Äitini loukkaantui
kun en ollut kysynyt häneltä, että voisiko hän ottaa hiihtoloman ajaksi esikoiseni (ekaluokkalainen) hoitoon. Esikoiseni on nyt menossa mieheni kanssa töihin ja lisäksi kaverini ottaa hänet muutaman päiväksi hoitoon.
Sanoin sitten äidilleni, että en viitsinyt häntä vaivata, mutta tottakai voi ottaa lapsen pariksi päiväksi, jos se hänelle käy. Alkoi sitten keksimään kauheasti asioita mitä hänen pitää tehdä. Esimerkiksi jumppa-tunti.
Olinko mä nyt taas ihan paska?
Kommentit (11)
Me pyydettiin isovanhempia katsomaan ekaluokkalaista pari tuntia, niin ei käynyt. Ei kuulemma ole isovanhempien homma, koska he eivät ole valinneet lastenhoitajan ammattia itselleen. Sano vaan äidillesi, että kun nykypäivänä isovanhemmat eivät useinkaan halua hoitaa lastenlapsia, joten et kehdannut kysyä. Nih.
en viitsi enää suututtaa enempää. Sanoin vaan, että " en viitsinyt häiritä" Varmasti ymmärsi siitä. Huvittavinta jutussa on myös sekin, että ko jumppa on siihen aikaan, että isäni on tullut jo töistä ja varmasti olisi ihan mielelläänkin lapsenlapsensa kanssa. Mutta ihan sama. Pärjätään me ilmankin :)
ikävä lastasi ja hän itsekseen odotteli, että lapsi tulisi hiihtolomilla hänelle hoitoon?
Me äidit ei aina tulla ajatelleeksi, että isovanhemmillakin on ikävä lapsia, vaikkeivat sitä saakaan suoraan sanotuksi.
Toi jumppatunti on suomalaista kursailumeininkiä, tosi rasittava tapa, jolla kierretään sitä ettei sanota suoaan sitä mitä haluttaisiin.
Hirveä valitus kun ei koskaan lapsenlapset ole hoidossa, vaikka hän niin toivoisi. Loppujen lopuksi kuitenkaan koskaan ei käy. Siis oikeasti ei käy. Ja sen jälkeen valitus alkaa taas.
koska luuli, että minulla on myös lomaa kyseisellä viikolla.
Ikävä varmaan voi olla. Toisaalta en usko, että ikävöi? Ei ole sen tyylinen, että helposti kokisi ikävää. On aika kylmähkö ihminen. Kauhea sanoa näin, vaikka ihana äiti onkin. :)
Mun äitini kiukustui, kun isä ei olisi raaskinut antaa lasta pidemmäksi aikaa mummille kyläilemään, (mummi oli viikkoja täällä) mutta lapsi oli kuitenkin muutaman päivän kumminsa kanssa.
Äitiäni oli kuulemma "nöyryytetty". ihan oikeasti ei oikein pärjännyt enää lapsen kanssa, nukkui tuntien päiväunia, eikä patistanut lasta edes ulkoilemaan.
tai varmaan miettii, mitä on tehnyt väärin lastemme kanssa, kun ei pyydetä lapsenvahdiksi.
Syy siihen, ettei pyydetä on se, että 90% varmaa on, että heillä on omat kissanristiäiset. Toisakseen, jos sattuu sopimaan, asia ilmaistaan "no ehkä me nyt tämän kerran voidaan vahtia..." Eli kun homma on mitä ilmeisemmin pelkkää paskaa, ei viitsitä vaivata.
Hän on vielä työelämässä, joskin kohta jäämässä eläkkeelle. Oikein hyvässä psyykkisessä ja fyysisessä kunnossa.
-Ap
tai varmaan miettii, mitä on tehnyt väärin lastemme kanssa, kun ei pyydetä lapsenvahdiksi.
Syy siihen, ettei pyydetä on se, että 90% varmaa on, että heillä on omat kissanristiäiset. Toisakseen, jos sattuu sopimaan, asia ilmaistaan "no ehkä me nyt tämän kerran voidaan vahtia..." Eli kun homma on mitä ilmeisemmin pelkkää paskaa, ei viitsitä vaivata.
Tosi harvoin viitsin pyytää lastenvahdiksi. Minusta isovanhempien pitää itse kaivata ja haluta viettää aikaa lastenlapsiensa kanssa. Ei niin, että se olisi työntekoa ja pakkopullaa.
-Ap
et semmosia äitejä monilla...huhhuh...mikä se perheen tarkoitus oikeen sit on...En ole kyl mistään jäänytkään paitsi kun ei äitiä ole...
Loukkantui kun ei kysytty vaikkei kuitenkaan olis halunnut ottaa lasta