Opettaja antoi ystävänpäiväkortiti vain kahdelle suosikkioppilaalleen,
samoin enemmän karkkia kuin muille oppilaille. Onko normaalia tai reilua käytöstä opettjalta? Suosii räikeästi myös muissa yhteyksissä näitä kahta oppilasta, voiko tällaiseen puuttua mitenkään?
Kommentit (23)
pitäisi puuttua puhumalla asian rehtorille.
Tiedän että on erittäin vaikea puuttua tuollaiseen sillä seurauksia tulee miettineeksi. Kostaako opettaja lapselle jos kannellaan rehtorille.
Toinen juttu on että puuttuuko rehtori asiaan mitenkään.
Tiedän millaista se on. Tyttäreni opettaja ensimmäisillä luokilla oli juuri tuollainen, tosin hänellä oli vain yksi suosikkioppilas. Toiset oppilaat kyllä piti huolen että nälvivät lellikkiä. Tyttöhän oli toki syytön siihen asemaansa, opettajassa vika.
Onko opettajan nimi kenties Henna?
Olisiko asia niin, että opettaja on antanut kortit niille, joilta on saanutkin?
Jos ope on jakanut karkkia kaikille ja antanut ylijäävät niille, jotka ovat käyttäytyneet parhaiten?
Minun mielestäni on toisaalta hyvä, että hyvästä käytöksestä palkitaan, eikä niin, että kaikki aika menee huonosti käyttäytyvien rankaisemiseen ja hyvin käyttäytyvät jäävät jalkoihin.
En ole koskaan vielä nähnyt lellivää opea, joten en osaa kuvitellakaan kenenkään koulutetun ja aikuisen ihmisen tekevän sellaista. Tosin kyllähän kuulemma jotkut vanhemmatkin pitävät enemmän joistakin lapsistaan. Minä pidän kaikista lapsistani ihan yhtä paljon.

Kysy opettajalta suoraan asiasta. Nätisti mutta hissuttelematta. Jos et ole tyytyväinen vastaukseen, kysy rehtorilta.
Erittäin epäammattimaista opettajalta antaa kortteja kahdelle, jos tää tosiaan on totta. Meidän ekaluokkalaisen opettaja oli itse askarrellut joka ainoalle personoidun joulukortin enkä kyllä muutenkaan osais nähdä häntä suosimassa jota kuta.
Ota yhteyttä opettajaan ja rehtoriin vaikka kirjeitse.
jokin "järkevä" syy tuohon täytyy kyllä olla. Muuten se ei todellakaan ole reilua, eikä normaalia käytöstä. Miten muuten tuo räikeä suosiminen ilmenee? Mielestäni ilman muuta voi ilmoittaa rehtorille, mutta pelkkään lapsen sanaan ei tässäkään asiassa kannata luottaa. Jos vaikka tiedustelisit opettajalta suoraan asiaa. Hänellä voi olla ihan hyvä selityskin asialle.
itse näin lapsena miten opettaja jakoi karkkeja oppitunnilla kerhossa oleville oppilailleen, että ei voinut jakaa siellä kerhossa
Opettajalla on varmasti joku selitys asiaan, jota lapsesi ei ole tajunnut. Itse tiedän, kun lapseni kertoo juttuja kotona, että kyseessä on lapsen versio ja tunteiden värittämä kertomus. Typerintä olisi mennä kysymään asiasta rehtorilta. Mitä hän siitä tietää?
itse näin lapsena miten opettaja jakoi karkkeja oppitunnilla kerhossa oleville oppilailleen, että ei voinut jakaa siellä kerhossa
Tai jos ne karkit oli ostettu lopuilla kerhon määrärahoilla, niin kai ne kerholaisille kuului?
Opettaja saa ystävänpäivänä antaa kortteja ystävilleen. Ei ole olemassa mitään vaatimusta aina antaa kaikille kaikkea, joten iho umpeen ja miettimään, oletko itsekään tasapuolinen. Samalla tavalla voisit vaatia, että jokainen luokan oppilas vie opettajalla aaltovaasin kevätjuhlassa.
voinut jakaa ne siellä kerhossa eikä koulussa oppitunnilla, oli erikoinen tapaus muutoinkin
tasapuolinen oppilaitaan kohtaan. Jos ope solmii henkilökohtaisia ystävyyssuhteita joidenkin oppilaidensa kanssa, hän hoitaa näitä suhteita koulun ulkopuolella mutta koulussa ja luokkatilanteessa se ei saa näkyä minkäänlaisena suosimisena tai joidenkin oppilaiden erityiasemaan nostamisena.
