Kävin lääkärissä ja nyt v****taa
Oikeasti olen ihan normaali ihminen. Akateemisesti koulutettu. Töitäkin on, vaikka nyt olenkin hoitovapaalla. Työkaverit pitävät minua ystävällisenä. Tulen siis toimeen ihmisten kanssa. MIksi lääkärit kohtelevat minua AINA törkeästi? MIkä minussa ärsyttää? Olen kohtelias ja ystävällinen. Kerron vaivat asiallisesti, en dramatisoi enkä voivottele. En edes riiputa suupieliäni vaan suhtaudun lääkäreihin kuin keihin tahansa asiakaspalvelijoihin, joille yritän voimieni mukaan ollan niin ystävällinen kuin mahdollista. Silti aina olen saanut kurjan mielen palkakseni. Minua ei oteta todesta ja vaivojani vähätellään. Saan aina rampata lääkäreillä monta kertaa, ennen kuin oikeasti tajutaan, että jotain vikaa on. Tai sitten en jaksa mennä, nappailen vain buranaa ja kipu menee hiljalleen ohi.
Olen nyt viikon verran ollut sairaana. Kuumetta on ollut 39-39,5 ja samalla hirveitä päänsärkyjä ja lihassärkyjä. Särkylääkkeitä olen syönyt valtavasti. Labrat sain omalääkäriltä ja hieman oli tulehdusarvo koholla, samoin valkosolut mutta piti katsoa ja tehdä viikonloppuna tarkistuslabrat, jos kuume ei laske. Kuume laski sunnuntaina, mutta mieletön päänsärky ja kova nuha ja kurkkukipu jäi. En voinut niellä lainkaan, ja särkylääkkeitä piti syödä, että pystyin edes makuullani olemaan itkemättä. Niinpä varasin ajan lääkärille, vaikka siis kuumetta ei enää ollut.
Tänään sitten särkylääkkeitten voimin raahauduin lääkäriin ja käyttäydyin ystävällisesti. Niin teki lääkärikin. Tarkisti kurkun ja keuhkot. Kysyi, onko yskää, mutta kerroin, että eipä juuri kuin ehkä ihan vähän. Kerroin päänsärystä ja varovasti esitin, että tuntuu ehkä vähän niin kuin poskiontelotulehdukselta. Lääkäri ei vastannut, kirjoitti vain koneelle jotain ja antoi reseptin ja totesi, että siinä lääkkeet, joilla saadaan olo paremmaksi.
Menin suoraan apteekkiin ja yllätys oli tosiaan suuri, kun sain HERVOTTOMAN KOKOISEN YSKÄNLÄÄKEPULLON eteeni. Kysyin sitten farmaseutilta, että tälläkö se päänsärky ja mahdollinen poskiontelotulehdus lähtee. Ei, farmaseutti oli vähän hämillään. Lääkäri on laittanut, että on tarkoitettu kolme kertaa vuorokaudessa YSKÄÄN. Muuhun farmaseutti sitten suositteli buranaa.
Mitä tässä tapahtui? Mielestäni olimme lääkärin kanssa ihan väleissä. Hymyiltiin ja juteltiin. Luulin, että hän otti vaivani tosissaan, mutta jos ei ottanut, niin miksi ei sitten täräyttänyt suoraan, että tuohon ei ole lääkettä, kärsi vaan. Mieluummin se kuin että omistan nyt puolen litran pullon yskänlääkettä, jota pitäisi juoda kolme kertaa vuorokaudessa NIIN KAUAN, ETTÄ YSKÄNI ON OHI. Mikä yskä?
Kertokaapa nyt, hyvät av-mammat, mitä tein väärin. Mikä minussa saa lääkäreissä sen reaktion, että minua voi kohdella kuin idioottia?
Kommentit (66)
MIten luulette eroavan 2x400mg tai 1x800mg buranaa muuten kuin toisessa otetaan yksi ja toisessa kaksi tablettia
Olen kohtelias ja ystävällinen. Kerron vaivat asiallisesti, en dramatisoi enkä voivottele. En edes riiputa suupieliäni
Ehkä vika on siinä? Vähättelet vaivojasi ja vaikka kertoisit hymyssä suin jostain oireestasi, kumoat ja vähättelet sitä heti perään?
Kerroin päänsärystä ja varovasti esitin, että tuntuu ehkä vähän niin kuin poskiontelotulehdukselta. Lääkäri ei vastannut
"Vähän niin kuin" - mutta ei sinne päinkään. Esitä vaivasi faktoina, pontevasti. Sano että poskiontelotulehdus pitää ehdottomasti tutkia.
