Miten paljon puututte alakoululaisen kaverisuhteisiin?

Vai mitenkähän tämän kysymyksen muotoilisi...



Tyttö on nyt ekalla luokalla koulussa. Tytöllä on aina ollut leikkikavereita, eikä edes osaa olla yksin. Kertaakaan ei ole kouluaikana valittanut, että olisi yksinäinen ja lähes joka päivä, kun vaan annan luvan lähtee koulun jälkeen leikkimään milloin kenenkin kanssa. Kavereina on sekä tyttöjä, että poikia, on ulkomaalaisia ja suomalaisia ja eri luokilta. Eli kamuja on useita tai ainakin joku kaveri tytöllä on ihan joka ikinen päivä. Yksi paras kaveri, jonka kanssa viettää eniten aikaa (ja keksii eniten hölmöyksiäkin sitten... :P)



Ei siis luulis, että on ongelmia? Noh, äitini mielestä on. Tyttö saattaa joskus etenkin vähän vieraammassa porukassa saada ujouskohtauksen kesken kaiken. Silloin tekis kovasti mieli tutustua, mutta ei sitten osaakaan sanoa mitään. Ja saattaa jäädä vaikka tuijottamaan jotakuta tms. Ilmeisesti tämmöisiä tilanteita nähneenä äitini on nyt kovasti huolissaan, kun tyttö hänen mielestään karkottaa kaikki, kun käyttäytyy oudosti.



Toinen ongelma on sit tytön paras kaveri. Ovat olleet parhaita kamuja jo eskarissa. Milloin ovat meillä, milloin kaverin luona tai ulkona leikkimässä ja toisinaan tuon kaverin äidin työpaikalla iltapäivisin. Ok. Keksivät joskus koiruuksia, mutta ihan ollaan yhteyksissä sitten tuon kaverin äidin kanssa ja noita paria juttua on selvitelty sitten yhdessä. Noh, tää kaveri unohtaa toisinaan kertoa jutuistaan omalle äidilleen tai saattaa unohtua johonkin muualle kuin missä pitäisi olla ja sen sellaista, ehkä vähän kuriton joskus tai miten tuon nyt sanoisi. Tyttö ei kuitenkaan koskaan ole valittanut, että kaveri olisi hänelle tehnyt ohareita tai kiusannut tai jättänyt yksin tai muuta vastaavaa (jota on kyllä joskus tapahtunut sitten muiden kavereiden kohdalla) Mutta äitini mielestä on kovin huolestuttavaa, että tämä kaveri saattaa lähteä touhuamaan välillä omiaan, vaikka ovat kimpassa jossain tyttöni kanssa (on ollut siis kerran meidän kanssa uimahallissa ja siellä sattui tämmöinen tilanne + siskoni ollut kerran leikkipuistossa heidän kanssaan ja leikkivät välillä ilmeisesti erillään). Tyttö itse ei edelleenkään valita. Mutta meillä on nyt jokin ongelma silti. Oma tyttöni lytätään äitini mielestä ihan tyystin ja herraties mitä traumoja saa. (Siskollani oli teini-ikäisenä eräs ystävä, joka lopulta onnistui blokkaamaan siskoni elämästä suunnilleen kaikki muut ihmiset, oli suhteellisen epävakaa persoona ja yritti mm. itsemurhaa sun muuta mukavaa. Tämä meidän tytön bestis kuulemma muistuttaa tätä siskoni kaveria... ja sisko käy edelleen terapiassa...)



Mä en nyt oikein tajua. Tiedän suurimman osan tytön kavereista ainakin ulkonäöltä (sellaisia satunnaisia leikkikavereita, joiden nimiä tyttö ei välttämättä itsekään muista, en tietty tiedä. Näitä tapaa esim. koulun jälkeen koulun pihalla, kun siellä paljon oleskelevat). Mulla on kymmenkunta vanhempien puhelinnumeroa, niistä joiden luona tyttö on käynyt leikkimässä tiedän myös osoitteen. Kaikkien vanhempien kanssa en ole ollut tekemisissä, mutta eipä ole ollut paljon tilaisuuksiakaan, joissa olisin voinut tutustua...



Mä en nyt oikein tajua. Onko tässä siis jotain mihin mun pitäisi puuttua? Onko tytöstäni tulossa hyljeksitty, kiusattu ja syrjitty? Tuskin... Kiusaaja koulusta tosin löytyy, mutta se poika kiusaa ihan kaikkia ja ollaan keskusteltu kyllä pitkät tovit, miten semmoiseen kiusanhenkeen olisi kannattavaa suhtautua... Vaikka sen kiusaajankin kanssa tyttö on ollut toisinaan ihan väleissäkin (lähinnä silloin, kun ei ole ketään muita paikalla, poika on kuulemma oikeasti ihan kiva, vaikka koulussa käyttäytyykin ääliömäisesti)



Äitini aina välillä näistä jaksaa vaahdota ja sitten kuitenkin toteaa, että itsehän tytön ja sen kaverit tiedän ja jaadijaadijaa... Joo, mutta mitähän hittoa mun nyt sit muka pitäs tehdä? Tukkia korkeintaa äidin suu ja antaa olla? Mua vaan joskus niin kyllästyttää...