Kauanko sinulta meni ennen kuin tajusit eläväsi narsistin kanssa?

Piti siihen asti vaan vaikeana ja ajatteli sitkeyden saavan loisteliaan palkinnon. Mä kyllä diagnosoin ko. narsismin siitä miehestä kahden viikon jälkeen kaverin juttujen perusteella. Toimin suhteen aikana olkapäänä niin monet kerrat ja aina vaan mielipide vahvistui. Tuo mies oli klassisin narsisti kaikista tietämistäni. Minulla on lähellä yksi sellainen, ihan psykiatrin diagnosoima, ja sekään ei ole niin paha kuin tuo mies. Kaikki, ihan kaikki, piirteet täsmäsivät ja käytöstä pystyi ennakoimaan 100% varmuudella.



Onneksi kaveri pääsi eroon. Jotain läheisriiippuvuutta siinä suhteessa oli, koska kaverikin luki viimeiset pari vuotta narsismista kirjoja salaa... ja yritti oppia ymmärtämään.

kahden viikon jälkeen, mutta kävi ekan kerran mielessä. Eihän narsisti heti näytä minuuttaan... Itse olin täysin varma puolen vuoden sivustaseuraamisen jälkeen. Kaverilla meni se kaksi vuotta itsellä.



Oman läheiseni narsismin havaitsemiseen meni 24 vuotta. Sitten siskoni laitti kerran mulle postissa artikkelin luettavaksi... ja kaikki aukesi. Myöhemmin ko. henkilö kävi hoidossa masennuksen takia ja siellä psykiatri diagnosoi ko. häiriön.

Miten sen esim. parisuhteessa huomaa?

joka sitten jäikin tekemättä, vaikka yhdessä ollaankin.

suoranainen narsisti vaan narsisitinen. Tämän tajuamiseen meni 21 vuotta. Tai sanotaanko, että 18 vuoden jälkeen aloin tajuamaan, että minullakin olisi oikeus tahtoa ja tuntea ja tarvita ihan mitä vain ilman, että joku kritisoi.

Siitä 5 vuotta oltiin kylläkin jo erossa, mutta vasta sitten tajusin, että asialle on olemassa nimityskin. Se oli vapauttavaa. Saatoin viimeinkin lakata syyllistämästä itseäni. Sekin loukkaa nyt vähän vähemmän, että monet ajattelevat edelleen, että ero oli minun syytäni.

juu, eksäni oli myös syyllistämisen mestari. Sen takia minullakin meni niin kauan.

epäillä,että avomieheni on narsisti. Tai siis ihan sellasia piirteitä siinä on. Ja nyt kun ajattelen,niin on ollut jo pidemmän aikaa,mutta nyt olen alkanut etsiä tietoa ko. sairaudesta ja aika paljon on yhtäläisyyksiä.



Emme ole vuottakaan asuneet yhdessä ja meillä on puolivuotias poika. Mä sekoon ihan kohta totaalisesti ja se kai onkin ton ukon tavoite. Tää on yhtä helvettiä päivästä toiseen, ukko sanoo ja tekee sellasia asioita joita ei siis vaan voi uskoo, jotka on ihan utopistisen kauheita, mut silti mä vaan yritän ymmärtää ja pitää tän paletin kasassa. Jotenkin se osaa samaan aikaan manipuloida mua jatkamaan tätä.



Voisko joku narsistin kumppani/ex kertoa millaista se elämä hänen kanssaan oli, miten käyttäytyi yms..? Haluisin kuulla kokemuksia,jotta voin verrata tähän meijän elämään ja tohon ukkooni.

kertokaa joku jotain :)



t. edellinen

narsistin kanssa, mutta oli aika paukku kun tajusin, että entinen paras kaveri on vahvasti kallellaan sinne suuntaan. Vuosia se laittoi mua matalaksi enkä edes tajunut asiaa. Vasta kun löysin nykyisen mieheni, sain oikeasti hyvää kohtelua ja "kasvoin aikuiseksi", tajusin että se tyyppihän on ihan sekopää. Viimeinen pisara meidän ns. ystävyydelle oli se, kun sain lapsen. Ei ämmän pää enää kestänyt, että joku muu on oikeasti tärkeämpi kuin hän ja että mun pieni maailmani ei pyörikään hänen ympärillään. Nyt ollaan enää satunnaisesti tekemisissä ja mun olo on HELPOTTUNUT!!

Minun ex-mieheni oli erittäin omistushaluinen ja mustasukkainen. En saanut tavata ystäviänikään ilman häntä enkä tietenkään käydä työpaikan pikkujouluissa ym. Hän sai minut luulemaan, että haluan asioita, joita en oikeasti halunnut. Jollain omituisella tavalla hän aina sai manipuloitua minut tekemään kuten hän tahtoi.



