Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kävin lääkärissä ja nyt v****taa

Vierailija
15.02.2011 |

Oikeasti olen ihan normaali ihminen. Akateemisesti koulutettu. Töitäkin on, vaikka nyt olenkin hoitovapaalla. Työkaverit pitävät minua ystävällisenä. Tulen siis toimeen ihmisten kanssa. MIksi lääkärit kohtelevat minua AINA törkeästi? MIkä minussa ärsyttää? Olen kohtelias ja ystävällinen. Kerron vaivat asiallisesti, en dramatisoi enkä voivottele. En edes riiputa suupieliäni vaan suhtaudun lääkäreihin kuin keihin tahansa asiakaspalvelijoihin, joille yritän voimieni mukaan ollan niin ystävällinen kuin mahdollista. Silti aina olen saanut kurjan mielen palkakseni. Minua ei oteta todesta ja vaivojani vähätellään. Saan aina rampata lääkäreillä monta kertaa, ennen kuin oikeasti tajutaan, että jotain vikaa on. Tai sitten en jaksa mennä, nappailen vain buranaa ja kipu menee hiljalleen ohi.



Olen nyt viikon verran ollut sairaana. Kuumetta on ollut 39-39,5 ja samalla hirveitä päänsärkyjä ja lihassärkyjä. Särkylääkkeitä olen syönyt valtavasti. Labrat sain omalääkäriltä ja hieman oli tulehdusarvo koholla, samoin valkosolut mutta piti katsoa ja tehdä viikonloppuna tarkistuslabrat, jos kuume ei laske. Kuume laski sunnuntaina, mutta mieletön päänsärky ja kova nuha ja kurkkukipu jäi. En voinut niellä lainkaan, ja särkylääkkeitä piti syödä, että pystyin edes makuullani olemaan itkemättä. Niinpä varasin ajan lääkärille, vaikka siis kuumetta ei enää ollut.



Tänään sitten särkylääkkeitten voimin raahauduin lääkäriin ja käyttäydyin ystävällisesti. Niin teki lääkärikin. Tarkisti kurkun ja keuhkot. Kysyi, onko yskää, mutta kerroin, että eipä juuri kuin ehkä ihan vähän. Kerroin päänsärystä ja varovasti esitin, että tuntuu ehkä vähän niin kuin poskiontelotulehdukselta. Lääkäri ei vastannut, kirjoitti vain koneelle jotain ja antoi reseptin ja totesi, että siinä lääkkeet, joilla saadaan olo paremmaksi.



Menin suoraan apteekkiin ja yllätys oli tosiaan suuri, kun sain HERVOTTOMAN KOKOISEN YSKÄNLÄÄKEPULLON eteeni. Kysyin sitten farmaseutilta, että tälläkö se päänsärky ja mahdollinen poskiontelotulehdus lähtee. Ei, farmaseutti oli vähän hämillään. Lääkäri on laittanut, että on tarkoitettu kolme kertaa vuorokaudessa YSKÄÄN. Muuhun farmaseutti sitten suositteli buranaa.



Mitä tässä tapahtui? Mielestäni olimme lääkärin kanssa ihan väleissä. Hymyiltiin ja juteltiin. Luulin, että hän otti vaivani tosissaan, mutta jos ei ottanut, niin miksi ei sitten täräyttänyt suoraan, että tuohon ei ole lääkettä, kärsi vaan. Mieluummin se kuin että omistan nyt puolen litran pullon yskänlääkettä, jota pitäisi juoda kolme kertaa vuorokaudessa NIIN KAUAN, ETTÄ YSKÄNI ON OHI. Mikä yskä?



Kertokaapa nyt, hyvät av-mammat, mitä tein väärin. Mikä minussa saa lääkäreissä sen reaktion, että minua voi kohdella kuin idioottia?

Kommentit (66)

Vierailija
41/66 |
15.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

että tsemppaan alitajuisesti ihmisten seurassa, joten sitä on väkisinkin pirteämmän oloinen lääkärikäynnin ajan, kun ei vaan osaa olla hymyilemättä ihmisten seurassa vaikka päätä leikattaisiin. Mitä lie asiakaspalvelutyön päälle jäämistä.



