Vaikeus kieltää usko

En ole itse enää sitä mieltä että vain vl. "pääsevät taivaaseen". Liian vaikea vain irtautua siitä yhteisöstä. Vielä en ole rohjennut, mutta suunnitelmissa on.

Olen miettinyt viimme aikoina itsekkin että miksei vois olla muitakin oikeita uskontoja. Entäpä jos kaikki jotka uskoo kristinuskonlailla pääsevät taivaaseen? Tai moni muukin joka uskoo jumalaan?

Osa jopa uskoo, että kaikki pääsevät taivaaseen, mikä kyllä on vastoin Raamatun henkeä. Mutta tuo "vain me pelastumme" on minusta se suurin merkki siitä, että vl-liike on suljettu lahko, ei pelkkä herätysliike tms. suuntaus. Ja lahko on aina epäterve yhteisö.

Itsäni näin ateistina kyllä huvittaa ja säälittää se, miten paljon ahdistusta uskonto aheuttaa. Uskonto voi olla voimavara, turva ja henkinen koti ja silloin se on minusta hieno asia. Mutta se, että ihmiset kärsivät ja ahdistuvat join minun silmissäni mielikuvitusolennon tai valtaa väärin käyttävän lahkon takia... se vaan on surullista.

vaikka jäsen onkin

Tiedän että on vaikeaa uskoa oikein enää jumalaankaan kun on sen myllerryksen läpikäynyt ja irrottautunut vl liikkeestä.

Ei omaa uskoaan Jumalaan tarvitse silti jättää! Tässä yksi rohkaiseva kertomus.

http://freepathways.wordpress.com/2011/12/01/painostava-ilmapiiri/#more…

Uskovaisia on muuallakin...

Miten ymmärränkään tilannettasi.... yksi huolenaihe on tietysti juuri lasten suhde sukuun, kuten kummeihin ja isovanhempiin. Kasvavat lapset tarvitsee heitä!



Yksinäinen ihminen voi etsiä uudet kaverit, mutta pieni lapsi on sen varassa millaiset välit on sukuun.

Mene johonkin tapaamiseen, tutustu ihmisiin, jotka ovat kokeneet samoja asioita kanssasi. (Esim. Alkoholistien Aikuiset lapset -ryhmät suurimmmissa kaupungeissa: suri osa siellä huoliaan käsittelevistä onkin ankaran uskonnollisisista kodeista, ei välttämättä lainkana alkoholistikodeista!)



Jos tarvit ammattiapua, etsiydy mielenterveystoimiston kautta psykologille tms.



On paljon muita harrastuksia kuin rauhanyhdistys, joista saat kavereita. Älä muuten itse hylkää entisiä ystäviäsi, jos tykkäät heistä yhä. Mikäli he hylkäävät sinut, se on osoitus siitä, etteivät edes koskaan olleet ystäviäsi! Ystävyys ylittää mielipiderajat.



Elämä on ainutkertainen. Kun kuolemme - kuolemme. Turha kitua tuskissa ja kärsiä, kun voi elää täysillä ja iloita!

...ja samaten tämä kirjoitus on mielenkiintoinen kuvaus ry:ltä lähtemisestä

http://freepathways.wordpress.com/2009/03/29/kaksijakoinen-maailmankuva…



En ole kuullut että kauhean moni kaipaisi hirmusesti takaisin joka on lähtenyt.

Jätin uskon 10 vuotta sitten kun rakastuin ei vl mieheen ja menimme naimisiin. Kaikki on mennyt elämässä tosi hyvin siis puolison ja perheen suhteen. olen ollut onnellinen et pystyin lähetämään ry.ltä. Sukua tapaan satunnaisesti, vanhempia tiiviistikin.



Ainoa mikä minua loukkaa on se,että entiset lest.tuttavani vieläkin tavatessamme puhuttelevat minua. Siis kehottavat parannukseen ja seuroihikn!!! Silloin tunnen suurta ahdistusta ,mutten uskalla sanoa heille että olkaa hiljaa,että tämä on MINUN elämääni.

