Lue keskustelun säännöt.
G: Olenko ollut laiska / ehtinyt paljon / edennyt normaalisti 3-kymppiseksi?
27.02.2011 |
Minulla on ihan hirveä kolmenkympin kriisi. Täytän 30v kevään lopussa. Tunnen olevani nuori aikuinen, vaikken enää iän puolesta sitä ole.
Lapsia on kolme, 9v, 7v ja 5v. Opinnot kesken, mutta pitäisi saada kahden vuoden sisällä valmiiksi. Töitä ei ole (koska opiskelen). En ole tosin koskaan ollut työttömänäkään.
En ole millään tavalla aktiivinen missään yhteisössä. Asutaan 6 huoneen rivitalossa Helsingissä.
En tiedä missä elämäntilanteessa minun pitäisi iän puolesta olla. Lapset ja asunto ovat kuin monella nelikymppisellä, mutta opinto- ja työasiat kuin kaksikymppisellä.
Mitä te muut 30v ihmiset olette saaneet aikaan? Sanokaa nyt, että mulla on vielä elämää edessä!
Kommentit (13)
sulla on kesken?
se sua varmaan salaa painaa, helpottaa heti kun saat ne valmiiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hyvä asunto on saavutus, lapset eivät niinkään koska niiden tekeminen ei tunnetusti kauheasti vaadi.
hyvä asunto on saavutus, lapset eivät niinkään koska niiden tekeminen ei tunnetusti kauheasti vaadi.
Rahaakin pyörähti se vanha 10 000 mk
jossain vaiheessa. Se mua varmasti rassaa, kun kaikki entiset luokkakaverit ovat jo valmistuneita. Aikoja sitten. Tosin vain muutamalla on lapsia, mulla nuorinkin menee kohta jo kouluun..
ap
kandin paperitkin on nykyään alempi kk-tutkinto, ja niillä on merkitystä työelämässä. Ne pystyy aika nopeasti rutistamaan kokoon, jos kerran opinnot aloitettu jo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
omalla alalla vielä oikein mitään tee. Ja joka tapauksessa haluan opiskella ensin kokonaan loppuun ja mennä sitten vasta töihin, koska pelkään opintojen muuten jäävän ihan kokonaan kesken.
ap
lasten tekeminen ei vaadi muuta kuin paneskelua oikeaan aikaan. Sen vuoksi se ei minusta ole mikään saavutus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
täytän myös tänä vuonna 30 v.
Itse olen tähän saakka tavallaan vaan ajautunut virran vietävänä, mulla ei ole ikinä ollut mitään kummoisia tavoitteita tai haaveita, ja se kummastuttaa itseäni edelleen, ja tuntuu, että jos joskus olisi ollut jokin unelma (esim. joku ammatti) olisin ehkä päätynytkin johonkin.. siis uraa/ammattia ajatellen.. nyt vaan mennään, päivä kerrallaan, mitä elämä tuo eteen-asenteella.
Kaksi lasta mulla on, esikoinen edellisestä avoliitostani. Nykyisen mieheni kanssa olen naimisissa. Naimisiinmenokin kesti, mentiin vasta kuukausi sitten, pienesti, vaikka yhdessä ollaan oltu jo vuosia.
Ammattikoulun kävin peruskoulun jälkeen. Menin ammattikouluun, koska lukio ei kiinnostanut siinä vaiheessa, ja jotain piti keksiä.
Tähän saakka olen ollut äitiyslomilla ja hoitovapailla täydet 3 v. molemmista lapsista. Oman alani töissä yhteensä noin pari vuotta, eri alan töitä tein puoli vuotta yhdessä välissä määräaikaisena. Muut ajat työttömänä, kuten nytkin.
Työttömyys ei toisaalta ole kokonaan oma vikani, satutaan vaan asumaan sellaisella paikkakunnalla, jolla työttömyystilanne on Suomen huonoimpia. Alaa olen ajatellut vaihtaa, tai sitten "tehdä" vielä yhden lapsen. Uraihminen en ole siis ikinä ollut, mutta haluaisin kyllä kovasti töihin, nyt tai viimeistään sitten jos/kun kolmas on hankittu. Tuntuu, että jotain puuttuu, kun ei käy töissä. (Vaikkei siis varsinaisesti rahasta puutetta ole)
Elän kuitenkin ihan hyvää peruselämää ja olen onnellinen ja tyytyväinen suurimman osan ajasta. On ystäviä, nautin äitiydestä, tykkään huushollata, pitää kotimme järjestyksessä ja laittaa ruokaa ja pyykätä :)
Materialisti en ole.
Pohdiskelen paljon, ihmisiä, elämää ja elämän tarkoitusta, ja olenkin löytänyt siihen vastauksen, ihan hiljattain.
Tällaista minulla.
juuri ammatillinen kriisi, siihen ajanjaksoon kuuluukin pohdiskella noita kaikkia juttuja
t. nelikymppinen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pohdiskelen paljon, ihmisiä, elämää ja elämän tarkoitusta, ja olenkin löytänyt siihen vastauksen, ihan hiljattain.
naimisissa, kaksi lasta, ammatti, mies opiskelee vielä ja itselläkin tarkoitus aloittaa uusi koulutus kunhan mahassa oleva vauva on syntynyt ja kasvanut vähän isommaksi. minä määrittelen mikä on tärkeää ja tavoiteltavan arvoista, ei ulkopuoliset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pohdiskelen paljon, ihmisiä, elämää ja elämän tarkoitusta, ja olenkin löytänyt siihen vastauksen, ihan hiljattain.
se tajutaan sanomattakin. Ei nimittäin sen enempää eikä vähempää, kuin että olen tullut uskoon. Elämääni tuli näin jotain oikeasti tavoittelemisen arvoista, kestävää ja järkevää (ehkä hassu sana uskosta puhuttaessa ei-uskovaisten mielestä, mutta näin sen itse koen)
Ei ehkä kuulosta kirjoitettuna miltään, mutta voin sanoa että elämäni ja asenteeni on muuttunut paljon. Ja luullakseni ja toivoakseni muuttuu koko ajan. Parempaan siis. :)
Kyse ei ole siitä, miten asioiden PITÄISI olla, meillä jokaiselle on oma polkumme kuljettavanamme. Joku haluaa yhtä ja toinen toista, joku haluaa ja saa perheen ennen valmistumista, joku toisinpäin tai ei ollenkaan. Sinulla on vielä monia, monia työuosia edessäsi vaikka opiskelisitkin vielä useammankin vuoden. Ei ole kiire mihinkään! Tsemppiä, älähän kriiseile liikaa! :)