Vasta lapsen kanssa olen oppinut toimimaan lääkärissä "oikein". Toisen puolesta on paljon helpompi olla jämpti. Ollaan jouduttu lapsen kanssa käymään paljon lääkäreissä ja hänen kanssaan olen oppinut olemaan vähän hankalakin: Kertomaan mitä haluan, jopa vaatimaan, kysymään ja kyseenalaistamaan. Nykyään valmistaudun lääkäriin vähän kuin johonkin tärkeään palaveriin: Kirjoitan itselleni tärkeimmät asiat, jotka haluan lääkärin ymmärtävän ja pitää muistaa tuoda esille. Valitsen niistä olennaisimmat ja muistan painottaa ne aluksi. En lähde huoneesta ennen kuin olen saanut sanoa sanottavani ja saanut kysymyksiini vastauksen ja kysyn kaikesta epäselvästä, vaikka kysymykset tuntuisivat tyhmiltäkin.



Voi olla, että vien vähän liikaa aikaa, mutta lapsen kanssa hoito nykyään toimii. Vielä kun tämän osaisi itsensä kanssa yhtä hyvin.

Vierailija
42/66 |
15.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vastaavassa tilanteessa, kun tk-lääkäri (jos aikaa sai) suhtautui samantasoisesti, päätin mennä yksityiselle, vaikka siihen ei oikeastaan olisi ollut varaa. Yksityisen lääkärikeskuksen yleislääkärivastaanotto ei ole hirveän kallis, mutta labrakulut voivat nousta huimiin summiin. Minulla on lääkäri aina kysynyt, onko vakuutusta, ja koska ei ole, ei määrätä mitään tutkimuksia vain varmistuksen vuoksi, vaan hyvin harkiten. Poskiontelitulehduksen voi todeta nopeasti vastaanotolla ultraäänilaitteella, joten röntgeniä ei välttämättä tarvita.



Näihin tyäterveyslääkärin kommentteihin, että ruinataan vain sairauslomaa, voi suoraan todeta, että en ole hakemassa sairauslomaa, vaan pyytämässä apua ja helpotusta vaivoihin, sillä en enää jaksa niitä. Olen itse työssä, josta ei niin vain olla poissa, mutta henkeni kaupalla en niitä tee.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/66 |
15.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

että tsemppaan alitajuisesti ihmisten seurassa, joten sitä on väkisinkin pirteämmän oloinen lääkärikäynnin ajan, kun ei vaan osaa olla hymyilemättä ihmisten seurassa vaikka päätä leikattaisiin. Mitä lie asiakaspalvelutyön päälle jäämistä.

Vasta lapsen kanssa olen oppinut toimimaan lääkärissä "oikein". Toisen puolesta on paljon helpompi olla jämpti. Ollaan jouduttu lapsen kanssa käymään paljon lääkäreissä ja hänen kanssaan olen oppinut olemaan vähän hankalakin: Kertomaan mitä haluan, jopa vaatimaan, kysymään ja kyseenalaistamaan. Nykyään valmistaudun lääkäriin vähän kuin johonkin tärkeään palaveriin: Kirjoitan itselleni tärkeimmät asiat, jotka haluan lääkärin ymmärtävän ja pitää muistaa tuoda esille. Valitsen niistä olennaisimmat ja muistan painottaa ne aluksi. En lähde huoneesta ennen kuin olen saanut sanoa sanottavani ja saanut kysymyksiini vastauksen ja kysyn kaikesta epäselvästä, vaikka kysymykset tuntuisivat tyhmiltäkin.

Voi olla, että vien vähän liikaa aikaa, mutta lapsen kanssa hoito nykyään toimii. Vielä kun tämän osaisi itsensä kanssa yhtä hyvin.

En osaa olla kovin jämäkkä mutta jankutan niin kauan, että tutkii vielä uudestaan. Lapsi saa aina hyvää hoitoa. Itseäni sen sijaan tosiaan vähättelen olemalla liian reipas. Mutta kyllä kerron oireet asiallisesti ja suoraan, opettelen ne aina kotona, että en häkelly vaan saan asiat sanottua ulos. Ilmeisesti mulla on liikaa tämä kiltin tytön syndrooma päällä...

