Millaista on oikeasti elämä kahden lapsen kanssa?

Varsinkin imetysaika meinasi mennä vähän pipariksi. Esikoinen oli mustasukkainen alkuun vauvasta. Sitten se huomasi ettei äiti pääse noin vain perään kun imettää :) Mutta näin jälkikäteen mietittynä, sekin aika oli tavallaan helppoa, vaikka välillä tuntuikin että ei jaksa.

Mutta onneksi sekin meni ohi. Nyt lapset 4v ja 1,5v, elämä rauhoittunut huomattavasti alun jälkeen :)



Monet ovat sanoneet että yhden lapsen kanssa on helppoa, toinen kun on tullut, on ollut vaikeampaa, mutta kolmas ja neljäs menneet jo siinä sivussa yms. Isommilla ollut siinä vaiheessa jo toisistaan seuraa enemmän, kun taas kun toinen lapsi tulee, isommalla ei vielä ole toisesta lapsesta seuraa ja äitikään ei enää pysty jakamatonta huomiota antamaan.

oli tietysti omat ongelmansa, raskausaika, synnytyksestä toipuminen, imetys, mustasukkaisuus jne.



Mutta nyt kun lapset 2 ja 4,5 on paljon helpompaa kuin yhden 2-vuotiaan kanssa oli. Tietenkään en osaa sanoa, kuinka helppoa olisi yhden 4,5-vuotiaan kanssa ;) mutta nyt vaikka kun yksilapsisissa perheissä vierailee niin huomaa kuinka paljon vapaampaa meillä on. Lapset ovat niin paljon keskenään omissa puuhissaan, että vanhemmille jää paljon enemmän aikaa omiin juttuihin. Yksi lapsi vaatii hirveästi enemmän huomiota.



Ja pyykit, ruoat jne., nehän nyt menevät kahdelta siinä missä yhdeltäkin tosiaan.

ikäeroa 1v 3kk. Aikamoista touhuahan tämä on välillä ollut. Nyt on jo helpompaa mutta se ekat puolivuotta oli kyllä aika hirveää. Kauhea väsymys, kaks pientä täysin hoidettavaa.. MEillä ei esikoinen edes syönyt itse vielä silloin kun toinen syntyi. Nyt ovat 1v ja 2v ja ihan kivasti on alkanut mennä.. Meillä oli lapsettomuutta takana ennen esikoista ja päätettiin että ei oteta ehkäisyä käyttöön. Toka nappas kyllä vähän turhan nopeasti, mutta sen mukaan sitten mentiin. Olisin toivonu noin 2 vuoden ikäeroa.

Meillä lasten ikäeroksi tuli 1v 4kk ja voin todellakin sanoa, että kahden kanssa on paljon helpompi kuin yhden. Heistä on jo hyvin varhain seuraa toisillensa ja nyt kun iät alkavat olla 1v ja 2v 4kk niin minun ei tarvitse koko ajan olla viihdyttämässä heitä, vaan heillä on jo omat leikkinsä.



Esikoinen ei ollut mustasukkainen kuopuksesta ja on varmasti oppinut kärsivällisyyttä kun vauva tuli taloon. Arki on täynnä vauhtia, mutta siltikään ei vaihtaisi enää arkeani yksilapsiseksi. Meidän parisuhteemme on ainakin parantunut, olemme tulleet läheisemmiksi ja tunnemme oikeasti olevamme perhe.



Yhteinen aika on hieman vähentynyt, mutta se johtuu siitä, että aloitimme molemmat liikuntaharrastukset ja toinen on siis aina kotona lasten kanssa...



Kahta lasta on tietysti vähän vaikeampi saada hoitoon kuin yhtä lasta. Usein lapsenvahti tulee meille kotiin, kun lelut ja muut ovat valmiina täällä. Paljon helpompi niin.



Kaksi lasta on siis siksi helpompi kuin yksi, koska ero lapsettomaan elämään ja yksilapsisen elämän välillä on todella, todella suuri. Kun taas ero yksi- ja kaksilapsisen elämän välillä on hyvin pieni..

