Auttakaa oikeasti!! ERITTÄIN vaikea 8kk lapsi!

samassa veneessä olen ollut tuon nykyään 8 vuotiaan lapseni kanssa vauvaiästä lähtien: sen vaan huomasi ja TIESI, että nyt on kyseessä vahvatahtoinen (ja samala myös älykäs) lapsi --> haasteellista vanemmille ja tarhan tädeille ja koulun opettajille..

Niin ainakin kokeilisin monta juttua. Saattaahan se "haastava" jostain tykätäkin.

Tietenkään ei kannata liian kirjaimellisesti ottaa neuvoja, jos pulkkailua ei voi vaivatta omassa kotipiirissä toteuttaa, niin ei se ole sen arvoista. Mutta lapsi (jopa vauva) saattaa tykätä vauhdista.

Jos taas tietää lapsen vierastavan ja pelkäävän vettä, ei kannata mennä uimahalliin... Tai pelkäävän valoja/kaikuvia ääniä, niin tuskin sellaiset paikat ovat sitten sopivaa virikettä tarjoavia.

Itse olen kokenut vaikeimpana kiukuttelevan kanssa sen, että antaa sen ihan hirveästi luoda esteitä kaikelle. Ettei voi koskaan tehdä mitään ja mennä, koska on tää vauva... Joskus auttaa sekin, kun siitä vaikeasta ei kuitenkaan pääse eroon, niin tekee nyt siitä ajasta edes itselleen siedettävää. Sillä lailla kuten se soveltuu.

Oma tyttäreni oli helposti ärtyvä, pelokas ja itkuinen alle 5kk vanhana. Oli se usein aika rasittavaa. Perhekahvila olisi ollut kauhistus, mutta sitten yritin liinailla, viedä usein suihkuun/kylpyyn (viihtyi aina vedessä). Liinalla päästiin ihmistenkin ilmoille, nautti keinuttavasta liikkeestä.

Jos "tylsistyy", niin auttaisikohan ulos lähteminen? Pulkkailu? Joku vauvakerho tai harrastus? Uimahallissa käynti?

Ei millään pahalla, mutta sinulla ei taida olla kokemusta "haastavasta" lapsesta, nimittäin 8kk vanhan todella haastavan itkuisen lapsen kanssa ei paljon huvita mennä uimahalliin. Pulkkailukaan ei huvita jos lapsi vain istuu pulkassa huutamassa naama punaisena, vauvakerhosta puhumattakaan.

Sitä turhautuu helposti kun tuntuu että ei voi tehdä mitään lapsen kanssa kun lapsi ei ole tyytyväinen mihinkään. Mutta totta on se että lapsella on jokin syy itkuun, tuon ikäinen lapsi ei kiukuttele huvikseen, vaan "vaikeudelle" on jokin muu syy. Minä kysyisin neuvolasta apua.

Virtsatietulehdus..? Jotain kipua jossain?



Miten voit olla varma ettei ole allergioita?



Meillä on 1,5-vuotias poika, joka itki, raivosi ja "kiukutteli" IHAN KOKO AJAN noin puolivuotiaasta. Ei näkynyt mitään verikokeisssa, ei tullut iho-oireita tai muuta näkyvää, mutta viimein saatiin selville MAITOALLERGIA ja muutama muukin ruoka-aineallergia. Sopivalla ravinnolla lapsi on kuin enkeli.



Allergiat selvitettiin kokeilemalla, eli viikko ilman kahta tai kolmea ruoka-ainetta, sitten palautettiin ne yksi kerrallaan takaisin.

anna puinen lelu jyrsittäväksi. Ole itse aikuinen ja rauhallinen lohdutteleva. Vaikea on kuvitella pienen ihmisen kipua ja rauhattomuutta, kun hampaat läpäisevät ikenet. Se on kuin ois hammaslääkärissä pari kuukautta. Älä ota itkua henkilökohtaisesti. Itkekää itkevien kanssa, eli vauvan kanssa.



8kk tytöntyllerön oma äiti mamma-Miia



Muista rukoilla lapsesi puolesta.

(testaa ensin allergiat ym).



Sitten vaan liikkeelle ja asioita tekemään-

kahvilaan tapaamaan tuttuja jne, lapsi tottuu siihen että hän on normaalissa elämässä mukana,

eikä vaan kotona. Aktiivinen lapsi tahtoo paljon virikkeitä(mutta en siis tarkoita päiväkotia,se on meluisaa virikettä, joka ehkä vaan ahdistaa levotonta lasta).



Vaativat lapset osaavat hakea huomiota, mutta äidinkin pitää vähän yrittää eikä vaan istua kotona. Hän ei osaa vielä kontata tai kävellä,sekin voi ärsyttää lasta. Lue kirjoja, soita musiikkia, ulkoile paljon, ole ihmisten ilmoilla. Meidän levoton lapsi viihtyi kauppakeskuksissakin ! Sinun täytyy jaksaa olla aktiivinen,sitä se lapsi kaipaa. Lattialla löhöily ei ole hauskaa tempperamenttisesti haastavalle lapselle.

Jos "tylsistyy", niin auttaisikohan ulos lähteminen? Pulkkailu? Joku vauvakerho tai harrastus? Uimahallissa käynti?

Ei millään pahalla, mutta sinulla ei taida olla kokemusta "haastavasta" lapsesta, nimittäin 8kk vanhan todella haastavan itkuisen lapsen kanssa ei paljon huvita mennä uimahalliin. Pulkkailukaan ei huvita jos lapsi vain istuu pulkassa huutamassa naama punaisena, vauvakerhosta puhumattakaan. Sitä turhautuu helposti kun tuntuu että ei voi tehdä mitään lapsen kanssa kun lapsi ei ole tyytyväinen mihinkään. Mutta totta on se että lapsella on jokin syy itkuun, tuon ikäinen lapsi ei kiukuttele huvikseen, vaan "vaikeudelle" on jokin muu syy. Minä kysyisin neuvolasta apua.

PITÄÄ lähteä liikkeelle.vaikka sinne uimahalliin jos et muuta keksi!:) Jokainen lapsi pitää jostain,toiset ei pidä vedestä,toiset pitää. Toinen voi rakastaa musiikkia jne. Tuon ikäinen haastava lapsi kaipaa MEININKIÄ eikä vaan kotona oloa. (ellei siis ole joku sairaus joka tekee olosta epämukavan).

Äidin oma ongelma jos ei "paljon huvita mennä uimahalliin" MIKSI? Ei ne muut ihmiset siitä lapsen itkusta kuole.

oli ns. haastava, juuri sellainen kuin ap kuvailee. Mitään elimellistä syytä ei löytynyt, mut lääkäri määräsi heille jotain vahvempaa kipulääkettä ihan vain varmuuden vuoksi, ja se auttoi. Eli jotain kipuja lapsella sitten kuitenkin oli. Lapsi on kyllä luonteeltaankin kärsimätön ja vilkas, mut tämän lapsen hankalan olon syynä oli ihan fyysiset vaivat.

