Uupunut kotiäiti, mistä apua?

Ensiapua lääkityksellä ja terapiassa työstämään sitä miten uudessa elämäntilanteessa pysyt elämään masennustaipumuksesi kanssa.



Varaa nyt heti aika lääkärille, ihan tk-lääkäri auttaa eteenpäin!

Mä oon menossa tänään lääkäriin ja kysyn tästä väsymyksestä/mahd. masennuksesta.

t. tuo 10kk pojan väsy äiti

Jos olisi isovanhemmista hoitoapua, olisin kysynyt jo ajat sitten. Kun ei ole niin ei ole. Eli siitä ei tilanteessani ole apua. Ehkä on mentävä lääkäriin. Mies nukkuu yleensä yhden yön viikossa lapsen kanssa, minä muut yöt. Mies on kyllä kiitettävästi mukana arjessa, kaikki illat ja viikonloput on kotona perheensä kanssa, joskus käy kavereiden kanssa jossain, eli siinä ei valittamista. Parisuhdeaikaa meillä ei tosin ole koskaan (paitsi kun lapset nukkuvat illalla). t. ap

Miten voi ihmisille tulla yllätyksenä se, että ne omat lapset pitäisi pystyä itse hoitamaan ja lapsentulo muuttaa elämää.

Mutta kun ei ihminen ole kone. Elämässä on erilaisia tilanteita ja ihmisetkin ovat erilaisia. Ja vaikka kuinka paljon asioita etukäteen miettisi, pohtisi ja pähkäilisi ja kuvitteleisi olevan valmis, niin kappas, elämä silti yllättää.

Joku esimerkiksi kestää univelkaa todella paljon paremmin kuin joku toinen. Sitäkään kun ei voi etukäteen tietää. Harva meistä ennen lapsen tuloa testaa itseään nukkumalla vuoden verran pätkäunilla max 5 tuntia vuorokaudessa.

Voi tulla sairautta, parisuhdeongelmia, taloudellisia ongelmia ja mitä lie, jotka vaikeuttavat elämäänsä.

Minua lähinnä ihmetyttää se, että ihmisiltä puuttuu empatiakykyä ja kykyä asettua toisen ihmisen elämään. Se minua ihmetyttää ja kovasti.

24:n luettelemia ongelmia ja toinen lapsikin on päivähoidossa. Ja ap on tiennyt masennustaustastaan lapsia tehdessään...

Minulla ei ole masennustaustaa, ja neuvolan masennustestit olen aina selvittänyt läpi ilman masennusepäilyjä. En haudo itsemurhaa eikä minulla ole itsetuhoisia ajatuksia. Sen sijaan en vain oikein jaksa tätä arkea. Olen tolkuttoman väsynyt. Tuntuu aina vaikealta herätä, toisaalta nukahtaminen on ongelma ja kukun hereillä sängyssä vielä monesti klo 1 yöllä. Nuorempi herättää pari kertaa yössä ja tulee meidän viereen. Ei selitä silti väsymystäni.



Olen ollut paljon kotona lasten kanssa, koska meillä on tänä vuonna ollut jo vatsatauti, influenssa ja vesirokko, joten emme ole päässeet ihmisten ilmoille. Esikoisella on harrastuksia, joten niissä lähinnä käymme. Minua ei huvita lähteä mihinkään ja mielelläni kökötän vain kotona. Mutta en jaksa pitää kotia siistinä ja olen koko ajan väsynyt...



On ihailtavaa, että on ihmisiä, jotka jaksavat pienten lasten lisäksi vielä jotain ylimääräistä työtäkin sivuhommina. Ei se silti merkitse, että kaikki jaksaisivat. Minä olen kyllä ihan voimien äärirajoilla näiden kotihommien, lastenhoidon ja ruoanvalmistuksen kanssa. Tunnen ihan uupuvani tiskimäärään ja siihen aikaan, mitä käytän hellan edessä. Loppuaika hurahtaa siihen, että yritän edes jotenkin raivata kulkutilaa lattioille... Jos vielä kävisimme erilaisissa kerhoissa ja kyläilemässä, en ymmärrä, miten saisin pestyä pyykkiä tai siivottua tai tehtyä yhtään mitään, kun jo nyt kaikki kotityöt kasaantuvat eikä meillä ole koskaan siistiä.

on 2,5v ja 1v 2kk lapset ja nuorempi ei ole nukkunut yhtään kokonaista yötä vieläkään. Onneks toinen on ollu aina hyvä nukkuja. Apuja ei myöskään ole oikeastaan ollenkaan. En meinaa päästä edes lääkäriin enkä muuallekaan hoitamaan omia asioitani koskaan. Jaksan kuitenkin raahautua kerhoon ja puistoilemaan tuttujen kanssa. Siitä on ollu apua että saa jutella muiden aikuisten kanssa. Mies tekee niin pitkää päivää että vaikka auttaakin iltaisin niin se apu on niin lyhytaikaista kun lapset menee aika aikaisin maate.. Muistattehan syödä vitamiineja jos ruokavalio on mitä sattuu. (kuten mulla..) Ja kevätauringossa ulkoilu piristää. Vaikka olen kiukkuinen ja väsynyt välillä niin en silti koe olevani masentunut. Tää nyt on vaan tätä kun on kaksi lasta niin pienellä ikäerolla. Äkkiä ne kasvaa!

tämä sille joka jeesusteli että miten voi tulla yllätyksenä..jne.