Toisille ihmisille hän esitti hyvää aviomiestä ja isää ja usein ivasi minua ja tekemisiäni toisille ihmisille. Hän halusi myös kontrolloida ulkonäköäni, vaatteitani ja harrastuksiani. En saanut tehdä mitään mitä hän ei hyväksynyt.



Jos jokin asia meni pieleen, syy oli aina minun. Tai jonkun muun, mutta ei hänen itsensä koskaan. Hän selitteli ja puhui ja valehteli asiat aina omalta kannaltaan parhain päin. Hyvän julkisivun ylläpitäminen oli hänelle erittäin tärkeää ja jotenkin hän sai minut siihen hommaan mukaan ja minäkin sitten peittelin ja korjailin hänen jälkiään.



Yritin kahdesti lähteä, mutta hän sai kiristettyä minut jäämään. Kolmannella kerralla luojan kiitos onnistuin.



Exäni on ns. mukavan miehen maineessa ja monet ihmettelivät miten voin jättää niin mukavan ihmisen. Eron jälkeen jäin hyvin yksin juuri siksi, että useimmat katsoivat minun lähteneen liitosta "turhaan". Exäni kertoili ties mitä tarinoita ystävilleni ja moniin katkesivat välit kokonaan.



t. en muista mikä nro olin

Muun muassa Liisa Keltikangas-Järvisen kirjoissa Hyvä itsetunto ja Aggressiivinen lapsi kerrottaan narsimismista ja siitä, miten lapsesta kasvaa sellainen.

Työkaverit, harrastuskaverit jne. näkevät ihmisen päinvastaisena kuin perhe. Tottakai meillä kaikilla on tuo vieraskoreampi puoli, mutta narsistilla se on täysin vastakohta. Usein pintapuolisissa tuttavuuksissa narsisti on sosiaalinen, empaattinen, viehättävä ja hurmaa kaikki. Yksityiselämässä loputtoman itsekäs, epäempaattinen, ilkeä ja latistaa kaikki ja kaiken.

on meillä kun on nro 13:lla on ollut. Jotenkin taitavasti se mun ukkoni saa mut tunteen oloni välillä onnelliseks,tyytyväiseks,iloseks ym ym, vaikken todellisuudessa ole kyllä mitään noista ollut pitkiin aikoihin. Mut jos se koko ajan olis vaan täys paska, niin olishan mun ollut helppo lähtee jo ajat sitten.



Sen mielestä tässä niinkun eletään vaan sitä varten. Hänen tarpeensa on aina ykkösenä ja ne on täytettävä. Hänen on saatava nukkua,kun käy töissä, hänen kätensä on kipee,niin ei voi syöttää poikaa, hänellä on nyt nälkä niin ei ehdi rauhotella itkevää poikaa, HÄNELLÄ menee hermo MUHUN,niin pakko lähtee johonkin, ei voi vaihtaa vaippaa kun siellä voi olla kakka ja se on niin ällöttävää.... Lista on loputon. Ja minähän teen työtä käskettyä: nuku vaan, mä syötän, mä vaihdan vaipan, joo mä voin siivota, mä laitan pojan päiväunille, joo teen ruuan.....



Mua niin inhottaa ja raivostuttaa,kun ukko tulee töistä ja jaksaa n.5 min olla tossa pojan kanssa ja sitten syömään ja kahvia keittään ja koneelle istuun ja päiväunille ja mitä vielä. Tekis mieli aina ottaa poika siltä ja sanoo,että ei tarvi esittää kiinnostunutta.

... nämä muiden "kyökkidiagnosoijat" suunnilleen peruskoulupohjalta, taitavat olla ainoastaan itse jonkun aidon diagnoosin tarpeessa.



Saisi jo loppua tuollainen älytön ja surullinenkin mikälie villitys, että kuka tahansa vaikkapa vähänkin riidanhaluinen exä/ se ihminen joka ei nyt tottele mua ja mun käskyjä ja oikkuja/ se jonka kanssa en oikein tule toimeen jne. jne. on heti vaikkapa joku narsisti. :/ Siis todella ajattelematonta, lyhytnäköistä ja älytöntä bimbojen, sori nyt vaan, suista pulppuavaa roskaa. Ja onhan se myös lain silmissä arvelluttavaa sellainen leimaava nimittely.



