Minkä ikäisenä korkeintaan voisit itse kuvitella hankkivasi lapsen?
Ja minkä ikäinen mielestäsi on liian vanha yleiselläkin tasolla?
vm.-72
Kommentit (53)
oli itsellä tavoite nuorena ja se myös toteutui, kolmas syntyi ollessani 26, nyt minulla ikää 45
ja odotamme toista lasta, jonka syntyessä olen 41-vuotias. Tähän asti on mennyt tosi hyvin. Vauvan hoito on ollut suuri nautinto! Itse en olisi osannut nuorena nauttia samalla tavalla äitiydestä.
Itse tulin 39 vuotiaana ihanasti yllättäen äidiksi. Tytär on nyt kaksivuotias. Voin vilpittömästi todeta että tämä on ollut elämäni ihaninta aikaa. Uskon, että vielä muutaman vuoden eteenpäinkin "jaksaisin" saada vauvan, mutta en usko että haluan, vaan nautin nyt tästä yhdestä lapsestani täysillä.
Ikä on vain numero, ja on kovin yksilöllistä mikä on "sopiva" ikä äidiksi tuloon.
omalla kohdalla en halunnut enään yli 25 vuotiaana.
että sitten joutuu kuusikymppisenä vääntämään murrosikäisten kanssa ja se vaatii ainakin oman kokemukseni mukaan jaksamista vähintään yhtä paljon kuin vauvaikä. Valvomisineen kaikkineen.
joka sai esikoisen 28v, eli lapset 10v,8v,6v,3v,1v ja 14vrk vauva!olen sitkeästi työelämässä ollut koko ajan(perheyritys)ja jokainen lapsi on toivottu!vielä yhden voisimme"hankkia" koska lapsemme ovat niin ihania!mutta se saisi tulla mahd pian en paljon yli 40v enään haluaisi!
lastenhankintaan minulla ei ole mielipidettä, mutta itse en hankkisi enää yli 42-vuotiaana.
Olin synnärillä saamassa toista lastani. Huonekaverin kanssa juteltiin niitä näitä, hänelle oli neljäs vauva syntynyt. Ajattelin, että hän on samanikäinen kuin minä.
Sitten erään kerran huonekaverini kertoi, kuinka hänellä oli edellisen lapsen kohdalla synnärille sattunut huonekaveri, joka oli "jo vähän vanhempi synnyttäjä,35-vuotias"!
Olin siinä kohdassa ihan hljaa. Minun oli ihan pakko urkkia ruokahuoneessa niistä tarjottimien nimilapuista hänen ikänsä (ainakin meidän synnärillä niissä lapuissa on jostain syystä myös ikä merkattuna).
Tämä nainen oli 27-vuotias !!! Minä luulin myös, että hän on samanikäinen kuin minä. Olin 39-vuotias...
Siis tästäkin voi päätellä, että vaikka luulee jonkun olevan lähes 40v synnyttäjä (kuten minä luulin tuosta naisesta), niin oikeasti hän ei ollut edes kolmeakymmentä.
Naama voi valehdella.

Eihän se naama nyt mitään kerro.
Minua luultiin 16-vuotiaana 20-vuotiaaksi. Nyt 25-vuotiaana multa kysytään paperit alkossa tai baarissa...
Mutta siis eiköhän se ikä nyt ole vain numero loppupeleissä.
Ja miksi pitää tuomita nuorempien päätös yrittää lasta/ saada lapsi kun on alle 30? nykyään kouluttautuminen on tosiaan helppoa ja kun lapsiluku on täynnä (meillä on nyt kolme lasta, kaksi oli ensin tarkoitus, mutta toinen raskaus olikin kaksosraskaus) ja viimeinenkin lapsi lähtee hoitoon, voi vaikka hakea kouluun ja sitten aloitta 30 vuotiaana se urautuminen. Ei meidän kaikkien tarvitse olla johtajia 40-vuotiana...
Jotenkin ahdistaa nämä vaatimukset mitä naisille asetetaan. Pitää olla timmissä kunnossa, imettää, olla kotona lasten kanssa, muttei liian pitkään, pitää olla vähintään amk tutkinto ja tietenkin varma työpaikka ja se lopullinen ammatti tiedossa heti kun valmistuu lukiosta.
Oma äitini opiskeli uuden ammatin sen jälkeen kun nuorinkin meistä oli yli 3-vuotias. Ja kun eläkeikä on se yli 60-vuotta, niin siinä 30-vuodessa kerkiää tekemään vaikka mitä työrintamalla.
Ja joo. Yleistä ikärajaa en mene sanomaan, mutta itselleni viimeinen ikäraja oli 30-vuotta.
No lapsiluku on (todellakin) täynnä näiden kolmen myötä.
Mie ainakin omistan omakotitalon ja rahallisesti meillä on HYVÄ tilanne vaikka itse opiskelen eikä miehen palkka ole mikään SUURI, toinen lapsi tulossa :) (eikä ole velkoja päällä)
Oon nyt 28 ja mulla on 3 lasta. Yhen ainakin vielä haluan, mutta en ihan heti. en tiedä mitä sitten tapahtuu jos vaikka oon 36 ja tuleekin kauhee vauva kuume.
Yleisesti pidän sitä ihan omana valintana. Ja onneks kaikki ei lopeta vielä tossa iässä tai multa puuttuis elämästä monta tärkeetä ihmistä:)
sekä ongelmia hedelmöittymisen kanssa. Jokunen vuosi sitten Suomessa tehtiin kyselytutkimus jossa vertailtiin vanhempien ja nuorempien äitien (valitettavasti en muista tarkkoja ikäskaaloja, mutta n. 4-kymppiset ja 2-kymppiset ensisynnyttäjät) kokemuksia äitiydestä. Vanhemmat äidit kokivat sen raskaammaksi. En valitettavasti muista tarkemmin tutkimuksen nimeä, luin siitä useammasta lehdestä.