Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa mua olemaan kypsempi vanhempi. Nirso lapsi...
09.03.2011 |
Meillä on ihan supernirso poika, 9-vuotias. Poika on monella muullakin tavalla vaativa, mutta jotenkin mun on hirveän vaikea sisäsiististi ja nätisti sulattaa tätä ruokanirsoilua. Lapsia meillä on kolme, kaikki muut perheestä tyhjentää hetkessä kiitollisina ja hyvällä ruokahalulla lautasensa, mutta tämä yksi sankari kääntelee haarukalla ruokia lautasellaan, mutta suuhun asti niistä ei päädy juuri mikään.
Poika on ollut sellainen aina, nyt tilanne tuntuu pahenevan, tai ehkä se on enemmän sitä, että olen toivonut ajan tekevän tehtävänsä ja ruuan alkavan maittaa, mutta minkäänlaista parannusta tilanteeseen ei tule.
Poika ei käytännössä suostu koskemaan lihaan, kanaa, kalaan, kasviksiin, vihanneksiin, juureksiin, mihinkään kastikkeeseen, keittojen liemiin. Lihassa pokkeuksena on makkara, nakki, joskus harvoin lihapullat, sellaista eineslihaperunasoselaatikkoa suostuu syömään, mutta vain yhden merkkistä. Ei siis kinkkua leivän päälle, ei jauhelihakastiketta, ei makaroonilaatikkoa, ei oikeastaan mitään, mitä lapset yleensä rakastavat. Kärsii vähän laktoosivaivoja, mutta ei kykene (?) nielemään laktoositonta maitoa, ja vaikka kuinka salassa kaadan ja huijaan maidon olevan tavallista maitoa, jää lasillinen juomatta.
Aivan h******n rasittavaa. Ja kerrottakoon vielä sivuhuomautuksena, että rakastan ruuanlaittoa, teen sitä osittain työkseni, harrastan sataprosenttisesti ja minulle hyvä, laadukas, monipuolinen ja puhdas ruoka ovat tärkeitä asioita. Ja sellaista haluan perheellenikin tarjota. Ja mitä haluaa poika? Makkaraa, nakkia, einessoselaatikkoa, pakastepinaattikeittoa, pinaattilettuja, leipää, leipää, leipää, leipää, jogurttia ja muroja. Eipä juuri toteudu nuo minun ajatukseni ja käsitykseni hyvästä ja tasapainoisesta ruokavaliosta...
Minkäänlaista erikoiskohtelua poika ei ole koskaan pöydässä saanut. En ole siis tehnyt koskaan erillisiä ruokia hänelle, sen verran olen periaatteistani tinkinyt, että meillä on ruokapöydässä usein leipää, jota sitten syö nälkäänsä. Muutoin en pidä leipää ruokapöydässä tarpeellisena. Olen poistanut hänet lukemattomia kertoja pöydästä, sanonut, että ruokaa on tarjolla vasta seuraavalla aterialla, ei sekuntiakaan aikaisemmin, sitä ennen hanasta saa vettä (tämä on yleiskäytäntö). Olen kieltänyt jälkiruuat ym. muita kivoja asioita, jos lautanen ei tyhjene, mutta poika jättää silti mieluummin syömättä. Olen pyytänyt häntä kertomaan, mikä ruoassa ei maistu hyvältä, voisinko valmistaa sen ehkä toisin. Olen sanonut, että ruokailusta ei tehdä meillä mitään isoa numeroa, että jos joku ei maita, ilman sen suurempaa huomiota, siirtää sen sipulinpalan lautasen reunaan ja asia on ok. Olen rohkaissut maistamaan, kertonut, että ihmisen suu tarvitsee toista kymmentä makukokemusta, ennen kuin oppii uuteen. Tehnyt yhdessä pojan kanssa kauppalistat ja päivittäiset ruokalistat (onko ok jos makkaraa syödään 365pv/v 3krt/pv ja loput ruuat leipää?). Olen uhkaillut, kiristänyt, vaatinut, heittäytynyt marttyyriksi, ihan kaikkea... Tiedän, ei hyvä asia.
