Onnellinen parisuhde?

joten minulla ei ole mitään tarvetta arvostella muiden parisuhteita.

Aika epäkypsää arvostella vanhempiesi parisuhdetta sillä perusteilla, että itse et pitäisi ko. parisuhteesta. En minäkään haluaisi olla parisuhteessa siskoni miehen kanssa, mutta silti uskon, että siskoni on oikein onnellinen omassa suhteessaan. Et voi myöskään tietää, mitä vanhempasi tekevät kahden kesken ja millainen henkinen yhteys heillä on.



Minullekin on tärkeää keskustella, kosketeta, nauraa yhdessä jne. Emme kuitenkaan mieheni kanssa muiden nähden juuri keskustele syvällisiä tai koskettele. Parisuhteeni on minusta täyden kympin arvoinen, mutta arvelen, että monet tuttumme eivät ymmärrä, mitä miehessäni näen, tai mitä mieheni minussa näkee.

sillä perusteella voin arvioida vanhempieni parisuhdetta, mitä olen nähnyt kotona asuessa (olin aina kotona), ja mitä olen molemmilta osapuolilta kuullut. Kumpikaan ei ole kiistänyt kun olen maininnut että he eivät paljon juttele yms. Tuskin ihan hirveästi ovat sekstailleetkaan kun nukuin 8 ekaa vuotta samassa makkarissa heidän kanssaan enkä koskaan ollut muualla yökylässä..



Ei mielestäni mitenkään "epäkypsää", eikä sikäli liittynyt, nostin vain esimerkiksi tuon. Ja toivoin lähinnä ajatuksia niiltä jotka elävät suhteessa jossa ei mitään mainitsemaani ole ja ovat silti onnellisia..

Joku tulee onnelliseksi läheisyydestä, kosketuksesta ja halailusta. Osasta taas halailu on hieman vaivalloista...jos lapsuudessa jo ei kotona halattu, se halaaminen ei välttämättä ole luonnollinen asia. Tuntuu että varsinkin n. 60 v - lapsuudessa tuo halaaminen ja koskettelu oli hieman vieras asia eikä se välttämättä ole periytynyt heidän lapsilleenkaan.



Joku tulee onnelliseksi toisen läsnäolosta, turvallisuudesta, keskusteluista jne.

ja ihmettelen, että jos vanhempi sukupolvi ei halaile (ja johtuu heidän kotiympäristöstään) niin mistä taikaiskusta heidän lapsensa sitten oppivat halailemaan? ;)

Millainen on mielestänne onnellinen parisuhde? Itse en voisi kuvitellakaan eläväni suhteessa, jossa ei keskustella, kosketeta, viljellä yhteistä huumoria jne. Arjen sujuminen on tietysti ihan perusasia myös. Monet tuntuvat elävän tympeissä liitoissa, miksi? Esimerkiksi äitini kuvaa suhdettaan isääni onnellisena, vaikken ole koskaan nähnyt heidän halaavan, suutelevan, pitävän toisiaan käsistä, viettävät aikaansa eri huoneissa eivätkä tee yhdessä mitään. Miten tuollainen on yhtään mitään muuta kuin kaveruussuhde tai vuosien saatossa muodostunut keskeinen riippuvuus, joka ei kuitenkaan ilmene mitenkään henkisellä tasolla..

Tuosta puuttuu esimerkiksi keskinäinen kunnioitus, samat arvot, syvä sielunyhteys, tunne ykseydestä, iloinen ja pakoton seksi, kyky analysoida omia motiivejaan ja nauraa niille eli ei tarvitse riidellä koskaan jne.

Tuosta puuttuu esimerkiksi keskinäinen kunnioitus, samat arvot, syvä sielunyhteys, tunne ykseydestä, iloinen ja pakoton seksi, kyky analysoida omia motiivejaan ja nauraa niille eli ei tarvitse riidellä koskaan jne.

Kaikkiko olisi pitänyt luetella, nuo mainitsemani oli esimerkkejä. :D Tarkoitus ei ollut tehdä muutenkaan listaa siitä mitä mielestäni kuuluu onnelliseen parisuhteeseen..

on tuollainen ap:n kuvaama suhde. Itse ottaisin mielellään läheisyyden ja täydellisen molemmin puolisen ymmärtämisen.. no niitä nyt ei tietysti omasta liitosta löydy, mutta jos saisin valita.

Tuosta puuttuu esimerkiksi keskinäinen kunnioitus, samat arvot, syvä sielunyhteys, tunne ykseydestä, iloinen ja pakoton seksi, kyky analysoida omia motiivejaan ja nauraa niille eli ei tarvitse riidellä koskaan jne.

Kaikkiko olisi pitänyt luetella, nuo mainitsemani oli esimerkkejä. :D Tarkoitus ei ollut tehdä muutenkaan listaa siitä mitä mielestäni kuuluu onnelliseen parisuhteeseen..

Ei tämä ole minkään kilpailu. Jokainen osaa korostaa itseään ja omaa onneaan ja katsella epäilevästi muita. Mutta jos osaa arvostaa aivan päinvastaistakin näkemystä, sitten on tasapainossa itsensä kanssa.

