Mikä (koti)äitiydessä on niin hienoa?

kun jäin pois töistä. Tuntui etten voinut täysipainoisesti toimia sekä töissä että äitinä. Nyt keskityn äiatinä oloon muutaman vuoden ja sitten on taas työn vuoro. Perfektionisti olen luonteeltani ja työni oli vaativaa.

ei kai siinä sinänsä mitään hienoa olekaan. Itse haluan lapsilleni parasta ja siksi olen mahdollisimman pitkään kotona heidän kanssaan (mikä tarkoittaa että lapset on noin 3- ja 4-vuotiaita silloin, jos oma pääni kestää). Pakkopullaa tämä välillä (aika useinkin) on minullekin... Kyllä itse ainaki kaipaan jotain muitakin "haasteita" elämään kuin kotihommat ja lasten kasvatus.

Hyvää on se, ettei lasten ole tarvinut heti pienestä rynnätä siihen arkiseen vanhemman työrumbaan. Vaikka päivät vedetään perusrutiineilla, aamut ja illat on kyllä rauhallisia. Ei ylös kukonpierun aikaan, ei kiirettä mihinkään...

minulta kysytään, silti mulla meni vähän paremmin, viihdyin kyllä kotona lasten kanssa, mutta iloinen olen, kun saan taas töissäkin pakertaa.



Kaikki ei osaa iloita pienistä asioista :(

mutta mukavaa vastapainoa se on työelämälle. Musta on kiva tehdä puoli vuotta töitä ja olla sitten puoli vuotta kotona. Se on sellainen pätkä, jonka vielä nautin. Nyt on tosin viimeinen lapsi tulossa, joten kauaa ei ole tätä pätkäelämää luvassa.



Kotona on kivaa

-kun saa suunnitella ohjelmaa vapaammin (isojen lasten kanssa kerhot, eskarit sun muut kyllä aikatauluttavat elämää)

-kun saa olla kotona, varsinkin jos pitää sisustamisesta ja siivoamisesta. Minä en pidä kummastakaan.

-kun näkee lapsia enemmän.



Töissä saa sen sijaan omaa ajateltavaa, omaa tilaa, omaa elämää ja enemmän rahaa. Nyt töissä ja onnellinen :)

Minulla on oma verhoiluyritys, joka on nyt huilimassa hoitovapaan takia. Lapsia on kolme alle kouluikäistä, välillä olen tehnyt töitä kotona. Siis tämähän on ihanaa! Miten joku ei huomaa kaiken tämän ihanan arjen arvoa?



Varjelen lapsiani elämän hektisyydeltä viimeiseen asti! Käyvät kyllä eskarissa, kerhossa, soittotunnilla, kuorossa, muskarissa... Kiireistä on meidänkin elämä, mutta vähän eri tavalla.

Olen ollut työelämässä 12 vuotta ja esikoisesta palasin heti äitiysloman jälkeen töihin. Nyt kakkosen kanssa nautiskelen laiskottelusta, hitaudesta ja yksinkertaisesta elämästä. Esikoinen on eskarissa joka päivä 4 tuntia ja sitä myöten ei tarvi niin paljon keksiä edes aktiviteetteja. Kuopus 13kk.



Välillä, kun oikein tympii, muistelen työn raskautta ja sitä, kuinka rankkaa on yhdistää pieni lapsi ja työ.

olin tosi yksinäinen kotirouvana

Lapset itse: ne nyt vaan on niin mahtavia tyyppejä, niiden kanssa on ihanaa viettää aikaa. Kenen muun kanssa päiväni mieluummin viettäisin?



Puuhailu: saa tehdä vaikka ja mitä, ihan ne tavallisetkin jutut on kivoja. Siivoamisesta ja ruoanlaitosta saa mieluisia juttuja kun ottaa ne "haasteiksi" itselleen, kokeilee uusia juttuja. Kuuntelee musiikkia samalla.



Äitikaverit: Pari riittävän mukavaa äitiystävää lähiseudulle kun saa kaiveltua, niin päivät kuluu mukavasti vuorokahveilla.



