Arrggghhh - Taitoluistimista ja kiekkoluistimista - jäkätystä....
Paloi taas päreet totaalisesti jäähallilla...
Taitoluistelua harrastava poikamme ja eräs toinen taitoluistelua harrastava poika joutuivat taas (jälleen kerran...) kuuntelemaan vierestä, kun eräs äiti valisti kiekkoluistimia kinuavalle tyttärelleen, kuinka kiekkoluistimet ovat " poikien luistimia kun pojat harrastavat jääkiekkoa" ja " taitoluistimet ovat tyttöjen luistimia kun tytöt harrastavat taitoluistelua" .
Kun äiti kolmatta kertaa suureen ääneen asiaa selvitti, en voinut muuta kuin ärähtää ja palauttaa hänet ruotuun, mistä sain tietysti osakseni (jälleen kerran...) tuimia katseita ja " niin, niin,..." -kommentteja.
Ymmärtäkää nyt hyvät ihmiset, että luistimet tai harrastukset EIVÄT OLE sukupuolisidonnaisia juttuja. Pojat voivat harrastaa taitoluistelua ja tytöt jääkiekkoa, eikä siinä ole mitään kummallista - ja molempiin lajeihin on omanlaisensa luistimet. Jos haluatte lapsenne luistelevan vain yhdenlaisilla luistimilla, niin se on teidän ongelmanne...
Opettamalla lapsillenne näitä roolijuttuja kylvette kuitenkin samalla kiusaamisen siemenen pieniin ihmisiin. Ei lapsi välttämättä ymmärrä ja hoksaa, että äiti tai isä onkin ollut väärässä, vaan hän menee laukomaan näitä " totuuksia" toisille lapsille päin naamaa ja aiheuttaa ehkä elinikäisiä traumoja, jotka saattavat aiheuttaa jopa hyvän ja mieluisan harrastuksen loppumisen. " Viattomasta" kommentista saattaa seurata kiusaamista jne...
Kommentit (24)
Kovin samaa mieltä olen kanssanne. Ja luulenpa, että olemme ajatuksinemme jo paljon pitemmällä kuin minne monet ikinä pääsevätkään, koska edes pohdimme ja ajattelemme näitä asioita - sikäli hyvä lapsillemme.
Mielestäni teit, Gaston, ihan oikein kun ostit lelun lapselle. Itse olen kasvatuksessani pyrkinyt siihen, että yritän selittää ympäristön paineet ja mielipiteet lapsille sellaisina kuin ne ovat, mutta en yritä vaivihkaa tai puolipakolla " käännyttää" lapsiani erilaisiksi. Toki usein tulee vastaan kaikenlaisia rajanvetotilanteita, joissa joutuu miettimään päänsä puhki erilaisia toimintatapoja ja usein toimimaan nopeasti ilman miettimisaikaa. Niissäkin tilanteissa kyllä usein käyn lapsen kanssa asiaa läpi jälkikäteen.
Ja sitten usein asiat lutviutuvat jotenkin omalla painollaan riippuen esim. siitä, kuinka sitkeästi lapsi omaa mielipidettään ajaa. Meillä 4-vuotias esim. sai valkoiset taitoluistimet mustien sijaan, koska itsepintaisesti niin halusi. Sen sijaan toive vaalenapunaisista uimalaseista vaihtui niin pienellä vihjeellä vihreään, ettei lapsi tuntunut olevan siitä millänsäkään (ja äiti sai paljon pahemmat omantunnontuskat)...
Näitä hankalia tilanteita tulee eteen aika usein kun on lapset, jotka on kasvatettu sukupuolineutraalisti - siinä mielessä heti alusta alkaen sukupuolirooleihin lapsensa pakottavat vanhemmat pääsevät tietysti aika helpolla ;)
Mieheni on luonteeltaan ja toiminnaltaan aika feminiininen ja hänestä on ollut aika paljon apua nimenomaan noiden poikien kanssa. Hän on itse viihtynyt aina enemmän tyttöjen kuin poikien seurassa, eikä ole koskaan pitänyt mistään rajusta tai hurjasta, eikä urheilusta. Lapsena hän on ollut koulukiusattu, mutta pystynyt aina asettumaan ikäänkuin kiusaajien yläpuolelle tietäen olevansa heitä fiksumpi ja älykkäämpi (kympin oppilas aina), ja tietäen tulevansa pärjäämään elämässä. Kaikki tämä on tietenkin myös realisoitunut elämässä, joka tietysti helpottaa tämänhetkistä tilannetta siten, että ikäänkuin tietää olevansa oikealla tiellä. Omat kokemukseni ovat jotakuinkin vastaavat.
