Lue keskustelun säännöt.
5-vuotiaan kaverisuhteissa ongelmia
01.03.2011 |
Hei,
Onko kellään muulla vastaavanlaista tyttöä kotona?
5-vuotias tyttäremme on aina ollut hyvin voimakkaasti reagoiva. Nyt, kun kaverit ovat alkaneet tulla tärkeämmiksi, hänellä on ollut syksyn ajan päiväkodissa yksi kaveri, jonka kanssa on leikkinyt pääasiassa. Nyt ryhmään on tullut uusi tyttö, joka myös leikkii tämän tyttäremme kaverin kanssa. Lapsemme on tosi vaikea sulattaa sitä, ettei hän aina voi leikkiä kahdestaan tämän kaverinsa kanssa. Olen yrittänyt puhua, että välillä voi leikkiä kolmestaankin tai sitten voi etsiä uusia kavereita. Tämä vaan ei tunnu oikein käyvän. Päiväkodin henkilökunnan mukaan kyse ei ole siitä, etteikö tytärtämme huolittaisi mukaan, vaan lähinnä lapsemme valikoivuudesta.
Te,joilla on jo vanhempia lapsia, osaatteko kertoa, oppivatko lapset yleensä vanhemmiten joustavimmiksi vai onko meidän änkyräisemme vaan erityisen hankala tapaus loppuikänsä?
Lapsemme osaa kyllä halutessaan leikkiä toisten lasten kanssa, tosin hän ei oikein perusta prinsessa-, keijukais- tai barbileikeistä. Hän tykkää esimerkiksi rakentelusta ja roolileikeistä.
Kommentit (18)
valitettavasti jotkut vaan on sellaisia!
Minä-minä-minä! Sellaisihan on aikuisissakin.
Ja tuollaiset lapset on TOSI rasittavia!
Opetat tiukasti lapsellesi, että kaikkien kanssa on leikittävä ja kaikki on otettava mukaan. Muuten tytöstäsi on tulossa kovaa vauhtia ällöttävä kaverisuhteista määräilijä ja koulukiusaaja, joka yrittää manipuloida kaikkia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ihmettelen mistä oppivat tuon tavan kaikki tytöt
kahdestaan mennään ja kiherretään, kolmas ei kuvioon sovi, mut kun bestis on poissa niin kelpaa se kolmaskin kaveriks,
mutta vaan kunnes se bestis saapuuu
niin ämmämäistä........
tähän olen törmännyt jo esikoisen aikana ja sama show jatkuu kuopuksen kanssa,
tosin jostain syystä minun tyttöni ovat aina niitä, jotka kelpaavat vain kun se oikea bestis ei ole paikalla
siksi tyttäreni leikkikin nyt poikien kanssa,
ja hyvin sujuu
kaks poikaa tulee hakeen ulso leikkimään ja ei mitään kinaa ikinä !!!!!
mistä lie johtuu?
porukalla leikkivät tai milloin joukossa on enempikin milloin vain kaks , kaikki sujuuu
naiset on peruskateellisia jo tyttö iästä lähtien toisilleen... valitettavasti
valitettavasti jotkut vaan on sellaisia! Minä-minä-minä! Sellaisihan on aikuisissakin. Ja tuollaiset lapset on TOSI rasittavia! Opetat tiukasti lapsellesi, että kaikkien kanssa on leikittävä ja kaikki on otettava mukaan. Muuten tytöstäsi on tulossa kovaa vauhtia ällöttävä kaverisuhteista määräilijä ja koulukiusaaja, joka yrittää manipuloida kaikkia
tai sitten sulla on vaan tämänkaltaista kokemusta.
Meidän lasten kaveripiirissä kaikki nämä määräilijät ja omijat ovat ainokaisia.
Heille ei hioudu sitä leikkimistaitoa samalla tavoin kuin jos on sisaruksia.
Minun kuopukseni pk-ryhmässä on tuollainen 6-vuotias. Hän lyö lastani, jos tämä leikkii tämän 6-vuotiaan ns. bestiksen kanssa. Joka kerta.
että meidän kummallakaan tyttärellä ei ole ollut koskaan mitään vaikeutta leikkiä isommalla porukalla tai esimerkiksi myös poikien kanssa.