Niin kauan kun ei tiedetä syytä lapsen itkuisuudelle, niin en missään tapauksessa lähtisi pyörimään ostoskeskuksiin ja uimahalleihin huutavan lapsen kanssa vain siksi että " lapsi tarvitsee tätä".

Ei ne muut ihmiset siihen vauvan itkuun kuole, mutta sen lapsen kannalta kannattaa ajatella asiaa vähän eri tavalla. Tietysti jos elää muutenkin ajatellen että ei se vauva itkuun kuole, niin sitten ymmärrän myös sen että erityisen itkuista vauvaa raahataaan pulkalla koska se niin tarvii virikkeitä... Itse ajattelen niin että 8kk:n ikäinen ei itke turhaan, vaan siihen on jokin syy, ja silloin sitä ei myöskään itketetä turhaan ja huvikseen, vaan lapsen olo pyritään tekemään hyväksi.



Tuo vaihe on niin lyhyt, vaikka se tietysti siinä mukana ollessa tuntuu ikuisuudelta. Mutta se helpottaa kyllä tai ainakin muuttaa muotoaan, lapsi voi olla hyvin herkkä, tai hyvin aktiivinen, tai sillä voi olla kipuja.

Suosittelen hermolomaa äidille, että jaksat vauvan kanssa paremmin kunnes tulee helpompi vaihe.

Ja kyllä tuon ikäinen osaa jo kiukutella, vaikka joku sanoikin, että ei osaa... Ne on ihan pikkuvauvat, jotka eivät osaa kiukutella. Unikoulu voisi olla hyvä. Kun lapsi sitten nukkuu hyvin, niin jaksaa paremmin keskittyä esimerkiksi syömiseen.

Tuossa ei ole takana mitään muuta kuin lapsen fiksuus ja sinun täydellisyydentavoittelusi. Olin itse ihan samanlainen esikoisen kanssa, joten tiedän!



Homma menee niin, että älykäs pieni ihminen oppii nopeasti miten äidin saa toimimaan: ininällä, vikinällä ja ulinalla. Kivaahan se on, kun äiti tekee kaikkensa viihdyttääkseen! Mutta sinun ei tarvitse. Ole huomioimatta kitinä, anna paljon huomiota, syliä ja leikkiä silloin, kun ei kitise ja tilanne muuttuu hyvin nopeasti. En siis käske hylkäämään minnekään pinnasänkyyn itkemään lohduttomuuttaan, mutta olet vain täysin huomioimatta sen ininän. Ei sillä vauvalla mikään hätä ole, sinulla alkaa kohta olla ellet hellitä.



Tsemppiä! Kaikki menee hyvin jahka muistat, ettei vauva pieneen äninään kuole. Etkä sinäkään. ;)

Niin kauan kun ei tiedetä syytä lapsen itkuisuudelle, niin en missään tapauksessa lähtisi pyörimään ostoskeskuksiin ja uimahalleihin huutavan lapsen kanssa vain siksi että " lapsi tarvitsee tätä". Ei ne muut ihmiset siihen vauvan itkuun kuole, mutta sen lapsen kannalta kannattaa ajatella asiaa vähän eri tavalla. Tietysti jos elää muutenkin ajatellen että ei se vauva itkuun kuole, niin sitten ymmärrän myös sen että erityisen itkuista vauvaa raahataaan pulkalla koska se niin tarvii virikkeitä... Itse ajattelen niin että 8kk:n ikäinen ei itke turhaan, vaan siihen on jokin syy, ja silloin sitä ei myöskään itketetä turhaan ja huvikseen, vaan lapsen olo pyritään tekemään hyväksi. Tuo vaihe on niin lyhyt, vaikka se tietysti siinä mukana ollessa tuntuu ikuisuudelta. Mutta se helpottaa kyllä tai ainakin muuttaa muotoaan, lapsi voi olla hyvin herkkä, tai hyvin aktiivinen, tai sillä voi olla kipuja. Suosittelen hermolomaa äidille, että jaksat vauvan kanssa paremmin kunnes tulee helpompi vaihe.

Tottakai lapsen olo pyritään tekemään hyväksi! Eihän kukaan nyt lasta pihalle väkisin "raahaa"(paitsi uhmaikäistä).

Mutta ap,n tarinan mukaan lapsi inisee ja ei ole tyytyväinen mistään(ap mainitsi että allergiat jo tutkittu,eli siitä ei ainakaan ole kyse), niin olettaisin että lapsi on jo tässä iässä oppinut pompottamaan äitiään, ei siis halua olla yksin ja haluaa koko ajan huomiota. Siinä tilanteessa äidin vaan täytyy uskaltautua ulos ja ihmisten ilmoille,koska lapsi kaipaa jotain,mitä kotonaolo ei tyydytä. Aktiiviset lapset rakastavat olla missä tahansa missä on ihmisiä, ja oikeasti tylsistyvät äidin kanssa varsinkin jos äiti ei jaksa,lukea,viihdyttää,leikkiä tms...

Minusta on tylsää että jos on kitisevä lapsi, niin sitä ei viitsitä sitten edes pulkalla vetää, kun äiti ei kestä itkua.

Tietenkin joku sairaus voi olla taustalla; refluksitauti, maitoallergia tms. TAI HAMPAIDEN tulo.

Tunnetko vauvan, joka itkee heti jos hänet laskee hetkeksikin sylistä, "asuu rinnalla ympäri vuorokauden" ja nukkuu korkeintaan varttitunnin pätkissä? Tämä ei välttämättä tarkoita, että jokin olisi vialla. Vauva on ehkä heitä, joita sanotaan "suuritarpeisiksi" (high need) lapsiksi. Vanhemmille tämä voi olla raskasta ja ahdistavaa, etenkin jos on luullut kaikkien vauvojen "nukkuvan paljon" ja enimmäkseen jokeltavan sitterissä mobilea tuijotellen.

Me emme tiedä, miksi jotkut vauvat ovat tällaisia. Ehkä he ovat herkempiä ympäristön ärsykkeille. Ehkä he vaikka hermoston kehitykseen liittyvistä syistä tuntevat kaiken epämukavuuden kymmenennessä potenssissa. Ehkä heillä sittenkin on jokin vika tai vaiva, kuten syntymässä nyrjähtäneitä niveliä, jäykkä niska, vatsavaivoja, päänsärkyä... ja ehkä vaiva on niin pieni, että lääkärit eivät sitä löydä eivätkä vanhemmat pysty päättelemään, mutta vauvalla on koko ajan vähän tukala olo.



Vauvat ovat kuitenkin viisaita. He eivät itke vain valittaakseen, vaan tilatakseen sitä, mitä tarvitsevat. Läheisyyttä, liikuttamista ja välitöntä tarpeiden tyydyttämistä.



