Lue keskustelun säännöt.
Te, 35+ vuotiaana esikoisenne saaneet/saavat
24.10.2005 |
Kysymykseni saattaa kuulostaa negatiiviselta, mutta se ei ole tarkoitukseni. Jokaisella on omat suunsä, miksi lapsia tekee/saa jonkun ikäisenä. En halua sitä arvostella.
Mutta...oletteko ajatelleet, että ette mahdollisesti pääse näkemään omia lapsenlapsianne ollenkaan? Tai jos elätte vielä, jos heitä siunaantuu, ette välttämättä enää jaksa nauttia heidän kanssaan pelmuamisesta?
Jos teissä on joku, joka on oikein suunnittelemalla suunnitellut hankkivansa lapset vasta lähempänä neljääkymppiä, ajattelitteko tätä asiaa matkan varrella?
Tulipahan vaan mieleeni tämä, kun äitini kävi meillä kylässä. Tuntui mukavalta, kun hän on niin pirteä ja jaksavainen mummu (56v). Kaikilla ei ole samalla lailla.
Kommentit (39)
Sullahan menee nuoruus hukkaan tuollaisia asioita pohtiessa ja surkutellessa, pian huomaat olevasi +35 ja parhaassa tapauksessa toisella kierroksella pienen lapsen äitinä. Elämästä kun ei etukäteen voi koskaan tietää, mitä kymmenen vuoden kuluttua tapahtuu....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En vain ollut niin onnekas, että olisin löytänyt oikeaa miestä. Oikea mies, aviomieheni, löytyi vasta kun olin 33, ja sitten alkoikin tapahtua eli lapset syntyivät kun olin 36 ja 38. Nyt olen 40, ja elämäni on oikein onnellista ja tasapainosta.
Miehet, joiden kanssa aikaisemmin seurustelin (2 eri seurustelusuhdetta, molemmat yli 3 v.) olivat sitoutumispelkoisia nössöjä. Kun lapsista tuli puhe, molemmille oli sama taktiikka: Ei vielä, ei ihan vielä nyt, mietitään nyt vielä.... Onneksi ymmärsin antaa molemmille kenkää aikanaan. Muuten olisin varmasti edelleenkin lapseton.
Siinä syy, eikä varmasti mitenkään harvinainen.
No, se onni tästä oli että työura ennätti edetä noina odotteluvuosina mukavasti, tulokehitys oli rivakkaa jne. Äitiysvapaalla oli mukava olla, kun ansiosidonnaisesta päivärahasta jäi verojen jälkeen käteen parisen tonnia.
En minä aio potkaista tyhjää kuusikymppisenä, en edes seitsemänkymppisenä. Ehdin ihan hyvin nähdä lastenlapseni...
Toisaalta voin jäädä auton alle tänään, tai sairastua vakavaan tautiin huomenna. Turha spekuloida turhaan.
tälle palstalle saavat kirjoittaa vain hyvän uran luoneet ja esikoisensa reilusti yli kolmekymppisenä synnyttäneet!menkää te jonnekin aivovammaliiton sivuille keskustelemaan!
ikä. Itse ainakin olen paljon viisaampi ja kypsempi nyt kuin nuorempana. Siksi uskon olevani myös parempi äiti!
Mulle taas lasten tekemisen lykkääminen oli ihan sitä, että halusin olla kypsä vastuuseen ja parisuhteen vakaus/aikuisuus oli myös tärkeä kriteeri. Halusin tarjota lapselleni parhaimman mahdollisen lähtökohdan perheessä, jossa aikuiset ovat aikuisia ja vastuuntuntoisia ja parisuhde mahdollisimman kypsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
luuletko etten olisi halunnut esikoistani jo aiemmin, luuletko etten olisi halunnut enemmän lapsia, luuletko että elämänsä voi suunnitella ja harkita. Olet vähän nuori, kyllä sinullekin vielä valkenee että elämä ei mene käsikirjoituksen mukaan, se otetaan vastaan mitä annetaan ja sen kanssa sitten eletään. Sanoisin kysymykseesi että olen niin ikionnellinen että minulla ylipäätään on tämä yksi, ja vielä terve lapsi, että tuonkaltaiset murheet on kyllä niitä pienimpiä...