Ap

Vierailija
44/66 |
15.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joskus on ollut jopa keltalapulla kysymykset ja asiat listattuna valmiiksi, koska sairaana ei muista kaikkea. Minäkään en poistu vastaanotolta ennen kuin kaikki on selvitetty, ja toimii.

että tsemppaan alitajuisesti ihmisten seurassa, joten sitä on väkisinkin pirteämmän oloinen lääkärikäynnin ajan, kun ei vaan osaa olla hymyilemättä ihmisten seurassa vaikka päätä leikattaisiin. Mitä lie asiakaspalvelutyön päälle jäämistä. Vasta lapsen kanssa olen oppinut toimimaan lääkärissä "oikein". Toisen puolesta on paljon helpompi olla jämpti. Ollaan jouduttu lapsen kanssa käymään paljon lääkäreissä ja hänen kanssaan olen oppinut olemaan vähän hankalakin: Kertomaan mitä haluan, jopa vaatimaan, kysymään ja kyseenalaistamaan. Nykyään valmistaudun lääkäriin vähän kuin johonkin tärkeään palaveriin: Kirjoitan itselleni tärkeimmät asiat, jotka haluan lääkärin ymmärtävän ja pitää muistaa tuoda esille. Valitsen niistä olennaisimmat ja muistan painottaa ne aluksi. En lähde huoneesta ennen kuin olen saanut sanoa sanottavani ja saanut kysymyksiini vastauksen ja kysyn kaikesta epäselvästä, vaikka kysymykset tuntuisivat tyhmiltäkin. Voi olla, että vien vähän liikaa aikaa, mutta lapsen kanssa hoito nykyään toimii. Vielä kun tämän osaisi itsensä kanssa yhtä hyvin.

Vierailija
45/66 |
15.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei muuten ole sama kuin 800mg burana. Harhaluulo. En jaksa käydä selittämään miksi näin asia on, googlettakaan vaikka!

Tuo oli oikeasti uutinen. Kertoisitko lyhyesti eron?

Tosin itse en ole ibuprofeenia tarvinnut, kun ei ole ollut tulehduskipuja. Jokin kohukin taisi taannoin noista olla (liittynee kuitenkin suuriin annoksiin tms.).

Vierailija
46/66 |
15.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

että ulosantini on ihan kohtalaisen selkeää, mutta lääkäreiden kanssa tuntuu olevan harvinaisen paljon vaikeuksia.



Nykyään pyydän/saan lähes aina potilaskertomukset itselleni ja niissä on tosi usein virheitä. Ei useinkaan mitään suuria, mutta välillä aika ratkaisevia virheitä tyyliin: "Sattuuko levossa?" "Ei" -> Epikriisissä: "Jalkaa särkee levossa."



Tästäkin syystä pyrin erittäin selkeään ilmaisuun lääkärissä, mutta esim. edellämainitun kaltaisista en enää tiedä miten voisi olla enää vähemmän väärinymmärrettävä.



Lisäksi teen sitä, mitä jotkut lääkärit inhoavat, eli leikin kotilääkäriä ja teen kotidiagnooseja. Tiedän, etteivät ne aina osu oikeaan, mutta näillä olen pärjännyt paljon paremmin, kun tiedän mitä eri mahdollisuuksia voisi olla ja olen esim. osannut kertoa jostain asiasta, etten usko sen olevan tätä, koska minulla ei ole oireita x, y ja z.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/66 |
15.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

"suhtaudun lääkäreihin kuin keihin tahansa asiakaspalvelijoihin, joille yritän voimieni mukaan ollan niin ystävällinen kuin mahdollista"?



Ja vinkki: ei sun olisi tarvinnut sitä yskänlääkepulloa ostaa, vaikka se resepti olikin kirjoitettu...

Vierailija
48/66 |
15.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joskus on ollut jopa keltalapulla kysymykset ja asiat listattuna valmiiksi, koska sairaana ei muista kaikkea. Minäkään en poistu vastaanotolta ennen kuin kaikki on selvitetty, ja toimii.

Yleensä jopa koneella kirjoitettuna valmis tiivis "muistio" oireista, jonka saatan jopa antaa lääkärille.

Ollaan viime vuosina jouduttu juoksemaan paljon lääkärissä ja olen oppinut ymmärtämään lääkärien ajatuksenjuoksua paremmin ja miten jäsentävät tietoa. Pyrin siis jäsentämään tiedon heille valmiiksi. Ja kirjaviisaina henkilöinä usein tuntuvat ymmärtävän paremmin luettua kuin puhuttua.

t. 45

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/66 |
15.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

poskiontelontulehduksiin ei määrätä heti enää antibioottia jos ei ole todella pahat oireet. Suositellaan ensiksi nenähuuhtelukannua jolla tulehdukset on saatu paranemaan ilman antibioottia. Näin meillä terveysasemalla lääkärit tekevät myössä jossa olen itse töissä. Turhia antibiootti kuureja yritetään nykyään välttää mahdollisimman kauan. Eihän antibiootista ole mitään hyötyä jos ei ole jotain oikeaa tulehdusta. Influenssassa kuume voi kestää viikon. Oletko kokeillut sitä että otat panadolia ja buranaa vuorotellen neljän tunnin välein, sillä keinolla yleensä aina kuume laskee ja sitä suositellaan pitkään jatkuneen kuumeen laskemiseen. Miehelläni tämä tepsi myös, oli kuusi päivää 39.5 asteen kuumessa ja tuolla kuume laski illan aikana eikä sen jälkeen noussut, siitä sitten lähti paranemaan nopeasti!

