Onko nykyään lapsia, jotka EIVÄT käy esikoulua?
Esikoiseni siis aloittaisi ensi syksynä esikoulun.
On ollut tähän asti kotihoidossa ja käynyt sitten kerhossa ja harrastuksissa, missä oppinut olemaan ryhmässä.
Nyt vaan tässä pohdin, että mitä lapsi saa esikoulusta? Ja onko sitten paljonkin jäljessä muista eskarin käyneitä 1. luokan koittaessa?
Olisi kiva kuulla kokemuksia aiheesta.
Kommentit (22)
Eskarissa opetellaan ryhmänä toimimista, viittaamista ja ennenkaikkea tutustutaan tuleviin luokkakavereihin leikin lomassa.
On paljon hankalampaa hankkia kavereita ekaluokalla kun eskarissa on muille syntynyt kaveripiirit,
Eskari ei ole pakollinen.
mutta lähinnä sosiaalisten taitojen oppimisen vuoksi siellä olisi hyvä käydä. Tietopuolisia valmiuksia saa koulusta aikanaan.
Omat lapseni osasivat lukea ja laskea ennen esikoulua. Riehumaan oppivat hyvin siellä.
tai omana ryhmänään koulussa. Ihan naurettavaa, jos esikoululaiset joutuvat olemaan päiväkodissa pienten ehdoilla edes osan päivää tai vastaavasti koululla ekaluokkalaisten seassa.
Täällä esikoulu on alakoulun yhteydessä omassa luokassa LTO:n vetämänä. Omat lapseni kävivät esikoulun kerhotalolla, joka oli ihan toimiva tila suurine pihoineen. Päiväkodisa ei yksikään käynyt esikoulua. Onneksi eivät päiväkodissa olleet muutenkaan.
vasta melkein 7-vuotiaana, koska on tammikuussa syntynyt
yksityisessä päiväkodissa 6 vuotiaanakin.
Koulun aloitus olikin shokki. Koulussa pitää osata toimia itsenäisesti. Lapsen tavarat unohtuivat, ei osaanut huolehtia kaikista vaatteistaan, etenkin jos oli kerrospukeutunut.
Repussa koulupäivän jälkeen läpämärkiä sukkia ja lapasia.
Lapsi ei uskaltanut yksin mennä koulun vessaan, ei ymmärtänyt välitunneista mitään, ahdistui melusta ja kiireestä, ja jännitti luokkien vaihtoa ja koulumatkaa.
Lapsi ei tuntenut ketään luokasta ja jäi heti alkuu ulkopuoliseksi. Ei osannut pitää puoliaan ja oli liian sinisilmäinen. Ei osannut tapella, kiroilla eikä pelata sosialistapeliä.
Yhtä helvettiä on ollut koulunalku lapselle.
En tiedä olisiko esikoulu auttanut, ehkäpä....
Meillä vanhimman lapsen eskarivuosi oli painajaista, se tarhameininki kiusaamisineen ja eskariopettajien valittelut kuinka niitä lapsia on niin paljon ettei ehdi... päätin silloin, että seuraavaa en automaattisesti laita eskariin kärsimään, olkoon yhden vuoden pidempään lapsi ilman niitä "kavereiden" ja opettajien esittämiä paineita pukeutumisesta ja siitä millä leluilla tyttö/poika voi leikkiä ja minkä väriset vaatteet pitää päällä olla.
Meillä siis lapset olleet kotihoidossa, mutta heillä on ollut harrastuksia ja seurakunnan kerhossa ovat aikoinaan käyneet. Toisen lapsen kohdalla juttelin seurakunnan kerho-ohjaajien kanssa lapsen taidoista (mm. sosiaalinen käyttäytyminen yms.) ja neuvolassa myös. Kaikkien mielestä taidot olivat jopa parempia kuin ikäisillään, ja niinpä päädyimme siihen, että lapsi sai esikouluopetusta kerhossa. Virallisesti sitä ei siellä enää anneta, mutta meillä ainakin saa eskarikirjan ja ohjaajat opettavat eskari-ikäisille eri juttuja kuin muille. Ja ekaluokka on sujunut hyvin, ei mitään ongelmia, luki ja laski jo ennen kouluunmenoa ja ne sosiaaliset taidot on kehittyneet ihan ilman eskariakin! Ja uusia kaverisuhteita on syntynyt paljon, kun taas vanhimman kohdalle ne, jotka kiusasivat jo eskarissa, jatkoivat kiusaamista monta vuotta koulussakin.