Mitä tässä tapahtui? Mielestäni olimme lääkärin kanssa ihan väleissä. Hymyiltiin ja juteltiin. Luulin, että hän otti vaivani tosissaan
Hymyilit ja jutustelit. Ethän sinä itsekään ottanut vaivojasi tosissaan.
EN oikeasti tiedä, mitä tapahtui. Kunhan arvailen. Minulle käy ihan samalla tavalla, vaikken hymyile yhtään.
märkäeritteestä löytyi 4 erilaista streptokokkibakteeria?
on viruksen aiheuttama tauti lähes aina. Siihen ei auta antobiootit. Ennen määrättiin, mutta nykyään tiedetään liian helposti määrättyjen antibioottien haitat ja toisaalta niiden voimattomuus näiden virustautien aiheuttamisen tulehdusten hoidossa.
Typerää oli tuo yskänlääkkeen määrääminen toki, mutta et antibioottien tarpeessa ollut.
Teen sen silti aina. Tiedän, että pitäisi niitä suupieliä riiputtaa ja valittaa kuin viimeistä päivää, mutta kun en vain voi käyttäytyä noin toista ihmistä kohtaan. Kohtelen edelleen lääkäreitä niin kuin muitakin ihmisiä. Nappaan särkylääkettä ennen käyntiä ja yritän selkeästi kertoa, missä vika. Olen (ollut) sitä mieltä, että pätevä lääkäri osaa nähdä oireista, missä on vika ja määrätä lisätutkimuksia, jos epäilyttää, puhunko totta vai ei. Ajatuskin siitä, että vedän shown pystyyn lääkärillä, on vastenmielinen. Mieluummin en vain enää mene. On se hämmästyttävää, että lääkäreiden mielestä potilaat aina valehtelevat ja huijaavat. En mene lääkäriin turhan takia. Voi olla, että vaivaani ei ole lääkettä ja että se pitää vain kärsiä, mutta turhaan en sinne mene, joten olisi ihan kiva, jos lääkäritkin kohtelisivat potilaita ihmisinä eikä vain (turhasta) valittavana massana.
Ja vielä pakko lisätä yksi asia: olisi varmaan ollut aika mieletöntä nähdä oma ilmeeni, kun se farmaseutti kärräsi sen puolen litran yskänlääkepullon eteeni. Ajatteli varmaan, että tulin hulluksi, kun alkoi niin naurattaa... :D
on viruksen aiheuttama tauti lähes aina. Siihen ei auta antobiootit. Ennen määrättiin, mutta nykyään tiedetään liian helposti määrättyjen antibioottien haitat ja toisaalta niiden voimattomuus näiden virustautien aiheuttamisen tulehdusten hoidossa.
Typerää oli tuo yskänlääkkeen määrääminen toki, mutta et antibioottien tarpeessa ollut.
MIten luulette eroavan 2x400mg tai 1x800mg buranaa muuten kuin toisessa otetaan yksi ja toisessa kaksi tablettia
Tulee halvemmaksi saada reseptillä buranaa kuin ilman. Lisäksi on todellakin eri asia roudata burana 800 kuin burana 400 tuplaten apteekista. Mutta siis muuten ei mitään eroa. Buranaa saa apteekista ostaa vain 30 kpl kerralla, joten olen saanut rampata apteekissa aika tiuhaan. Jos syön 2 burana 400 4 kertaa päivässä, riittää yksi paketti reiluksi kolmeksi päiväksi. Reseptillä tietysti saan enemmän.
Ap
Poskiontelotaudin aiheuttaa useimmiten bakteeri. Bakteereista hemofilus ja pneumokokki ovat yleisimpiä, lapsilla moraksella. Sairauden aiheuttajana voi olla lisäksi myös virus.
Teen sen silti aina. Tiedän, että pitäisi niitä suupieliä riiputtaa ja valittaa kuin viimeistä päivää, mutta kun en vain voi käyttäytyä noin toista ihmistä kohtaan. Kohtelen edelleen lääkäreitä niin kuin muitakin ihmisiä. Nappaan särkylääkettä ennen käyntiä ja yritän selkeästi kertoa, missä vika. Olen (ollut) sitä mieltä, että pätevä lääkäri osaa nähdä oireista, missä on vika ja määrätä lisätutkimuksia, jos epäilyttää, puhunko totta vai ei. Ajatuskin siitä, että vedän shown pystyyn lääkärillä, on vastenmielinen. Mieluummin en vain enää mene. On se hämmästyttävää, että lääkäreiden mielestä potilaat aina valehtelevat ja huijaavat. En mene lääkäriin turhan takia. Voi olla, että vaivaani ei ole lääkettä ja että se pitää vain kärsiä, mutta turhaan en sinne mene, joten olisi ihan kiva, jos lääkäritkin kohtelisivat potilaita ihmisinä eikä vain (turhasta) valittavana massana.
