Anopista, pitäskö huolestua jo - ov
Palstakielellä sanottuna mun anopista on tullut ns. pissismummo. On vasta 56 v., otti kultaisen kädenpuristuksen työstään viime vuonna eikä sitä ennenkään ollut mikään tyhjätasku. Miehestään erosi jo vuosia sitten. On aina ollut kova menemään ja matkailemaan, mutta parin viime vuoden aikana sillä on alkanut olemaan ihme keikkoja ulkomailla ihme hyypiömiesten kanssa. Kuvia sitten näyttelee niistä ja kertoo miten on viettänyt aikaa miesten kanssa eri baareissa.
Paskat mä anopin miehistä, naikoon minkä sielu sietää, mut nyt on käynyt kuukauden sisällä kolmesti niin että kun olen mennyt viemään lapsia anopille lauantaiaamuna siksi ajaksi kun menen vanhimman kanssa jääkiekkoon, anoppi on maannut puolitajuttomana juomisesta ja olen saanut suurinpiirtein virvotella sen henkiin. Viime lauantaina pyysi erikseen etten puhuisi pojalleen eli miehelleni mitään, koska se ei kuulemma ymmärtäis ollenkaan ja olisi vain mustasukkainen!!
Mua huolestuttaa, anoppi on hyvä tyyppi eikä tuo viinan vetäminen ole ollenkaan sen tapaista. En kehtaisi puuttua, jotenkin tuntuu että se on miehen asia mut kun anoppi meni päästämään tuo ymmärryshomman suustaan.
Äääh, meni monimutkaiseksi. Pitäskö antaa olla ja katsoa mihin tää etenee?
Kommentit (2)
Alko-ongelmaan pitää puuttua. Mites jos puhuisit hänen kanssaan ja sanoisit, ettet uskalla lapsia sinne viedä jos on noin huonossa kunnossa. Ja eihän sun mies siitä juomisesta voisi olla mustasukkainen, ja sehän tässä ongelma on. Eli musta voisit puhua miehesi kanssakin, mutta ensin anopin.
A-klinikka tms? Anopin pitäisi ymmärtää, että kyseessä on ihan oikea ongelma.
keskustele anopin kanssa kahdestaan, kun hän on selvä ja sovittu tilanne keskustella
kato miten menee ja mitä sanoo
jos ei anoppi älyä itse tilaansa, ja yritä korjata ongelmaansa, niin hankitte apua ammattilailt
eli sit kerrot miehellesi