Epätoivoinen koirakuume! Miehellä kuitenkin prick-testissä pari vuotta sitten 4
asteikolla 0-10 koiran kohdalla. Olen jo noin 15 vuotta halunnut koiraa, mieskin tahtoisi kovasti koiran mutta epäilyttää kovasti tuon prick-testin tuloksen vuoksi. Meillä on jonkun verran ollut koiria hoidossa ja niistä ei ole miehelle tullut oireita. Mutta altistus on tietenkin ollut vain muutamia päiviä kerrallaan, ei kuukausien pituista. Eräs "koirakaverimme" kävi meillä myös säännöllisessä päivähoidossa, eikä tästäkään tullut miehelle oireita.
Tuntuu että pakahdun tähän koirahaaveeseen. Taitaa olla sama kuin toisilla se vauvahaave ;) oma piha ja edellytykset hyvää koiranhoitoon on. Löytyykö palstalta ketään jolla olisi prick-testillä todettu koira-allergiaa, mutta perheessä olisi silti koira? Näitä tiettyjä "allergiavapaita rotuja" tietysti mainostetaan (juu tiedän erittäin hyvin että sellaista kuin allergisoimaton koirarotu ei ole olemassakaan). Olen miettinyt että voisiko joku niistä sopia. Uskaltaisiko sitä kuitenkin....??
Kommentit (10)
mutta silti täällä kotona on kaksi koiraa, kaksi kania, ja 3 marsua. Ainoa mistä oikesti tulee oireita on kissa. Eli testit ei oo kauheen luotettavia, pelkästään se, tuleeko oireita vai ei, kertoo jotain.
Jos koiraa otatte, niin katsokaa rotu niin, että soveltuisi mahdollisimman hyvin allergiaperheeseen. Esim cottonit, villakoirat jne on vähän allergisoivia, ja jos haluaa varmanpäälle pelata, niin karvattomat rodut ei allergisoi melkein ketään (varsinkin kun ne pesee ja rasvaa usein). Yksi keino välttää allergiaa on myös jos ottaa aikuisen koiran. Koirassahan se hilse, kuola, virtsa jne on se mikä allergisoi, ja pennut tuppaavat alergisoimaan eniten, varsinkin sillon kun sisäsiisteys ei ole hanskassa.
ja lemmikkejä on silti ollut aina. Pahimpana siitepölyaikana joudutaan käyttämään lääkitystä, muuten ollaan pärjätty ilman.
En silti suosittele ottamaan lemmikkiä allergiaperheeseen tieten tahtoen - meillä asiat ovat menneet toisin päin eikä rakkaista perheenjäsenistä toki luovuta.
jos allergia-alttius on kerran todettu jo. koirakuumetta paljon ikavampi asia on joutua luopumaan jo otetusta lemmikista...
en muista mikä mahtoi olla tulos, mutta yllätti kuitenkin, kun en ole koskaan koiralle reagoinut mitenkään. Kissalle en taas prickissä reagoinut vaikka siitä olen saanut selvät oireet.
Kysyin sitten allergialääkäriltä, että uskaltaako sitä nyt ottaa koiraa kun tuon mukaan olen allerginen, hän vastasi, että jos sitten varautuu siihen, että voi joutua luopumaan koirasta.
Meillä on nyt ollut 10 kuukautta ihana havannankoira, näitä "vähän" allergisoivia rotuja, karvaa ei irtoa muuten kuin kampaamalla. Myös miehellä on lapsuudessa todettu koira-allergia. Minä huomaan joskus kun kampaan koiraa, että nenä alkaa vuotamaan, varsinkin jos ulkona on siitepölykausi menossa. Miehellä ei ole mitään oireita. Ja hän kuitenkin usein oireilee äitinsä luona äitinsä koirista (aivastelee ja nenä menee tukkoon) joten ehkä tuossa on perää tuossa "vähän"allergisoivassa rotuasiassakin. Tutustu havannankoiraan, ihanampaa koiraa saa hakea :)
aikamoinen kusipää. Muuta en tuosta testistä tiedä.
--- karvaa ei irtoa muuten kuin kampaamalla. Myös miehellä on lapsuudessa todettu koira-allergia. Minä huomaan joskus kun kampaan koiraa, että nenä alkaa vuotamaan---
on tässä asiassa? Allerginen ei reagoi karvoihin vaan koirasta irtoavaan "hilseeseen" (proteiiniin), jota lähtee siis myös aivan karvattomastakin koirasta.
Allergisoimattomiksi väitetään tuhatta ja yhtä rotua mutta jokaisen allergia on yksilöllinen eikä takuurotuja ole olemassakaan.
--- karvaa ei irtoa muuten kuin kampaamalla. Myös miehellä on lapsuudessa todettu koira-allergia. Minä huomaan joskus kun kampaan koiraa, että nenä alkaa vuotamaan---
on tässä asiassa? Allerginen ei reagoi karvoihin vaan koirasta irtoavaan "hilseeseen" (proteiiniin), jota lähtee siis myös aivan karvattomastakin koirasta.
Allergisoimattomiksi väitetään tuhatta ja yhtä rotua mutta jokaisen allergia on yksilöllinen eikä takuurotuja ole olemassakaan.
Että tietynlainen turkki pitää sen hilseen sielä sisällä, jolloin se ei lentele ympäriinsä aiheuttamassa allergiaa. Toisenlainen turkki taas lähtee, ja hilseet varisee mukana joka paikkaan. Ja karvaton koira taas saadaan pestyä ja rasvattua käytännössä hilseettömäksi.
Mietittiin sen vuoksi pitkään ennen kuin koira otettiin. Meillä on kylläkin ulkokoira, joka on aika vähän sisätiloissa, mutta varauduttiin siihen että mikäli allergia äityy, voimme välttää mahdollisimman paljon koiran pitämistä sisätiloissa. Ja myös anopilta varmistimme että varakoti järjestyisi koiralle tarvittaessa.
Alussa tuntui pieniä allergiaoireita koiran ollessa pentu, mutta nyt kuuden vuoden päästä ei tule mitään oireita. En kuitenkaan uskaltaisi ihan kokonaan sisäkoiraa ottaa.
Niin ottakaa ulkokoira esim. siperianhusky.
ja se alkaisi oireilla vasta sitten kun olisitten jo kerenneet kiintyä koiraan ja koira teihin :(