Esikoiseni on tokalla ja hänellä on nimenomaan "kolmen kopla" eli kolme tyttöä pitää yhtä. Hänellä ei ole koskaan edes ollut mitään yhtä bestistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:n lapsella on pikkusisko, jonka kanssa leikit sujuvat useimmiten hyvin. 4-v pikkusisko on muuten ainakin vielä isosiskonsa vastakohta siinä, että hän on sosiaalisesti taitava.
En tiedä millainen pomottaja vanhin lapsemme olisi, jos olisi ainoa.
Olen oikeasti yrittänyt jutella siitä, miten tärkeää on, että ei valikoi kavereita liian tarkasti. Olen kertonut, että jos ei kelpaa kuin yksi kaveri, jää pian itse yksin.
Itse muistan jo lapsuusajoilta, että kolme tyttöä ei oikein saanut leikkejä sujumaan. Jos tyttöjä oli neljä, niin sitten jo ehkä vähän paremmin onnistui, kun molemmilla oli se "pari".
Oman tytön kanssa juuri noihin aikoihin käytiin samanlaista taistelua, kun ei tahtonut leikit sujua, jos oli enemmän kuin kaksi tyttöä. Jossain vaiheessa, kun poikia huolittiin mukaan leikkeihin, niin sujui jo paljon paremmin. Alueellamme on paljon eri-ikäisiä lapsia ja on ollut hauska seurata, miten 10 lasta iät 6 ja 13 välillä leikkivät sujuvasti, sukupuolesta riippumatta.
Nyt tyttö on 10 ja ihan hyvin tuntuu kaverit keskenään touhuavan. Ketään kun ei jätetä ulkopuolelle (tästä olen pitänyt montakin tiukkaa puhetta).
Oma tyttöni on ainoa lapsi (tuolla kun joku tähän viittasi syynä), mutta en voi sanoa, että sillä asialla olisi juuri merkitystä. Kavereita sosiaalisuuden opetteluun on kuitenkin ollut pienestä pitäen. Miehellä on kaksi tyttöä ja etenkin nuorempi oli jossain vaiheessa hyvinkin tarkka siitä, että on kaverin kanssa vain kahdestaan. Jos joku kolmas on mukaan tulossa, niin lähtee itse pois, koska on sitä mieltä, että se toinen leikkii ennemmin tämän uuden kanssa. Onneksi tämäkin neito on ymmärtänyt, että kaksin-aina-kaunihimpi ei aina käy päinsä :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sosiaalisempaa lasta saa hakea ja hän on päiväkodin henkilökunnan mukaan se joka ottaa aina kaikki leikkiin mukaan ja ei todellakaan sorsi ketään.
Ei ainoat lapset kasva kuplassa vaan meillä kotona käy todellakin vieraita leikkimässä ja me käymme myös kylässä jossa on muitakin lapsia.
Mikä ihmeen hinku joillakin on aina moittia perheen ainoita lapsia "epäsosiaalisiksi, minä-minä lapsiksi". Kyllä se ainakin meidän tapauksessa on niin, että todellakin jaetaan omia tavaroita ihan mielellään.
Tyttärellämme on todella paljon kavereita päiväkodissa ja päiväkodin ulkopuolella, joten lopettakaa hyvät ihmiset yleistys.
Toivoa sopii, että tyttäremme oppii pikkuhiljaa sosiaalisia taitoja. Ehkä hän on hieman ujokin, kun ei kuulemma uskalla pyytää päästä leikkimään toisten lasten kanssa.
Siitä olen iloinen, että lapseni on uskaltanut ottaa mieltään painavat asiat esille kotona, että niistä on voitu keskustella. On surullista kuunnella lasta, joka murheissaan kertoo, ettei tänäänkään ollut ketään leikkikaveria. Parhaani mukaan olen yrittänyt auttaa ja kuunnella lapseni näkemystä asiasta. Toki ymmärrän, että asiat eivät ole aina niin kuin hän kertoo, ja päiväkodin henkilökunnalta olen sitten kuullut heidän näkemyksensä asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun minulla on kaksi tytärtä, enkä ole koko aikana nähnyt yhtäkään ainoana lapsena kasvavaa tyttöä, joka olisi ollut järin sosiaalinen...
