Olisiko Nokian pitänyt edelleen jatkaa
sen perhanan Symbianin tunkemista omiin älypuhelimiinsa, vaikka kukaan ei sellaisia haluakaan ostaa? Tai odottaa maailman tappiin sitä kuuluisaa Meegoa, joka on kai ollut tuloillaan nyt jo ainakin vuoden, mutta mitään valmista ei näy?
Mennyt johto oli niin täynnä omaa erinomaisuuttaan, että esim. Applen iPhoneakin väheksyttiin ja vähäteltiin alusta asti ihan viimeiseen hengenvetoon: "Eihän se voi olla uhka meille, niillä on vaan yksi puhelinmalli ja meillä sata" "Eihän sillä pysty lähettämään edes multimediaviestejä" "Meillä on ylivertainen teknologia, tuotanto, jakelukanava ja logistiikka"
Pakkohan Nokian oli jotain tehdä, tosin tyyli oli nyt hieman rankahko ja en tiedä oliko ainakaan lyhyellä tähtäimellä kaikkien munien laittaminen samaan koriin kovin viisasta. Pitkällä tähtäimellä Microsoft-allianssi osoittautuu ehkä hyväksi, mutta nyt lyhyellä tähtäimellä olisi voitu tehdä muutama myyvä Android-puhelinkin, ihan vaan tienaamismielessä. Niin tekevät Samsung, HTC ja LG:kin. Tällä välin, kun Nokialaiset ja Microsoftilaiset ihmettelevät huuli pyöreänä, että mitä sitä pitäisikään tehdä, niin Apple tuo markkinoille keskihintaisen älypuhelimensa, joka vie Nokian Symbian-mallien asiakkaat. Kuka sitä nyt enää lopetettavaan teknologiaa uskaltaa ostaa. Samoin kiinalaiset halpavalmistajat tulevat Android-markkinoille ja kaiken lisäksi vielä vievät Nokian halpamallien asiakkaat, ne volyymituotteet. Eli kun Mokiasoft saa ensimmäisen puhelimensa markkinoille, onko silloin enää markkinoita?
Ei myöskään pidä aliarvioida teknologista kehitystä, matkapuhelimien suorittimet ja teho lähenevät koko ajan kannettavien teholukemia, aluksi tablettien ja minikannettavien ja silloin saattaa taas tulla Meegoa ikävä, se olisi ainakin skaalautunut hyvin niillekin alustoille. Nyt kun ollaan tiukasti aviovuoteessa Microsoftin kanssa, niin tulevaisuuden trendi saattaakin olla, että puhelimet ostetaan erikseen ja niille voi sitten ostaa haluamansa käyttöjärjestelmän erikseen, aivan kuten tietokoneissa on Windows, Linux ja tietyin osin myös Mac OS X.
Se on nyt ainakin selvä, että Nokia heittää valtavan määrän arvokasta kehitystyötä ja osaamista suoraan laidan yli kankkulan kaivoon ja sitä ei enää takaisin saa. Miljoonien/miljardien kehitystyö on tehty turhaan. Mutta aika ovela kaappaus Microsoftilta ja Elopilta, onnea siitä. Elop tuskin jää historiaan Nokian pidetyimpänä johtajana, mutta kun pakkohan jjotain on tehdä.
Tero
Kommentit (14)
mielestäsi tehdä? Tai pitäisi?
Ja mitä ratkaisevia virheitä Nokia on tehnyt?
virhe oli ripustautua niin voimakkaasti Symbianiin ja uskotella itselleen, että se on se maailman paras ja ainoa moiilikäyttöjärjestelmä ja vähätellä kilpailijoiden tuotteita. Vuosia sitten jo alkoi tulla kommenttia, että Symbianin ohjelmistokehitystyövälineet ovat susia, ilmeisesti tilanne olisi nyt ollut paranemassa QT:n myötä, mutta kuitenkin. Kukaan ei halunnut tehdä Symbianille sovelluksia.
Mä itse olisin nyt keskittynyt Nokian vahvuuksiin eli kustannustehokkaaseen tuotantoon, logistiikkaan ja jakelukanavaan ja lyhyen tähtäimen strategiana ottanut mahdollisimman nopeasti mallistoon muutamia Android-malleja, jotta markkinaosuus säilyy edes jonkinlaisena. Sillä välin olisi pitänyt saada Meego siihen kuntoon, että sen pohjalle olis voinut suunnitella sekä tabletteja että viimeisen päälle älyluureja, kunnon raudalla.
Marko Ahtisaaren voisi heivata helvettiin tuolta Design-johdosta, ei polkupyörää tarvitse keksiä montaa kertaa uudelleen, vaan muotoilun voisi nyt kopioida ihan hyvin muilta.
