Miten voi päästä yli pettämisestä, jossa on myös paras ystäväni mukana??

Aja se mies ulos kodistanne.

Uskon kyllä, että on paha olla, hirveää kun pitää menettää miehen lisäksi vielä paras ystäväkin, ja vielä noin :(



Tsemppiä, ja jaksamista. Kyllä se elämä vielä joskus voittaa!

Sehän se tässä pahin on, kun ei ole ketään kelle tämän kaataisin.... Kun ne keneen oon aina turvannut, ovat poissa...

ap

Nyt et ehkä osaa siitä iloita, mutta myöhemmin tajuat miten onnellinen olet siitä, että sinulle on lapset.

Lapset pitää sut nyt pinnalla. Pyydä apua aina kun siltä tuntuu.

juuri vastaavasta tilanteesta

tuollainen tilanne pääsi kehkeytymään?

Lapset pitää sut nyt pinnalla. Pyydä apua aina kun siltä tuntuu.

Kuvottaa kun vaan pyörii ajatus siitä kuinka helvetti kehtasivat tulla mun nenän eteen kertomaan, että näin nyt kävi ja tyyliin että elä sen kanssa...

Tästä on nyt kuukausi.... Milloin tämä loppuu, tämä paha olo.

Minua ei ole koskaan jätetty, nyt sain kokea tämän pahimmalla mahdollisella tavalla...

Itsesäälin määrä on jotain ihan järkyttävää, mutta en voi sille mitään.

ole ystävyytesi/välittämisesi arvoinen. Voimia, eteenpäin sanoi mummo lumessa!

Jaksamista!!!! Sulle on jotain parempaa vielä tiedossa. Usko pois.

ehkä pahinta mitä voi tapahtua. Osoittaa melkoista epäkunnioitusta sinua kohtaan. Itse en usko, että voisin toipua tuollaisesta täysin koskaan. Anna surulle aikaa, kesään mennessä ei tarvitse olla kasassa jos ei siltä tunnu...

Toivottavasti mies ja serkku joskus tajuavat, miten pahasti ovat sinulle tehneet. Ehkä sitten, kun uuden onnen huuma laantuu.

Olivat vain huomanneet rakastuneensa toisiinsa. Mitään intiimiä ei ollut tapahtunut, kun kertoivat, uskoo ken tahtoo ja ei tuolla mitää merkitystä enää tässä vaiheessa ole.



Onneksi ja epäonneksi lapset ovat jo suhteellisen isoja.. Toisaalta onneksi koska on helpompi selittää miksi äiti ja isä ei ole enää yhdessä, mutta toisaalta epäonni, koska osaavat elää tässä surussa ihan yhtä voimakkaasti...

tekisi noin. Siis että alkaisin seurustella puolison parhaan ystävän /parhaan ystävän miehen kanssa. Vaikka olisin kuinka rakastunut, niin mieluummin luopuisin itse (usein kuvitellusta) onnesta kuin loukkaisin läheistä noin. Itsekkäitä ihmisiä.



Onko sinulla sisaruksia, äiti, joku muu, jolle voisit puhua? Lapset varmasti antavat voimaa, mutta heille et voi purkaa huoliasi ja suruasi.

Kun lapsilla on niin paha olla... Mitä helvettiä mun pitäis tohon sanoa, voi voi vai???



Saatanan idiootti, joskus vois yrittää katsoa nenäänsä pidemmälle.



Pahinta on että mieheni oli ns. täydellinen aviomies ja isä. On rakastanut ja tehnyt kaiken minun ja perheen eteen. Koskaan ei ole pahasti sanonut, ei huutanut, eikä mitään negatiivistä.



Serkkuni on samanlainen, niin hyväntahtoista ihmistä saa hakea. Tai siis luulin että on sellainen.



Hänkin soittaa ja itkee, haluaisi peruuttaa kaiken... Siis mä en ymmärrä, kun tuntuu että he saavat mut tuntemaan siltä, että olis mun vika että mieheni jätti perheensä ja serkkuni hylkäsi ystävänsä.