Periaatteessa näin, kuten sanoit: "Nimenomaan täytyy kunnioittaa toisen elämänasennetta. Näin neuvoisin sinua."

Mutta näin ex-vl:n kokemuksella sanon että yleensä AINA se joka joustaa ollaan me entiset vl.t. Millaiset kokemukset mahtaa muill aolla.

Me varaudumme, rajoitetaan elämäämme ja otetaan huomioon teidän tottumukset ja tavat, kun vl sukua tulee meille. Mutta kun me mennään vl-ihmisten luo, niin taas me joustamme.

Meillä ei muuten ole tapana juoda itseämme humalaan vaikak saatammekin lasin viiniä nauttia illalla seurustellessa. Meillä ei myöskään ole tapana kiroilla eikä muutoinkaan käyttää karkeaa kieltä.

Vihjailit hieman siihen tyyliin moisista tavoista ikään kuin kaikki entiset vl.t olisivat juoppoja ja huonotapaisia. Eipäs yleistetä pulin eikä toisin. :-)

Siis huonojen tapojen ym. suhteen. Tarkoitin sitä, että vaikka vanhempani tietävät miten epäuskoiset sisarukseni elävät, nämä kunnioittavat vanhempiaan niin etteivät heidän läsnäollessaan ota edes sitä yhtä siideriä tai olutta. :) Ynnä muuta.

En kyllä ymmärrä tuota, että aina muka ei-vl:t joustaa. Minä joustan silloin, jos menen jonkun sisarukseni kotiin. En motkota siitä, jos hän kuuntelee ei-mieleistäni musiikkia, en kohottele kulmiani tv:lle tai hiusväreille jne. Kiroilukin - silloin harvoin jos joltain ärrä pärähtää - menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, kunhan MINUN kotiini ei tulla kiroilemaan.

Mutta tiedän toki että toisinkin on. Eräässä perheessä nousi meteli, kun yksi sisaruksista petasi kylään tulleelle epäusk. sisarukselle ja tämän puolisolle yhteisen pedin. Olivat kumminki asuneet yhdessä jo vuosia ja nainen oli viimeisillään raskaanakin... Tuollaista tekopyhyyttä ja toisten elämänvalintoihin puuttumista en ymmärrä. En mitenkään.

t. 11

ole ollut minkäänlaisia välejä sukulaisiin, joten ei tajua, kuinka joku voi edes puolivakavissaan pohtia mitä kamalaa voi käydä, jos ei tee kuten suku toivoo. Sitten ei vaan tapaa niitä enää koskaan. Usko huviksesi, heitä ei edes tule ikävä!

Mulla ei myöskään koska jätin lahkon jo 16-vuotiaana. Nyt katselen usein hiukka haikeana ystävien elämää joilla on lämpimät välit sisaruksiin. Ja jopa serkkujen kans tapailee ja pitää hauskoja juhlia, käy kahvilla kummitädin kaa tai viettää viikonlopun jonku enon mökillä jne sosiaalista elämää. Mua ei ole vl sukulaisille olemassakaan. jos joskus saan perheen ja lapsia ei lapsilla ole mitään yhteyttä sukuun...

Karseat kokemukset sinulla, ei voi muuta sanoa.

Up

Älä seuraa sukuasi, ihmisten mielipidettä tms. Raamatussa sanotaan, että jokainen, joka uskoo Jeesukseen, pelastuu. Sinä pelastut uskomalla Jeesukseen, et kuulumalla vl-yhteisöön. Irtautuminen on vaikeaa, mutta voit löytää uuden uskonyhteisön, jossa saat elää vapaana vääristyneistä opeista.

No vl opin mukaan siinä tarvitaan aina joku lestadiolainen ihminen välimieheksi, eli Jumala ei kuuntele ihmistä suoraan. Eikä kristuksen ristinkuolemakaan riitä välimieheksi...

En tiedä mistä lestadiolaiset on tällaisen oppinsa omineet. Raamatussa sitä ei ole.