Vauva tilaa mitä tarvitsee



Nykytieto näyttää vahvistavan, että vauvalla on todellinen fyysinen tarve suureen läheisyyteen hoitajansa kanssa vielä monen kuukauden ajan syntymän jälkeen. Esimerkiksi vauvalla näyttää olevan sisäänrakennettu kyky oppia hallitsemaan hengitystään ja unensa vaiheita nukkuessaan "opettelemalla" näitä vieressä nukkuvan aikuisen hengityksestä. Ja jo kauan on tiedetty, että vauvan kantaminen ja hänen heilumisensa aikuisen liikkeiden tahdissa auttaa suolistoa toimimaan tehokkaammin, ehkäisee ilmavaivoja ja auttaa hermoston ja lihasten kehittymistä. Kun jossain vaiheessa on luultu, että "huutaminen vahvistaa keuhkoja" nykyään yhä useammat lääkärit kehoittavat vastaamaan vauvan kaikkiin tarpeisiin mahdollisimman nopeasti, koska sitä vauva odottaa ja niin hän kehittyy parhaiten fyysisesti ja psyykkisesti. "Itku on myöhäinen merkki imetyksen tarpeesta" on jopa Amerikan lastenlääkärien yhdistyksen virallinen neuvo. Voisi ajatella, että ihmislapsen luonnollinen tila on olla vielä muutama kuukausi syntymän jälkeenkin yhtä lähellä hoitajaansa kuin kohdussa oli. Nyt vain vatsanahan toisella puolella. Monet ns. luonnonkansojen lapset viettävät ensimmäiset kuukaudet jatkuvassa ihokontaktissa äitiin ja heidän tyypillinen imetysvälinsä on ehkä varttitunnin. Tarkoittaako tämä, että meidän pitää kaikkien nyt pyrkiä samaan? Tuskin sentään. Ihmiselle on "luonnollista" myös sopeutua varhain oloihin ja kulttuuriin, jossa elää. Jos suomalainen vauva syö vähän harvemmin kuin neljä kertaa tunnissa, se on sentään helpotus, koska äiti tässä ilmastossa luultavasti haluaa pitää joskus puseroakin. Jos vauva viihtyy vaunuissa, sitterissä, hyppykeinussa, miksei niitä voisi käyttää.



Mutta jos oma vauva sattuu olemaan se suuritarpeinen, joka ilmaisee tarpeensa voimakkaasti, voi olla helpottavaa tietää, että suuretkin läheisyyden tarpeet ovat aivan luonnollisia. Ja toisaalta, jos jokin tosiaan on vialla, jos lapsella on sairautta, kipuja, koliikkia, hermostollista yliherkkyyttä, jos hän on keskonen tai kasvaa huonosti – oikeastaan mihin tahansa varsinaisiin ongelmiin voi olla apua siitä, että pyrkii tavallista huolellisemmin vauvalle luonnonmukaisin oloihin ja läheisyyteen



Tässä joitakin näkemyksiä keinoista, joilla läheisyys ja lapsen luonnollisten tarpeiden tunnistaminen voivat auttaa itkevää vauvaa.



1) Lapsentahtinen imetys.



On jo yleisesti tiedossa, että vauvan jokaiseen itkuun kannattaa ensimmäiseksi tarjota rintaa. Imettää ei voi liian usein. Imetystä ei toisaalta voi väkisin lisätäkään, mutta aina voi olla entistä valmiimpi tarjoamaan ja pitää lapsen entistä lähempänä rintaa. Maito on voimakas luonnon kipulääke ja imeminen tuottaa lapselle suurta mielihyvän tunnetta. Ns. suuritarpeisilla vauvoilla näyttää olevan suurempi lohtuimemisen tarve. Moneen imetyksenkin ongelmaan auttaa imetysvälien lyhentäminen – mutta välien keinotekoiseen pidentämiseen on tuskin muita syitä kuin äidin jaksamis- ym. perheen ajankäyttöön liittyvät seikat (jotka kyllä nekin voivat olla hyviä syitä, mutta pienen vauvan kanssa pitäisi mielummin auttaa äitiä keventämällä hänen muuta taakkaansa, eikä yrittää saada vauvaa vaatimaan vähemmän). Jopa liian runsaan herumisen aiheuttamat vatsavaivat voivat helpottaa kun imetystä tiuhentaa -–silloin vain kannattaa imettää aina useamman kerran, jopa parin-kolmen tunnin ajan samasta rinnasta ja vaihtaa vasta sitten toiseen. Jos tuntuu, että lapsi haluaa olla rinnalla jatkuvasti, eikä äiti "pääse" mihinkään eikä saa mitään muuta tehtyä, kannattaa panostaa kantoliinassa imettämisen opettelemiseen. Joiltakin se sujuu helposti, toisilta vaatii opettelemista, mutta on kaikille mahdollista.



Joskus se, että vauva suorastaan asuu rinnalla, voi varsinkin imetyksen alkuvaiheissa olla merkki kehnosta imuotteesta – vauva ei ime tehokkaasti ja saa ehkä tarpeeksi maitoa mutta tarvitsee siihen paljon aikaa. Jos mahdollista, asia kannattaisi tarkistaa käytännön kokemusta omaavan imetystuki-ihmisen, kätilön tms. kanssa.



2) Kantaminen



Monet vauvat, jotka muuten ovat tyytyväisiä vain rinnalla, viihtyvät kuitenkin jos heitä kannetaan sylissä. Kaikkein vaativimmat tai tuskaisimmat vauvat tosin vaativat, että heitä kantavan aikuisen täytyy olla jatkuvassa liikkeessä. Jokainen vauvaa joskus hoitanut tietää, että kymmenenkin minuuttia viisikiloisen vauvan kantamista tuntuu käsivarsissa. Kantoliina on aivan ehdottoman kätevä apu, jos vauvaa täytyy kantaa vähänkin enemmän – ja on siitä apua leppoisan tyytyväistenkin vauvojen vanhemmille. Liinoja on olemassa erilaisia malleja, ja sellaisen voi tehdä itsekin. Jos perheessä on akuutti suuritarpeisen vauvan tapaus, ei kannata jäädä pitkälti miettimään mikä liina olisi juuri meille paras, vaan hankkia mikä tahansa. Ns. rintareppua ei voi käyttää kovin pitkää aikaa kerrallaan, mutta sekin voi olla avuksi joskus. Jotkut kokevat liinojen käytön opettelun vaikeaksi (toki monet oppivat sen ilman ongelmia hetkessä), mutta jos motivaatiota riittää, oppii varmasti ainakin yhden tavan kantaa omaa vauvaansa omalla tavallaan. Käyttöohjeiden tarkka selaaminen kannattaa aluksi unohtaa: vauva vain sisään edes jotenkin, ja heti liikkeelle. Etsi muita kantoliinan käyttäjiä saadaksesi käyttötukea tarvittaessa. Usein heitä löytyy imetystukiryhmistä.



Kantoliinan kanssa moni koliikki- tai suuritarpeisen vauvan vanhempi on yhtäkkiä tuntenut saaneensa elämänsä takaisin. Kaupassakäynti on mahdollista sellaisenkin vauvan kanssa, joka itkee heti jos hänet asettaa vaunuihin. On mahdollista tehdä kotitöitä, kyläillä ja seurustella toisten aikuisten kanssa – vaikka sitten seisoen ja jatkuvasti hytkytellen.