Tuotekehitykseen ja innovointiin voisi soveltaa vähän vapaampaa tyyliä ja perustaa pieniä tiimejä, jotka saisivat vapaat kädet toimia, eikä kahlita keskesjohtoisella mammuttityylisellä johtamisella luovuutta. Nokialla ei ole osattu tuotteistaa hyviä ideoita, itse asiassahan Nokialla on ollut jo iPadin tyyppinen tabletti jo paljon ennen muita, N800 ja N770 joka esiteltiin jo vuonna 2005, mutta jonka markkinointi tössittiin täysin. Tai sitä ei oikeastaan ollutkaan. Sama juttu pelikonsolipuhelimella N-Gagella, tosin siitä puuttuivat pelit. Yksi jännä seikkailu oli myös Nokian oma laptop, paljonkohan sekin tuli maksamaan? Mutta pitihän sellainenkin olla, kun Applellakin oli.
Tero
että kukaan ei halunnut enää Symbian-älypuhelimia.
N95 oli viimeinen Nokian "hyvä" puhelin, sen jälkeen N97 täydellinen floppi, laadullisesti ja ohjelmistoltaan.Nyt N8 on hehkutettu, mutta sitä ei olla myyty kuin oikeastaan Suomessa huomattavia määriä suhteessa muihin älypuhelimiin.
Android ja iPhone jyrää.
vaan ykkösmallin veroisen 50 e puhelimen. Ja samaan aikaan vie iPadiin OSX ominaisuuksia...
se yrityskulttuuri ja -organisaatio kärsii aikamoisesta elefanttitaudista ja sellaisesta mammuttimaisesta byrokratiasta, siellä on niin paljon ammattipalaveeraajaa, jotka kyllä reissaavat ja istuvat palavereissa päivästä toiseen, mutteivät saa mitään aikaan.
Luovuus kahlitaan sen byrokratian alle ja hyvät ideat eivät pääse esiin.
Liikaa keskinkertaisuuksia keskijohdossa.
http://www.iltalehti.fi/talous/2011021213175914_ta.shtml
Moni Microsoftin yhteistyökuvio on kaatunut
Microsoftin kanssa yhteistyötä yrittäneistä yrityksistä usea on vaihtanut muihin ohjelmistoihin.
Näkökulma: Nokia teki väärän päätöksen - 6 syytä
Microsoftin strateginen yhteistyö Nokian kanssa ei ole yhtiön ensimmäinen.
Viimeisen vuosikymmenen aikana Microsoft on useaan otteeseen liittoutunut eri matkapuhelin- ja teleyhtiöiden kanssa. Suomen ja Nokian kannalta on huomattavaa, että moni yhteistyö on päättynyt ohraisesti.
Nettisivu asymco.com listasi Microsoftin muistettavimmat yhteistyökuviot ja miten niiden kanssa kävi.
LG: Helmikuussa 2009 Microsoft allekirjoitti monivuotisen sopimuksen elektroniikkajätti LG:n kanssa. Tarkoitus oli, että yhtiöt tekisivät yhteistyötä älypuhelinten kanssa. LG teki muutamia Windows mobile -laitteita, jotka osoittautuivat kilpailukyvyttömiksi. LG siirtyi Windowsin sijaan Android-ohjelmistoon.
Motorola: Syyskuussa 2003 Motorola ja Microsoft ilmoittivat liitostaan. Yritysten oli tarkoitus tehdä yhteistyötä useiden langattomien laitteiden kanssa. Tavoitteena oli myös yhteinen markkinointi.
Motorola julkaisi Windows-puhelimen, joka oli tarkoitettu voittamaan menestyksekäs Blackberry-puhelin. Blackberry oli Amerikan myydyin älypuhelin.
Motorolan Windows-puhelin ei kuitenkaan menestynyt. Johto päätti, että Motorola siirtyy Android-ohjelmistoon. Nykyään Motorola luottaa kokonaan Androidiin.
Ericsson: Syyskuussa 2000 Microsoft ja Ericsson alkoivat kehitellä yhdessä langatonta internetiä ja sähköpostia ja sen markkinointia operaattoreille. Ensimmäisiä ratkaisuja odotettiin markkinoille vuoden loppuun mennessä. Lopulta yhteistyöstä tuli vain tappiota. Myös Ericsson siirtyi Androidin käyttäjäksi.
Palm: Syyskuussa 2005 kämmentietokoneiden käyttöjärjestelmä Palm julkisti Microsoftin kanssa strategisen alliansin: Palmin oli tarkoitus kehitellä oma älypuhelin Windows-pohjaisella ohjelmistolla. Se kuitenkin floppasi ja Palm myytiin Hewlett-Packardille.