Juuri oltiin sukuloimassa ja kyläpaikassa ainokainen ei mitään muuta tehnyt kuin juossut äidilleen valittamassa, että "noi ei leiki hänen kanssaan" tai sitten meidän tyttöjen perässä motkottamassa, miten hänen mielestään pitäisi leikkiä.
Koskaan en ole tähän ilmiöön törmännyt sellaisten tyttöjen kanssa, joilla on edes yksi sisarus.
ihmettelen mistä oppivat tuon tavan kaikki tytöt
kahdestaan mennään ja kiherretään, kolmas ei kuvioon sovi, mut kun bestis on poissa niin kelpaa se kolmaskin kaveriks,
mutta vaan kunnes se bestis saapuuuniin ämmämäistä........
tähän olen törmännyt jo esikoisen aikana ja sama show jatkuu kuopuksen kanssa,
tosin jostain syystä minun tyttöni ovat aina niitä, jotka kelpaavat vain kun se oikea bestis ei ole paikalla
siksi tyttäreni leikkikin nyt poikien kanssa,
ja hyvin sujuu
kaks poikaa tulee hakeen ulso leikkimään ja ei mitään kinaa ikinä !!!!!
mistä lie johtuu?
porukalla leikkivät tai milloin joukossa on enempikin milloin vain kaks , kaikki sujuuunaiset on peruskateellisia jo tyttö iästä lähtien toisilleen... valitettavasti
Meidän 5v pojan päiväkodissa esiintyy näitä "kolmiodraamoja" myös poikien keskuudessa. Onhan se typerää, mutta HUOM! kyseessä ovat pienet lapset, jotka vasta opettelevat sosiaalisen elämän pelisääntöjä, ja silloin voi joskus tilanteet mennä ns överiksi. Aikuisten täytyy olla kärsivällisiä ja päiväkodin henkilökunnan pitää olla valppaana ohjeistamassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainoiden lasten syyllistämisessä on ainakin Suomessa pitkät perinteet. Itse olin lapsena omien vanhempieni ainoa lapsi, ja siitä kuulin niin isovanhemmilta kuin naapureiltakin. Tyyliin "sä et antanut sun lelua tolle toiselle lapselle, sellaista se on, kun olet ainoa lapsi". Joopa joo, kuka lapsi antaa lempilelunsa vapaaehtoisesti toiselle lapselle, riippumatta sisarusten määrästä?
Oma lapseni on myös ainoa, ja hänelle olemme systemaattisesti opettaneet, miten muiden lasten kanssa leikitään. Osaa leikkia (myös päiväkodin henkilökunnan kertoman mukaan) hyvin muiden lasten kanssa, hoitaa mielellään pienempiä lapsia, kun meillä on vieraita.
Tätini, joka on alakoulun opettaja, kertoi kerran omana näkemyksenään, että itse asiassa ainoat lapset eivät useinkaan ole ongelmallisia ryhmässä, koska saavat vanhemmiltaan riittävästi huomiota eivätkä hae sitä enää koulussa häiritsemällä ja riitelemällä.
Mieheni on nelilapsisen perheen nuorin, ja olemme usein puhuneet siitä, että isommassa sisarusryhmässä tulee helposti eika epäsolidaariseksi, kun isommat monottavat ja vievät vaikkapa karkit kädestä, ja vanhemmat eivät usko, että kiusaaamista tapahtuu.
Jota sitten ruinataan kaveriksi kun oma paras kaveri on himassa jossain paskataudissa tms. Sitten kun tervehtyy ja palaa kouluun, saa poikani taas lähdöt.
