Mikä on ollut teillä suurin syy siihen että päädyitte avioeroon?
Olis kivaa kuulla mihin ne suhteet päättyy.. Ja miten ehkä pystyisi ennaltaehkäisemään...
Kommentit (13)
mutta kun miehellä oli 3 vuotta suhde toiseen naiseen. hän lupasi kerta toisensa jälkeen jättää tämän naisen, mutta ei jättänyt. Annoin joka kerta anteeksi, mutta homma jatkui vaan. Olinpahan lenkillä, töissä tai missä vaan, mies karkasi naisensa luokse. Lopulta jo anoppi sanoi minulle (jonka kans oli hyvät välit) että jätä miehesi oman itsesi vuoksi. Lopulta minun oli tosiaan oman itseni takia jätettävä mieheni, vaikka rakastin häntä yli kaiken ja luulin aina, että me alämme elämämme loppuun saakka yhdessä ja onnellisina. meillä oli kuitenkin oma taloa, oma kesämökki, 2 lasta ja vakituiset työpaikat. kaiken piti olla kunnossa. Minä tiesin viimeisenä, että miehelläni on toinen nainen.
Nykyään olen itse uusissa naimisissa ja ex-mieheni on naimisissa tämän silloisen heilansa kanssa. En voi sille mitään, mutta olen hänelle edelleen katkera.
etenkin humalahakuisen juomisen yhteydessä.
kasvaminen erilleen, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin. :( Mentiin naimisiin aika nuorena 22 vuotiaana, saatiin viiden vuoden sisään 4 ihanaa lasta.
Nuorimman lapsen ollessa 3v minusta ja miehestä alkoi tuntua, että meillä ei ole enään mitään muuta yhteistä kuin lapset ja omaisuus. Ei samoja kiinnostuksen kohteita, ei yhteisiä harrastuksia, tuntui, että olimma pelkkiä ystäviä, jotka pyörittävät yhdessä arkea. :(
Vuoden mietittyämme päädyimme erota, yhteinen päätös. Ero meni hyvässä hengessä. Nyt asumme erillään ja lapsillamme on kaksi kotia, viikot yleensä minulla ja viikonloput miehellä. Säilytimme yhteishuoltajuuden.
Eron virallisesta voimaanastumisesta on nyt kulunut puoli vuotta ja voin kirkkain silmin sanoa olevani onnellinen, sinkku. Kertaakaan en ole katunut päätöstä erota, se oli meille molemmille parhaaksi, myös lapsille. :) Meillä on edelleen hyvät välit miehen kanssa, enkä usko asian muuttuvan koskaan, olemme edelleen ystäviä, kuten avioliitonkin aikana.
Ja kuka tietää, ehkä joku päivä minäkin vielä löydän sen miehen, joka on oikea juuri minulle. :) Samaa toivon vilpittömästi miehellekin.
Vaimon hillitön (ja aiheeton) mustasukkaisuus ja väkivaltaisuus ajoivat väkisin eroon. Olisin halunnut hänen paranevan, mutta oli sokea vioilleen. Väkivalta satutti eniten, koska Suomessa mies ei voi siitä julkisesti valittaa.
Tiesin jo hääpäivänämme tehneeni virheen, mutta päätin kestää ja yrittää vaan, enkä antaa millään periksi. Olin typerä kakara, joka luuli, että rakkaus ja kemia kyllä tulee kuvioon mukaan jossain vaiheessa, jos sitä vain tarpeeksi tahdon.
En vaan jaksanut enää teeskennellä, joten eroprosessi käynnissä.
ja vähätteli minua lapsen syntymän jälkeen joka päivä. Hänestä tuli todella ilkeä mies sen jälkeen kun saimme vammaisen lapsen ja hän syytti minua siitä että lapsi ei ollut terve (lapsella on downin syndrooma) ja mies oli turhautunut kun ei iästään (52v) huolimatta saanut vieläkään oikeaa lasta. Mies oli minua yli 20v vanhempi. Erosimme ja mies ei ole enää halunnut nähnyt lasta eron jälkeen.
oliko teillä yhteisiä harrastuksia ja kiinnostuksenkohteita alkaessanne seurustella, vai miten päädyitte yhteen? Miten seksi, sujuiko suhteen alussa ja lopussa?
Pelossa elämistä ei vaan jaksanut.
oliko teillä yhteisiä harrastuksia ja kiinnostuksenkohteita alkaessanne seurustella, vai miten päädyitte yhteen? Miten seksi, sujuiko suhteen alussa ja lopussa?
Seksi ei ole sujunut koskaan. Haluaisin vielä joskus elämässäni kokea, miltä intohimo ja rakkaus tuntuvat,en ole vielä niitä koskaan kokenut.
Me vain "ajauduimme" yhteen. Alussa kumpikin mietti suhteen lopettamista varmaan päivittäin, sitten mies kuitenkin jollakin tasolla rakastuikin minuun ja jäin, koska ajattelin niin käyvän myös minulle tulevaisuudessa,jos vain sitä kovasti tahtoisin ja yrittäisin. Typerää.
ja se esiintyi miehen jatkuvana tarpeena pokata naisia. Ei välttämâttä vienyt heitä sänkyyn saakka mutta omaa narsismiaan piti ruokkia ihailuntunteella.
Onneksi huomasin homman ajoissa = ennen kuin lapsia.
suhteemme oli todella normaali ja raskausaika oli ihana. Miehen toiveet lapsen suhteen olivat korkealla emmekä saaneet tietää lapsen vammaisuudesta jo raskausaikana, joten valmistautumisaikaa shokkiuutiseen ei ollut. Seksi-kysymystä en täysin ymmärrä. Kun suhde on jo todella pahassa jamassa niin harvoin siinä enää seksikään sujuu. Suhteen alku oli sen osalta luonnollisesti ihan normaali. Mutta ap, kaikki erotapaukset ovat yksilöllisiä, et kai kuvittele pystyväsi tekemään näistä jotain eronesto-ohjelmaa omaan suhteeseesi?
avioliitto päättyi vaimon jatkuvaan uskottomuuteen.