Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

mummo kuoli ja ei pääse surusta irti?

Vierailija
26.02.2011 |

Eli mummoni kuoli vähän aikaa sitten ja ei edes ollut kovin läheinen mutta kuolema ja elämän loppuminen pyörii koko ajan mielessä ja ikää 33v

Kommentit (14)

Vierailija
1/14 |
10.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

mummu kuoli 06 ja vieläki on ikävä :D

Vierailija
2/14 |
10.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="10.09.2014 klo 13:26"]

mummu kuoli 06 ja vieläki on ikävä :D

[/quote]

Sama, mun mummi kuoli -05 ja vieläkin ikävä, näen mm. säännöllisesti unia hänestä. (Isä kuoli -90, eikä oikeastaan koskaan ole ollut ikävä :P)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/14 |
10.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

No täällä sen nykyajan nuoruuden ihailun huomaa;ei-eläkeikäisetkin ovat jonkun mielestä valmista kauraa.

Kaikki 60 täyttäneet, nyt kipin kapin kuolemaan pois nuorempien jaloista.

Mistä niitä ihania mummoja ja vaareja sitten saadaan?

Vierailija
4/14 |
10.09.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sano sille: "Valoa kohti"

Vierailija
5/14 |
26.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Surun työstäminen vie aikansa. Lähisukulaisen tai läheisen ihmisen menetys pistää ajattelemaan elämän tosiasioita. Kaikkien elämä päättyy joskus kenen aiemmin kenen myöhemmin.



Minulle ensimmäiset kuukaudet ovat olleet vaikeinta aikaa, noin puoli vuotta ja sitten on alkanut helpottamaan.



Voimia surutyöhösi. Elämän on jatkuttava.

Vierailija
6/14 |
26.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hän oli mulle todella läheinen ja ensimmäinen ihminen, joka lähipiiristä kuoli. Kuolema iskeytyi siis konkreettisesti vasten kasvoja. Masennuin, koska aloin ajatella vain kuolemaa, ihmisten vanhenemista ja että mitä me täällä oikein tehdään, kun kuitenkin kuollaan pian pois. Välillä olo meni ihan hysteeriseksi, kun en saanut noita ajatuksia päästä pois. Pelkäsin, että äitini kuolee jne. Meni melkein vuosi, kun pääsin jotenkin irti tuosta masennuksesta. Olisi kyllä näin jälkikäteen ajateltuna pitänyt ehdottomasti mennä jonnekin terapeutille tms. Mutta ei kai silloin 80-luvun lopulla kukaan vielä ajatellut, että lapsellakin voisi olla masennusta. Tottapuhuen rippikoulu repi mut irti masennuksesta, vaikka en mitenkään uskoon tullutkaan, mutta sain jotenkin sieltä lohtua.



Nykyään onneksi ajattelen, että vanheneminen on lahja, se ei ole itsestäänselvyys. Elämäntarkoitus on vielä hakusessa, tuskin se koskaan selviää. Itse uskon elämän jatkumiseen kuoleman jälkeen, kukin uskoo tavallaan. Uskon sielun vaellukseen jne ja saan siitä suunnatonta lohtua. Tutustu aiheeseen, jos yhtään kiinnostaa. Haittaakaan siitä tuskin on, jos vaan saisit jostain lohtua. Jos tuo kuoleman pelkääminen ja elämän päättyminen alkavat kontrolloida ajatuksiasi häiritsevässä määrin, kääntyisin sinuna jonkun terapeutin puoleen. Saattaa hyvinkin olla, että parinkin kerran juttutuokio ammattilaisen kanssa saisi sinut rauhoittumaan.



Tosiasia kuitenkin on, että elämään on tarkoitettu myös näitä vaikeita kausia. Ne kasvattavat meitä ja laajentavat ajatusmaailmaamme. Kuolema on iso asia ja on luonnollista, että se pystäyttää.



Haleja sinulle, uskon että nuo ajatuksesti ovat vain väliaikaisia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/14 |
26.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ja sitten kun on huomannut että kaikki uskonnot, kuoleman jälkeinen elämä ym. on ihan silkkaa huijausta ja mielikuvitusta. Ei ole olemassa kummituksia eikä ufoja eikä tonttuja. Elämä on vaan elämää ja raamatussakin sanotaan että maasta sinä olet tullut ja maaksi sinun on jälleen tuleman.

Päivittäin itkettää mummon kohtalo. Juuri olin päässyt yli masennuksesta niin tuli tälläinen. =(

Vierailija
8/14 |
26.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei ole mitään ihmeellistä. Yleensä terveydentila on jollain tavalla heikko ja elämän laatu huono.

Kammottavaa olisi kituuttaa vuosia tk:n vuodeosastolla vuodepotilaana: suihku paareilla x1/vko, vatsantoimitus peräruiskeella joka kolmas päivä jne...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/14 |
26.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

osanottoni

Vierailija
10/14 |
26.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse asiassa, jos joku kuolee alle 80v, pidän sitäkin vähän aikaisena.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/14 |
26.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei ole mitään ihmeellistä. Yleensä terveydentila on jollain tavalla heikko ja elämän laatu huono. Kammottavaa olisi kituuttaa vuosia tk:n vuodeosastolla vuodepotilaana: suihku paareilla x1/vko, vatsantoimitus peräruiskeella joka kolmas päivä jne...

ja hyväkuntoinen ihminen. Kannattaa ehkä elää niin, että ei ole tuossa iässä vielä vanhus.

Vierailija
12/14 |
26.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

kuoli kolme vuotta sitten ja tapa oli aika karmea.

Ensimmäinen vuosi vaarin kuolemasta oli henkisesti rankkaa muutenkin.



Nyt voin jo myöntää päässeeni yli vaarini kuolemasta. Edelleen mietin häntä viikottain ja kaupassa hänen tuoksuunsa törmätessään tulee haikeus.



Voimia, se voi viedä montakin vuotta ennen kuin suru hälvenee ja vaihtuu kaipaukseksi!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/14 |
26.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

millä tapaa vaarisi sitten kuoli? Jäikö sinulle trauma kuolemasta?

Vierailija
14/14 |
07.09.2013 |
Näytä aiemmat lainaukset

tosi ikävää että mun mummi kuoli se oli 23v ja se kuoli onnnettomuudessa <3<3<3 tuli mulla sitä ikävä en päästä ikinä irti meidän mummin käsistä se oli mulle niin tärkeä että en unoha sitä ikinä vaikka mää itsekkin kuolisin =(