Kiireettömyys: juuri mihinkään ei ole ihan pakko mennä. Okei usein sitä puolipakolla valitsee sen leikkipuiston eikä lapsen uniaikaan viitsi kotoa poistua. Silti, saa löllöillä kotona lasten kanssa ja kaivaa napaa.

Vaikka lapsia on kaksi, voi heidät ottaa aamulla viereen ja kölliä sängyssä vielä vaikka pari tuntia. Aamukahvitkin voi juoda ihan rauhassa. Siivota sitten kun huvittaa. Kyllähän näitä syitä on, joista toki suurimpana ja parhaimpana on juurikin lasten kanssa oleminen.



kotiäiti ja lapset 4v sekä 8kk

- kiireetön arki tavoitteena, itse en juuri saanut kicksejä...

Välillä vaan masentaa... Huonoja puolia voisin luetella vaikka kuinka paljon! Olenkin miettinyt, että menisin töihin. Lapsi varmaan kärsii enemmän ollessaan kanssani kotona kuin hoidossa. Ehkä olen sitä naisryhmää, jonka ei ikinä pitäisi hankkia lapsia.



ap

Olin 2 vuotta kotona enkä ihan hirveästi nauttinut siitä. Halusin kuitenkaan suoda lapselleni kiireettömän varhaislapsuuden läheisen aikuisen kanssa. Nyt olen ollut 1,5 v. töissä ja nauttinut tästä muuten, mutta onhan tuo aika lapsen kanssa iltaisin tosi lyhyt :( Nyt toinen tulossa ja uskon, että osaan olla rennompi ja nauttia siitä kiireettömyydestä enemmän. Etenkin kun tiedän, että tämä kakkonen jää todennäköisesti viimeiseksi. Pari vuotta tuntuukin nyt ajatuksissa tosi lyhyeltä ajalta, kun tietää, että sitten sitä työn ja kodin yhdistämistä ehtiikin tehdä seuraavat 16 vuotta suurinpiirtein.

että voi tarjota pienelle lapselle mahdollisuuden kasvaa ja kehittyä kodin turvallisessa ympäristössä, jossa hän saa päivisin tarvitsemaansa hellyyttä ja läheisyyttä.

Itse en kovinkaan paljon nauti kotona olosta, aika käy välillä todella pitkäksi ja esim ulkoilua suorastaan inhoan näin talviaikaan.

Mutta mielestäni tämä muutaman vuoden kotona olo on lapsen hyvinvoinnin takia sen arvoista, etten valita vaan olen onnellinen, että minulla mahdollisuus tehdä näin.

Ura kokee tässä kyllä aikamoisen kolauksen, mutta onneksi työikää on vielä jäljellä vuosikymmeniä, joten pitkässä juoksussa vaikutus pieni.

lapsi on hiukka yli vuoden...

rasittava ikä...

sotkee koko asunnon.

mutta pakkoha täs on olla ...

En ole luonnostani kotiäiti. En osannut kokata, taloustyöt olivat vieraita, en ompele, en tykkää askartelemisesta. Ja viihdyin hyvin töissäni.



Olen kotona sen takia, että yksinkertaisesti nautin lapseni seurasta. Pari vuotta sinne tänne, elämä on tässä ja nyt, hän on pieni vain hetken. Haluan lisäksi tarjota kiireettömän ja stressittömän vauva- ja taaperoajan hänelle. Kyllä se hektinen elämä joka tapauksessa tulee koettua vähän myöhemmin.



Mutta onhan tämä "tylsää" välillä. Olen ottanut haasteena: opetellut tekemään ruokaa, siivoamaan, jopa jonkin verran ompelemaan. Mutta ennen kaikkea olen läsnä.



Arvostan kotonaoloa, vaikka olisihan se itselle kiva tehdä töitä jonkinverran. Ottaa päähän kun Suomessa ei ole osa-aikatyökulttuuria. Sitä ei oma työpaikkana voi tarjota ja juuri koskaan ei ole oman alan osa-aikaisia työpaikkoja tarjolla. Mutta kokopäivätöihin en vielä halua, en itseni enkä lapseni takia.