Omalla kohdalla aivan loistava ratkaisu. Koko vaipparalli on hoidettu parissa vuodessa ja molemmilla on todella paljon seuraa toisistaan. Olen varmasti jäävi puhumaan mistään jaksamisista koska molemmat ovat nukkuneet täydet yöunet parin kuukauden ikäisestä lähtien. Varmasti on rankkaa nillä joilla lapset sairastaa paljon mutta eihän sitä voi etukäteen tietää.

ja vihaan tuota ajatusta siitä, että kaksi menee siinä kuin yksikin.



Meidän kuopus on ollut kaikin puolin helppo lapsi, mustasukkaisuutta on ollut mutta ei hirvittävästi ja arki on sujunut ekoja kuukausia lukuunottamatta. Mutta onhan tämä erilaista elämää kuin yhden lapsen kanssa. Meidän esikoinen oli jo niin iso, kun vauva syntyi, että matkustaminen ja liikkuminen hänen kanssaan oli tosi helppoa. Ei tarvittu rattaita eikä erikoisjärjestelyjä (vaippoja, ruokia jne), kun lähdettiin viettämään kesäpäivää tai viikonloppua. Yhden kanssa on tosi vaivatonta mennä minne vaan.



Vaikka olemme matkustaneet myös tämän pienemmän kanssa, on siinä aina kuitenkin oma urakkansa ja suunnittelunsa, ja siis meillä on matkat olleet onnistuneita ja mukavia. Silti jo matkalle lähtöä pitää suunnitella, muistaa vaipat, ruoat, vaihtovaatteet, välipalat, maidot jne. Nukkumisjärjestelytkin ovat tärkeitä, kun pienin voi pudota sängystä. Rattaat vievät tilaa autosta, joten pakkaaminen on mietittävä kunnolla.



En silti sano, että kahden kanssa olisi jotenkin vaikeaa tai ikävää matkustaa. Tarkoitan tällä vain sitä, että ei kannata ajatella niin, että kaksi menee siinä kuin yksikin vaan niin, että tottakai se uusi persoona tarvitsee tiettyjä asioita, ja kun ne otetaan huomioon, on kaikki suhteellisen vaivatonta ja helppoa.



Koen itse haastavimmaksi sen, että aikaa ei ole samalla tavalla esim. leikkimiseen vaan aterioista on tullut valtavan aikaavievää puuhaa, kun kuopus tarvitsee ne viisi ateriaansa. Isomman kanssa saattoi jättää jonkun välistä ja syödä seuraavalla kerralla vähän enemmän. Nyt pitää muistaa ne ateriat ja niiden valmistaminen koko ajan, eli olen enemmän sidottu kelloon. En siis tee mitään spontaaneja shoppailu- tai kyläilyreissuja niin kuin ennen, vaan suunnittelen asioita kellon kanssa (myös päiväunet otettava huomioon). Lisäksi kaupassa en voi revetä kahtia, eli on pystyttävä luottamaan siihen isompaan täysin, ettei lähde juoksemaan karkuteille tms. Onneksi meidän esikoinen on kanssa suht helppo tapaus, vaikka energiaa riittääkin.

Ykkönen on 1v4kk ja kakkonen 2,5kk. Kovin pitkää kokemusta ei siis ole antaa, mutta tosi ihanaa on. Ekan kohdalla olin vielä jotenkin hämmennyksessä äidiksi tulosta, mutta nyt kaikki on loksahdellut kohdilleen helposti. Kakkosen hoitaminen on helppoa, kun on sen jo kerran tehnyt (ja on tuo kyllä helppo vauvakin ykköseen verrattuna). Ykkönen hoitaa kakkosta, ja kyllä välillä vetää köniinkin. Hommaa on sen verran paljon, etten ehdi kyllästyä. Samalla tavalla ei tarvitse leikkiä koko ajan, koska on muuta hommaa. Minusta hiekkakakkujen vääntäminen on tylsää pitkänpäälle. :D



Tuntuu, että ehdin tosi hyvin huomioida kumpaakin. Välillä tulee tilanteita, että toivoisi enemmän käsiä itselleen, mutta ne menee ohi. Jaksan tosi hyvin itse, mutta se johtuu siitä että menen vauvan kanssa aina illalla nukkumaan samalla kun esikoinen menee.