Vierailija
50/66 |
15.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miekin käyttäytyn aina APn tavoin kun lekuriin joutuu menemään. Kohteliaasti, ystävällisesti.



Mutta silti sain kanssa kokea ihan ihme lekurireissun joulukuussa.



Lähin hakee apua terveysasemalta kun kärsin vaikeesta unettomuudesta (ja olen sairastanut jo vuosia masennusta johon nykynen lääke ei auta).



Noh lekuri sitten teetätti masennustestin. Sama tulos ku aina, keskivaikee masennus.

Sitten se kahdesti meni huoneesta pois n. 5 minuutin ajaksi hakemaan jotain tai kysymään jotain.



Lopulta n. reilun vartin käynnin päätyttä lätkäs käteen nuorisopoliklinikan esitteen käteen, ilmoitti ettei voi antaa mulle mitään lääkettä (vaikka olin jo kertanu useita kukkauisa kärsineeni unettomuudesta, pahimmillaa nukkunu 2h yö). Sanoi vaan: "koska et ole 80v mummeli en voi sulle oikeen mitään määrätä, teille nuorille on omat keinot, keskusteluapu!"

Ainoo mihi mut määräs oli labrakokeet ja niihi ei kyl kiinnostanu mennä ite ku ties jo ite mis on vika.



Ja siis se puhu keskusteluavusta ja lääkkeettömyydestä VAIKKA olen käyny psykoterapiassa jo kaksi vuotta ja terapias ylipäätään neljä vuotta. Ja vaikka nykynen lääkkeeni on tosi pieni annoksinen ja ei edes auta. Tuntu ettei se ollu kuunnellu mitään mitä sanoin.



Noh, enpä miekään oikeen jaksa niihin lekureihin uskoa. -,-

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/66 |
15.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eräällä tuttavalla oli poskiontelon tulehdus levinnyt otsaan. Oireina oli juuri aivan tajuttoman kova päänsärky.

Vierailija
52/66 |
15.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

AP: epäiltäessä poskiontolot tutkitaan ultralla jolloin mahdollinen turvotus/neste huomataan.Kenties käyt asiantuntevalla lääkärillä vielä,olikohan kyseessä ns.valelääkäri=) ? t.kohtalotoveri

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/66 |
15.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap. käsittääkseni selkeästi kirjoitti, että on ollut kuumeessa, ei ole enää. On jäänyt kova päänsärky ja paineentunne otsaan.

Jos olet terveysasemalla töissä, voin kuvitella sinut tyypilliseksi ap.n tapauksen lääkäriksi. Et osaa edes lukea aloitusta ja oireita vaan suuna päänä olet hölisemässä ohjeita.

poskiontelontulehduksiin ei määrätä heti enää antibioottia jos ei ole todella pahat oireet. Suositellaan ensiksi nenähuuhtelukannua jolla tulehdukset on saatu paranemaan ilman antibioottia. Näin meillä terveysasemalla lääkärit tekevät myössä jossa olen itse töissä. Turhia antibiootti kuureja yritetään nykyään välttää mahdollisimman kauan. Eihän antibiootista ole mitään hyötyä jos ei ole jotain oikeaa tulehdusta. Influenssassa kuume voi kestää viikon. Oletko kokeillut sitä että otat panadolia ja buranaa vuorotellen neljän tunnin välein, sillä keinolla yleensä aina kuume laskee ja sitä suositellaan pitkään jatkuneen kuumeen laskemiseen. Miehelläni tämä tepsi myös, oli kuusi päivää 39.5 asteen kuumessa ja tuolla kuume laski illan aikana eikä sen jälkeen noussut, siitä sitten lähti paranemaan nopeasti!