Ruoka on itselleni hyvin tärkeä asia. Valmistan sitä hartaudella, rakkaudella ja ajan kanssa, vähän sillain master chef amatöörikokki tyyliin=) Ja kun saan sen viisi tuntia valmistetun lähiruokameininkini kauniisti katettuun pöytään valmiiksi ja perhe voisi yhdessä istua rennosti nauttimaan ja seurustelemaan keskenään ja tämä poika saa sen nyrpistelyhaarukallatökkimiseiolevaannälkäminkä merkkisestäjuustostatääolikaanonkopakkomaistaaihankaikkea-vaiheen päälle, on mun yleensä melko hankalaa saada kätkettyä omaa loukkaantumistani ja pettymystäni ja ärsytystäni ja mitä lie.... Ja sitten mulla alkaa se olehyväpoistupöydästäjoskerraneitaaskaan-jäkätys.
Mä uskon, että poikaa ahdistaa vähintään yhtä paljon meidän ruokailut, kuin mitä mua ne nyrpistelyt harmittaa. Tilannetta ei helpota se, että pojalla on ihan hirveän herkkä oksennusrefleksi, jos "pakottaa" syömään, oksentaa varmasti. Toisaalta myös kuuluu niihin ihmisiin, joiden käyttäytyminen muuttuu raivopäiseksi ja pelottavaksi, jos verensokeri pääsee liian alas. Eli siis iso ongelma on myös se, että poikaa on hankala pitää niin pitkään nälässä, että alkaa maistumaan, koska samalla kanssaeläjien elämä vaikeutuu potenssiin sata.
Mä en tiedä, mitä teen, miten voisin syrjäyttää omat pahan mielen tunteeni, miten houkutella poikaa rohkeammaksi maistajaksi, miten tarjota sille oikeaa ja ravintorikasta ruokaa, jne... Kyse ei mielestäni missään tapauksessa ole siitä, että tämä olisi pojan valtapeliä, testaisi miten paljon voi pyörittää mua, kuinka helposti annan periksi tms. Lapsi on ollut tuollainen ihan aina ja ihan oikeasti valitsee mieluummin vaikka linnanmäkireissun menettämisen kuin söisi sen jonkun ruuan (testattu on useamminkin)...
Auttakaa mua auttamaan tota poikaa. (ja vähän muakin)...
Kommentit (7)
antaisit sille pojalle sitä mitä syö. kuulosti oikeasti siltä että se vaan ei tykkää. joku herkkä makuaisti? mikä yhistää pojan herkkuruokia? kasvan lapsen pitää kuitenkin syödä, vaikka onhan tuo kyllä tosi nirson kuuloinen. kato mitä aineita se ei saa ruoasta esim. rauta,vitamiinit tai kalsium, ja korvaa ne sitten vaikka niillä ravintolisillä. kyllä se siitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan itseni ja oman käyttäytymiseni vastauksestasi. Hävettää oma suhtautumiseni.
Mutta mitä tarkoittaa se lapsen kiusaamisen lopettaminen käytännössä? Tarkoitatko, että meidän muiden tarvitsee alkaa syömään niitä eineslettuja vai että on ok tarjota niitä lapselle silloin kun muut, joille ruokani kelpaavat syövät valmistamaani ruokaa? Vai tarkoitatko enemmän sitä, että asenteeni ja ajtukseni tarvitsevat päivitystä?
Kiitos vastauksestasi, kaikki apu on tarpeen.
Ap
luettuani tarinasi, voin kertoa, että ihan kuin olisin sen itse kirjoittanut. Meillä on myös kolmilapsinen perhe ja keskimmäinen, kohta 8v tyttö on ollut aina todella nirso syöjä. Tuntuu kurjalta, kaikki konstit ollaan kokeiltu. Ei ole tilanne muuttunut miksikään, vaikka on jo koululainen.
Ehkä se tuntuukin meistä vanhemmista niin surulliselta juuri siksi, kun rakastamme ruoanlaittoa ja hyvää ruokaa. Muuten tyttäremme on aivan ihana tapaus, ainoastaan tämä piirre saa välillä hermot piukkaan. Jaksuja.