Ei tullut pienee mieleenikään miettiä lapsenlapsia kun omia lapsia hankin. Itse en ole eläissäni nähnyt yhtään omaa isovanhempaa, joten en ole automaattisesti ikinä odottanut, että he kuuluisivat lapsen elämään.
Olen päättänyt nauttia oman lapseni kanssa pelmuamisesta niin paljon, että ei jää harmittamaan, jos lapsenlapset jää näkemättä. Jos lapseni vielä lapsia tekevät ja olen vielä hengissä, niin se on sitten tosi extraa kaiken tämän kivan päälle, jota jo omista lapsista tulee!!!
Lapsieni isä on yli 50 v, ja nämä ovat hänen ensimmäiset lapsensa. Ikätoverit nauttivat lastenlapsista, hän omistaan! Ja sen näkee ja kuulee. Lasten isän äiti elää edelleen ja myöskin hän nauttii lapsista (on +80 v). Jaksaa vielä lasten kanssa pelmuta, mutta hoitamaan ei enää hoitamaan.
Jokainen hankkikoon minun puolesta lapsensa sillon, kun haluaa ja pystyy.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elän tätä päivää enkä haaveile ajasta joskus 30 vuoden päästä. Lapseni ei ehkä edes halua tai ehkä hän ei voi saada lapsia. Minä en siihen kuitenkaan voi vaikuttaa.
Oletko sinä miettinyt mitä voit antaa lapsellesi kun olet hänet saanut nuorena, etkä omaa laajan elämänkokemusta ja olet selvästikin hyvin ahdasmielinen. Vaikka olet aikuinen kun saat mahdolliset lapsenlapsesi, niin nyt olet vielä itsekin oikeasti ihan lapsi.
että lapsen saaminen voisi kaatua tuollaisiin ajatuksiin, että näenkö koskaan lapsenlapsiani. Eiköhän se ole huolista pienimpiä, kun itse ollaan lasta hankkimassa. Ei elämää voi tuolla tavalla suunnitella, ja vielä noin pitkällä tähtäimellä. Syyt siihen, että lapsia saadaan vasta yli 35-vuotiaana, vaihtelevat hirveästi. Yhtä turhaa on yleistäen kysellä, tuliko nyt mietittyä sitä lapsenlapsiasiaa kun olit omaa lastasi hankkimassa.
Itse sain ainoan lapseni 36-vuotiaana. Saatan olla ehkä 60-kymppinen, kun saan lapsenlapsia, ja siinä tapauksessa vielä työelämässäkin. Ja useimmat tuon ikäiset, joita tunnen, ovat ihan hyväkuntoisia ja tolkullisia ihmisiä. Minun lapseni mummut ovat molemmat lähes 70-kymppisiä, ja hyvin jaksavat hoitaa poikaa ja leikkiä hänen kanssaan. Toisaalta tunnen paljon nuorempia isovanhempia, joita eivät lapsenlapset kiinnosta juuri ollenkaan. Eli ei se ole iästä kiinni vaan halusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
avasin ketjun innolla, sillä olisin halunnut kuulla asiallisia vastauksia, mutta kukaan näistä " aikuisista" äideistä ei pystynyt vastaamaan katkeruudeltaan. harmittaa.
-aikuinen lapseton-
Mitä osaa et ymmärtänyt vastauksessani?
t. 23
Sisältö jatkuu mainoksen alla
25 tiivisti hyvin millaisia ylimielisiä ilkeilijöitä ovat vanhempana lapsensa tehneet naiset.miksi pitää kirjoittaa tuolla tavalla?
ja harkiten ovat siirtäneet esikoisen syntymän siihen ikävaiheeseen, joten sikäli kysymyksesi menee ohi. Kyllä se on se elämäntilanne, joka yleensä vaikuttaa kyseiseen päätökseen.
Olen itse saanut esikoiseni 21-vuotiaana ja kuopukseni 38-vuotiaana, ja pari siinä välissä, joten silloinkin kai pitäisi miettiä, että lapset täytyy tehdä pikapikaa peräjälkeen, jotta kaikilla olisi yhtäläinen potentti isovanhempiin?? Nimittäin nyt on niin, että esikoisellani oli 5 mummoa ja 2 pappaa syntyessään, kuopuksella enää 2 mummoa, joista toinen dementoituneena vanhainkodissa.