3) Heilutus, taputus, hieronta



Jos vauvaa ei jaksa koko ajan kantaa, voi yrittää josko hän viihtyisi esimerkiksi istuvan aikuisen reisien päällä poikittain, vatsallaan, aikuisen taputellessa jatkuvasti (voimakkaasti!) pepusta tai silitellessä selästä. Vauvat viihtyvät usein parhaiten nimenomaan vatsallaan. Reisien päällä vauvaa voi myös hytkytellä. Vauva, jolla on kipuja tai epämukava olo ei yleensä halua olla hetkeäkään paikallaan ja viisas vanhempi ottaakin tavakseen jatkuvasti vispata, vaivata ja pyöritellä vauvaansa. Eräs suuritarpeisen vauvan äiti kertoi joskus öisin maanneensa sängyssä selällään, jalat koukussa vatsansa päällä, vauva vatsallaan säärien päällä ikään kuin ratsastaen, äiti jalkojaan hytkytellen. Ei äiti siinä aivan nukkumaan pystynyt, mutta saipa kallistaa päänsä tyynyyn kuitenkin. Vähän isompaa vauvaa, joka hallitsee jo päänsä liikkeitä, voi pyöritellä reisien päällä kuin pullataikinaa.

Heilumista voi yrittää simuloida myös kattoon tai parven reunaan ripustettavalla kehdolla tai hytkyttämälllä vauvaa voimakkaasti lastenvaunuissa. Jotkut vauvat eivät kuitenkaan tyydy pelkkään liikkeeseen ilman inhimillistä kosketusta.



Vauvahieronta on yksi tapa opetella antamaan vauvalle ekstra-annos sitä, mitä hän tarvitsee: ihmisen kosketusta ja liikuttelemista. Vauvahieronnan ohjeita voi löytää kirjastosta, niitä voi kysellä neuvolasta tai synnytyssairaalasta, tai etsiä paikkakunnaltaan vauvahierontaa taitavia fysio- tai vyöhyketerapeutteja, osteopaatteja tms. Tai sitten voi opetella omin ottein järjestelmällisesti sivelemään vauvaansa, tai ottaa tavakseen muuten vain jatkuvasti silitellä, taputella ja rapsutella vauvaansa, niin kuin jossain päin maailmaa tehdäänkin.



Joskus herkkä vauva voi olla kerta kaikkiaan niin ärsyyntyneessä tilassa, että hänelle paras palvelus onkin antaa hänen itkeä ja rauhoittua hämärässä huoneessa vuoteella kenenkään koskematta. Tämä on kuitenkin aivan poikkeustilanne, ja liittyy ehkä liian runsaaseen aistiärsytykseen. Tätä voi äärimmäisenä keinona kokeilla, jos vauva huutaa suorastaan hysteerisenä sylissä ja tuntuu vain ärtyvän lisää kaikesta heiluttamisesta ja koskettelusta.



4) Perhepeti



"Perhepeti" tarkoittaa sitä, että vauva nukkuu yhdessä vanhempiensa – tai ainakin imettävän äidin kanssa. Monissa kulttuureissa ei tulisi mieleenkään laittaa muutaman kuukauden ikäistä vauvaa yksin vuoteeseensa ja Suomessakin on onneksi tapana, että pieni vauva nukkuu ainakin samassa huoneessa vanhempiensa kanssa jos ei aivan samassa sängyssä.



Jotkut vauvat tuntuvat vaativan melkeinpä jatkuvaa ihokontaktia hoitajaansa nukkuakseen ollenkaan. Jos näin on, on tuskin järkevää taistella vastaan ja tuhota omakin leponsa yrittämällä väksin opettaa vauvaa omaan vuoteeseen. Vauvaiän vieressä nukuttaminen ei mitenkään aiheuta myöhempää riippuvuutta vieressä nukkumisesta. Kun vauva on vieressä, onnistuu imettäminenkin yleensä helposti – moni äiti oppii imettämään vauvansa itsekään juuri havahtumatta, kun tämä vähänkin ilmaisee tarvetta tuhisemalla. Yllättävän helpoksi on monille osoittautunut imettää vauvaa molemmista rinnoista samalla kyljellä maaten – "ylemmästä" imettäessä pitää vain kääntyä itse hieman enemmän mahalleen. Näin vauvaa ei tarvitse yöllä siirrellä äidin puolelta toiselle.



On myös tutkittu, että kun äiti ja lapsi nukkuvat vierekkäin, heidän unensa rytmi – vaikka kuinka riekaleinen – "tahdistuu" niin, että vauva ei herätä äitiä juuri silloin kun äidin uni on syvimmässä vaiheessa. Erityisen hyvin tämä toimii, jos he menevät nukkumaan samaan aikaan.



Vaikka puhutaan perhepedistä, joskus voi olla viisainta, että isä nukkuu jonkin aikaa muualla. Näin voi kaikkein vaikeimpien öiden aikaan ainakin toinen vanhempi levätä vähän paremmin, ja helpottaa puolestaan päiväsaikaan toisen taakkaa.



Perhepedin turvallisuus askarruttaa joitakin. Tietyin edellytyksin vauvan nukuttaminen vanhemman vuoteessa on kuitenkin luotettavasti todistettu yhtä turvalliseksi kuin vauvan oma vuode vanhempien huoneessa. Paljon riskialttiimpaa on, jos vauva nukkuu eri huoneessa. Vauvan kanssa nukkuva aikuinen ei saa olla voimakkaan lääkityksen, alkoholin tai huumeiden alainen, eikä esimerkiksi korkean kuumeen takia tokkurassa. Patja ei saa olla liian pehmeä eikä peitto raskas, eikä vuoteessa saa olla patjojen tai patjan ja seinän väliä, johon vauva joi kierähtää ja upota. Terve, selvä aikuinen ei nukkuessaan voi kierähtää vahingossa vauvan päälle ja tukehduttaa tätä.



Yksi versio perhepedistä on ns. "sivuvaunu" eli vauvan oma sänky heti vanhempien vuoteen vieressä. Kätevä on esimerkiksi pinnasänky, josta yksi laita on poistettu tai ns. tenavasänky. Jos vauva ei kaipaa aivan suoraa kosketusta äitiin, tämä voi olla kaikkien unen laadun kannalta todella hyvä ratkaisu.



Kun itku vain jatkuu



Kaikkein parhaasta hoidosta ja suurimmasta läheisyydestä huolimatta jotkut vauvat itkevät joskus, toiset paljonkin. Syytä siihen ei aina löydetä. Noin kahdeksan kuukauden iässä suuritarpeisen vauvan kanssa alkaa tyypillisesti olla selvästi helpompaa – mutta vaativasta vauvasta voi myös kasvaa vaativa taapero. Pitkästä imetyksestä on apua.

Lohduksi suuritarpeisen vauvan vanhemmille voi kertoa, että näistä vauvoista kasvaa usein erityisen älykkäitä ja eloisia lapsia. Vaikea alku voi myös hitsata perheen sisäisiä suhteita, erityisesti lapsen ja vahempien välistä kiintymystä poikkeuksellisen vahvaksi. Tämän voi kokea myös, jos vauva vaatii aluksi sairauden tai esim. keskosuuden takia tavallista enemmän hoivaa.



