En pärjää 2.5v lapsen kanssa, onko vika minussa vai lapsessa?

Oletko lukenut kasvatusoppaita? Ei se päiväkotiin meno auta kotona, jos sinulla ei ole selvät sävelet kurinpidon suhteen. Perheneuvola voisi olla oikeampi paikka hakea apua kuin pk.

Siis uhmaikäisenä sai kyllä kaikki kommevenkit kokeilla. Jäähystä ekat 30 minsaa meni siihen että sain lapsen pysymään tuolilla ja olemaan lyömättä mua. Sitten kun oltiin rauhoituttu istuttiin se jäähy. Nyt kun lapsi on 6 vee ajattelin juuri että onpa ollut kiukuttelurintamalla hiljaista viimeaikoina. Muutenkin tosi fiksu ja hyvin käyttäytyvä lapsi, jolle menee perille puhe. Eskarin aloittaessaan sai tosi hyvää palautetta siitä miten sopeutuvainen ja "helppo" hoidettava on esim. iltapäiväkerhossa. Kumpa muutkinkin lapset olis tollaisia jne. melkein nolostuttavaa kiitosta :). Että sitkeyttä vaan peliin, hyvä siitä tulee. Enkä kertaakaan käyttänyt fyysistä kuritusta.

-vaativampi uhmaikä

Meillä poika oli ihan samanlainen,puri siskoaan aina kun vältti. Meillä pojalle suositeltiin

päiväkotia energian purkukeinona ja aktiivisuuden kannalta sekä mallioppimisen myös. Kannattaa pyytää erityislastentarhanopettajan palaveri heti alkuun, koska päiväkotikin tietää pojan "uhman ja kivat puremiset yms.". Yhdessä sovitte päiväkodin kanssa rajat ja rangaistukset, jotta lastasi ei leimata hankalaksi.

Kotiin lastentarhanopettaja suositti toiminnan ohjailu kortteja. Niiden avulla lapsen toiminta keskittyy juuri tässä ja nyt toimintaan sekä ohjaa lasta oikein. Suosittelen

Tarvitsisi tietää aika paljon enemmän lapsen käyttäytymisestä ja teidän ongelmatilanteista.



Mutta kumpikin on mahdollista. Voi olla että lapsella on jotain, mikä saa hänet käyttäytymään vahvasti. Tai voi olla noinkin päin, että sinä et ole vielä hoksannut miten uhmaikäisen kanssa toimitaan.



Kumpikin on mahdollista, mutta en pysty sanomaan mikä teidän tilanteessa on totuus.

annatko rangaistuksen kun tekee väärin? laskeudutko lapsen tasolle ja silmiin katsoen kerrot että teki väärin ja mikä siinä on väärin? onko teillä kunnon rytmit,ruoka-ajat,nukkumaanmenoajat,saako esikoinen huomiota paljon(välillä niinkin ettei kuopus ole edes samassa huoneessa tai talossa). touhuatteko yhdessä asioita? =)

Itse tein sen virheen tosin syynä oli töihin lähtö, eikä mikään kasvatusapu, ja lapsi joutui entistä enemmän sekaisin. Isossa ryhmässä on niin paljon virikkeitä, ettei lapsi pystynyt oppimaan oikeastaan mitään hyödyllistä. Päivät olivat yhtä riehumista, ja sitten tuli kehiin lyöminen ja raapiminen. Itse saimme lopulta apua lasten psykiatrilta ja keltolta, ja nyt kun lapsi on vajaa 4, jonottaa pienkuntoutusryhmään. Päiväkotiin sai avustajan ja oman pienen tilan missä voi rauhottua.



Mutta jos vain mahdollista, pidä lapsi kotona ja hommaa sinne apua, vaikka lasten psykiatrialta tai perheneuvojalta! Itse tunnen piston sydämessäni, kun ei ole mahdollisuus jäädä kotiin (yli 3-vuotiaan kanssa siis, kun laskut ja lainat täytyy kuitenkin maksaa). Kyllä se pitää ihan paikkansa, että suuri ryhmä ei tee hyvää pienelle lapselle!

Olen käyttänyt nyt tilanteen katkaisua kiellolla ja omaan huoneeseen kannolla, jossa olen antanut olla 2min, jonka jälkeen olen puhuttanut ja sisarukselta on pyydetty anteeksi. Mutta toinen raukka on mustelmilla.

Enkä tahdo olla liian agressiivinen itse, en kannata huutamista, kiroilua tms. En lisäksi tahdo palkita lasta liialla huomiolla huonosta käytöksestä. Eli se ei saa olla pikapassi äidin täyteen huomioon.

