Mitä mieltä olette miehestäni?
Ihan mielenkiinnosta kysyn teidän mielipidettä.
Olen kuumeessa. Alkoi eilen. Meillä on pieniä lapsia (2v ja 9kk). Kun heräsin mulla oli kuumetta yli 38 ja ihan helkkarin huono olo. Laitan lapsille ja miehelle aamupalaa ja pesen toisen (oli kakannut). No sitten kiltisti pyydän että mies pesisi toisen lapsen (myös kakannut) niin suuttuu siitä kun sillä on kiire töihin. Ei yhtään kysy millainen olo mulla on eikä kysy että pärjäänö nyt yksin niitten kanssa jne. Lähtee töihin ja sanoo vaan esikoiselle "moikka" ei mitään muuta.
Kommentit (23)
Jos minä olen sairaana, vetäytyy täysin kuoreensa. Ei pysty käsittelemään minun heikkouttani. Kauhistuu, eikä sen reaktiona osaa toimia empaattisesti, vaan kylmäkiskoisesti.
Olen kuullut monilta samaa, eli jossain määrin tyypillistä miehille. Olkaa onnellisia te, joilla mies ei toimi näin!
Ja muuten mies on tosi fiksu, mukava ja hyvää seuraa. En jaksa enää edes odottaa apua sairaanaollessani.
mies on noissa tilanteissa hoitanut kakkavaipat ja aamupalat ennen töihin lähtöä, on kysynyt mun vointia ja osoittanut myötätuntoa. Nää on mun mielestä ihan itsestäänselviä asioita, varsinkin se myötätunto. Eikä mun tarvitse erikseen tiedottaa että olen sairas, se näkyy päältä.
Ja sama tietysti toisinpäin, kun mies on sairas.
Toisalta, me ollaan aina jaettu kaikki hommat, joten noiden tekeminen ei ole mitenkään miehelle tavatonta. Jos nainen monopolisoi itselleen kaikki kodin työt voi vaikeissa tilanteissa jäädä ilman apua.
Mulla oli kuumetta jo eilen ja yöllä. No kai ne miehet tosiaan niin tyhmiä ovat :-)