Lopuksi joitain lisävinkkejä siitä, mikä saattaa olla syynä tai auttaa, jos vauva kaikesta läheisyydestä ja hoivasta huolimatta tuntuu itkevän paljon tai kärsivän epämukavasta olosta.





•D-vitamiini – monet vauvat saavat voimakkaita vatsavaivoja d-vitamiinista. Kokeile merkin vaihtamista, annoksen pienentämistä tai jättämistä vähäksi aikaa pois. Tämä vaiva paranee usein muutamassa viikossa ja vitamiinin voi ottaa takaisin ohjelmaan.

•Koliikki – koliikin syytä ja syntyä ei tiedetä, mutta koska siihen on saatu apua useistakin eri hoidoista, voi olla, että koliikin laukaisevia tekijöitä ovatkin erilaiset fyysiset vaivat, joihin jotkut vauvat tuntemattomasta syystä reagoivat koliikilla. Sanotaan, että koliikkia ei voi hoitaa, mutta kannattaa silti yrittää kaikkensa, yrittäminen helpottaa ainakin omaa oloa.

•Vyöhyketerapia – tästä on moni kokenut saavansa apua, vaikkei aina ymmärretä miksi ja miten.

•Homeopatia – samat sanat kuin edellisestä.

•Äidin ruokavalio – vauva voi saada vatsavaivoja äidinmaidon kautta kaikesta, mistä aikuisetkin, kuten kaalista, herneistä, tuoreesta ruisleivästä, kahvista, voimakkaista mausteista, sipulista... Vauva voi myös saada allergisia oireita äidinmaidon kautta, silloin äidin täytyy jättää epäillyt aineet pois omasta ruoastaan. Yleisimmät vauvoille allergiaoireita aiheuttavat aineet ovat maito (kaikki maitotuotteet), muna ja ns. yleisallergisoivat aineet (kysy neuvolasta tms.).

•Ikä/kehitysvaihe – jotkut vauvat ovat "suuritarpeisia" vain ajoittain. Äsken tyytyväinen vauva voi muuttua itkuiseksi ja levottomaksi ilman mitään syytä ja sitten "parantua" itsestään. Joskus vauvalle voi vain olla kova paikka hallita kaikkea mitä maailmasta oppii. Kehitys on nopeaa. Seuraa eräänlainen ylivirittymisen tila tai "aivomyrsky" joka tekee levottomaksi.

•Nälkä – jos vauva on itkuinen ja kipeän oloinen pidemmän ajan, voi olla aiheellista seurata hänen kasvuaan ja yleistä vointiaan tarkemmin, etenkin jos on kyseessä aivan äsken syntynyt. Joskus imetys ei lähdekään käyntiin niin hyvin kuin voisi toivoa ja lisämaitoakin voidaan tarvita. Jos vauva taas on jo alkanut kasvaa hyvin pelkällä äidinmaidolla, ja imetys on jatkunut lapsentahtisena, maito ei yhtäkkiä vähene.

Veikkaan jotain fyysista. Hampaat, eroahdistus (usein tosin n 10kk tienoilla), vatsavaivoja, tms. Aidin hermostus tarttuu myos herkkaan lapseen. En tod lahtis ostoskeskuksiin enka tieda paljonko 8kk nauttii pulkkailusta (paitsi jos se helpottaa tai rentouttaa aitia).



Mun kokemus on etta tuon ikaisen kanssa on oltava koko ajan, omat lapseni ei ainakaan viihtyneet itsekseen missaan viltilla kollottelemassa. Sinansa kuulostaa ihan normaalilta, ei mitenkaan erityisen hankalalta. Vaikka voi silta kylla aidista tuntua.



Tee oma olosi mahdollisimman hyvaksi ja koita jaksaa vastata lapsen tarpeisiin. Jaksamista!

Ja kyllä tuon ikäinen osaa jo kiukutella, vaikka joku sanoikin, että ei osaa... Ne on ihan pikkuvauvat, jotka eivät osaa kiukutella. Unikoulu voisi olla hyvä. Kun lapsi sitten nukkuu hyvin, niin jaksaa paremmin keskittyä esimerkiksi syömiseen.

Varo vauvakouluttajia

Oletko kuullut nämä neuvot?

"anna vauvan itkeä itkunsa"

"vauva pitäisi kyllä opettaa aikatauluun"

"et ikinä saa häntä pois sängystäsi"

"mitä, imetätkö yhä?"

Nämä erheelliset hoitovinkit ovat peräisin arkielämän "asiantuntijoilta", jollaisia on kaikkialla. Heistä tuntuu olevan kiinnostavampaa kertoa sinulle, miten vauvan voisi sopeuttaa mukavasti sinun elämääsi, kuin näyttää, miten vauvasta voisi kasvattaa terveen, onnellisen ja tasapainoisen.

Mikä vauvakoulutuksessa on vikana?

Vauvakoulutus ei ole sopusoinnussa äidin biologian kanssa. Vauvakoulutus tuhoaa herkkyyttä. Kun signaalit jättää tarpeeksi kauan huomiotta, kyky niiden tulkintaan menetetään. Sitten on luotettava aikatauluihin ja ulkopuolisiin neuvojiin, jotka kertovat mitä vauvan kanssa tulee tehdä.

Vauvakouluttajat käskevät äitiä luottamaan kirjaan tai vauvakouluttajan sanaan. Se ohittaa kokonaan mutkikkaan järjestelmän, jota vanhemmat voivat käyttää oppiakseen todella tuntemaan lastaan ja ymmärtämään tätä.

Jos kiintymysvanhemmuutta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi herkkyys. Herkkyys tarkoittaa sitä, että tunnet vauvasi (aistit hänen tarpeensa) ja luotat näihin tuntemuksiisi. Jos vauvakoulutusta pitäisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi epäherkkyys. Vauvakoulutuksessa äiti ja vauva pidetään kaukana toisistaan, minkä tuloksena on, että äiti menettää herkkyytensä - herkän vaiston, jolla hän lukee vauvansa tarpeita. Herkkyyden puute johtaa molemminpuoliseen eäluottamukseen. Vauva ei luota siihen, että hoivanantajat täyttäisivät hänen tarpeensa. Äiti ei luota enää itseensä, siihen että ymmärtäisi ja osaisi tyydyttää vauvan tarpeet.

Perinteisissä kulttuureissa, joita ei ole siunattu vauvakalusteilla tai lastenhoito-oppailla, kielessä ei ole edes olemassa hemmottelu-sanaa.Kun näille äideille kerrotaan pilalle hemmottelusta ja siitä, että vauvalle ei pitäisi antaa periksi, he torjuvat nämä ajatukset mielettöminä. Kaikki ovat tyytyväisempiä, kun äiti ja vauva voivat rentoutua ja nauttia toisistaan.

Toimiiko vauvakoulutus todella?