Tarvitsethan sä nyt aikuisen, joka on selvästi 'sun puolella', tai mä ainakin tarvitsisin sun tilanteessasi. Ihmisen, joka kuuntelee ja myöntelee ja vahvistaa, että sulla on oikeus tuntea olosi kurjaksi.



Lapset toki antaa sen virikkeen jaksamiseen, mutta ei ne tuota tukea sulle voi antaa. Kysehän on niiden isästä, ja ne on vielä lapsia.



Kavereista tulee helposti ystäviä just sen myötä, kun niille uskoutuu ja niiden kanssa jakaa jotain henkilökohtaisempaa. Ota riski, kokeile.



Mä olen pahoillani sun puolesta. Sulla on varmasti todella ikävä olla.

Kun lapsilla on niin paha olla... Mitä helvettiä mun pitäis tohon sanoa, voi voi vai???

Saatanan idiootti, joskus vois yrittää katsoa nenäänsä pidemmälle.

Pahinta on että mieheni oli ns. täydellinen aviomies ja isä. On rakastanut ja tehnyt kaiken minun ja perheen eteen. Koskaan ei ole pahasti sanonut, ei huutanut, eikä mitään negatiivistä.

Serkkuni on samanlainen, niin hyväntahtoista ihmistä saa hakea. Tai siis luulin että on sellainen.

Hänkin soittaa ja itkee, haluaisi peruuttaa kaiken... Siis mä en ymmärrä, kun tuntuu että he saavat mut tuntemaan siltä, että olis mun vika että mieheni jätti perheensä ja serkkuni hylkäsi ystävänsä.

Tuskin kovin aitoa. Jos olisi, niin eivät olisi alkuunkaan lähteneet suhteeseen.

Sillä he yrittävät helpottaa omaa syyllisyyttään.

Kun lapsilla on niin paha olla... Mitä helvettiä mun pitäis tohon sanoa, voi voi vai??? Saatanan idiootti, joskus vois yrittää katsoa nenäänsä pidemmälle. Pahinta on että mieheni oli ns. täydellinen aviomies ja isä. On rakastanut ja tehnyt kaiken minun ja perheen eteen. Koskaan ei ole pahasti sanonut, ei huutanut, eikä mitään negatiivistä. Serkkuni on samanlainen, niin hyväntahtoista ihmistä saa hakea. Tai siis luulin että on sellainen. Hänkin soittaa ja itkee, haluaisi peruuttaa kaiken... Siis mä en ymmärrä, kun tuntuu että he saavat mut tuntemaan siltä, että olis mun vika että mieheni jätti perheensä ja serkkuni hylkäsi ystävänsä.

Joo. On kyllä uskomatonta, että kehtaavat omaa suruaan ja ahdistustaan vielä kaataa sinun niskaasi. Yrittävät paeta omaa syyllisyyttään. En voi kuin toivottaa voimia. Kusipäisten ihmisten kanssa joudut olemaan tekemisissä.

olen niin pahoillani puolestasi!!

*hali* ja zemiä!

mitä sä paskalla teet kun ei ole peltoakaan!

Joille olen saanut tätä purettua... Äiti ja ystävä asuvat todella kaukana, joten tässä puhelimitse on saatu vain tätä hoidettua.



Onneks on vielä mieheni sisko, joka on ottanut asiakseen pitää meidät pystyssä.



Ja onhan noita, kaikkia tuttuja, mutta kun asutaan pienellä paikkakunnalla, niin tuntuu etten voi kenenkään kanssa jutella, ilman että asiat leviää.

Tosin, todella naurettavaa ajatella asiaa niin,koska otan kauhean riskin kirjottamalla tänne, ja sehän on sata varma että joku tuttu tätä nyt sitten lukee, mutta kuten sanottua, tänää tuntuu siltä etten jaksa välittää.



Ja tuntuu että tästä pitää saada puhua ja puhua, puhua ja puhua, ja tuntuu ettei kukaan jaksaniin paljon kuunnella vaikka haluaisivatkin.