Ja vielä pakko lisätä yksi asia: olisi varmaan ollut aika mieletöntä nähdä oma ilmeeni, kun se farmaseutti kärräsi sen puolen litran yskänlääkepullon eteeni. Ajatteli varmaan, että tulin hulluksi, kun alkoi niin naurattaa... :D
jos kerrot selkeästi mikä ongelmana. Mutta kun tunnut niin pirusti näkevän vaivaa vähätelläksesi vaivoja. Miksi edes olet mennyt lääkäriin jos sulla vaan "pikkusen tuntuu" poskipäissä ja "vähän olet ajatellut" että oisko poskiontelotulehdusta. Silloin et ole oikeassa paikassa jos olet vain "vähän" kipeä.
Ihmiset muuten pirusti huijaa tai ainaki yrittävät, saadakseen saikkua. Haluttaa ryyppäämään tai ei huvita mennä töihin mutta palkka olisi silti kiva saada. Yllättävän moni tekee noin.
jMikä ap susta on tulehduskipulääke jos Burana ei kerta ole:D
Onhan buranakin, mutta toivoin siis jotain vahvempaa tai sitä buranaa vaikkapa 800 mg. Ibuxinia olen joskus saanut olkapäätulehdukseen. Mutta joo, en tiedä lääkkeistä, ja olisin tyytynyt siihen, että lääkäri olisi kehottanut napsimaan niitä buranoita tasaiseen väliin edelleen. Mutta kun puhui lääkkeistä, joilla saadaan tauti pois ja antaa yskänlääkettä, niin onhan se nyt vähän outoa, kun ei mulla edes ole sitä yskää!!!
Ap
Buranaa voi syödä kuurina tulehdukseen ja sitä kannattaa käyttää kipulääkkeenä flunssakuumetaudeissa.
Yskänlääkettä voi määrätä muuhunkin kuin yskään. Lääkeselosteissa lukee usein "lääkäri on voinut määrätä sinulle tätä lääkettä muuhunkin...." eli lääkkeitä käytetään hoitamaan muutakin kuin vain sitä, mihin se on ensisijaisesti tarkoitettu. Olen joskus saanut itsekin yskänlääkettä flunssaan, johon ei kuulunut yskää. Se yskänlääke oli sellaista, että se sai minut yskimään. Tarkoituksena oli saada lima liikkeelle, koska oli kyse virustaudista, johon antibiootit eivät tehoa. Lääkkeen avulla sain yskityksi liman pois ja paranin.
Itsellänikin on hulluja kokemuksia lääkärireissuilta. Olin todella sairas ja lääkäri vaan käski lähteä kotiin. Onneksi sain puhutuksi, että konsultoi erikoislääkäriä ja lopulta hän suostui ja toinen lääkäri tutki ja jouduinkin 2 viikoksi sairaalaan samalta reissulta ja ilman leikkaus- ym. hoitoa olisin kuollut reilun 20 iässä...
vaan että päänsärky on tosi kova ja syön siihen koko ajan särkylääkkeitä. Sanoin myös, että minulla on ihan vähän yskää, että en voi yskiä, kun pää muuten räjähtäisi... Siis vähättelin sitä YSKÄÄ, en päänsärkyäni.
Sen sijaan sitä poskiontelotulehdusta ehdotteli varovasti, koska en ole lääkäri enkä voi tehdä diagnooseja voinnistani. Lisäksi minulla ei ole koskaan ennen ollut poskiontelotulehdusta, joten en voi tietää, miltä se varsinaisesti tuntuu.
Ap
kommunikaatio lääkärin kanssa ei onnistu. Tähän voit vaikuttaa vain omaa käyttäytymistäsi muuttamalla, sillä lääkärin käyttäytymistä et pysty muuttamaan :)
Opettele ilmaisemaan itseäsi selkeämmin ja jämäkämmin.
Oireita voi myös toistaa sille lääkärille jos näyttää että ehkä meni ohi tai unohtui.
Varmaan sinulla on ollut jotain tunnetta poskipäissä jos epäilit poskiontelotulehdusta. Silloin kannattaa kuvaille se tunne mieluummin sanoa että 'tuntuu kuin ehkä voisi olla poskiontelotulehdus'.
Lääkärille on parempi sanoa, että tuntuu painetta/kipua poskipäässä kuin esittää varovasti omaa epävarmaa diagnoosia sivulauseessa.
http://savotta.helsinki.fi/halvi/tiedotus/lehti.nsf/e1e392ad852e72f5c22…
http://www.tohtori.fi/?page=5817524&id=3988283
http://www.ensiapua.fi/do.xsp?viewType=viewinfoview&objectType=complext…
Sanoinkin " ei tarvita yleensä antibioottia". Voihan tietysti olla, että ap:lla on jokin näistä harvinaisemmista antibioottia vaativista muodoista. Lääkäri osaa kuitenkin tulkita labroista onko potilas antibiootin tarpeessa. Uskokaa tai älkää..