"Mutta se toimii", väittää vauvakouluttaja. Niinkö tosiaan? Riippuu siitä, mitä toimimisella tarkoitetaan. Vauva lakkaa kyllä lopulta itkemästä, jos sen itkuihin ei vastata. Lakkaa kuuntelemasta vauvan viestejä, niin hän lakkaa viestittämästä. Tämä on itsestäänselvää. Mitä tämä etäisyyttä painottava neuvonta todella opettaa vauvalle? Hän oppii, että hänen viestinsä eivät vaikuta hänen vanhempiinsa. Niillä ei ole arvoa ja tästä seuraa ettei hänellä itselläänkään ole arvoa. Kukaanhan ei loppujen lopuksi kuuntele häntä. Koulutus on opettanut vauvalle ainoastaan, että hän ei pysty viestimään vanhempiensa kanssa.

Riippuu vauvan persoonallisuudesta, miten hän käsittelee tätä oivallusta. Sinnikäs vauva jatkaa itkemistä ja kitinää entistä lujemmin. Vauvasta tulee takertunut ja ahdistunut ja hän käyttää paljon energiaa yrittäessään pysyä lähellä vanhempiaan ja hallita heitä. Hän on kaikkea muuta kuin itsenäinen. Hieman rennompi vauva taas yksinkertaisesti antaa periksi ja muuttuu apaattiseksi. Hänestä tulee "kiltti vauva", sellainen joka sopeutuu mukavasti hänelle saneltuun aikatauluun, nukkuu yön yli ja yleisesti ottaen on vähemmän vaivaksi. Tämä on se vauva, jonka vuoksi vauvakouluttaja sanoo, että "se toimii". Mutta vanhemmat maksavat tästä hinnan. Tämä vauva ei luota eikä tunne mitään. Hän sulkeutuu.

Sulkeutumisoireyhtymä

Lindan ja Normin vauva oli viettänyt tuntikausia kantoliinassa, hänen itkuihinsa oli vastattu heti ja hyvin, häntä imetettiin kun hän sitä tarvitsi. Koko perhe kukoisti. Sitten kuvaan astuivat vauvakouluttajat. Hyvää tarkoittavat ystävät olivat saaneet vanhemmat vakuuttuneiksi siitä, että he hemmottelivat vauvaansa, että vauva manipuloi heitä ja että vauvasta kasvaisi takertuva, epäitsenäinen lapsi. Norm ja Linda antoivat periksi ulkopuolisille paineille. He antoivat vauvan itkeä itsensä uneen, syöttivät aikataulussa ja kantoivat häntä vähemmän. 2 kk:ssa vauvan paino lakkasi nousemasta ja hänestä tuli syrjäänvetäytyvä. Lääkäri diagnosoi kasvupysähdyksen ja oli aikeissa aloittaa laajan lääketieteellisen hoitokuurin. Minä diagnosoin sulkeutuneisuusoireyhtymän. Vanhemmat olivat tietämättään riistäneet vauvan kiintymysturvan. Tuloksena oli eräänlainen vauvan masennustila. Neuvoin vanhempia kantamaan vauvaa paljon, imettämään vauvantahtiin ja reagoimaan herkästi itkuun. Kuukauden sisällä vauva alkoi voida hyvin.

Uskomme, että vauvat pystyvät opettamaan vanhemmilleen, minkä tasoista vanhemmuutta he tarvitsevat. Vanhempien osana on kuunnella ja ammattilaisten osana on tukea vanhempien itseluottamusta eikä nakertaa sitä suosittelemalla liian etäisiä toimintamalleja kuten "sinun olisi annettava hänen olla enemmän omassa sängyssään". Vain vauva tietää oman tarvetasonsa ja vanhemmat ovat parhaalla paikalla ymmärtääkseen vauvan kielen.

Vauvat, jotka on koulutettu olemaan ilmaisematta tarpeitaan, saattavat näyttää tyyniltä, mukautuvaisilta ja kilteiltä. Nämä vauvat saattavat tosiasiassa olla masentuneita ja sulkemassa ilmaisukanaviaan ja heistä saattaa kehittyä lapsia, jotka eivät ikinä pyydä mitään mitä tarvitsevat ja lopulta erittäin haasteellisia aikuisia.

Eivät kaikki vauvat reagoi vauvakoulutukseen yhtä dramaattisesti. He eivät ehkä varsinaisesti lakkaa kasvamasta. Mutta he saattavat lakata kasvamasta toisessa mielessä. Vauvakoulutustekniikoita käyttävät vanhemmat ehkä voivat itsekin huonosti.

***************

Vauvakoulutus perustuu vanhemman ja lapsen välisen suhteen väärintulkintaan. Siinä oletetaan, että vastasyntyneet putkahtavat maailmaan hallitsemaan vanhempiaan ja että jollet ehdi ensimmäisenä hallitsemaan vauvaa, hän ottaa ohjat käsiinsä ja alkaa johtaa. Vauvakoulutuksessa hahmotetaan lapsen ja vanhemman välille vihollisuussuhde. Tämä ei ole tervettä. Perhe-elämä ei ole kilpailua, jossa jonkun on voitettava ja jonkun hävittävä. Perheessä päämääränä on, että kaikki voittavat.

Vauvakouluttajissa on maallikkoja, mutta jotkut ovat psykologeja tai lastenlääkäreitä. He ovat etääntyneet kauas vauvojen ja äitien todellisuudesta, ja se näkyy heidän neuvoistaan. Usein he jättävät huomiotta tosiasioita joita ei voi mitata, kuten äidin intuition tai herkkävaistoisuuden. Heidän ajatustavassaan vauvanhoito on pikemminkin tiedettä kuin taidetta ja vauva on pikemminkin projekti kuin persoona. Vauvakouluttajilla ei ole lainkaan sietokykyä persoonallisuuseroille, eivätkä he anna arvoa äidin herkkyystason tai vauvan tarvetason vaihteluille.

*******************

Lähde:

Kiintymysvanhemmuuden kirja Onnellisen vauvan hoito-opas (William Sears & Martha Sears)

William ja Martha Sears ovat avio- ja työpari, jonka puoleen amerikkalaisvanhemmat yhä usemmin kääntyvät. Searsit ovat kirjoittaneet useita kirjoja ja ovat tulleet amerikkalaiskatsojille tutuiksi televisiosta. Searseilla on 8 lasta. William Sears on opiskellut Harvardissa ja harjoitellut maailman suurimmassa lastensairaalassa. Hän on toiminut lastenlääkärinä melkein 30 vuotta.

Jossain vaiheessa uraasi vanhempana joku tulee ehdottamaan sinulle, että vauvasi itkuihin tulee suhtautua niin, että annetaan vauvan itkeä itkunsa. Älä tee näin, varsinkaan vauvan ensimmäisinä kuukausina. Anna vauvan itkeä itkunsa loppuun on neuvo, joka voi aiheuttaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Tutkitaanpa tätä epäherkkää kehoitusta osa kerrallaan, jotta näkisit, miten epäviisas ja epäkäytännöllinen se on.



"Anna lapsesi...."