Opettaja saa ystävänpäivänä antaa kortteja ystävilleen. Ei ole olemassa mitään vaatimusta aina antaa kaikille kaikkea, joten iho umpeen ja miettimään, oletko itsekään tasapuolinen. Samalla tavalla voisit vaatia, että jokainen luokan oppilas vie opettajalla aaltovaasin kevätjuhlassa.
kuulostaa hyvin paljon sen kaltaisilta jutuilta joita kerrotaan kotona vastaanottavalle yleisölle(ja vastaavasti koulussa opettajat saavat kuulla yhtä sun toista jota he eivät ihan suoraan usko). Jos juttu kuitenkin on totta on opettaja äärimmäisen ammattitaidoton ja epäsopiva ammattiinsa. Kuulusin kuitenkin ensin hänen versionsa.
Miksi niin useat luulevat, että lapsi satuilisi ja kertoo omiaan?
Miksi niin useat luulevat, että lapsi satuilisi ja kertoo omiaan?
Olen työskennellyt monen vuoden ajan koulunkäyntiavustajana kouluilla ja tiedän todellakin nämä legendoja kehittävät lapset ja heihin sokeasti luottavat vanhempansa. Ilmeisesti kaikkien vanhempien on opittava asia kantapään kautta. Itse olen koulumaailmataustan vuoksi oppinut, että ensin kysyn rauhallisesti ja fiksusti opettajalta, että mitä on tapahtunut, jos lapseni valittaa kouluasioista. Koulullakaan ei uskota puoliakaan jutuista mitä lapset kertovat kotioloista. :)
omassa lapsuudessani eka/tokaluokan opettajani piti muutamaa suosikkia. Kyllä se ihmetytti pientä oppilasta, jolle opettaja oli suuri idoli
ihan normaalina pidetä, ainakin erään erityisopettajan mukaan kertoo vakavista käyttäyttymisongelmista ja jopa neurologisista häiriöistä. Eli en usko että "tavalliset" oppilaat keksivät satuja, eri asia jos kyseessä tarhaikäiset kuin jo vaikkapa 4-6-luokkalaiset. Jotain vikaa opettajan asenteessa jos lähtökohtasesti aina epäilee noinkin isojen lasten juttuja valheeksi.
Niin itse tekisin.
Onko luokassa ollut kurinpito-ongelmia ja keinot loppuneet?
Jos opettaja ei ole ollut tasapuolinen tarkoituksella ja selitys ei sinusta osoita kohtuullisuutta, tee kysymys edelleen rehtorille.
Vaativaahan se opettaminen on nykyisin, mutta suomalaisessa koulussa tasapuolinen kohtelu on edelleen lapsen perusoikeus.
Toki avoimesti oppimishaluisten, mukavien ja "helppojen" palkitseminen esim. riehujaluokassa voi olla tietoinenkin valinta, esimerkiksi muille tms.
Mutta kysy suoraan opettajalta! Jollei vastaa tai vastaus on sinusta ongelmallinen, kysy edelleen rehtorilta.
Tuo 14.2 on kuitenkin "suomalaisena juhlana" muutenkin uusi ja jos kotona ei ole Valentin-traditioita, vieras. Kouluun en juhlaa veisi, ellei sen toteutus olisi tasapuolinen. Suosikkisysteemit ovat ristiriidassa suomalaisen koulukasvatuksen perusarvojen kanssa.
Jollei tule huomioiduksi kuten muut, lapsi saattaa tulkita asemansa korostuneen ulkopuoliseksi. Mutta siis kysy!
Kerro meille muillekin, millainen oli selitys. En ole ainakaan itse aiemmin vastaavasta kuullut.
kaikki opet eivät ole ammattitaitoisia, lellijät eivät ainakaan.Mutta miten voisit puuttua, aika paha kysymys.