Tunnetko ketään, joka on mielestäsi eronnut liitostaan liian helposti?

että liitossa HÄNELLÄ ei ollut enää kivaa. Nyt näkee exäänsä sänkypuuhien merkeissä. Alle kouluikäinen lapsi ei sitten isäänsä juuri näekään. Jos syy ollut tosiaan tuo että ei oo tarpeeksi kivaa, niin on eronnut liian heppoisin perustein.

mutta tunnen paljonkin niitä, jotka on menneet naimisiin liian heppoisin perustein.

"ei me vaan sovita yhteen, vaikka ihan hyvin toimeen tullaan" -asenne.



Lapsettomilla pariskunnilla tämä vielä menisi, mutta valitettavan usein maksajiksi joutuvat lapset.

Toinen sanoi itsekin, että tuli erottua turhaan - ja että helpompi olisi ollut hakea sitä kipinää siitä omasta liitosta, eikä ulkopuolelta. Katuu eroa ja perheen hajoittamista. On edelleen yhdessä sen uuden miehen kanssa, mutta haikailee entiseen liittoonsa.



Ja toinen taas erosi miehen pettämisen vuoksi. Sanoi sitten myöhemmin, että olisi voinut edes yrittää jatkaa, lasten vuoksi. On nyt yh ja aika kovilla.

Kumpikaan ei kyllä käynyt missään pariterapiassa ennen eroa, joten sillä perusteella ajattelen, että yrittivätköhän ihan kaikkensa.



Ei mua nuo erot niinkään häiritse, mutta se, että kummassakin parissa toisella on ollut jo viikon päästä uusi kumppaniehdokas, niin se vähän mietityttää. Eikä vähiten lasten kannalta, joille jää tuossa aika älyttömän paljon sopeuduttavaa.



Mutta mitäpä nuo minulle kuuluu, toiset eläköön omaa elämäänsä. Kunhan joskus itsekseen tulee mietittyä.

Kumpikaan ei kyllä käynyt missään pariterapiassa ennen eroa, joten sillä perusteella ajattelen, että yrittivätköhän ihan kaikkensa.

Luulisi olevan ihan päivänselvää, että ongelmien tai kriisin kohdatessa mennään terapiaan ja koetetaan selvittää asia!

Jos ammattiavun jälkeenkin tuntuu ettei liitosta tule yhtään mitään, niin ehkä on sitten parempi erota. Mutta ettei edes yritetä?