Parisuhde voi hyvin, vaikka aika vähän ehditään sitä huomioimaan. Ollaan kuitenkin tiedostettu tämä seikka ennen kakkosen syntymää, ja vietettiin sillon pari kahdenkeskistä iltaa. Rakastetaan pienissä hetkissä, aamun pusuissa ja illan halauksissa tiivistetään se rakkaus. Kyllä sen nyt tokalla kerralla tietää, että muutaman kuukauden päästä helpottaa ja saadaan enemmän aikaa itselle ja toisillemme. Arvostus toisiamme kohtaan on kasvanut lasten myötä. Yritetään puhua toiveista tarkkaan, ettei jäisi jotain sanomatta ja harmittamaan.

kun sisarukset voi olla yhdessä. Aina on kaveri, jonka kanssa jakaa leikit ja välillä sitten tappelevat ja muutakin riitaa on.

Ei ikimailmassa vain yhtä lasta.

Lapset menee samaan aikaan päiväunille, yöunille jne. joten saman verran aikaa mulla on miehen kanssa olla kaksin kuin yhdenkin lapsen kanssa.



Kun toinen syntyi, olin ihan sekasin! Alkuun kaikki oli taas uutta, joten tuntui että tästä ei muuten selviä. Mutta kun se arki rutinoitui parissa kuussa, niin kaikki on menny aivan loistavasti! Samanlai se ruoka tehään, on niitä lapsia 1 tai 5, pyykit pestään jne. että tietty työ ei lisäänny, mutta onhan niitä kasvatettavia kaksi.



Alkuun oli vanhempi todella pahasti mustis, ihan kamala. Ikäeroa himpun yli 2v. Nyt kun nuorempi on 1v, niin niillä on ihan loistava sisarussuhde! Aivan ihana niitä on seurata!



mielestäni sitä ei kannata pelätä, siis toisen lapsen saamista. Koskaanhan ei voi tietää mimmonen vauva tulee, itkuinen vai hyvin nukkuva. Joten jos on kiukkuinen vauva, niin univelkaa voi kertyä, kun se vanhempi herää kumminkin aamulla aikaste...



Mutta ihanaa on arki! Ei sitä kannata pelät! loistavasti jo nyt leikkivät keskenään, eikä esikoinen ole "ihan pihalla" kokoajan kun on toisen lapsen seuraa!

2 lasta touhuaa keskenään.



Ainakin siis periaatteessa.

Onhan siinä puolensa ja puolensa.

Meillä tuo isompi on hyvä lapsenvahti ;-)

Vanhempi on 5v ja nuorempi 1v4kk.

ja ikäerokin vaikuttaa. Meillä on kaksi poikaa 2v4kk ikäerolla ja kyllä arki muuttui. Yhden kanssa liikuimme melko vapaasti kylässä ja kaupoissa, ja myös matkustimme. Nyt kahden kanssa on tärkeämpää pitää kiinni ruoka- ja unirytmeistä, koska se vain helpottaa arkea hurjasti!



Kuitenkin kahden kanssa pärjää ihan hyvin, joten toinen vanhemmista kerrallaan saa ihan mukavasti omaa aikaa. Toisaalta jos myös vanhempia on kaksi, kumpikin lapsi voi saada tarvittaessa aikuisen täyden huomion.



Pyykkeihin, ruokaan tms. toisen lapsen tulolla ei ole niin kovin suurta vaikutusta. Imettäminen voi aluksi tuottaa vaikeuksia, jos isompi käy mustasukkaiseksi. Kahden kanssa pitää ehkä vähän enemmän suunnitella ajankäyttöä, jotta kumpikin lapsi ja myös vanhemmat saavat tarpeeksi huomiota.