Vierailija
54/66 |
15.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

MIten luulette eroavan 2x400mg tai 1x800mg buranaa muuten kuin toisessa otetaan yksi ja toisessa kaksi tablettia

Tulee halvemmaksi saada reseptillä buranaa kuin ilman. Lisäksi on todellakin eri asia roudata burana 800 kuin burana 400 tuplaten apteekista. Mutta siis muuten ei mitään eroa. Buranaa saa apteekista ostaa vain 30 kpl kerralla, joten olen saanut rampata apteekissa aika tiuhaan. Jos syön 2 burana 400 4 kertaa päivässä, riittää yksi paketti reiluksi kolmeksi päiväksi. Reseptillä tietysti saan enemmän.

Ap

Siis miten muka on eri asia "roudata" apteekista 800mg tabletteja kuin 400mg tabletteja? Ovatko ne niin painavia? Vai siis kuinka?

Kyllä ne sulle apteekissa kaksikin pakettia myy kerralla enkä oikein usko että vedät niitä 30 tablettia päivässä, sehän menee jo yli annostusohjeidenkin.

Ja toiseksi, ei se lääkärissä käyntikään ihan ilmaista ole yleensä, ja Buranaa jos ostat halvemmalla kauppanimellä kuten esim. tuo mainittu Ibuxin, niin saat ne kyllä suunnilleen samaan hintaan kuin lääkärin määräämät Burana 800mg.

Ja sitten vielä ihmettelen sitäkin että mikset voinut kitistä nämä asiat läpi jo siellä vastaanotolla niin olisit todennäköisesti saanut mitä "tilasit"? Eikai siitä voi lääkäriä syyttää jos hän on määrännyt hyväksikatsomansa lääkkeen, jota potilas ei edes viitsi reseptistä tarkistaa vaan marssii apteekkiin ihmettelemään että mitähän sieltä mahtaa tulla tällä kertaa. Olisit avannu suus jo siellä lääkärissä niin ei tarvitsisi jälkikäteen valittaa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
56/66 |
15.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

tulehdukseen antibioottia. Tiedän, että se ei mene ilman ohi vanhastaan. Mutta työterveysasema on ottanut sen kannan, että kaikki tulehdukset paranee ilman.



Sopiihan se minulle. Ensin haen saikkua flunssasta. Sitten saan saikkua kun on poskiontelontulehdus ja lopulta haen lisää saikkua kun heidän on pakko kirjoittaa se kuuri kun se ei parane ilman:)



Saan makoilla kotona pari viikkoa aina poskiontelontulehduksesta, vaikka kuurin kanssa joutuisin töihin jo muutaman päivän päästä.



Sopii minulle.

Vierailija
57/66 |
15.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

ei muuten ole sama kuin 800mg burana. Harhaluulo. En jaksa käydä selittämään miksi näin asia on, googlettakaan vaikka!

Ja ibumax on ibuprofeiinia, burana on ibuprofeiinia. Ibumax, ibuxin, burana yms. on vaan niitä kauppanimiä. Ärsyttää kun ihmiset ei tollasta yksinkertaista asiaa tajua.

Miten sitten sairaaloissa esim voidaan laskea kuinka paljon potilas tarvitsee 400mg lääkettä jos hänelle on määrätty esim 800mg lääkettä x2/vrk? Harhaluulo on se että näitä luullaan ihan eri asioiksi!

T:Koulunsa käynyt

Vierailija
58/66 |
15.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pitkittyneestä flunsasta lääkäriin eli sitten kun kestänyt yli 2vk.

Vierailija
59/66 |
15.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

MIten luulette eroavan 2x400mg tai 1x800mg buranaa muuten kuin toisessa otetaan yksi ja toisessa kaksi tablettia

joka ei ymmärrä ulosantiani kirjallisenakaan. ;)

Tulee halvemmaksi saada reseptillä buranaa kuin ilman. Lisäksi on todellakin eri asia roudata burana 800 kuin burana 400 tuplaten apteekista. Mutta siis muuten ei mitään eroa. Buranaa saa apteekista ostaa vain 30 kpl kerralla, joten olen saanut rampata apteekissa aika tiuhaan. Jos syön 2 burana 400 4 kertaa päivässä, riittää yksi paketti reiluksi kolmeksi päiväksi. Reseptillä tietysti saan enemmän.

Ap

Siis miten muka on eri asia "roudata" apteekista 800mg tabletteja kuin 400mg tabletteja? Ovatko ne niin painavia? Vai siis kuinka?

Kyllä ne sulle apteekissa kaksikin pakettia myy kerralla enkä oikein usko että vedät niitä 30 tablettia päivässä, sehän menee jo yli annostusohjeidenkin.

