onko järkeä enää 34 vuotiaana hankkia lapsi?

Olet varmaan kasvanut teiniäitien keskuudessa tai ehkä olet itse sellainen.

mutta monethan vasta aloittelee tuossa iässä lasten tekoa. Itsekin mietin alanko olla "liian vanha" neljännen tekoon, ikää 31v.

minkä suhteen järkevää? Onko lapsi sitten jo joku seitsemäs, vai miksi pohtia järkevyyttä?

..meillä niitä on saatu.



ei kun vaan yrittämään jos lapsettaa, vai hankitteko lähimarketista?

mutta ei tuossa vaiheessa vielä yleensä ole dementia iskenyt.

Toinen lapsi syntyi kun olin 34v.



Ihan normaalilta on tuntunut.

En ymmärrä mitä tarkoitat järjellä tässä yhteydessä. Tarkoitatko kenties sitä, että onko 34 vuotias liian vanhan äidiksi tai isäksi? Bilsan näkökulmasta paras lisääntymisaika on ollut ja mennyt, mutta kyllä useimmat onnistuvat tulemaan raskaaksi ja saamaan lapsen yli kolmekymppisenä. Minä sain esikoisen 32 vuotiaana ja nyt odotan toista lasta 37 vuotiaana. Vastaan siis, että 34 vuotiaana on järkeä hankkia lapsi :)

eli on

Ja yhden vielä 40-vuotiaana. En ymmärrä, mitä järkeä on ap:n kysymyksessä...

Tai vahan sita ennen tai jalkeen. Kouluttautuivat, hankkivat tyoelamakokemusta, tekivat uraa, menivat naimisiin vahan paalle kolmikymppisina... Jotku tarvitsevat aikaa tehda omat jutut ensin. Jotkut tekevat ne joka tapauksessa vaikka lapsia jo olisi.



Olen sita mielta, etta toisaalta parikymppisena on eniten energiaa niiden muksujen kanssa. Mutta se on ihan siita kiinni, mita asettaa ensisijalle. Yksilollista. Tarkeinta, etta parjaa sen perheensa kanssa ja on tyytyvainen tilanteeseensa.



Teiniaiteja en lahtisi tuomitsemaan, lapselle on kylla etua nuorista vanhemmista myos. Pitaako sita olla vain yksi malli? Josko me nyt tama voitas oppia, etta ihmisia ja elamantilanteita on erilaisia ja se on oikeasti rikkaus?

siis varsinkaan, jos on jo lapsia. tietty jos ei ole, niin kai se "pakollinen" yritys voi olla ok.

onneksi sain itse lapseni alle 3-kymppisenä.

aikoinaan, että lapset pitää tehdä nuorina - alle kolmekymppisenä. kolme lasta teinkin alle kolmikymppisenä ja sitten "iltatähden" 34v.



ja nyt 36v ajattelen, että kyllä sitä vaikka vois vielä iän puolesta yhden tehdäkin.. :)

Lapsista ei niin vanhuudenheikko mitenkään pysty huolehtimaan, eikä niin vanha pysty myöskään enää tuntemaan iloa perhe-elämästä tai muistakaan ihmissuhteista. Vellin imeminen pillillä on enää ainoa jäljellä oleva ilo.



Käypä ap tutustumassa paikkakuntasi sairaskoteihin niin näet omin silmin miten toinen jalka haudassa 34-vuotiaat jo ovat. Se on surullinen näky, mutta silmät avaava.

Esikoiseni on silloin 16, enkä kyllä halua enää aloittaa uudelleen samaa. Pari vuotta eteen päin, ja hän lähtee omilleen, sitten voin muuttaa vaikka mihinkä korpeen kasvattelemaan porkkanoita:)

mutta on vielä järkeä. Muutaman vuoden päästä ei ehkä enää. Itse sain ensimmäisen 30- ja toisen 34-vuotiaana. Mielestäni sopivassa iässä.

Olen sita mielta, etta toisaalta parikymppisena on eniten energiaa niiden muksujen kanssa. Mutta se on ihan siita kiinni, mita asettaa ensisijalle. Yksilollista. Tarkeinta, etta parjaa sen perheensa kanssa ja on tyytyvainen tilanteeseensa.

nämä tällaiset ihmiset viettävät, jos kymmenessä vuodessa rapistuvat noinkin kovasti:O

Itselläni ollut pieni lapsi parikymppisenä ja nyt toinen reilu kolmekymppisenä, enkä huomaa kyllä mitään eroa lapsenhoito (tai muussakaan) kunnossani. Enkä usko, että ihan hetkeen rapistunkaan näillä perusterveellisillä elämäntavoillani.

Sairastuahan voi kuka tahansa, minkä ikäisenä tahansa, se onkin eri asia.