Luulo, ettei vanhemmilla ole (ei voi olla!) seksiä on yleinen mutta todellakin aika lapsellinen. Samoin kuin koko tuo henki, että "toivottavasti minusta ei ikinä tule tuollaista kuin vanhempani". Jokainen uusi sukupolvi kuvittelee keksineensä kädestä pitämisen, suutelun ja seksin ihan itse.



Parisuhteen onnellisuus ilmene vähän eri tavoilla ympäristön, kasvatuksen, sukupolven ym. mukaan. Kaikille koskettaminen ei yksinkertaisesti ole kovin tärkeää. Toiset taas tekevät sitä vain suljettujen ovien takana.



Eikä sekään ole onnettoman suhteen merkki, että ollaan ulkopuolisten mielestä kuin sisko ja veli. Eikös sisarussuhteet ole usein pisimpiä ja parhaita ihmissuhteita mitä on? Katsotaan ap sitten, kun oma suhteesi on kestänyt 40 vuotta, miten paljon keskusteltavaa teillä riittää.

Olemme ollleet yhdessä mieheni kanssa noin 20 v, josta naimisissa yli 10 v. Olemme hiljaisia emmekä ole koko ajan äänessä. Suhteemme on onnellinen,ei aina ruusuilla tanssimista kuitenkaan. Seurustelumme alussa miehen serkku ruoti laajalti muille suhdettamme ja epäili oliko ollenkaan rakkaus kysymyksessä, koska emme keskustelleet koko ajan. Serkulla oli on-off suhde avokkinsa kanssa, heillä elämä säpinää ja jännitystä ja 2 lasta. Avokki löysi uuden naisen ja jätti perheensä kuin nallin kalliolle eikä kuulemma ota lapsia hoitoonsa kuin hätätapauksessa. 1. lapsen isyysloman mies kuulemma vietti kavereineen lomaillen. Sormuksia ei serkku saanut koko aikana.

Me mieheni kanssa olemme yhä aviossa ja isyyslomat mies vietti kotona minun ja lapsiensa kanssa. Emme jatkuvasti puuhaile yhdessä emmekä koko ajan kälätä, mutta onnellisia yhä olemme.

Luulo, ettei vanhemmilla ole (ei voi olla!) seksiä on yleinen mutta todellakin aika lapsellinen. Samoin kuin koko tuo henki, että "toivottavasti minusta ei ikinä tule tuollaista kuin vanhempani". Jokainen uusi sukupolvi kuvittelee keksineensä kädestä pitämisen, suutelun ja seksin ihan itse.

Omien vanhempieni kohdalla ei kyllä kyse ole luulosta vaan tiedosta, joka on ihan äidiltä kuultua. Aikuisiällä on hyvinkin paljon puhuttu suhteista puolin ja toisin avoimestikin. Olen ehkä outo kun olen aina toivonut että vanhempani olisivat läheisempiä, todella kylmä ja kolkko oli lapsuudenkoti. Ei halattu puolisoa, ei myöskään lapsia.

ja ihmettelen, että jos vanhempi sukupolvi ei halaile (ja johtuu heidän kotiympäristöstään) niin mistä taikaiskusta heidän lapsensa sitten oppivat halailemaan? ;)

ei kai se mene ihan niin, että "ivalossa" ei kukaan koskaan halaa :) on varmasti ollut joka paikassa niitä jotka eivät halaa, ja niitä jotka halaavat :)

Minun kotona ei koskaan halattu (rippijuhlissani äiti halasi ja oli tosi outoa ja vaivaantunut fiilis molemmilla), mutta ex-mieheni perheessä taas halattiin joka asiasta :)

sellainen, että ei tykkää, halata ja pussata yms muiden nähden hirveästi. Kotona sitten keskustellaan paljon ja pussaillaan yms. Ollaan tehty havaintoja, että ne jotka on kuin iilimatoja muiden nähden, ovat lähes aina eronneet, kun taas ne jotka ei ole toisissaan koko ajan kiinni, ovat jatkaneet yhdessä vuosia ja jatkavat edelleen. En yleistä, mutta näin olemme meidän tuttavapiirissämme havainneet.

Todellisuus on yleensä aivan jotain muuta. Tietysti osa uskoo omiin kulisseihinsa vaikkei mies niihin uskoisi. Sitten ero tulee yllätyksenä.

on se, että molemmat osapuolet ymmärtävät, että aina ei voi olla "onnensa kukkuloilla". Onnellinen parisuhde vaatii ennen kaikkea arjensietokykyä.

että onnellisessa parisuhteessa tuntee olevansa kotona. On rento ja saa näyttää kaikenlaisia tunteita ilman pelkoa hylkäämisestä.



Oman onnistuneen parisuhteeni salaisuus on se, että kumpikaan meistä ei tykkää kauheasti "yhdessä tekemisestä" - tottakai me käydään yhdessä ulkona jne. mutta mitään erityisiä yhteisiä harrastuksia meillä ei ole. Kotioloissa mies yleensä pelailee ja minä luen kirjaa, ja kumpikin on onnellinen :) Joskus näinkin! Omat vanhempani ovat aika samanlaisia ja ovat olleet 32 vuotta aviossa, edelleen hyvin onnellisia.