"Mielisairas" äiti paikalla. Haluatko kysyä jotain?

Ap:n vastaus nro 23 oli nro:lle 19.



ap

Kerrotko työhaastattelussa sairastavasi ko. sairautta?

En kerro, eikä mistään sairauksista tai terveydentilasta ole koskaan mitään kysyttykään. En ole asiasta kuitenkaan työsuhteen aikana koskaan valehdellut, jos se on tullut puheeksi. Sairausloman syyt olen aina kertonut rehellisesti. Joidenkin työnantajien on ollut helpompi se sulattaa kuin toisten.

mulla on itselläni ykköstyypin kaksisuuntainen ja olen ollut "eläkkeellä" jo jonkun vuoden. odotan tällä hetkellä kolmatta lastamme, nuorempi on vajaa 2-vuotias.



mulla ei ole lääkitystä juuri nyt, yritettiin vaihtaa seroqueliin ennen edellistä raskautta, mutta se vain ei toiminut minulle, masennuin täysin enkä ollut pysyä hereillä. ilman lääkkeitä onkin mennyt todella hyvin. mutta jahka tämä kolmas syntyy ja lopetan imettämästä, ajattelin palata deprakineen.



kiva kuulla että sullakin on mennyt mukavasti :) kuinka suhun on suhtauduttu terveydenhoitopuolella, esim kun olit synnyttäess, neuvolassa jne? olen huomannut että esim. synnytyssairaalassa jotkut suhtautuivat aluksi hieman..varoen, kai jotenkin olettivat että olen jotenkin sekopäinen. mutta muuten ihan asiallisesti.

Kerrotko työhaastattelussa sairastavasi ko. sairautta?

En kerro, eikä mistään sairauksista tai terveydentilasta ole koskaan mitään kysyttykään. En ole asiasta kuitenkaan työsuhteen aikana koskaan valehdellut, jos se on tullut puheeksi. Sairausloman syyt olen aina kertonut rehellisesti. Joidenkin työnantajien on ollut helpompi se sulattaa kuin toisten.

helppo sulattaa asiaa? onko tullut jotain asiatonta kommenttia tms?

mulla on itselläni ykköstyypin kaksisuuntainen ja olen ollut "eläkkeellä" jo jonkun vuoden. odotan tällä hetkellä kolmatta lastamme, nuorempi on vajaa 2-vuotias.

mulla ei ole lääkitystä juuri nyt, yritettiin vaihtaa seroqueliin ennen edellistä raskautta, mutta se vain ei toiminut minulle, masennuin täysin enkä ollut pysyä hereillä. ilman lääkkeitä onkin mennyt todella hyvin. mutta jahka tämä kolmas syntyy ja lopetan imettämästä, ajattelin palata deprakineen.

kiva kuulla että sullakin on mennyt mukavasti :) kuinka suhun on suhtauduttu terveydenhoitopuolella, esim kun olit synnyttäess, neuvolassa jne? olen huomannut että esim. synnytyssairaalassa jotkut suhtautuivat aluksi hieman..varoen, kai jotenkin olettivat että olen jotenkin sekopäinen. mutta muuten ihan asiallisesti.

Moikka! Kiva kuulla, että sinullakin on mennyt hyvin ja olette saaneet noin monta lasta! :) Söin muuten itsekin ennen Deprakinea, mutta vaihdettiin raskausyrityksen alla Lamotriginiin. On toiminut minulla paremmin ja sivuvaikutuksia on vähemmän.

Mietin itsekin tuota suhtautumista jossain vaiheessa, mutta en aina tiennyt, että kuvittelenko, vai oliko suhtautuminen tosiaan just tuommosta varovaista. Oma th oli tosi rento ja koska kävin raskausajan "varmuuden vuoksi" silloin tällöin psykologilla, jätti hän sen puolen täysin sen alan ammattilaisten hoidettavaksi. Välillä saattoi kysyä kuulumisia ja jännitänkö/pelkäänkö tms jotain, mutta ei sen kummempaa.

Synnytyksessä luulen, että yksi kätilöistä (synnytys kesti kolmen vuoron ajan) varmaan piti minua vähän hankalana tms. Ainakaan hän ei millään tavalla noteerannut toiveitani tai mielipiteitäni, vaikkeivat ne koskeneet mitään suuria hoidollisia päätöksiä. Lisäksi hän töksäytteli todella inhottavasti omituisia käskyjä mm. äänen käytöstä kivun hallinnassa. Hassua on, että tämä kätilö oli hyvin nuori, kun taas ensimmäisen ja viimeisen vuoron kätilöt olivat jo reilusti vanhempia ja he kohtelivat minua ihanasti aikuisena tervejärkisenä ihmisenä :).

ap

ja olen töissä, myös lapsia. Teen vastuullista ja stressaavaa työtä, mutta olen siitä jotenkuten selvitynyt. Kukaan ei minusta sitä uskoisi,että olen "mt-potilas": olen siisti, trendikkäät vaatteet jne. En ole kertonut kuin lähipiirilleni sairaudestani, sekä työterveyshuollossa.