Kuvittelin että kun vauva nukkuu niin minäkin nukun. Olen aina virkeä ja iloinen, onhan mulla sitten oma lapsi, miksi ikinä kukaan voi olla masentunut kun on se ihana oma lapsi?! (ihan oikeasti ajattelin näin kirkasotsaisesti)



Sitten iski todellisuus; minä en nukkunut silloin kun vauva nukkui, koska vauva nukkui tunnin, heräsi, taas tunnin, heräsi jne. Minä en enää saanut unta kun odotin että kohta vauva taas herää. Unikoulua ei vastasyntyneelle voinut pitää, joten valvoin ekan puolivuotta erittäin risoilla öillä. Vapisin, luulin kaiken sen kuuluvan asiaan ja ruoskin itseäni kuinka heikko olen kun en tunnu jaksavan vauva-aikaa.



Siinä on kuulkaa ilot kaukana kun aivot eivät saa unta.

boreout? Ehkä lastenhoito ei ole sun juttu. Parhaimmillaankin se on lasten leikkimisen seuraamista jossain perhekerhossa. Tai epämääräisten asioiden askartelua, jota ei rehellisesti voi kukaan kutsua taiteeksi. Siinä sitten yöllä herääminen vaan kruunaa tylsistymisen tunteen. Ja kaiken kukkuraksi olet yksinäinen. En tiedä onko sinulla miestä. Mutta sekään ei ole tae sille, että saa aikuista seuraa. Miehet nyt ei tajua useinkaan, kuinka paljon äidit sitä keskustelua kaipaa heidän hektisen ja jännittävän työpäivän jälkeen.

24:n luettelemia ongelmia ja toinen lapsikin on päivähoidossa. Ja ap on tiennyt masennustaustastaan lapsia tehdessään...

Että masennustaustaiset eivät saa hankkia lapsia? Että ei saa olla väsynyt, jos toinen lapsi on päivähoidossa? Mistä tiedät, onko ap:llä parisuhdeongelmia? Mistä tiedät, onko taustalla muita sairauksia? On helppo tuomita ja arvostella. Empatian puutekin on järkyttävä vika. Sellaisten ei pitäisi edes lapsia harkita, kun niistäkin kasvaa empatiakyvyttömiä.

Yksi hieno asia elämässä on, että sitä ei voi hallita ja kontrolloida. Voi toki yrittää, mutta aina niitä yllätyksiä tulee. Näiden yllätysten takia on upeaa, jos ihmisellä on hyvä tukiverkosto, josta ammentaa voivavaroja vaikeina hetkinä. Kaikilla ei tätä tukiverkostoa ole tai se on voinut vuosien mittaan heiketä/hävitä. Perhepiirissä voi tosiaan sattua sairauksia, kuolemaa, työttömyyttä, masennusta, muuttoja, työpaikkojen vaihdosta, avioeroja ja vaikka mitä, ja nuo kaikki vaikuttavat tukiverkostoon ja siihen, miten suunnitelmat ja elämäntilanteet vaihtuvat. Kukaan ei voi varautua kaikkeen. Siksi on tärkeintä, että osataan asettua toisen asemaan ja annetaan tukea arvostelematta. Ketään ei auta se, että todetaan kylmästi, ettei olisi pitänyt niitä lapsia ikinä tehdäkään. Tunnekylmien ihmisten ei niitä pitäisi tehdä, koska yksi ihmisyyden mitta on kyky asettua toisen asemaan. Kiusaajia kasvatetaan jälkiviisaalla asenteella, ja toisaalta olisi surullista olla tuollaisen äidin lapsi.

boreout? Ehkä lastenhoito ei ole sun juttu. Parhaimmillaankin se on lasten leikkimisen seuraamista jossain perhekerhossa. Tai epämääräisten asioiden askartelua, jota ei rehellisesti voi kukaan kutsua taiteeksi. Siinä sitten yöllä herääminen vaan kruunaa tylsistymisen tunteen. Ja kaiken kukkuraksi olet yksinäinen. En tiedä onko sinulla miestä. Mutta sekään ei ole tae sille, että saa aikuista seuraa. Miehet nyt ei tajua useinkaan, kuinka paljon äidit sitä keskustelua kaipaa heidän hektisen ja jännittävän työpäivän jälkeen.

että jos sun elämästä puuttuu omat jutut, niin et jaksa innostua lasten saavutuksista. Näet enemmänkin, että lapsia pitää vahtia, leikittää, ulkoiluttaa. Kyseessä on asennevamma, joka johtuu yleisestä kyllästymisen tunteesta. Elämä on muualla. Tarvitsisit selvästi henkistä mentoria, joka ensinnäkin vahtisi lapsiasi, kun käyt itse kampaajalla ja jumpassa. Hommaamassa uudet hienot ulkoiluvaatteet. Ja seuraa yhteiselle tunturimatkalle, missä pulkkailu ja hiihto on kermavaahdolla kuorrutettu.