Ja toiseksi, ei se lääkärissä käyntikään ihan ilmaista ole yleensä, ja Buranaa jos ostat halvemmalla kauppanimellä kuten esim. tuo mainittu Ibuxin, niin saat ne kyllä suunnilleen samaan hintaan kuin lääkärin määräämät Burana 800mg.

Ja sitten vielä ihmettelen sitäkin että mikset voinut kitistä nämä asiat läpi jo siellä vastaanotolla niin olisit todennäköisesti saanut mitä "tilasit"? Eikai siitä voi lääkäriä syyttää jos hän on määrännyt hyväksikatsomansa lääkkeen, jota potilas ei edes viitsi reseptistä tarkistaa vaan marssii apteekkiin ihmettelemään että mitähän sieltä mahtaa tulla tällä kertaa. Olisit avannu suus jo siellä lääkärissä niin ei tarvitsisi jälkikäteen valittaa.

Apteekissa ei myyty minulle kahta pakettia, kun raja on se 30 kpl. Ottivat toisen paketin pois!

Ehkä ei siinä painossa nyt niin eroa ole vaan siinä, että en siellä apteekissa haluaisi sairaana juosta yhtenään. Meillä kun se vaatii automatkan tai sitten kävelyä 7 km, ja kumpikaan ei houkuta. Automatka siis on aina riski, kun tankkaan niin paljon noita lääkkeitä. Päänsäryssä kun en voi autolla ajaa.

Ei, en syö 30 tablettia kerralla, vaan käsittääkseni laskin ihan nätisti tuolla edellä, että jos syön 2 tablettia burana 400 neljä kertaa pvässä niin yksi paketti on käytetty reilussa kolmessa päivässä. Lisäksi mieheni syö noita myös, kun on parhaillaan odottamassa hammaslääkäriä eli käytännössä varmaan siis kolmen päivän välein pitäisi ostaa uusi pakkaus.

Pidin siis kätevämpänä sitä, että lääkäri laittaisi reseptille. Myös sen takia, että minulla on vakuutus. Olisi sitten halvempaa kaikin tavoin.

En kitissyt vastaanotolla enkä tilannut, kun olen liian kiltti. Sen kai jo sanoinkin. Ajattelin, että kun lääkäri niin innokkaasti totesi, että antaa kunnon lääkkeet, että saadaan tauti pois, se riittäisi. Olin siis tyytyväinen poistuessani vastaanotolta. Mielestäni olin saanut kerrottua oireet oikein, ja lääkäri tuntui ymmärtäneen kipuni.

Reseptissä siis luki jotain käsittämätöntä, vilkaisin sitä kyllä. Kaksi latinan (?) kielistä sanaa.

Siis lääkäreiksi hakeutuukin ihan tietyn tyyppisiä ihmisiä, jotka eivät vain meikäläisen kaltaista ymmärrä. Okei.

Ap

Vierailija
60/66 |
15.02.2011 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis miten muka on eri asia "roudata" apteekista 800mg tabletteja kuin 400mg tabletteja? Ovatko ne niin painavia? Vai siis kuinka?

Kyllä ne sulle apteekissa kaksikin pakettia myy kerralla enkä oikein usko että vedät niitä 30 tablettia päivässä, sehän menee jo yli annostusohjeidenkin.

Ja toiseksi, ei se lääkärissä käyntikään ihan ilmaista ole yleensä, ja Buranaa jos ostat halvemmalla kauppanimellä kuten esim. tuo mainittu Ibuxin, niin saat ne kyllä suunnilleen samaan hintaan kuin lääkärin määräämät Burana 800mg.

Ja sitten vielä ihmettelen sitäkin että mikset voinut kitistä nämä asiat läpi jo siellä vastaanotolla niin olisit todennäköisesti saanut mitä "tilasit"? Eikai siitä voi lääkäriä syyttää jos hän on määrännyt hyväksikatsomansa lääkkeen, jota potilas ei edes viitsi reseptistä tarkistaa vaan marssii apteekkiin ihmettelemään että mitähän sieltä mahtaa tulla tällä kertaa. Olisit avannu suus jo siellä lääkärissä niin ei tarvitsisi jälkikäteen valittaa.

Apteekki ei saa myydä kahta pakettia särkylääkettä kerralla! nykyisin on maximi tämä 30 tbl. Kahta eri vaikuttavalla-aineella varustettu saa ostaa esim ibuprofeiini ja paracetamol, mutta kumpaakaan ei kahta tai useampaa pakettia!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kaksi seitsemän kuusi