Täälläpäin on monia poikia jotka voi olla vain yhden kanssa kerrallaan.
ihmettelen mistä oppivat tuon tavan kaikki tytöt
kahdestaan mennään ja kiherretään, kolmas ei kuvioon sovi, mut kun bestis on poissa niin kelpaa se kolmaskin kaveriks,
mutta vaan kunnes se bestis saapuuutähän olen törmännyt jo esikoisen aikana ja sama show jatkuu kuopuksen kanssa,
tosin jostain syystä minun tyttöni ovat aina niitä, jotka kelpaavat vain kun se oikea bestis ei ole paikalla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...jolla on yksi todella läheinen ystävä. Muut eivät ole niin läheisiä.
Ja näin on aina ollut. Tarhassa oli yksi hyvä kaveri jonka kanssa leikittiin aina kahdestaan. Oli vuotta nuorempi joten kun menin kouluun suhde katkesi ja löysin uuden yhden läheisen kaverin. Ylä-asteella vaihtui taas läheisin ystävä ja nyt aikuisena minulla on yksi hyvä ystävä.
En tiedä mistä tämä johtuu. Ehkä luonteesta.
Minua on kyllä koko elämäni syrjitty porukassa, mutta en ole kokenut sitä niin vahvasti kun on kuitenkin aina ollut sydänystävä.
ja nyt monen lapsen äiti. Olen aina ollut sosiaalinen ja kiltti. Serkkujen kanssa olin lapsena paljon. Ala-asteen opettajani oli kysynyt kerran, että olenko kovinkin suuresta perheestä, kun olen niin solidaarinen. Minua siis loukkaavat myös nuo ainoa lapsi -stereotypiat. Sen sijaan olen tässä äitinä pohtinut, että sisarusparvessa kasvavat kyllä oppivat pitämään puoliaan välillä kovinkin ja tosiaan kilpailevat siitä huomiosta. Esikoiselta kun pienenä kaveri otti lelun kädestä, tämä vain katsoi alkuun hämmästyneenä, eihän hän ollut sellaiseen tottunut. Sitten kun lapsia on enemmän, osaavat kyllä vahtia kuka sai mitä ja tappelevat jne. Itse suren tällä hetkellä alle 4-vuotiaani joutumista kolmanneksi pyöräksi, hänen kaksi kaveriaan esim. juoksevat karkuun ja muuta ulkopuolelle jättämistä. Vaikea puuttua, meidän lapsi on äänekäs kun kokee tullensa väärin kohdelluksi ja nämä kaksi muuta sitten "hiljaisesti ovelampia" ja paljon kilpailevat keskenään. Tietysti meidän rääkyjän ääni näkyy ja kuuluu mutta näiden kahden hiljaisemman puuhaajan pieni kiusa jää helposti aikuisilta huomaamatta - itse olen nähnyt, miten esim. paikka viedään, mutta hiljaisten äidit eivät näe eivätkä puutu, vaan minä saan olla komentamassa omaa kovaäänistäni, joka siinä tilanteessa näyttää joukon ainoalta hankalalta. Tilanne ei kuitenkaan ole ihan niin mustavalkoinen...
mutta se ei todellakaan tapahdu itsestään vaan lasta täytyy jatkuvasti asian suhteen opettaa ja ohjata - ja helpompaa mitä aiemmin aloittaa, ei pääsisi tällaisia tilanteita edes syntymään - siis toki hetkittäin varmasti kaikilla on, mutta että olisi lähes aina tällaista. Siihen täytyy siis vanhempien aktiivisesti puuttua, ei siitä vaan kasveta ulos.
Tässä viim ekesänä katselin vierestä miten aina joku poika jätettiin joukosta ja jätettiin kuin nalli kalliolle hyvin ilkeästi...että ei kannata niin mainostaa vain tyttöjen juttuna! Esim oma 8v tyttöni on aina osannut leikkiä isossa porukassa kuten kaverinsakin...meidän pihassa oli kesällä parhaimmillaan 6 kikattavaa tyttöä joiden lempileikki oli YHDESSÄ LEIKKIMINEN....
Mitä tulee apn lapseen niin hankalalta kuulostaa ja mun kokemuksen mukaan ei ihan heti helpota mutta ehkä vanhemmiten.
samaa, ja nyt 10 vuotiaana asia on ongelma edelleen. Toivottavasti omasi oppii toisin.