Yhtään en vähättele joitain ihan oikeita ja rankkoja tapauksia vaikkapa avioerotilanteissa, tietenkään en, mutta kas kun nykyään joka niemessä ja notkossa heiluu muka kauheasti narsisteja. Hui kauhia! Ja kaikki muukin liikkuva ja elävä pyritään "diagnosoimaan" ja sittenpä onkin niin, että ainoat oikeanlaiset ihmiset ovat vain nämä huom. SUUREEN ääneen muita "diagnosoivat", hhmmmmmm. SE pistää miettimään.

Järki hoi.

Ilmeisesti itse et ole koskaan tuntenut ketään narsistia.

jo aiemminkin että jotain vialla. en vain uskaltanut lähteä enkä pystynytkään kun olin niin "aivopesty". Ja kyllä, exälläni on dg, ei ole mitään keittiöpsykologiaa..

mutta paras ystäväni vuosien ajan oli tuollainen.

Tajusin asian oikeastaan vasta sitten kun narsismista ruvettiin puhumaan esim tällä palstalla ja naistenlehdissä. Ja en kyllä edelleenkään voi väittää että hän olisi narsisti, hänellä on kyllä erittäin paljon sellaisia piirteitä kuten yleensä noissa artikkeleissa mainitaan. Että tämmöistä pintapuolista analyysiä vaan ;)



Ihmettelin että miten ihmeessä joku henkilö voikin olla noin hankala tapaus. Elämäntilanteen muutos auttoi irtautumaan hänestä ja nyt tunnen että ystävyyssuhteeni ovat terveemmällä pohjalla.

vastaus on liian kauan,,16 vuotta yhdessä! Tajusin pari vuotta sitten miten mua kohdellaan, nyt erosta 2 vuotta, paljon kyyneleitä ja tuskaa. Taistelen joka päivä että saisin elää oma elämää lapsien kannssa. Lapset asuvat joka toinen viikko isänsä kanssa ja heitä manipuloidaan kovalla kädellä mua vastaan . Toivon että kaikki kärsimys vois jo loppua.

eksäni puhuu juuri tällä hetkellä lapseni kanssa puhelimessa. Lapset kun ovat tällä viikolla minun luonanni. Minulla on maha kipeä. Kipeys tuli juuri sillä hetkellä, kun mies soitti.

Maha on kipeä sen vuoksi, että tunnen kritiikin luissani. Mies kysyy, mitä olette tehnyt ja lapsi kertoo. Kuulen miehen ajatukset "pitäisi käydä lomalla hiihtämässä, eikä hoplopissa" jne. Maha on kipeä, koska olen 20 vuotta tottunut, että minun pitää puolustautua, koska toimin miehen mielestä "väärin".

Vaikka minä käsi sydämellä toimin (kasvatusalan ammattilaisena vielä) lasteni kanssa niin kuin parhaimmaksi näen, niin sehän ei ole koskaan ollut riittävää...

No, minä kutsunkin miestä vain "narsistiseksi" enkä suoranaiseksi narsistiksi.

Nyt isä lopetti puhumisen lastensa kanssa. Mahani ei ole enää kipeä.

Todettakoon, että olen aivan tavallinen työssäkäyvä ilman mitään mielenterveysongelmaa. Onko sinusta tällainen fyysinen reaktio normaalia parisuhteessa tai ex-parisuhteessa? Etenkin, kun kyse on kovin pienestä jutusta? Jos ei, niin jokin "syy" tai kyökkidiagnoosi siihen on saatava. Ja jos narsismi osuu lähimmälle, niin sitten se on se.

7

... nämä muiden "kyökkidiagnosoijat" suunnilleen peruskoulupohjalta, taitavat olla ainoastaan itse jonkun aidon diagnoosin tarpeessa. Saisi jo loppua tuollainen älytön ja surullinenkin mikälie villitys, että kuka tahansa vaikkapa vähänkin riidanhaluinen exä/ se ihminen joka ei nyt tottele mua ja mun käskyjä ja oikkuja/ se jonka kanssa en oikein tule toimeen jne. jne. on heti vaikkapa joku narsisti. :/ Siis todella ajattelematonta, lyhytnäköistä ja älytöntä bimbojen, sori nyt vaan, suista pulppuavaa roskaa. Ja onhan se myös lain silmissä arvelluttavaa sellainen leimaava nimittely. Yhtään en vähättele joitain ihan oikeita ja rankkoja tapauksia vaikkapa avioerotilanteissa, tietenkään en, mutta kas kun nykyään joka niemessä ja notkossa heiluu muka kauheasti narsisteja. Hui kauhia! Ja kaikki muukin liikkuva ja elävä pyritään "diagnosoimaan" ja sittenpä onkin niin, että ainoat oikeanlaiset ihmiset ovat vain nämä huom. SUUREEN ääneen muita "diagnosoivat", hhmmmmmm. SE pistää miettimään. Järki hoi.