Inhoan kummilastani, mitä teen?

ku ei oo sun kakaras.

älä siis hylkää lasta. Voit auttaa hänen äitiään, jos hänellä on liian raskasta kasvattaa lasta yksin. Tuollaisessa tilanteessa lapsi usein tarvitsee ylimääräistä huomiota ja voi siksikin olla levoton. Anna hänelle aikaasi, sitä hän tarvitsee.

Näen jo 10 vuoden päähän ja kummilapseni tarkkailuluokan pahin häirikkö ellei ole jo siinä vaiheessa sijoitettu nuorisokotiin.

Sitä se isättömyys teettää.

koskaan näytä sitä lapselle. Hän ei ansaitse sitä.

Viittaat, että äiti on yh:a epäonnistunut kasvattajana.

Taidat provo olla.

tukea lapsen kristillistä kasvatusta. Kai sinä joskus jaksat sitten siitä kristinuskosta vähän puhua hänelle. Jaksavathan opetkin päivät pitkät turista kaikenlaisille kakaroille.



Ei sun sitä lasta pakko rakastaa olekaan. Kunhan siitä kristillisestä kasvatuksesta joskus hiukan pidät huolta omalta osaltasi. Päävastuu siinäkin asiassa on sen vanhemmilla tietysti.



Relaa nyt ihmeessä.

Jos on alle kouluikäinen niin oikeasti parin kouluvuoden jälkeen voi ollakin taas ihan ihminen.



Itse en ole onneksi joutunut kummilasten kohdalla toteamaan että en tykkäisi lapsesta, mutta parin kohdalla heidän sisaruksensa on suoraan sanottuna olleet rasittavia. Mutta heillä koulussa olo on selkeästi auttanut käytökseen ja siihen että ovat tulleet inhimillisemmäksi. Kummilapsemme ovat sattuneet olemaan näissä perheissä yleensä ne "kilteimmmät" lapset.

Vanhempien tulisi ensisijaisesti ajatella häntä. Mutta erot ovat niit tiloja, jolloin lapset usein unohtuvat... ja riidat ovat päällimmäisinä. Voit tukea lasta. Isättömistäkin tulee ihmisiä. Minun tyttäreni ei ole huligaani, vaan tasapainoinen vaikkei oma isänsä ole länsä ollutkaan. Kasvatuksesta kaikki on kiinni. Sitä varten kummit on olemassa, jotta auttavat tarpeen tullen. Lasta ei voi leimata tarkkislapseksi etukäteen. Leimaamalla saa vain pahaa aikaan.

se että äiti kasvattaa kummilastani väkivallalla ja siksi on pilannut lapsensa.

Isättömyys tulee myös olemaan lapsen elämän iso kipukohta.