Pahoitan oikeasti mieleni Kotiäidit töihin -keskustelusta.

Kirjoitan, vaikkei kukaan tätä kommentoida jaksaisikaan.



On oikeasti tosi ahdistunut olo siitä, mitä kotiäidin työelämäarvosta saa lukea. Minulla ainakin oli oikeita haaveita päästä työelämään, saada vakituinen työpaikka, kehittyä alani osaajaksi ja jopa yhteiskunnallista idealismia oli havaittavissa. Yliopistotutkinto on, kuudessa vuodessa tehty, ja opintoviikkoja on huhkittu reilusti minimiä enemmän.



Työkokemusta on hankittu pätkätöillä, pienipalkkaisilla harjoitteluilla, vapaahetoistöillä, you name it. Joka paikkaan mennessä on koreiltu paikan hyvällä työllistävyydellä ja korostettu pätkätyön tai harjoittelun positiivista merkistystä uutta väkeä rekrytoitaessa. Tilapäistyön loputtua on pahoiteltu, miten just nyt onkin vähän palkkausmahdollisuudet pistetty jäihin, sori vaan. Muuten oltaisiin tietty katseltu työsopimukselle jatkoa.



5 vuotta näissä merkeissä kiersin Suomea ja työelämää. Samaan aikaan yhteiskunnan taholta möyryttiin syntyvyyden laskusta ja osoiteltiin sormella nuoria korkeastikoulutettuja naisia. Silloin lapsettomuuden syyksi sanottiin korkean elintason vaade ja halu mukavaan elämään. Ei lapsi tarvitse omistusasuntoa, vakituista työpaikkaa ja säästötiliä, sanottiin.



Näissä tunnelmissa tein lapsen. Sanotaan se nyt ihan noin, että tehtiin lapsi kun töitä ei ollut. Lapsen tekeminen kesti muuten vähemmän aikaan kuin yhdenkään työmahdollisuuden järjestyminen. Tuntui, että nyt hetken saa hengähtää ammottavien cv-aukkojen pelosta, vanhempainvapaan kylkeen kun menisi pari kuukautta työttömyyttä.



Vanhempainvapaan aikana päättynyt määräaikaisuuttani ei ollut tarve uusia. Näin ollen olen työttömänä kotiäidiksi jäävä kansanvihollinen. Kerroin muuten työnantajalle raskaudestani kolmannella raskauskuulla. Jotta heillä olisi työpaikassa helpompaa järjestellä työntekoa. Olivathan he kuitenkin olleet kivoja minulle, että palkkasivat edes vähäksi aikaa. Sain ihan palkkaakin ja jouluruokailun.



Asutaan mieheni työn takia paikkakunnalla, josta alani töitä näyttää saavan vain suhteilla. Niitä minulla ei ole. On ollut vain tämä naivi usko, että omalla reippaalla ja nöyrällä aloittelijan asenteella saa mahdollisuuden. Nyt kun sekin on mennyt, on enää jäljellä tämä syyllisyys omasta ja kansantaloudellisesta köyhyydestä.



Sanoisiko joku, missä kohtaa elämäni lähti väärille raiteille?