Oikeastaan meillä tuosta omaa sukupuolta olevien kavereiden puutteesta on tullut ongelma vasta seurustelu-aikana ja naimisissa ollessa: kun aloimme seurustella, niin osa mieheni kavereista ei enää " uskaltanut" olla hänen kanssaan tekemisissä ja osa heistä rupesi kutsumaan MINUA illanviettoihinsa mieheni sijaan. Vastaavasti heidän puolisonsa kutsuivat miestäni " poikien iltoihin" . Ja sama tapahtui osin minun kavereideni kanssa. Ei siinä mitään muuten, mutta kun mieheni ei jaksaisi mitään miesten saunailtoja tai autopelejä ja minä inhoan " tyttöjen juoruiltoja" enkä keksi mitään yhteistä noiden naisten kanssa....
Mieheni mielipide poikien kanssa on aika pitkälle ollut se, että kotona pitää saada leikkiä ja tehdä mitä lapset haluavat, mutta ulkomaailman kanssa pitää tarkkaan miettiä, mistä mahdollisesti kiusataan ja tehdä valinnat tietoisesti niin, ettei kiusaamista tule ainakaan liian paljon. Ja lapselle pitää tietenkin aina ja joka paikassa tehdä selväksi, että kiusaaminen ei ole koskaan omaa syytä, vaan kiusaajien tyhmyyttä - tarvittaessa meillä on aika tiukastikin puututtu tilanteeseen ja itse olen joutunut useamman kerran ottamaan kiusaajia puhutteluun. Yleensä kiusaaminen loppuu aika nopeasti kun siihen puuttuu heti.
6-vuotiasta poikaa meillä ei olekaan kiusattu vielä ollenkaan vaikka hänellä on vielä kaiken kukkuraksi puhe-, kommunikaatio- ja motoriikkaongelmia. 4-vuotias sen sijaan on joutunut kiusatuksi pari kertaa luisteluharrastuksessa, ei tosin käsittääkseni sen kummemmin harrastuksen tai luistimien takia vaan ehkä pikemminkin siksi, että on luistellut paremmin kuin kiusaajat (isompia poikia, diagnoosina tod. näk. ADHD) sekä naapurin 9-vuotiaan pojan toimesta. Itse en kerta kaikkiaan voi ymmärtää, mikä tarve kouluikäisillä pojilla on kiusata 4-vuotiasta, mutta kyllä se tiukalla puuttumisella on loppunut. Molemmilla pojilla on päiväkodissa ja eskarissa kavereitä: isommalla pääasiassa poikia ja pienemmällä molempia - eivätkä ne kavereiden leikitkään nyt aina niin kauhean " poikamaisia" ole, riippuu minusta enempi tarjolla olevista leluista. Kaikille on toistaiseksi kelvannut esimerkiksi leikkikeittiö, jopa niille eskari-ikäisille.
Jossain määrin kiusaamista voi tietysti välttää omilla valinnoilla, mutta valitettavasti kiusaajat kyllä yleensä löytävät uhrin joka tapauksessa, joten paras puolustus on kuitenkin hyvä itsetunto. Ja sitten voi tietysti loputtomiin kysellä sitä, kuinka pitkälle toisten miellyttämisessä pitää, saa tai on järkevää mennä kiusaamisen välttämiseksi? Tie voi olla loputon! Oma mielipiteeni on siis aika tiukasti se, että kiusaaminen on kiusaajan ongelma ja sellaisena sitä tulisi myös käsitellä, aina.
Ja toki mieluummin näen lapseni kuitenkin olevan kiusattu kuin kiusaaja!
Ja sinä Heffe olet suurieleisesti sitä mieltä että se mikä teille sopii on oikea kasvatusmalli?!
