen vaan ulos. Ei mitään(sosiaalista) tekemistä.
Kommentit (7)
olin tosi aktiivinen, harrastin, opiskelin, kävin baareissa jne. Sitten alkoi alamäki kun menin suhteeseen "väärän" miehen kanssa, tehtiin lapset ja erottiin. Jäin ihan tyhjän päälle. Asun nyt eri paikassa, ei ketään tuttuja enää missään. Ihan karseaa tää elämä. Todella masentavaa.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ainakin oletin näin, kun sanoit että 7 vuotta mennyt yksin (siis olisiko pienin lapsi vähintään 7-vuotias?)
Sun pitää saada itsesi ja lapsesi ulos asunnostanne, ihmisten ilmoille, työ- ja koulupäivien jälkeen.
Lähtekää uimahalliin, elokuviin katsomaan koko perheen elokuvia, käykää kirjastossa, poiketkaa kahvilaan kahville, luistelemaan yleisövuorolla jäähalliin, perhekerhoihin.. pääasia, että menette ihmisten keskelle! Silloin ei tunnu yksinäiseltä, vaikkei kenenkään kanssa siellä olisikaan.
Sitten kun lapset vielä vähän kasvavat, että voit jättää heidät hetkeksi yksin kotiin, ala käymään jossain harrastuksessa, jossa voi jutella samalla. Siellä sitten tutustuu ja voi saada ystäviä :)
tilanteesi kanssa, tiedän muutaman muunkin yh:n, joiden lasten isät eivät juuri tapaa lapsia eivätkä näinollen saa juuri lainkaan aikaa itselleen.. Mutta varmasti on foorumeita, jossa voisit tavata samankaltaisessa tilanteessa olevia!
Asutko jossain pienellä paikkakunnalla vai kaupungissa?
nytkin voisin olla jo tunnin pari illalla omissa jutuissa mutta missä? en vaan keksi mitään ja tuntuu että lapset tarvitsevat mua kotona, jotenkin on sellanen häpeä, etten kehtaa liikkua yksin lasten kanssa, tuntuu että kaikki tuijottaa säälien tai jopa vihamielisesti! Kuullostaa hullulta, mutta jotenkin koen itseni niin oudoksi linnuksi. Ulospäin olen ihan tavallinen nainen.
ap
itselläni on kolme lasta, en ole yksinhuoltaja, mutta käytännössä 95% eissuista ja liikkumisesta teen yksin lasten kanssa, sen vaan halusin sanoa, että älä ihmeessä häpeile liikkua lastesi kanssa, ei kukaan siihen edes huomiota kiinnitä :D ja eihän siinä ole mitään pahaa, että pärjää yksin kolmen ihanan lapsen kanssa reissussa ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nytkin voisin olla jo tunnin pari illalla omissa jutuissa mutta missä? en vaan keksi mitään ja tuntuu että lapset tarvitsevat mua kotona, jotenkin on sellanen häpeä, etten kehtaa liikkua yksin lasten kanssa, tuntuu että kaikki tuijottaa säälien tai jopa vihamielisesti! Kuullostaa hullulta, mutta jotenkin koen itseni niin oudoksi linnuksi. Ulospäin olen ihan tavallinen nainen.
ap
pääset tuosta hölmöstä tunteesta eroon, ei kukaan oikeasti kiinnitä mitään negatiivista huomiota, jos äiti on itse lasten kanssa jossain, ilman miestä siis :D
Eli nyt vaan itseäsi niskasta kiinni, teet suunnitelman ja merkkaat kalenteriin ensi viikolle yhdelle iltapäivälle/illalle menon kirjastoon/uimahalliin lasten kanssa, ja toiselle iltapäivälle menette elokuviin tai luistelemaan tai kahvilaan kahville ja mehulle. Tee se myös! Tsemppiä :)
Miten ennen lapsia, oliko sinulla silloin ystäviä?