Henkilöltä, jolla ei ole biologista yhteyttä vauvaasi, on varsin röyhkeää tulla luennoimaan sinulle siitä, miten sinun pitäisi reagoida oman vauvasi itkuihin. Vaikka neuvo tulisi isovanhemmilta tai muulta läheiseltä, ymmärrä, ettei tämä henkilö tunne vauvaasi niin hyvin kuin sinä. Hän ei myöskään ole kuuntelemassa miltä vauvasi itku kuulostaa kolmen aikaan aamuyöstä. Tällaisia neuvoja tarjotaan todennäköisesti sinun takiasi, ja koska itku mielletään häiriöksi. Mutta sinä tiedät, että se heijastaa tarvetta.



"Itkeä..."

Mitä vauva itku oikeastaan on? Niille, jotka antavat vauvan itkeä, itkulla ei ole merkitystä. Mutta itse asiassa vauva yrittää viestiä jotain. Hän yrittää epätoivoisesti tehdä tarpeensa tiettäväksi. Tapasi vastata itkuun on myös tapasi viestiä.

Itku on suunniteltu herättämään vastaus vanhemmissa.



"Itkunsa---"

Mikä itku vauvan pitäisi antaa itkeä? Onko kyseessä ärsyttävä tottumus, josta vauvan pitäisi oppia luopumaan? Tuskinpa, eihän tarvetta voi kutsua tottumukseksi. Eivätkä vauvat itke mielellään. Myös uskomus, jonka mukaan itkeminen tekee hyvää keuhkoille, on yksinkertaisesti perätön. Liiallinen itkeminen alentaa vauvan veren happipitoisuutta ja kohottaa stressihormonien pitoisuutta. Kiinnittyneelle vanhemmalle itku edustaa tarvetta. Itku ei lopu, ennenkuin tarve täytetään.



"Loppuun---"

Mitä oikeastaan tapahtuu, kun lapsi itkee itkunsa loppuun? Mihin itku menee? Itkeekö vauva loppuun itkukykynsä? Voiko hän itkeä kaikki itkunsa pois niin ettei ole enää mitään itkettävää? Ei! Lapsi voi itkeä tunnista toiseen eikä silti unohda itkemisen kykyään. Sen sijaan vauva menettää itkunsa motivaation ja samalla jotain muutakin arvokasta. Kun kukaan ei vastaa vauvan itkuun, hänellä on kaksi mahdollisuutta: hän voi itkeä entistä kovemmalla äänellä ja tuottaa entistä häiritsevämmän signaalin siinä toivossa, että joku kuuntelisi; tai hän voi luovuttaa ja tulla "kiltiksi vauvaksi", joka ei ole häiriöksi kenellekkään. Mieti, miltä sinusta tuntuisi, jos sinulla olisi jokin tarve ja olisit parhaasi mukaan yrittänyt tehdä sen tiettäväksi, mutta kukaan ei kuuntelisi. Silloin tulisit vihaiseksi. Tuntisit itsesi voimattomaksi ja mitättömäksi, ja uskoisit, ettei kukaan välitä sinusta, koska tarpeillasi ei ole kenellekkään väliä. Se mikä loppuu, kun lapsi jätetään huutamaan, on luottamus: luottamus hänen omaan viestintäkykyynsä ja luottamus hoivanantajien reagointiin.



Kun lapsi jätetään itkemään itkunsa loppuun, myös vanhemmilta loppuu jotain. He menettävät herkkyytensä. Sinua ehkä neuvotaan, että sinun on kovetettava sydämesi vauvan itkulta, ja ehkä ehdotetaan jopa, että sinun pitäisi tehdä tämä vauvasi parhaaksi. Tämä on väärin. Jos tietoisesti pyrit tekemään itsestäsi epäherkän vauvasi signaaleille ja tukahduttamaan vaistomaiset reaktiosi, toimit omaa biologista rakennettasi vastaan. On kyllä totta, että itkeminen lakkaa lopulta häiritsemästä sinua, mutta tällä on vakavat seuraukset vanhemmuutesi kannalta. Menetät luottamuksen vauvasi signaaleihin, ja menetät kykysi ymmärtää vauvasi primitiivistä kieltä. Tämä on seuraus, jos vanhemmat suhtautuvat itkuun hallintakysymyksenä pikemminkin kuin viestintävälineenä.



Pikkuvauvat itkevät viestiäkseen. Ajatus, että vauva yrittäisi itkullaan manipuloida, syntyy vanhempien päässä. Suhtaudu vauvasi itkuun signaalina, jota tulee kuunnella ja johon tulee vastata, äläkä heti ala ajatella "Mitä tuo vauva nyt taas tahtoo minulta?". Jos olet huolissasi siitä, että hemmottelet vauvasi pilalle tai että vauva hallitsee sinua, vauvanlukutaitosi jää haparoinnin asteelle. Vauvan itkua tulee pitää viestintävälineenä pikemminkin kuin hallintakeinona. Vauvat eivät itke hallitakseen vaan viestiäkseen.



Jos viivästät vastaustasi vauvan itkuun, hän ei opi tästä itkemään vastaisuudessa vähemmän, vaan kokemus saattaa johtaa voimakkaampaan ja häiritsevämpään itkuun. Tutkimukset ovat osoittaneet käytännössä, että vauvat, joiden itkuihin vastataan heti, oppivat myöhemmällä vauvaiällä itkemään vähemmän. Ajattele, mitä opetat vauvallesi. Kun viivästät vastaustasi, vauva oppii, että hänen täytyy itkeä täysin voimin herättääkseen sinun huomiosi. Kun hän seuraavan kerran on hoivan tarpeessa, hän alkaa heti itkeä täydellä voimalla. Jotkut vauvat - ne joilla on rennompi ja vähemmän tulinen tempperamentti - saattavat lopettaa itkun, jollei hoivanantaja vastaa. Mutta useimmat eivät hevillä anna periksi.



Itku alkaa, kun vauvan ahdistus nousee huippuarvoonsa. Ennen vauvan itkua on havaittavissa muita merkkejä siitä, että vauva tarvitsee aikuisen hoivaa. Näitä voivat olla ahdistuneet kasvonilmeet, heiluvat käsivarret, kiihtynyt hengitys, värisevät huulet, rypistynyt otsa, kiemurtelu imetysasentoon tai jokin muu merkki, joka kertoo, että jotain on pielessä. Merkkeihin vastaaminen opettaa vauvalle, ettei hänen aina tarvitse itkeä saadakseen hoivaa. Tämä on erityisen hyödyllistä niillä vauvoilla, joiden itkut kiihtyvät heti palohälytyksen asteelle ja joita on vaikea rauhoittaa itkun alettua.



Kokeile karibialaista tyyliä. Rento suhtautuminen vauvan hermostuneisuuteen auttaa usein pitämään itkun aisoissa. Jos vauvasi aistii, ettet ole ahdistunut, hän rauhoittuu helpommin. Kohautat hartioitasi, hymyilet vähän ja sanot "Ei huolen häivää vauva!"