Tällähetkellä masennusjakso meneillään ja se kyllä on rankkaa. Käyn silti töissä, koska muuten jäisin pedin pohjalle...

Lääkityksenä Absenor+ Cipralex

Miten ne työnantajat ovat suhtautuneet, joiden ei ole ollut helppo sulattaa asiaa? onko tullut jotain asiatonta kommenttia tms?

Kerrotko työhaastattelussa sairastavasi ko. sairautta?

En kerro, eikä mistään sairauksista tai terveydentilasta ole koskaan mitään kysyttykään. En ole asiasta kuitenkaan työsuhteen aikana koskaan valehdellut, jos se on tullut puheeksi. Sairausloman syyt olen aina kertonut rehellisesti. Joidenkin työnantajien on ollut helpompi se sulattaa kuin toisten.

Kukaan ei ole sanonut mitään ilkeää, mutta muutama on ollut silminnähden ärsyyntynyt ja jotenkin töykeä, jos olen esim. ennalta ehkäisevästi pyytänyt ylityövapaiden pitämistä pitkänä viikonloppuna, jotta saisin levätä ja palautua, eikä väsymys kävisi sietämättömäksi.

Toisaalta minulla on ollut kaksi aivan älyttömän mahtavaa työnantajaa (näissä työpaikoissa olinkin monta vuotta), jotka ovat itse muistutelleet minua lepäämisestä silloin kun olen tehnyt tosi kovaa työputkea. Toinen heistä myös pyysi minua harkitsemaan tarkkaan sairaslomalta paluuta ennenaikaisesti, jotta olisin varmasti työkykyinen palattuani.

Tämä on varmasti ihan yksilökohtainen juttu, niin kun sairauden ymmärtäminen ja hyväksyminen muutoinkin. Ehkäpä näillä on lähipiirissään joku sairastava ja he ymmärtävät siksi tilannetta paremmin.

ap

En halua kysyä mitään, mutta haluan toivottaa sinulle kovasti tsemppiä! Lähipiirissä on yksi kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava läheinen ja tiedän kuinka vaikeaa sairauden kanssa on kamppailla.



Minusta on hienoa, että olet pärjännyt elämässäsi ja olet perustanut perheen. Vaikutat oikein fiksulta äidiltä, joten älä ikinä anna epäilijöiden vaivata mieltäsi. Kovasti tsemppiä teille arkeen ja onnea pienestä tytöstä! :)

Mulla on syklotymia/2 tyypin bipo ja olen töissä, myös lapsia. Teen vastuullista ja stressaavaa työtä, mutta olen siitä jotenkuten selvitynyt. Kukaan ei minusta sitä uskoisi,että olen "mt-potilas": olen siisti, trendikkäät vaatteet jne. En ole kertonut kuin lähipiirilleni sairaudestani, sekä työterveyshuollossa.

Tällähetkellä masennusjakso meneillään ja se kyllä on rankkaa. Käyn silti töissä, koska muuten jäisin pedin pohjalle...

Lääkityksenä Absenor+ Cipralex

Kuulostaa tutulta tuo pedin pohjalle jääminen!

Olen ihan varma ettei minustakaan kukaan tuota uskoisi. Psykologikin sanoi juuri muutama viikko sitten, että on vaikea uskoa ulospäin minulla olevan niin monta kipeää kohtaa ja lukkoa. Olen ulospäin myöskin hyvin huoliteltu, sosiaalinen, iloinen, reipas ja tunnollinen, mutta kuoren alla onkin sitten jotain ihan muuta. Pahinta on itsesyytökset ja epäröinti.

Miten teillä vaikuttaa arkeen tai lapsiin sinun masennusjakso? Masennuksen tuleminen on ehkä pahin pelko (siis realistinen semmoinen), vaikka tiedän sen olevan todennäköistä. Pelkään että lapsi traumatisoituisi siitä, jos en jaksa olla hänen lähellään tarpeeksi.

ap

En halua kysyä mitään, mutta haluan toivottaa sinulle kovasti tsemppiä! Lähipiirissä on yksi kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastava läheinen ja tiedän kuinka vaikeaa sairauden kanssa on kamppailla.