Kyllä tämä äitivaihe on se, mitä yleensä mietitään, kun lapsia hankitaan/saadaan, eikä suurtakaan painoa panna isovanhemmuuteen. En ole kuuna kullan valkeana kuullut kenenkään pohtivan isovanhempien olemassaoloa harkitessaan lastensaantiaikaansa. Ihan absurdi ajatuskin jo!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itselläni oli vanhat isovanhemmat, joista osa jo kuolleita syntyessäni. En heitä kaivannut elämääni. Minulla oli muita mukavia aikuisia, 40 - 80 vuotiaita aktiivisena elämässäni.
Itse en näen lisäarvoa isovanhemmissa erityisesti itselleni: isovanhemmatjaksavat vielä auttaa lastenhoidossa. Ja juuri se mummo, joka on jo eläkkeellä jaksaa kiinnostua! Alle 50-vuotias mummo ei ehdi, eikä jaksa kauheasti tavata lapsiamme, saatika hoitaa.
Mietin myös, että millaisia ihmisiä nämä isovanhemmat ovat, en näe kauheasti arvoa huonoissa isovanhemmissa. Toisaalta olisi hyvä, että lapsemme muistaisivat isovamhempamme aikuisina, niin voisimme paremmin kertoa lapsuudestamme. Itse on ollut vaikea joskus eläytyä näihin jo kuolleisiin isovanhempiimme, millaisia vanhempia he ovat olleet vanhemmillemme siis.
Itse halusin tehdä lapset nuorena, koska haluan itse viettää mahdollisimman paljon aikaa heidän kanssaan. Nyt minulla on hyvät todennäköisyydet tuntea heidät jopa eläkeikää lähestyvinä!
Elämässä mulla ei ole kiire mihinkään, en ole tehnyt valintaa olla kotiäiti vs. uraäiti. Ura odottaa nyt muutaman vuoden.
ajattelin etten ehkä näe lapsenlapsia, mutta tuntui niin suurelta asialta mahdollisuus saada oma lapsi ettei lapsenlasten puute haitannut. Pyrin elämään niin että pysyisin terveenä oman lapsen aikuisikään asti, se tavoite riittää minulle jonka omat vanhemmat kuolivat kun olin alle kouluikäinen.
" ironiana" , jossa yritetään kritisoida juuri näitä vanhempia naisia, eli se on juuri jonkun nuoremman kynästä.
Vierailija:
tälle palstalle saavat kirjoittaa vain hyvän uran luoneet ja esikoisensa reilusti yli kolmekymppisenä synnyttäneet!menkää te jonnekin aivovammaliiton sivuille keskustelemaan!
on ihanaa kun lapsellani on mummut ja vaarit alle 50v ja isomummut ja vaarit 70v. voitte kuvitella mikä rikkaus se on lapselleni! samaan aikaan mummoni yksi lapsi on saanut myöhäisellä iällä iltatähden...sillä lapsella ei ole kuin oma mummoni ja vaarini. mutta näin siis vain minun tapauksessani.
Elämää ei voi miettiä noin. Tiedän äidin joka sai lapsensa 23 ja 25-vuotiaana, 34-vuotiaana hän kuoli auto-onnettomuudessa eli se siitä lapsenlapsien näkemisestä. Tai voihan lapseni jäädä lapsettomaksi muuten vaan.
Ei kukaan mieti siinä vaiheessa lapsenlapsia kun odottaa omaa lasta. Taidat olla vielä vähän nuori ja elämää kokematon.
Vierailija:
Onko sinulla joku trauma tai tarve että sinun täytyy saada tuo äitiyden vastuu harteillesi mahdollisimman pian?Yleensä jos on huono lapsuus, sitä haluaa joskus kompensoida omalla perheellä.
hei, tuo muuten pitää oikeasti minun kohdallani paikkansa!
en ole koskaan ajatellut asiaa ennen kuin nyt.......
lapsuuteni oli todella paskamainen ja itse haluan olla paras äiti maailmassa lapselleni (ja olenkin, vaikken olekaan vanha)t. äidiksi 20-vuotiaana, naimisiin 19-vuotiaana
Oli kaiken aikaa kuulemma huolissaan siitä, pysyykö hengissä kuopuksen aikuisuuteen asti. No, on vieläkin hengissä.