ADHD-diagnosia ei vielä näin pienille anneta, mutta jos neurologinen kehitys häiriintyy mm. meluisassa kasvuympäristössä, siitä voi seurata ADD tai ADHD. Näin siis psykiatri tämän meille selitti. Tuossa pikkulapsi iässä asialle voi vielä tehdä jotain. Jos teillä on ongelmia jo kotioloissa, niin älä hyvä nainen laita lasta enää päiväkotiin!

Ehkä olen omassa vanhemmuudessa ajatellut olevani pikemminkin ns.jäykkä äiti, eli meillä lapsentahtisuus tarkoittaa sitä, että koko perhe toimii ns.päiväkotirytmissä.



Joku ehdotti, että ottaisin asian puheeksi heti päiväkodissa. Ajattelin itse, etten tekisi näin, koska lapseni on saanut aina ryhmä -ja hoitotilanteissa kiitosta viisaudesta, empaattisuudesta ja jopa rauhallisuudesta (!). Siksi en halua leimata lasta etukäteen omilla huolillani. Ajattelen, että lapseni kyllä osaa tsempata kun on tarve ja siksi hänen on hyvä mennä ympäristöön, jossa tuo taarve syntyy. Nyt vasta luin neuvolakorttia ja huomasin, että lähes joka ruudussa luki puuhakas poika, ja kun itsellänikin on näitä haasteita hänen kanssaan, niin minulla heräsi jonkinasteinen huoli. Tulevaan päiväkotiin olen toki informoinut lapsen taipumuksesta ns.affektikramppeihin pahan raivarin kohdalla, jotteivat pelästy. Ja olen kertonut hänen olevan temperamenttinen, ovat sen toki jo tutustumiskäynneillä nähneet.

Mutta lapsi on siis täysin puheella ohjattavissa, esim.käskyillä "rauhoitu ja ei". Se ei vaan paljon lohduta jos on hampaanjäljet pepussa tai itse kiehuu raivosta toisen läpsäistyä nukutuksessa naamalle.

Minun on todella vaikea kuvitella, että lapsi purisi ketään vierasta ihmistä (ainakaan aikuista).

Olen käyttänyt nyt tilanteen katkaisua kiellolla ja omaan huoneeseen kannolla, jossa olen antanut olla 2min, jonka jälkeen olen puhuttanut ja sisarukselta on pyydetty anteeksi. Mutta toinen raukka on mustelmilla.

Enkä tahdo olla liian agressiivinen itse, en kannata huutamista, kiroilua tms. En lisäksi tahdo palkita lasta liialla huomiolla huonosta käytöksestä. Eli se ei saa olla pikapassi äidin täyteen huomioon.

Olisiko parempi vaihtaa jäähypaikaksi eteisen nurkkaa tms.? Omassa huoneessa lapsella on kaikki lelut, joten ei se tunnu niin suurelta rangaistukselta.

Ja tosiaankin kannattaa sitä apua hakea niihin kasvatusasioihin.....

Meillä samanlainen, kiva lukea tätä viestiketjua! Kiipeää pöydille, sylkee kasvoille, rikkoo leluja ja kiljuu ja mekastaa. Päiväkodissa nyt parina päivänä viikossa ja käyttäytyy siellä kuin unelma! Kehutaan fiksuksi ja osaavaksi, järkeväksi ja rauhalliseksi lapseksi. Hienoa huomata että osaa olla niin ja pärjää ryhmässä, mutta kolikon kääntöpuolena riehuu kahta hirveämmin kotona päiväkoti-iltoina. Eli ei osaa olla siellä oma itsensä ja se purkautuu kotona hirveänä mekastuksena. Välillä mietin, pitäisikö jättää viemättä päiväkotiin vai onko tuo hyvä asia? Mitä mieltä muut olette? Minäkin joskus mietin, onko tällä ADHD vai ollaanko vaan huonoja kasvattajia.

Tämä on tosiasia. Ja voi olla yksi syy, miksi ongelmakäyttäytyminen on juuri viimeaikoina lisääntynyt pienemmän sisaruksen kasvun myötä. Ennenhän sisarus nukkui sen verran enemmän, että isoveli sai edes kahvihetken päivässä äidin kanssa.



t.AP (joka jo vastaili tuolla ylempänä useita kertoja)



Kiitos kaikille kommenteista, onhan se mukava edes saada purkaa sydäntään.