Kaipaisitko jo töihin? Jos nuorempikin lapsi on jo 1,5 -vuotias, niin ala etsiä töitä ja laita nuoremmallekin päivähoitohakemus vetämään, niin paikka on sitten valmiina, kun pääset töihin. Kaikille ei kotivanhemmuus välttämättä sovi, vaikka olisivatkin muutoin aivan hyviä vanhempia. Minä olen yksi heistä, menin töihin, kun lapsi oli 1-vuotias, ja olen varmasti aivan hyvä vanhempi, olen lapseni kanssa täysillä silloin, kun olemme yhdessä.

pitää miettiä ennalta, miten toimii jos sairaus uusii. Hommata lääkärisuhde ja muutenkin selvittää miehellekin, mistä tämä tunnistaa sairauden jne.



Eikä vain hankkia niitä lapsia ja sitten kysyä netistä, että mikähän tässä nyt on ja mitähän tässä tekisi...



Se on aitoa tunnekylmyyttä. Ja sellaisen "empaattinen" ymmärtäminen.

boreout? Ehkä lastenhoito ei ole sun juttu. Parhaimmillaankin se on lasten leikkimisen seuraamista jossain perhekerhossa. Tai epämääräisten asioiden askartelua, jota ei rehellisesti voi kukaan kutsua taiteeksi. Siinä sitten yöllä herääminen vaan kruunaa tylsistymisen tunteen. Ja kaiken kukkuraksi olet yksinäinen. En tiedä onko sinulla miestä. Mutta sekään ei ole tae sille, että saa aikuista seuraa. Miehet nyt ei tajua useinkaan, kuinka paljon äidit sitä keskustelua kaipaa heidän hektisen ja jännittävän työpäivän jälkeen.

että jos sun elämästä puuttuu omat jutut, niin et jaksa innostua lasten saavutuksista. Näet enemmänkin, että lapsia pitää vahtia, leikittää, ulkoiluttaa. Kyseessä on asennevamma, joka johtuu yleisestä kyllästymisen tunteesta. Elämä on muualla. Tarvitsisit selvästi henkistä mentoria, joka ensinnäkin vahtisi lapsiasi, kun käyt itse kampaajalla ja jumpassa. Hommaamassa uudet hienot ulkoiluvaatteet. Ja seuraa yhteiselle tunturimatkalle, missä pulkkailu ja hiihto on kermavaahdolla kuorrutettu.

Ja unohda toi, että lapset eivät ole sinun juttu. Puhun enemmän siitä tunteesta, kun tuntuu, että eikö lapset olekaan mun juttu. Jos tämä on näin kamalaa, niin ehkä en sovikaan äidiksi. Ihan tuttujan tunteita varmaan jokaiselle äidille. Monelle lastenhoito ei ole niin hirveän herkkua ihan joka päivä. Mutta musta sua tosiaan voisi piristää se aikuinen seura. Se, että kokisit elämäsi muutenkin hauskaksi ja merkitykselliseksi.

jos on masennusta niin se hoidetaan pois.

mutta lopetin sen lapsen ollessa 1-vuotias. Maksaa n. 50 euroa/kerta, joten ei ollut oikein enää varaa. Minua on kehuttu empaattiseksi äidiksi ja hyväksi kasvattajaksi. Ja näin siis silti, vaikka olen masennustaustainen. Kuinka joku kehtaa sanoa tunnekylmäksi minua, joka on halunnut masennustaustastaan huolimatta lapsia? Olenko minä joku yhteiskunnan hylkiö, joka ei saisi lisääntyä, vai? Olen paljon muutakin kuin masentunut, minulla on esimerkiksi ylempi korkeakoulututkinto.



Ja monille tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää myös se, että tukiverkkoja ei kaikilla ole. Miehen äiti on kuollut ja sekä miehen että minun isäni ovat uusissa naimisissa pienine lapsineen, toiset lisäksi asuvat kaukana. Äitini on työkyvyttömyyseläkkeellä pitkäaikaisen sairauden vuoksi. ETtä EI OLE TUKIVERKKOJA EI.



Kiitos teille, jotka ymmärrätte ja olette selvästi nähneet elämää ja osaatte asettua toisten asemaan. Täällä on näemmä paljon keskenkasvuisia ja epäkypsiä ihmisiä, jotka näkevät asiat vain niin kuin ne itselle tapahtuvat.



t. ap

jos lopetat rahan takia terapian ja teet lapsia ilman tukiverkkoja.



Jos ei muuta keinoa ole, tee perheestäsi lastensuojeluilmoitus. Saatte perhetyöntekijän ja lausunnon lääkäriin.



Et ole tehnyt yhtikäs mitään muuta kuin istahtanut sinne himaan ja pannut vahingon kiertämään. Epäkypsästi ja keskenkasvuisesti.

Taitais olla aihetta. Voi voi kun ei ole muuta tekemistä kun tulla tänne haukkumaan muita. Hanki elämä.