Sen verran vertaistukea tarjoan, että meillä on ihan samanlainen tapaus. Poika, ikää kohta 8 v, ja aivan järkyttävän nirso. Muut lapset syövät lähes mitä vaan, tämä yksi syö vain muutamaa ruokalajia. On mielummin nälässä, kuin syö omasta mielestään pahaa ruokaa. Poika on aivan riukulaiha, joten nälässä en oikein voi alkaa pitämään. : (
Vihannekset ja hedelmät varsinkin tuottavat vaikeuksia. itse olen kaikkiruokainen ja rakastan hyvää ruokaa. Hedelmiä on korissa pöydällä koko ajan ja muut lapset niitä mielellään napsivatkin, mutta tälle yhdelle kelpaavat vain ja ainoastaan banaanit ja melonit. Kaikki muu oksettaa.
Sen verran vertaistukea tarjoan, että meillä on ihan samanlainen tapaus. Poika, ikää kohta 8 v, ja aivan järkyttävän nirso. Muut lapset syövät lähes mitä vaan, tämä yksi syö vain muutamaa ruokalajia. On mielummin nälässä, kuin syö omasta mielestään pahaa ruokaa. Poika on aivan riukulaiha, joten nälässä en oikein voi alkaa pitämään. : (
Vihannekset ja hedelmät varsinkin tuottavat vaikeuksia. itse olen kaikkiruokainen ja rakastan hyvää ruokaa. Hedelmiä on korissa pöydällä koko ajan ja muut lapset niitä mielellään napsivatkin, mutta tälle yhdelle kelpaavat vain ja ainoastaan banaanit ja melonit. Kaikki muu oksettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tunnistan itseni ja oman käyttäytymiseni vastauksestasi. Hävettää oma suhtautumiseni. Mutta mitä tarkoittaa se lapsen kiusaamisen lopettaminen käytännössä? Tarkoitatko, että meidän muiden tarvitsee alkaa syömään niitä eineslettuja vai että on ok tarjota niitä lapselle silloin kun muut, joille ruokani kelpaavat syövät valmistamaani ruokaa? Vai tarkoitatko enemmän sitä, että asenteeni ja ajtukseni tarvitsevat päivitystä? Kiitos vastauksestasi, kaikki apu on tarpeen. Ap
eli lapsi ei mene rikki, vaikka muut syövät neljän ruokalajin aterian ja hän pinaattilettuja, jos jokainen on tyytyväinen tähän vaihtoehtoon. Jos rakastat ruuanlaittoa, voit vallan hyvin tehdä pojalle ihan omaa ruokaa. Ei hän siitä mene rikki eikä koe saavansa erikoiskohtelua, sillä sinähän olet todennut, että "ei tehdä tästä numeroa".
Lopeta lapsen kiusaaminen! Sinulle ruoka on rakkautta, lapselle pelkkää ruokaa. Sinä olet tehnyt aterioista huikeita sessioita, joihin muiden tulee osallistua ja petyt, kun lapsi ei tajua, että koet uhraavasi elämäsi keittiössä.
Opettele ajattelemaan ruokaa pelkkänä ravintona. Sitä tarvitaan, mutta ei siinä pidä olla haudutettuja, vatkattuja, muusattuja, kuullotettuja ja liekitettyjä osia. Tavallinen ruoka riittää! Ne einesletut ja makaronilaatikko ovat ruokaa, jota tuhannet ihmiset syövät - miksi ei siis myös sinun lapsesi?
Väität, että teillä ei ruokailusta tehdä numeroa ja kertomasi perusteella itse teet ruuasta elämää suuremman kýsymyksen, jonka vuoksi olet valmis vaikka menettämään lapsesi. Mieluummin tyhjä lautanen viiden tunnin ruuanlaittosession jälkeen kuin onnellinen lapsi. Miksi ihmeessä valitset uuniperunan sienikastikkeella pojan iloisen ilmeen sijaan?