Listalta löytyy myös muita yhteistyökuvioyrityksiä. Lista löytyy tästä linkistä: Asymcon juttu aiheesta
Nokia sulki Symbian kehitys sivut, lokakuussa 2010 yt-neuvotteluissa 600 symbian kehittäjää, Nokia ei aio tukea enää sitä. Nokia lopetti erillisen Symbian 4- käyttöjärjestelmän kehittämisen.
Kahden kalkkunan yhdynnästä ei synny kotkaa, arvioi Googlen johtaja Vic Gundotra.
Nokia ottaa käyttöönsä älypuhelimissaan Microsoftin Windows-käyttöjärjestelmän. Päätöstä pidetään merkkinä siitä, että Nokia on ollut arvioituakin heikommassa asemassa älypuhelinmarkkinoilla.
Financial Timesin mukaan Nokia ei onnistunut vakuuttamaan markkinoita liitollaan Microsoftin kanssa. Lehti arvioi, että toimitusjohtaja Stephen Elopin kausi tuskin jatkuu pitkään.
FT kertoi Elopin vertauksesta, jonka mukaan Nokia on kuin mies, jonka pitää hypätä mereen palavalta öljynporauslautalta. FT:n otsikon mukaan Elop hyppäsi vanhan pomonsa syliin.
Financial Timesin ohella muun muassa The Times tarkensi valokuvansa vain Ballmeriin, ja Elop jäi täysin hämäräksi epähenkilöksi kuvien marginaaleihin.
mutta nythän on sitten halpa ja arvoton esim. juuri Microsoftin (tai Googlen) ostettavaksi.
Mitä luulette että siinä tapauksessa Suomeen jää?
Google saa kyllä julkaista viestejä, mutta ne ovat edelleen käyttäjän omaisuutta.
Esimerkiksi android-puhelimen käyttäjä joutuu avaamaan gmail-tilin, ja Googlella on kontrolli käyttäjän tietoihin. Gmailin käyttäjäehdoissahan sanotaan mm. ihan selvästi, että Google omistaa kaikki käyttäjän sähköpostiviestit ja sillä on oikeus vaikka halutessaan julkaista ne.
Myös Applen lähestymistapa yksityisyyden suojaan on hyvin amerikkalainen, eli Apple kerää käyttäjistä paljon tietoja.
Nähtäväksi jää, mureneeko Nokiassa kunnioitettu yksityisyyden suoja MS:n myötä. Toivottavasti ei.
Androidin sovelluskauppaan, samoin kuin Applella rekisteröidytään iTunesiin ja Nokialla OviStoreen. Käytännössä mikään ei estä tekemästä dummy-gmail-tiliä vaikka millä nimellä ja tiedoilla, puhelimeen saa kuitenkin normaalit POP- ja IMAP-sähköpostitilit Gmailin lisäksi. En näe kuitenkaan mitään syytä olla tekemättä tiliä, jos haluaa käyttää sinänsä ihan hyviä Googlen palveluja kuten Maps, kalenteri jne.
Tero
Voisko Tero kertoa että mitä vikaa Symbianissa on?
ihmettelen vaan...
1. Vakaus
2. Käytettävyys
3. Sovellusten toimivuus
4. Sovellusten tekemisen vaikeus verrattuna muihin kehitysympäristöihin
Näistä numerot 1 j 2 on osin Nokian omaa vikaa, koska itse päästi kelvotonta ja riittämättömästi testaamatonta ohjelmistoa markkinoille, mutta siinähän pilasivat maineensa.
Pahin vika on kuitenkin Symbianin käyttöliittymän kankeus ja insinöörimäisyys verrattuna Androidiin ja iPhoneen.
Tero
Esimerkiksi android-puhelimen käyttäjä joutuu avaamaan gmail-tilin, ja Googlella on kontrolli käyttäjän tietoihin. Gmailin käyttäjäehdoissahan sanotaan mm. ihan selvästi, että Google omistaa kaikki käyttäjän sähköpostiviestit ja sillä on oikeus vaikka halutessaan julkaista ne.
Myös Applen lähestymistapa yksityisyyden suojaan on hyvin amerikkalainen, eli Apple kerää käyttäjistä paljon tietoja.
Nähtäväksi jää, mureneeko Nokiassa kunnioitettu yksityisyyden suoja MS:n myötä. Toivottavasti ei.
mielestäsi tehdä? Tai pitäisi?
Ja mitä ratkaisevia virheitä Nokia on tehnyt?