Facebook ja ei niin tutut kaverit
Siis kyse on nyt siitä, että n. vuosi sitten hyväksyin kaverikseni erään miehen, jonka olen pari kertaa nähnyt ja ihan niitä näitä jutellut, en siis periaatteessa tunne häntä.
Jokin aika sitten tämä alkoi viestimään chatin kautta ja on kertonut minulle hyvinkin henkilökohtaisia asioitaan, jotkut jopa sellaista tasoa, että itse en puhu sellaisista edes parhaan ystäväni kanssa. Ei toki pelkästään suuria salaisuuksiaan kerro, vaan ihan normaaleista maailman asioista ja ilmiöistäkin keskustelemme.
Mietinkin, mikä on hällä motiivina juuri minulle kertoa näitä? Miten voi olla luottamus sellaiseen ihmiseen, uskoutua sellaiselle, jota hädin tuskin tuntee? Lisättäköön vielä, että kyseessä on sellainen mies, jonka kertomat tapahtumat kiinnostaisivat myös juorulehtiä.
Tykkään toki keskustella kanssaan ja olen ehkä otettukin, että haluaa asioita minun kanssaan jakaa. Mutta silti, kummallista?
Kommentit (2)
kokee ainakin hirveitä paineita siitä, että on sinkku. Mutta ei minua se häiritse, että ottaa yhteyttä. Kummastelen vain hänen uskoutumistaan. Tosin siitä rohkaistuneena olen myös hänelle omia asioitani kertonut ja kysynyt miesnäkökulmaa.
Ehkäpä tämä "tuntemattomuus" tekee meille kummallekin hyvää ja oppiipahan tuossa pikkuhiljaa kokoajan lisää toisesta. Ehkemme sitten ole aina ei niin tuttuja toisillemme :)
AP
Ja joskus on helpompi uskoutua ei-niin-tutulle...
Olen ratkaissut ongelman niin, että nuo puolitutut on minulla omana ryhmänään ja sille ryhmälle olen aina chatissa off-line.