Mielestäni kuulostaa kuitenkin siltä, että lääkäri teki ihan oikean päätöksen jättäessään antibiootit määräämättä.
myöntää että ulosannissasi on jotain heikkoutta jos lääkäri käsitti oireesi väärin. Varsinkaan kun kyseessä ei ollut ainoa kerta vaan vastaavaa on tapahtunut ennenkin. Että ihan vaan sinne peilin eteen seisomaan. Eiköhän se "syyllinen" löydy sieltä. Eli suosittelen harjoittamaan ulosantiasi...
kun ette kuitenkaan jaksa avata linkkiä.
"Yhteensä 2 547 poskiontelotulehduspotilaan tutkimus osoitti, ettei
antibioottien käytöstä ollut juurikaan hyödytä lumelääkkeeseen verrattuna;
vain joka viidestoista avohoidossa hoidettu poskiontelotulehdusta
sairastava potilas saattaa tutkimuksen mukaan hyötyä antibiooteista."
kommunikaatio lääkärin kanssa ei onnistu. Tähän voit vaikuttaa vain omaa käyttäytymistäsi muuttamalla, sillä lääkärin käyttäytymistä et pysty muuttamaan :)
Opettele ilmaisemaan itseäsi selkeämmin ja jämäkämmin.
Oireita voi myös toistaa sille lääkärille jos näyttää että ehkä meni ohi tai unohtui.Varmaan sinulla on ollut jotain tunnetta poskipäissä jos epäilit poskiontelotulehdusta. Silloin kannattaa kuvaille se tunne mieluummin sanoa että 'tuntuu kuin ehkä voisi olla poskiontelotulehdus'.
Lääkärille on parempi sanoa, että tuntuu painetta/kipua poskipäässä kuin esittää varovasti omaa epävarmaa diagnoosia sivulauseessa.
vaan otsassa sellaista paineen tunnetta. Mutta siis särkyä on myös takaraivossa, leuassa, niskan alueella jne. Mutta sellaista paineen tunnetta on vain otsassa. Ja nämä siis selitin heti alkuun. Poskionteloon viittasin, kun olin vähän googlettanut... ;) En siis oikeasti tiedä mitään poskiontelotulehduksesta enkä ensisijaisesti hakenut siihen apua vaan lähinnä tähän särkyyn. En halunnut olla mikään kotilääkäri ja siksi en vaatinut mitään poskiontelotulehduslaitteita tai labroja. Niin kuin jo aiemmin kerroin, olisin tyytynyt hiukan tylyynkin selitykseen virustaudeista ja ehdotukseen napata buranaa. Se olisi ollut tylyä mutta asiallista. Asiallista ei ole tarjota yskänlääkettä!
Ap
ja kysysin saisinko reseptillä jotain rasvaa halkeilevaan ihooni joka on rutikuiva jaloista ja kämmenistä.
Sanoi pokkana, että onko mulla diagnoosia. Vastasin, että ei ole.
Siihen kommentoi " no en mä sitten reseptille kirjoita rasvaa noihin jos ei oo diagnoosia"
Voi v***u sehän lääkärinä olisi voinut vaikka ajankulukseen sellaisen laatia(diagnoosin).
ei muuten ole sama kuin 800mg burana. Harhaluulo. En jaksa käydä selittämään miksi näin asia on, googlettakaan vaikka!
Ja ibumax on ibuprofeiinia, burana on ibuprofeiinia. Ibumax, ibuxin, burana yms. on vaan niitä kauppanimiä. Ärsyttää kun ihmiset ei tollasta yksinkertaista asiaa tajua.
röntgentutkimukseen: NSO eli poskiontelot.
Itselläni on ollut joskus pansinuiitti (eli poskiontelot ja otsaontelo täynnä räkää), lääkäri määräsi vain antibioottikuureja, mutta kun lopen röntgenhoitajaäitini otti töissä kuvan poskionteloistani ja veimme sen lääkärille, niin sain lähetteen Hyksin korva-nenä ja kurkkutautien polille punkteeraukseen. Siellä sitten kävin useampaan kertaan, jotta saatiin ontelot tyhjiksi.
Mulla oireina olivat pitkittynyt nuha, tukkoisuus ja lopen toisesta korvasta heikkeni kuulo.
Jos siis siellä on tulehdus. ja lapsellakin on auttanut. Samat pöpöt sen aiheuttaa kuten vaikkapa silmätulehduksen. Eikö siihenkään siis auta antibioottitipat ja -voide?