Entä me muut äidit?
En ymmärrä OIKEESTI miksi meidän " pojan" malli pojille on NIIIIIIIN väärä???????????????????
Ei hel***tti...onko tällaosoa suvaitsemattomia ihmisiä vielä toidellakin olemassa??
Se on kuule niin että perinteet tässä maailmassa ovat harvinaisempia kuin tuo " yli" suvaitsevaisuus!!
Kirjoitan juuri äidinkielentunnille mielipidekirjoitusta asiasta...
Mielestäni kiusaaminen ei todellakaan ole vähäpätöinen asia! Ja vielä vähemmän vähäpätöiseksi sen tekee yhteys, jossa se on otettu keskustelun alle - nettipalsta, jossa kysellään myös vaikkapa päivän ruokavinkkejä tai kurahousujen ostopaikkoja!
Ja pasmani eivät todellakaan menneet sekaisin siksi, että äiti halusi tyttärelleen kaunoluistimet vaan siksi, että tuo äiti selvästi ja johdonmukaisesti loi pohjaa kiusaamiselle. Sitä nimittäin mielestäni on se, että lapsille opetetaan asioita ikäänkuin itsestäänselvyyksinä ja totuuksina. Lapset eivät pysty asioiden suhteellisuutta ymmärtämään eivätkä tiedä, että heidänkin vanhempansa voivat olla väärässä.
Jos kotona opetetaan, että punainen on tyttöjen väri ja sininen poikien väri, niin siitä seuraa, että päiväkodissa tai koulussa kiusataan punaiseen pukeutuvia poikia ja siniseen pukeutuvia tyttöjä. Jos kotona opetetaan, että huivia pitävät tytöt ovat ählämeitä, niin heitä nimitellään koulussa ählämeiksi. Jos kotona opetetaan, että varakkaammat ihmiset ovat saatanan kapitalisteja tai köyhemmät ihmiset sosiaalipummeja niin siitä seuraa, että heitä nimitellään näin lasten keskuudessa. Jos vanhemmat arvostelevat kaverin perheen taloa lastensa kuullen rumaksi, niin asia kantautuu varmasti kaverin tietoon.
Lapset ovat äärimmäisen herkkiä omaksumaan ja myötäilemään vanhempiensa pieniäkin asenteita, sanomisia ja tekemisiä silloinkin kuin vanhemmat eivät sitä välttämättä huomaa. Vain omaksumalla itse neutraalit asenteet ja suvaitsevaisen elämänkatsomuksen voi opettaa näitä asioita lapsilleen ja estää kiusaamista!
Ja mitä tulee minun historiaani - tiedän kyllä sen olevan kovin herkullinen aihe monille eikä ollenkaan vaatimaton kiusaamisen syy. Mainitsin asian ohimennen lähinnä siksi, että pystyin niin lyhimmällä tekstimäärällä kumoamaan väitteesi omien ja vanhempieni toimintatapojen ja motiivien samankaltaisuudesta. Ihmisen ajatusten ja mielipiteiden väheksyminen hänen taustansa perusteella on minulle kovin tuttua, joten en ylläty siitä, että sinäkin otat tämän aseeksi minua vastaan. Olen huomannut, että kaltaisillasi henkilöillä on itsellään varsin usein selvittämättömiä ongelmia historiassaan - itse kun olen nuo asiat läpikäynyt perusteellisesti jo toistakymmentä vuotta sitten. Olen siis kovin eri mieltä siitä, kuka ottaakaan keskusteluun uuden ulottuvuuden ;)
Kiusaajille itselleen on muuten hyvin luonteenomaista väheksyä kiusaamista ja asioita, joista kiusataan. On myöskin hyvin tavallista, että kiusaaja " muuttaa suuntaa" aina välillä sekoittaen pakkaa entisestään. Myös henkilöön käyvät " iskut vyön alle" ovat kiusaajille ominaisia: etsitään vastapelurista paikkoja ja ominaisuuksia, joihin iskemällä voidaan siirtää keskustelu itse aiheesta tämän henkilöön ja mielellään mitätöidä koko ihminen ajatuksineen päivineen.