Minusta on hienoa, että olet pärjännyt elämässäsi ja olet perustanut perheen. Vaikutat oikein fiksulta äidiltä, joten älä ikinä anna epäilijöiden vaivata mieltäsi. Kovasti tsemppiä teille arkeen ja onnea pienestä tytöstä! :)

Hei ja iso kiitos kauniista sanoista! Toivonkin olevani hyvä ja fiksu äiti ja kiva kuulla, että ajattelet niin. Toivottavasti myös sinun läheiselläsi on myös hyviä ja rauhallisia jaksoja. Niiden voimalla jaksaa pitkälle.

ap

sinulla esiintyivät nuo masis ja maniajaksot? Millainen olit niiden aikana?

Millaisina sinulla esiintyivät nuo masis ja maniajaksot? Millainen olit niiden aikana?

Masennusjaksot ovat usein hyvin selkeitä ja melko syviä, joskin onneksi lyhyehkojä. Niiden aikana makaan yleensä sängyssä, en vastaa ystäville puhelimeen, koska en jaksa puhua enkä edes ajatella ja syönkin melko vähän tai ainakaan en mitään järkevää. Syytän itseäni kaikesta ja myös sairaudesta, ikäänkuin se olisi rangaistus jostain virheestä, jota olen nuoruudessani tehnyt. Epäilen myös ystävien puhuvan oikeasti pahaa minusta selkäni takana, tai että mieheni ei rakasta minua, vaikka väittääkin niin. Harvoin kuitenkaan sanon näitä ajatuksia ääneen, koska olen myöskin varma, että niitä ei otettaisi tosissaan, mutta sekin olisi vain valhetta. Saattaa kuulostaa monimutkaiselta, mutta niin ne ajatukset sillon onkin. Ne vaan pyörii samaa ympyrää yhä uudestaan ja uudestaan ja sillon niistä tulee noin kieroja :). Olen myös kahteen otteeseen ottanut suuren määrän lääkkeitä tarkoituksenani vahingoittaa itseäni. Näistä on kuitenkin onneksi aikaa (1999 ja 2004), eikä semmoisia ajatuksia ole enää.

Hypomania taas ilmenee selvimmin raha-asioissa. Kaikki järki siitä paljonko rahaa on oikeasti ja mihin sitä voi käyttää häviää. Ostelen helposti ihan tyhmiä asioita, mutta onneksi vielä toistaiseksi varsin halpoja. Yksi jakso kuitenkin on, jolloin ostin mm. uudet kalliit lasketteluvälineet, hienot ulkoiluvaatteet, tietokoneen, kalliit silmälasit jne ja koska en pystynyt luottokortilla niitä enää hoitamaan, jouduin ottamaan lainan, jota maksan vielä pari vuotta. Luojalle kiitos tuo on ollut ainoa laatuaan ja nykyään puutun noihin ensimmäisiin holtittomuuden merkkeihin todella nopsaan.

Hypomaniaan kuuluu myös olennaisena osana holtittomuus alkoholin käytössä. Juon paljon ja usein ja olen aivan totaalisen ylipirteä ja humalassa myöskin seksuaalisesti melkoisen estoton. Näistä tilanteista ei ole onneksi mitään vakavia jälkiseuraamuksia, mutta eihän se oma maine kyllä mitenkään kamalan hyvä varmasti ole silloin ollut. Onneksi nuo pahimmat ajat oli parikymppisenä, jolloin ne on osaltaan pystytty varmaan kuittaamaan myös nuoruudella.

Osasinko ollenkaan selittää mitä halusit?

vastauksesta, juuri tuollaista konkreettista oireilua halusin kuulla.



Tsemppiä sinulle, olet varmasti hyvä äiti!

Kiitos vastauksesta, juuri tuollaista konkreettista oireilua halusin kuulla.

Tsemppiä sinulle, olet varmasti hyvä äiti!

Kiitos kovasti, kuulostat sinäkin ihanan empaattiselta ja järkevältä!

ap

Mulla mt-ongelmat jatkuneet 15 vuotta ja vihdoin sain oikean dg:n ja oikeat lääkkeet. Mulla ollut masennus ja ahdistusdiagnooseja ja oirekuvani on tismalleen samanlainen peiton alla kyhjöttämisestä osteluun ja estottomiin känneihin. Nyt olen täysin raitis pienen tytön äiti ja kaikki on mukavasti. En pysty tällä hetkellä työskentelemään, mutta toiveissa on palata vielä tänä vuonna töihin. Kiitos kun aloitit tämän ketjun. Nyt menen ompelemaan tyynynpäällisiä, sellaista rentouttavaa näpertämistä tarvisen ennen nukkumaan menoa :)