Taas on etua siitä, ettäasuu pienessä kunnassa. Koulumatka eskariin on 4 km, taksi kuljettaa mennen tullen. Eskariryhmiä on kaksi, molemmissa 16 oppilasta. Eskari on koulun yhteydessä, eli oppivat kaikki koulussa tarvittavat jutut (ruokalan, pururadan, urheilukentän yms. asiat).
Taitava eskariope, joka opettaa ryhmässäoloa, viittaamista, kuuntelemista, tavaroista huolehtimista yms, ei lukemista. Sanomattakin on selvää, että olen erittäin tyytyväinen ja meillä päin eskari käydään 100%:sti.
ja ainakin yhdessä lapset pyritän laittamaan eri luokille ettei tuota klikkiytymistä tapahdu.
Meillä on molemmat lukeneet, kirjoittaneet ja laskeneet pieniä laskuja jo 5v
Muiden huomioon ottaminen ja tavaroista sun muista huolehtimiset on opittu kerhossa ja harrastuksissa, joten en nähnyt syytä laittaa lasta eskariin joka mielestäni on vaan lasten säilytystä/päivähoitoa.
- eikö äidit tiedä, että kunta tarjoaa 4-5 h/ päivä ilmaista esikoulua 5 pv/ vk kahdella aterialla?????
En kyllä uskonut mutten kyllä vängännyt vastaankaan tai ottanut selvää miten on.
Olen kotona ja teen kuitenkin 5 kattausta/pvä pienemmille lapsille, joten esikoisen esikoulussa käymisestä koituisi minulle vain vaivaa kuljetuksien muodossa. (pakkaisin myös kaksi pienempää mennen tullen kuljetusmatkalle.)
Nyt siis kiinnostaa, mitä LAPSI tästä esikoulusta hyötyy tai ei hyödy?
ap
ne kaverit joiden kanssa aloittaa ekaluokan
ja se ryhmä onkin yllättävän tiivis
oppiin äänteet ja perusmatikkaa, omista tavaroista huolehtimista
Sen verran tiedän, että eskarilaiset ovat samassa luokassa 1.luokkalaisten...luulisi eskarilaisten "jumittavan" isompien etenemistä...mutta näin täällä.
koska olen ä-lomalla. Uskon että jää monesta paitsi mutta vastaavasti saa tilalle jotain mitä eskarissa ei saa.
Jos matka eskariin on kymmeniä kilometrejä, niin eskari voi jäädä väliin. Lähes kaikki lapset käyvät eskariin. Kannattaa viedä siihen eskariin, josta mennään samalle ekaluokalle kavereiden kanssa. Koulussa olemisen taitoja siellä opetellaan, ja perusvalmiuksia lukemisen ja matikan osalta, uintia, luistelua jne.
enkä koe jääneeni mistään paitsi. Ja meillä päin eskariryhmä olisi joka tapauksessa jakaantunut eri kouluihin.
Oma poikani tulee käymään eskarin srk:n kerhossa, koska on siinä vaiheessa ollut pari vuotta saman ryhmän kanssa. Joten tuokin ryhmä hajoaa ainakin kolmeen eri kouluun. Toki voisin siirtää tuohon läheiseen päiväkotiin, mutta haluan, että poika saa olla saman ryhmän kanssa.
Mun ystävä väitti että eskari olisi nykyään pakollinen. En kyllä uskonut mutten kyllä vängännyt vastaankaan tai ottanut selvää miten on.
Siihen osallistuminen on vapaaehtoista aivan niinkuin koulunkin. Toisaalta jos sen valitsee heidän sääntöjään oletetaan noudatettavan.
ja sellaisia sanoja kuin "huora" ja "nussia". Ja minä äitinä opin, että jos lapsella on klo 13.00 selässä verinen ruhje, ei se ole tullut eskarissa vaan oli takuulla ollut jo aamulla.