Olen sita mielta, etta toisaalta parikymppisena on eniten energiaa niiden muksujen kanssa. Mutta se on ihan siita kiinni, mita asettaa ensisijalle. Yksilollista. Tarkeinta, etta parjaa sen perheensa kanssa ja on tyytyvainen tilanteeseensa.

nämä tällaiset ihmiset viettävät, jos kymmenessä vuodessa rapistuvat noinkin kovasti:O Itselläni ollut pieni lapsi parikymppisenä ja nyt toinen reilu kolmekymppisenä, enkä huomaa kyllä mitään eroa lapsenhoito (tai muussakaan) kunnossani. Enkä usko, että ihan hetkeen rapistunkaan näillä perusterveellisillä elämäntavoillani. Sairastuahan voi kuka tahansa, minkä ikäisenä tahansa, se onkin eri asia.

Pienen lapsen kanssa luulisi jaksavan, mutta riippuen lapsimäärästäkin, niin millaista rumbaa se on kun lapset kasvavat? Se tietenkin on siitä kiinni mitä haluaa lapsilla tarjota. Mutta jos samaan aikaan talossa on teiniä ja uhmaikäistä ja vanhemmilla ikää neljänkymmenen kieppeillä, niin kummasti huomaa varmaan ettei sitä ehkä samoin jaksa kuin olisi jaksanut kymmentä vuotta aikaisemmin...

t: 37v äiti, jonka lapset ovat 11v, 9v ja 5v ja todellakin tunnen olevani erilailla "vanha" kuin esim. viisi vuotta sitten. Onneksi ei tullut vuosi sitten hankittua enää sitä neljättä, nyt koen olevani liian vanha. Iän huomaa jo siitä kun tänään lasten kanssa lumilautailun jälkeen tiedän polvissani tuntuva- ei kestä fysiikkakaan enää siten kuin joskus aikaisemmin. Onneksi ei tarvitse jaksaa yöheräämisiä yms. ja samalla panostaa isompien lasten harrastuksiin. Nyt jo vanhin lapsi kokee ettei saa vanhemmilta riittävästi kahdenkeskistä aikaa/huomiota, kun pienemmät vievät osansa. Sitä saa siis jakautua sitä useampaan osaan mitä enempi niitä lapsia on.

Ei, kyllä se tehdään ihan järjettömistä syistä. Mä sain ekani 39v, olin siis ihan vailla järkeä. Mutta en tunne olevani ikäloppu, tosin en lumilautaile. Mutta murtsikasta tykkää lapsikin, äidin kanssa hiihtelystä. Ja laskettelemaan menee kaverinsa kanssa, ei tartte kuin tarjota kyyti.

Mun omat vanhemmat olimuakin vanhempia, kun synnyin. Ihan hyvin noi jaksoi, ja osasivat antaa mun kasvaa ihan rauhassa, ei paineita lastattu päälle.

Olen sita mielta, etta toisaalta parikymppisena on eniten energiaa niiden muksujen kanssa. Mutta se on ihan siita kiinni, mita asettaa ensisijalle. Yksilollista. Tarkeinta, etta parjaa sen perheensa kanssa ja on tyytyvainen tilanteeseensa.

nämä tällaiset ihmiset viettävät, jos kymmenessä vuodessa rapistuvat noinkin kovasti:O Itselläni ollut pieni lapsi parikymppisenä ja nyt toinen reilu kolmekymppisenä, enkä huomaa kyllä mitään eroa lapsenhoito (tai muussakaan) kunnossani. Enkä usko, että ihan hetkeen rapistunkaan näillä perusterveellisillä elämäntavoillani. Sairastuahan voi kuka tahansa, minkä ikäisenä tahansa, se onkin eri asia.

Vaativa asiantuntijatyö (kvartaalitaloudessa), vaikkakin teen lyhennettyä työaikaa. Lapsilla kolme kilpaharrastusta treeneineen ja kisoineen/turnauksineen, johon aina kuskataan ja osallistutaan työvuoroin. Pienimmän hoidossa olevan vuoksi lomitamme jonkin verran miehen kanssa työaikojamme ja varsinkin lomat. Mies päivystää viikon kuussa.

Kuntoani hoidan koiran kanssa lenkeillä ja yhdellä tanssitunnilla viikossa, sekä lumilautailemalla perheen kanssa kun aikatauluun joskus sopii. Lomilla pyritään pääsemään vähän ulkomaille ja talvella rinteisiin.

Ja totta tosiaan olen viimeisimmän lapsen jälkeen työelämään palaamiseni jälkeen mielestäni kokenut olevani "vanha". Niin kauan kuin olin lapsen kanssa kotona ei vanhuus vaivannut, mutta nyt arkirumban keskellä se hitusen vaivaa.

Täällä 34-vuotias 4kk lapsen äiti, joka nauttii elämästään aivan täysillä. Jotenkin tuntuu, että nyt sitä vasta osaa oikein nauttia tuosta vauvasta. Kaksi isompaa ovt jo koululaisia. Ihania hekin, mutta silloin jotenkin se vauva-aika meni ihan ohi.