Meillä ikäero oli tosi hyvä, koska isompi lapsi oli juuri vauvan syntymän aikoihin "isän ihailuvaiheessa". Oli siis tosi polleana tekemässä isän kanssa "isojen poikien juttuja", kun vauva oli äidin kanssa. Isompi osasi jo käydä itse potalla ja syödä, joten se varmasti helpotti myös.

meillä on kaksi toivottua lasta pienellä ikäerolla, ja uskon että riippuu tosi paljon perheestä ja sen jokaisen jäsenen luonteesta ja suhtautumisesta että onko kaksi helpompaa/rankempaa kuin yksi. Minusta tuntuu, että toinen lapsi ei muuttanut oikeastaan rankemmaksi lastenhoitoa, koska silloin kun oli vain yksi, se yksi oli sitten tosi vaativa. Kaikkein rankinta oli se kun oli taapero jota piti yritää jaksaa viihdyttää kun oli itse tukevasti raskaana. Toisaalta nyt kun tuo isoveli on päässyt uhmastaan niin tutnuu että jos olisi vain yksi selainen tapaus niin olisipa rentoa ja helppoa elämä.

Meillä kaksi poikaa, ikäeroa tosin viisi vuotta. Ikäero on varmasti helpottanut montaa asiaa, koska vanhempi jo tajuaa miksi jotakin tehdään niinkuin tehdään. Tosin tappelevat paljon...Mutta sitten taas leikkivätkin kivasti. Eilenkin oli kiva katsoa kun vanhempi opetti nuorempaa kirjoittamaan nimeään..



Meillä kuopus sairastanut elämänsä aikana tosi paljon ja hänellä on yksi pitkäaikaissairaus. Vauvana oli haasteellista, kun ensin oli ollut sairaalassa vauvan vierellä 12h ja kun tulee kotiin toinenkin haluaisi huomiota ja äiti väsynyt. Nytkin saa juosta jatkuvasti jollakin lääkärillä. Mutta päiväkään en vaihtaisi pois! Meidän parisuhde on vain lujittunut toisen lapsen myötä. Meillä ainakin se ensimmäinen lapsi toi enemmän muutoksia elämään. Enää ei mentykään niinkuin ennen lasta ym. Toisesta muuotokset eivät ehkä niin isoilta tuntuvia.

Parasta, mitä lapselle voin antaa, on sisarus. Siis jos muut osa-alueet elämässä ovat kunnossa.



Lasten omasta suusta: on niin kivaa, kun kotona on aina joku leikkikaveri.



Mua säälittää ainokaiset, jotka kuluttavat tuntitolkulla aikaa telkkarin, pleikkareiden ja tietsikoiden kanssa, kun ei ole leikkiseuraa eikä vanhemmat viitsi leikkiä.



Juu, saa siinä olla aikuinen toki rauhassa sillä yksi lapsi ei itsekseen riitele, mutta näiltä lapsilta häviää leikkitaito ihan kokonaan ja niistä tulee sellaisia pikkuvanhoja sivustakatsojia, jotka eivät innostu mihinkään mukaan.



Pienemmän sisaruksen varjolla meilläkin tokaluokkalainen voi leikkiä duploilla ja toisaalta välillä olla se isompi, joka huolehtii pienemmästä. Ja kun ovesta astuvat ulos muiden kanssa leikkimään, niin huomaa, miten he pitävät toistensa puolta - vaikka kotona nujakoisivatkin...



Empaattisuus neuvottelutaito, muiden huomioonottaminen, muiden tunteiden vastaanottaminen - kullanarvoista elämässä.



Meillä poika ja tyttö, ikäeroa 2,5 v.

