Vanhempien ero vaikuttaa aina lapsen kehitykseen myös negatiivisesti.

Mutta niin vaikuttaa myös riitaisa, väkivaltainen tai muuten huono parisuhde.

Joskus kuitenkin se ero on pienempi paha kuin liittoon jääminen.



Monella lähi/etävanhemmalla on luultavimmin syyllisyydentunteita siitä, että lapsista tuli erolapsia ja yrittävät hyvittää tämän heillä. Hyvittämiselläkin on seurauksensa, sekä hyvät että pahat.

Ongelmat eivät välttämättä näy heti tai hetken päästä, joskus vasta nuoruudessa tai aikuisuudessa. On naurettavaa sanoa, että "Kiitos kysymästä, lapset ovat sopeutuneet eroon ihan hyvin", kun erosta on tyyliin joku vuosi tai vielä vähemmän.

Koulumenestys huononee? Turvattomuuden tunne kasvaa? Alkaa häiriökäytös? Kuinka pitkälle aikuusuuden virheet voidaan selittää lapsena koetulla avioerolla?

"Kiitos kysymästä, mutta ongelmat eivät välttämättä näy heti tai hetken päästä, joskus vasta nuoruudessa tai aikuisuudessa". Näinkö ????

Entäs mitäs sitten, kun toinen vanhemmista kuolee. Pitääkö lesken sitten aina vastata, kun kysellään, että miten lapset voivat ym. lauseella ?

Ongelmat eivät välttämättä näy heti tai hetken päästä, joskus vasta nuoruudessa tai aikuisuudessa. On naurettavaa sanoa, että "Kiitos kysymästä, lapset ovat sopeutuneet eroon ihan hyvin", kun erosta on tyyliin joku vuosi tai vielä vähemmän.

Ongelmat eivät välttämättä näy heti tai hetken päästä, joskus vasta nuoruudessa tai aikuisuudessa. On naurettavaa sanoa, että "Kiitos kysymästä, lapset ovat sopeutuneet eroon ihan hyvin", kun erosta on tyyliin joku vuosi tai vielä vähemmän.

Erosin lasteni väkivaltaisesta isästä kun poika oli 5v ja tyttö 3v. Isä ei tavannut lapsia koska halusi kiusata meitä ja nyt kun lapset ovat aikuisia, pettää edelleen heidän luottamustaan joten eivät halua olla hänen kanssaan tekemisissä.

Avioero siis vaikutti siten että lapseni eivät piittää isästään eli ovat tunnekylmiä paskiaisia. Ja tiedoksi, en ole ikinä haukkunut heidän isäänsä, isompana sitten kerroin joitakin eron syitä.

vaan tässäkin tapauksessa vanhempien käytös, tai isän kyvyttömyys olla isä ja rakastaa ehdoitta. Tuskin väkivaltainen isä saisi lapsistaan rakastavia ilman eroakaan.

Erosin lasteni väkivaltaisesta isästä kun poika oli 5v ja tyttö 3v. Isä ei tavannut lapsia koska halusi kiusata meitä ja nyt kun lapset ovat aikuisia, pettää edelleen heidän luottamustaan joten eivät halua olla hänen kanssaan tekemisissä.

Avioero siis vaikutti siten että lapseni eivät piittää isästään eli ovat tunnekylmiä paskiaisia. Ja tiedoksi, en ole ikinä haukkunut heidän isäänsä, isompana sitten kerroin joitakin eron syitä.

On ihan faktaa, että ero on lapselle riski. Mutta ei se ole mikään syy nostaa käsiä pystyyn ja huutaa isoon ääneen voivovoita ja julistaa lapsia reppanoiksi ja vapauttaa itseään vanhemmuuden vastuusta kun kaikki meni nyt jo pieleen ja tuli tämä erokin.



Kun ihan tosi paljon vaikuttaa se, miten vanhemmat selviävät erosta ja saavat voimavaransa riittämään, kykenevät toimimaan tiiminä lasten eteen, pyrkivät keskinäiseen yhteistyöhön, jaettuun vanhemmuuteen ja kunnioitukseen, säilyttävät elämänhallintansa ja jaksavat välittää lapsistaan.



Eron suurin riski on siinä, että se sekoittaa aikuisten pakkaa. Erilleen muuttavat vanhemmat ovat lapselle surun paikka, mutta elämä on suruja täynnä ja niistä voi selvitä. Jos muut muutokset minimoidaan ja vanhemmat asettavat lapsen edun ensimmäiseksi, ei muita traumoja seuraa automaattisesti. Ongelmana ovat vanhemmuuteen kykenemättömät, keskenkasvuiset vanhemmat - niin ydin- kuin eroperheissäkin.

Olet siis sitä mietä, että eroaminen on aina puhasta. Entä alkoholismi, väkivalta, sadismi jne.?



Joskus ero on ainoa pelastus. Jos sinulle ei ole käynyt näin niin onneksi olkoon mutta älä viitsi puhua asioista joista et tiedä yhtään mitään.