Tieteen tuloksia



-Vauvan itkettäminen ei perustu tosiasioihin-

Tutkimusten mukaan itkemään jätetyt vauvat eivät useimmissa tapauksissa vähennä itkemistään, mutta kylläkin useimmiten alkavat itkeä häiritsevämmällä tavalla, takertuvat vanhempiinsa ja saavuttavat hitaammin itsenäisyyden.



Vauvan itku ei ole samanlaista alusta loppuun. Jos piirtäisit siitä käyrän, se olisi nouseva. Jos vauvan itku kuitenkin jatkuu, koska kukaan ei ole kuunnellut eikä vastannut, siitä tulee yhä häiritsevämpää, kunnes vauva ylittää käyrän huippukohdan ja vaiheen, jossa itkulla on hoivanantajiin positiivinen vaikutus. Tämän jälkeen itku herättää välttämisreaktion, ja hoivanantajan on vastustettava haluaan päästä pois tämän parkuvan olennon läheisyydestä. Jos vauva ei vieläkään saa, mitä tarvitsee, itku siirtyy raivovaiheeseen. Hoivanantaja on vihainen, koska vauvan rauhoittaminen on niin vaikeaa ja vauva on vihainen, koska ei ole saanut itkulleen odottamaansa vastausta. Yksi syy reagoida nopeasti vauvan itkuihin on, että näin vauva pysyy itkukäyrän kiinnittymistä tukevassa vaiheessa, siis vaiheessa, jossa vauvojen itku on miellyttävämpää kuunneltavaa.



EI OLE SINUN SYYSI, ETTÄ VAUVASI ITKEE

Älä ajattele, että olisi sinun vikasi, jos sinulla on paljon itkevä vauva. Jos teet parhaasi vastataksesi herkkävaistoisesti vauvasi itkuihin, muttei aina onnistu rauhoittamaan vauvaasi, älä ajattele, että äitiydessäsi olisi jotain vikaa. Sinun ei tarvitse saada vauvasi itkua loppumaan. Tee vain parhaasi varmistaaksesi, ettei itkuun liity fyysistä syytä ja sitten kokeile erilaisia rauhoittumistapoja. Joskus ehkä tunnet kokeilleesi jo kaikkea, etkä vieläkään tiedä, miksi vauva itkee. Joskus vauvasikaan ei tiedä. Jos olet jo tehnyt kaiken voitavasi selvittääksesi, miksi vauvasi itkee, tarjoa rakastava syli, rintasi ja olkasi vauvan nojata, jottei hänen tarvitse jäädä yksin itkemään. Loppu on kiinni vauvastasi.



(Kiintymysvanhemmuuden kirja - Onnellisen vauvan hoito-opas, kirjoittaneet William Sears & Martha Sears)

Lapsentahtisuus, perhepeti, kimpassa nakuilu ihokontaktissa, vaipattomuus vastasyntyneellä ja täysimetys kymmenvuotiaaksi EIVÄT ole vastaus kaikkeen. Niin ällöttää nuo ihmiset, jotka opettavat lapsensa täydellisiksi egoisteiksi vastaamalla jokaiseen itkuninahdukseen. Lapset, edes 8kk lapset, eivät ole niin tyhmiä etteivät oppisi käyttämään tilannetta hyväkseen. Turha siitä lapsesta on kouluttaa ihmistä jota on viihdytettävä koko ajan!

ikävälillä 6kk-12kk ruoka-asiat ihan pyllyllään (allergioita ei löytynyt). Uniasiat oli pielessä pidempään n. 5kk-2v5kk iän välillä. Vierastusta/eroahdistusta 5kk-1v2kk, pahimmillaan oli juuri 8kk-11kk (lähti kävelemään 10 kk iässä). Sylissä piti olla koko ajan, muuten itki ja roikkui lahkeessa.



Iän kanssa on helpottanut, joskin verrattuna sisarukseen, on edelleen hyvin vaativa. Esim. omaehtoinen leikkiminen onnistuu edelleen nihkeäsi, vaikka ikää on jo 5,5 vuotta (vrt. sisarus leikki pitkiä aikoja jo alle 2 v itsekseen).



Meille pelastuksena oli ulkoilu ja jatkuva liikkeessä pysyminen, koska sielloin ei tätä kiinni roikkumista ollut. Ulkona sai itse liikkua ja näki muita lapsia touhuissa (leikkipuistot). Pienempänä viihtyi ostoskeskuksissa, joissa kantorepusta pääsi seuraamaan hyörinää. Myös ihan perinteiset kävelyt jossain kantovälineessä oli OK. Näistä voit myös päätellä, ettei rattaat kelvanneet ennenkuin 1v++ iässä.



Meillä lapsi on älykäs ja ennen kaikkea motorisesti erittäin lahjakas, mutta kyllä me olemme saaneet hänen kanssaan tehdä enemmän töitä kuin moni kolmen lapsen kanssa yhteensä.

Niin ällöttää nuo ihmiset, jotka opettavat lapsensa täydellisiksi egoisteiksi vastaamalla jokaiseen itkuninahdukseen. Lapset, edes 8kk lapset, eivät ole niin tyhmiä etteivät oppisi käyttämään tilannetta hyväkseen. Turha siitä lapsesta on kouluttaa ihmistä jota on viihdytettävä koko ajan!

Kun lapsen tarpeisiin vastataan nopeasti hänen minänsä kehittyy eheäksi ja hänestä kasvaa tasapainoinen lapsi/aikuinen joka EI tarvitse jatkuvasti muiden vakuuttelua kokeakseen itsensä arvokkaaksi ihmisenä.

Egoistilla tarkoitetaan yleensä ihmistä jonka persoonan kehitys / minäkuva on häiriintynyt. Hän esimerkiksi kaipaa ylenpalttisesti huomioita. Tämä liittyy esim. siihen että hänen tarpeisiin ei ole varhaislapsuudessa vastattu.

33 kanssa. Meillä myös tälläinen haastava tapaus.



Se mikä auttoi (pidemmässä juoksussa) oli: Säännöllinen päivärytmi. Jotenkin lapsen piti olla tietoinen mitä nyt tehdään ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Ja tosiaan ihan perus ulkoilu, syömiset, nukkuma-ajat...



Ja tosiaan harrastukset: muskari, vauva-uinti yms.

Yleensäkin liikkeessä pysyminen...

33 kanssa. Meillä myös tälläinen haastava tapaus.

Se mikä auttoi (pidemmässä juoksussa) oli: Säännöllinen päivärytmi. Jotenkin lapsen piti olla tietoinen mitä nyt tehdään ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Ja tosiaan ihan perus ulkoilu, syömiset, nukkuma-ajat...

Ja tosiaan harrastukset: muskari, vauva-uinti yms.

Yleensäkin liikkeessä pysyminen...

Meillä on todellakin äärimmäisen säännöllinen päivärytmi. Nyt voi jo joustaa esim. ruokailuista, mutta nukkumisen kanssa ei vieläkään. Lapsi ei yksinkertaisesti nuku tarpeeksi (10 h), jos ei pääse totuttuun aikaan nukkumaan.