Raamatun lähetyskäsky: "Joille _te_ synnit annatte anteeksi, niille ne ovat anteeksi annetut ja joille _te_ ne pidätte, niille ne ovat pidetyt."

Olen tosi onnellinen nykyiin erottuani liikkeestä. Onnellinen siinä mielessä, että olen saanut alkaa mm. tutustumaan vastakkaiseen sukupuoleen. Harrastuksissa, tansseissa, töissä, baarissakin. Onneksi erosin liikkeestä suht nuorena niin että ei jää kokonaan nuoruus elämättä.

Se liikkeestä ero on hirvittävän rankkaa mutta kannattaa

että mitä tekisi lauantai-iltoina ja sunnuntai-iltapäivinä kun ei mene seuroihin!



http://freepathways.wordpress.com/2010/05/30/milta-tuntuu-luopua-uskost…

Mikä sen tekee että on niin vaikeaa... haluaisin päästä irti lestadiolaisesta porukasta ja uskosta. Se on niin vaikeaa. Miten sen voisi tehdä loukkaamatta läheisiä ihmisiä? On vasta pieni perhe (kaksi poikaa ja 1-v. tyttö) mutta en jaksa isoa perhettä enkä edes halua. Onko jollain kokemuksia tilanteesta?

Minulla kesti 5 vuotta semmoista edestakaisin heiluntaa. Välillä yritin pyristellä irti ja palasin takaisin "valtakuntaan". Vasta kun muutin ulkomaille ja olin poissa pari vuotta,irtiotto onnistui. Ei helppoa ole vieläkään, mutta pärjään. Tsemppiä ap ja kaikki samassa tilanteessa olevat!

Samaa toivottelen...

Vanhoillislestadioaliseksi kasvatetaan ja kasvatuksessa uskonasioista samaa mieltä olemiseen kytketään vanhempien rakkaus ja hyväksyntä.



Tästä syystä vanhoillislestadioalisuus synnyttää syvän läheisriippuvuuden yhteisöön. Irrottautuminen on suorastaan fyysistä kipua.



Olen itse onneksi saanut lähtemisen armon ja päässyt eroon vl yhteisöstä. Hintana oli suhteiden kylmeneminen osaan sisauruksista ja sukulaisista. Onhan se kallis hinta, mutta ei auttanut kuin hakeutua selalisten ihmisten seuraan jotka hyväksyvät minut tällaisena. Heitä on onnneksi löytynyt, hyviä lämpimiä ystäviä!

Haluaisiko joku auttaa minuakin. Olen 15 vuotias tyttö jolla elämä menee no vähä mite menee. Ei huvita käydä seuroissa tai hirveästi kiinnosta edes puhua siitä. Olen harkinnut kieltämistä jo n.vuoden, mutta en uskalla sillä pelkään että menetän sukulaiseni ja perheeni. Olen kiinnostunut musiikista ja kuuntelen sitä paljon, haluaisin edetä siinä tai toteuttaa unelmiani muuten, mutta se ei onnistuisi uskovaisena. Minulla on paljon epäuskovaisia kavereita ja jokin niitten elämäntavassa kiinnostaa minua, mutta en uskalla luopua uskosta. Miten uskaltaisin puhua tästä jollekkin ja mitä  pitäisi tehdä. Haluaisin siis kieltää uskon mutta en uskalla.

Oliko helppoa lähteä? Tipahditko kuiluun vai tuliko taivas eteesi?

Hei sinä joka 16 v lähdit liikkeestä. Ymmärrän että susta tuntuu haikealta katsoa tuota hyviä asioista. Itselläni ystäväni kielsi uskonsa . Ja minusta tuntuu pahalta kun emme löydä enään yhteistä ystäviäni kanssa. Suru ja haikeus on tässä tilanteessa molemmin puolista. Onneksi sinulla on kuitenkin säilynyt jonkun tasoiset välit perheeseen ja ystäviisi. Voit palata takaisinkin Jumalan valtakuntaan.

Voimia elämääsi !

Parannuksen armo on mahdollisti saada joka päivä .

Hyvää viikkoa sinulle !