Lue keskustelun säännöt.
Millaista on oikeasti elämä kahden lapsen kanssa?
08.02.2011 |
Mitä tapahtuu arjelle, omalle jaksamiselle, parisuhteelle jne. kun toinen tulee taloon? Haluaisin kaikenlaisia kokemuksia. Fantasioinko turhaan toisesta? Meneekö kaksi siinä kuin yksikin vai eikö tosiaankaan mene? Mitä pitää arjessa muuttaa kun lapsia on kaksi. Esikoinen on nyt puolitoistavuotias.
Kommentit (24)
[quote author="Vierailija" time="08.02.2011 klo 13:47"]Parasta, mitä lapselle voin antaa, on sisarus. Siis jos muut osa-alueet elämässä ovat kunnossa.
Lasten omasta suusta: on niin kivaa, kun kotona on aina joku leikkikaveri.
Mua säälittää ainokaiset, jotka kuluttavat tuntitolkulla aikaa telkkarin, pleikkareiden ja tietsikoiden kanssa, kun ei ole leikkiseuraa eikä vanhemmat viitsi leikkiä.
Juu, saa siinä olla aikuinen toki rauhassa sillä yksi lapsi ei itsekseen riitele, mutta näiltä lapsilta häviää leikkitaito ihan kokonaan ja niistä tulee sellaisia pikkuvanhoja sivustakatsojia, jotka eivät innostu mihinkään mukaan.
Pienemmän sisaruksen varjolla meilläkin tokaluokkalainen voi leikkiä duploilla ja toisaalta välillä olla se isompi, joka huolehtii pienemmästä. Ja kun ovesta astuvat ulos muiden kanssa leikkimään, niin huomaa, miten he pitävät toistensa puolta - vaikka kotona nujakoisivatkin...
Empaattisuus neuvottelutaito, muiden huomioonottaminen, muiden tunteiden vastaanottaminen - kullanarvoista elämässä.
Meillä poika ja tyttö, ikäeroa 2,5 v.
[/quote]
Mun mielestä ois hirveää tehdä lapsi vain sen takia, jotta lapsella ois sisarus :D T: kahden lapsen äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä mittari on esikoisen vauva-aika. Oli 4 kk koliikki, en käynyt suihkussa välillä viikkoon. 2 vuoden iässä uhma ja heti kun helpotti piti pukata uusi :/ Voi luoja, taas valvomista, ei suihkua, ei välillä ruokaa. Eka vuosi kuin vankileirillä :D
meillä kaksi ja arki on raskaampaa selvästi toisen myötä. Ekat kuukaudet meni kun aina joku huusi, esikoinen uhmasi minkä kerkesi ja vauva huusi imettämistä. Esikoisen kanssa oli ihana loikoilla aamuisin sängyssä ja mennä vauvajumppiin kun siltä tuntui. Nyt aamusta esikoinen vaatii heti puuroa ja sitten ulos puistoon, ei ole ollenkaan loikalijapoika enää :) Tuntuu ettei oikein mitään niistä vauvajutuista esikoisen muistoista voi tehdä kakkosen kanssa kun se esikoinenkin vieressä, eli vauva-arki on ollut tyystin erilaista.
Ennen matkustimme paljon ja se oli kohtalaisen helppoa yhden lapsen kanssa, nyt kynnys on noussut huikeasti lähteä ja ehkä sitten kun kuopuskin on 3v.
Tottakai rakastan molempia yhtä paljon ja olen ikionnellinen kakkosesta mutta jos esim parisuhde on koitoksilla niin en todella "tekisi" kakkosta ennenkun parisuhde on kunnossa koska kyllä isän on meillä pitänyt aivan erilailla joustaa ja tehdä verrattuna vaan yksilapsiseen arkeen jossa tarvittaessa toinen vanhempi saa rauhassa huilata. Musta yksilapsisen emme olleet "lapsiperhe" mutta kakkosen myötä olemme siirtyneet siihen kategoriaan, niin hyvässä kuin pahassakin.