Jos olisit valmentaja, kumman valitsisit tehovalmennettavien ryhmään?

riskinotto kannattaa aina, keskinkertaisuuksilla suomalainen urheilu ei etene mihinkään

eikös ne herkkyyskaudet ole sellainen juttu, että jos tiettyjä asioita ei opi niiden aikana, niin sitten ei opi koskaan, ja ne pitää oppia tarpeeksi nuorena. Eli kummastakaan ei varmaankaan tule mitään huippua.

eikös ne herkkyyskaudet ole sellainen juttu, että jos tiettyjä asioita ei opi niiden aikana, niin sitten ei opi koskaan, ja ne pitää oppia tarpeeksi nuorena. Eli kummastakaan ei varmaankaan tule mitään huippua.

vähintään neljä vuotta. Nou problem sen suhteen.

tuo jälkimmäinen oma lapsesi ja ensimmäinen hänen kaverinsa?

ja kallistuisi ehkä tuohon jälkimmäiseen, mutta tietää että siitä saattaa tulla sanomista. Tyttö ei menesty vielä ensi vuonna, mutta uskon että sen jälkeen tulisi jo tulosta. Hän on todellakin aivan loistava fyysisiltä ominaisuuksiltaan, jopa niin että harvoin näkee, mutta ei osaa vielä tekniikkaa, kun ei ole sitä treenannut. Osa muista valkuista hakee valmiimpaa, mutta itselläni on kutina, että saattaisin valita tuon jälkimmäisen. Mielelläni kuitenkin kuulisin "maallikkojen" mielipiteitä.

ja kallistuisi ehkä tuohon jälkimmäiseen, mutta tietää että siitä saattaa tulla sanomista. Tyttö ei menesty vielä ensi vuonna, mutta uskon että sen jälkeen tulisi jo tulosta. Hän on todellakin aivan loistava fyysisiltä ominaisuuksiltaan, jopa niin että harvoin näkee, mutta ei osaa vielä tekniikkaa, kun ei ole sitä treenannut. Osa muista valkuista hakee valmiimpaa, mutta itselläni on kutina, että saattaisin valita tuon jälkimmäisen. Mielelläni kuitenkin kuulisin "maallikkojen" mielipiteitä.

Kumpi vaikuttaa innokkaammalta? Tai näinpäin: pitääkö jompaakumpaa milloinkaan patistaa?

Jos on, niin itse lajin parissa olleena valitsisin ehdottomasti kakkosen. Perusekniikat oppii yhdeksänvuotias parissa vuodessa, mutta jos vartalo ei veny eikä taivu tarpeeksi, ei sitä voida väkisinkään tehdä. Ainakin voimistelussa synnynnäiset ominaisuudet on todella tärkeitä.

Toinen soittaa pianoa kaksivuotiaasta, mutta keskinkertaisen musikaalisuutensa vuoksi hänestä ei tule koskaan mitään suurta, osaa kyllä soittaa sukujuhlissa ja ehkä jopa työnväenopiston pianonsoitonopettajanakin on ihan pätevä. Lahjakas taas oppii samat asiat nopeasti juuri fyysisten ominaisuuksiensa takia. Hänen ei tarvitse välttämättä hakata pianoa vuosiakausia oppiakseen jonkun asian, vaan se tulee ikäänkuin "selkärangasta"



Oma lapseni aloitti pianonsoiton ja hänen piano-opensa on ihan haltioissaan. On käynyt pianotunneilla nyt puoli vuotta ja on kuulemmma samalla tasolla kuin pari vuotta soittaneet. Jopa käsien asento, jota ilmeisesti joudutaan joskus harjoitella pitkäänkin, oli hänellä samantien ihan oikea.

On sellainen tuuliviiri-luonne, iloinen ja sosiaalinen, ja aloitti jalkapallon paljon myöhemmin kuin nykyään aloitetaan, eli vasta 12-vuotiaana. Oli kuitenkin heti pallon kanssa sinut ja jotenkin vaan laji natsasi hänelle heti. Emme ole miehen kanssa kumpikaan koskaan pelanneet jalkapalloa, mutta pojan valmentaja on sanonut että pojalla on luontainen motoriikka ja koordinaatio ja lisäksi kuulemma tavattoman hyvä pelisilmä. Hän siis osaa jollakin tavalla aavistaa, mihin pallo toisilta pelaajilta tulee. Luonnonlahjakkuus siis.

Luonne tässä kuitenkin vähän tökkii, sillä välillä sitä huvittaa ja välillä ei. Mielialapelaaja, sanoo valmentaja. Tässä on kumminkin se ongelma tulossa, että kun on tähän asti pärjännyt lahjoillaan ja dominoi joukkuetta melko mitättömällä harjoittelulla, niin mitä tapahtuu herra tuuliviirille sitten, kun pitäisi alkaa ns. oikeasti harjoitella. Riittääkö motivaatio?

Tämä vaihe on nimittäin nyt käsillä. Ajallisesti ja määrällisesti harjoittelu lisääntyy valtavasti, mikä ei välttämättä ole pojan luonteella kovin helposti hoidettavissa.