Lapsilla 1v4kk ikäero. Se ensimmäinen vuosi kahden kanssa oli tosi rankkaa. Sittemmin kyllä helpotti, mutta pakko kommentoida vielä tämä. Monet ovat sitä mieltä, että lapsista on toisilleen paljon seuraa kun ikäero on pieni - eli eivät vaadi aikuisen viihdytystä niin paljoa. Kyllähän näin on - mutta luonteista riippuen. Meille sattui hyvinkin ärhäkkä esikoinen, ja kun kakkosellakin on omaa tahtoa, niin sitä tappelun määrää!! Koko ajan saisi olla erotuomarina, edelleen. Rakkaita nuo ovat, mutta kun voisivat ärsyttää toisiaan vähän vähemmän toisinaan.



Eli minä olen kyllä (päinvastoin kuin yksi edellisistä kommentoijista) huokaillen katsellut, kun yksilapsiset elelevät elämäänsä - vaikka sitä viihdyttämistä ja muuta hommaa olisi, mutta kukaan ei ole kuitenkaan repimässä toiselta hiuksia heti kun silmä välttää tai muuta yhtä ihanaa.



Tästä huolimatta hyvät puolet voittavat! Yhtäaikaa tekevät juttuja (esim. hiihto, luistelu, pyöräily onistuu molempien kanssa lähes yhtä hyvin), reissaaminen helppoa nyt kun on kaksi liikkuvaa ja itse toimivaa lasta.

Rankkuudesta huolimatta olen tyytyväinen valintoihini ja ilmeisesti tarpeeksi tyhmä tehdäkseni vielä kolmannenkin ;)

Kokemusta kahden lapsen äitinä olosta on nyt kuukauden verran ja kyllä tämä alku ainakin on raskasta. Meillä siis 2v2kk ikäeroa esikoisen ja tämän nuorimman, nyt kuukauden ikäisen kanssa. Melkoista venkslaamista on, että saa hoidettua esikoiselle ruuan kun toinen kiljuu nälkäisenä tissiä sitterissä jne. En olisi uskonut, että tämä ihan näin rankkaa on mutta tuohan tähän oman haasteensa se, että tässä on aika väsynyt ja toipilaskin synnytyksen jäljiltä.



Ja uskon vakaasti siihen, että eka vuoden jälkeen alkaa helpottaa ja sitten päästään ns. "saamapuolelle" tässä sisaruushommassa. Eli lapsista alkaa olla seuraa toisilleen ja sitä kautta elämä helpottaa.

Meillä on 3 lasta 2,5 vuoden sisällä joten kakkosen syntyessä esikoinen oli vasta 1v. Ja kolmosen syntyessä sitten kakkonen oli 1v. Nyt kolmonen täyttää 1v. ja arki on ollut elämäni ihaninta ja kamalinta. Kolmen pienen kanssa kaikki ilot ovat kolminkertaisia -mutta työ ja itku on myös kolminkertaista.



Millaista elämä sitten on kahden kanssa, kun teilläkin esikoinen on nyt jo 1,5v..... no ihan helppoa!

Mua säälittää ainokaiset, jotka kuluttavat tuntitolkulla aikaa telkkarin, pleikkareiden ja tietsikoiden kanssa, kun ei ole leikkiseuraa eikä vanhemmat viitsi leikkiä.

Juu, saa siinä olla aikuinen toki rauhassa sillä yksi lapsi ei itsekseen riitele, mutta näiltä lapsilta häviää leikkitaito ihan kokonaan ja niistä tulee sellaisia pikkuvanhoja sivustakatsojia, jotka eivät innostu mihinkään mukaan.

Empaattisuus neuvottelutaito, muiden huomioonottaminen, muiden tunteiden vastaanottaminen - kullanarvoista elämässä.

Meillä poika ja tyttö, ikäeroa 2,5 v.

kun uhmaikäinen sabotoi siinä vieressä.



Vielä seuraavakin vuosi oli vaivalloisempi kuin yhden lapsen kanssa. Nyt, kun nuorempi on kohta kolme, minusta kaksi menee helpommin kuin yksi, kun viihdyttävät toisiaan.

Se on sama kuin olisi se yksi vauva. Heistä kun ei ole seuraa toisillensa. Nyt onkin järkevämpää tehdä se kolmas tälle vauvalle seuraksi.