Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Oma suvaitsevaisuus lasten kavereiden suhteen?
03.02.2011 |
Miten toimitte, kun teistä tuntuu, että lapsi haluaa kaveerata jonkun sellaisen kanssa, joka ei ole teille itsellenne mieleen? Suvaitsette, hyväksytte ja annatte lapsen valita vai pyrittekö vähentämään tapaamiskertoja syyllä tai toisella?
Oma ekaluokkalaistyttöni haluaa leikkiä islaminuskoisesta valtiosta Suomeen muuttaneen pojan kanssa. En keksinyt mitään oikeaa syytä, miksi tämä ei kävisi, joten tyttö menee ensi viikolla pojan luokse kylään.
Itseäni vain inhottaa koko juttu ja luulen, että tulen viettämään unettomia öitä enkä edes itse tiedä, miksi näin on. Olen ulkomaalaistaustaisia ihmisiä kohtaan yleisen ystävällinen, mutta en halua mitään lähempää tuttavuutta. Suomalaistenkin kanssa ottaa aikaa tutustua, saati sitten näin.
Ärsyttää ja tulee paha olo, kun tiedän, että tyttöni on menossa tuollaiseen kotiin ja että meidänkin tullee kutsua poika vastavierailulle. En osaa nimetä mitään konkreettista asiaa, joka minua kauhistuttaa, mutta tuntuupahan vain inhottavalta. Miten te olisitte toimineet sijassani?
Oma lapseni on onnellinen tulevasta vierailusta ja odottaa sitä kuin kuuta nousevaa.
Kommentit (13)
Kun olin pieni pidin isääni äärettömän fiksuna, sillä kun oli vastaus kaikkeen ja olin itse utelias ja kova kyselemään.
No, tuli kouluikä ja koulu oli melko kansainvälinen, ollakseenkin 90-luvun alkua. Luokallamme oli useampi venäläinen, albanialainen ja yksi Libanonilainen. Tämä Libanonista tullut tyttö leikki kanssani samassa kaveriporukassa, ja ala-asteikäinen lapsi kun olin en nähnyt häntä mitenkään erilailla kuin muita porukassa. Olimme kaikki vuoroin kenenkin luona, ja kerran kun olimme ensimmäistä kertaa olleet porukalla minun kotonani sain jälkikäteen kuulla isältäni rasistisia kommentteja.
Ei tullut minusta rasistia, mutta aloin pitämään ainakin isääni daijuna. Et välttämättä vaikuta lapsesi maailmankuvaan, vaan hänen äitikuvaansa, sillä lapsesi tietää jo että kaverissa ei ole mitään vikaa. Hän myös tietää ettet sinä tunne poikaa ja varmasti vieroksuu ajatuksiasi jos ne hänelle paljastat. Lapset on äärettömän teräviä.
Eli kasvun paikka sinulle, ja jos et siihen tunne pystyväsi niin älä ainakaan anna lapsellesi hölmöä kuvaa itsestäsi vaan opettele elämään tilanteen kanssa hiljaisuudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...On vaan hienoa että lapset hyväksyy erillaiset ihmiset,etkä sinä saa sitä omilla suppeilla ajatustavoilla tukahduttaa..
...On vaan hienoa että lapset hyväksyy erillaiset ihmiset,etkä sinä saa sitä omilla suppeilla ajatustavoilla tukahduttaa..
ajatella, että hiukan katsoo, millaisia kaveriporukoita suosii.
Niistä on hankala päästä eroon jos olet lastasi niihin työntänyt. Jossain vaiheessa porukat alkaa viedä matkassaan ja mitä sitten.
...On vaan hienoa että lapset hyväksyy erillaiset ihmiset,etkä sinä saa sitä omilla suppeilla ajatustavoilla tukahduttaa..
ajatella, että hiukan katsoo, millaisia kaveriporukoita suosii.
Niistä on hankala päästä eroon jos olet lastasi niihin työntänyt. Jossain vaiheessa porukat alkaa viedä matkassaan ja mitä sitten.
Tottakai!..mutta aloituksessa ei nyt ollut tästä kyse,vaan siitä ettei hyväksy ulkomaalaisia..
mistä suunnattomasti ihastuisin ja käskisin lapseni ystävystyä.
Ihan samanlaisia paskiaisia ulkomaalaisissa on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tuo vaikuttaa mahtavalta tilaisuudelta tutustua erilaisen kulttuurin tapoihin ja keskustella lapsen kanssa siitä, miksi meillä tehdään näin ja muualla voidaan toimia toisin.
Tottakai, jos ylitsepääsemättömiä ristiriitoja tulee ilmi, voi miettiä tapaamisten rajoittamista, mutta pelkkä uskonto/mamutausta ei vielä kerro mitään siitä, miten perhe sitä harjoittaa / millainen heidän näkemyksensä on elämästä / millainen heidän lapsestaan kasvaa. Huonoja vaikutteita tulee ihan suomalaiskakaroiltakin.
Toki itse ottaisin yhteyttä lapsen vanhempiin (riippumatta minkä kansallisuuden edustajan kanssa lapseni haluaa leikkiä) ja haluaisin jonkunnäköisen keskusteluyhteyden heihin, jos lapseni päästän toisten kotiin (tai toisinpäin).
Minä en ole ikinä edes ajatellut, mistä maasta ja minkä värisiä kavereita lapsillani on. En kertakaikkiaan vain näe heitä osana jotain eri kulttuuria vaan pelkästään lapsen kaverina.
Johtuisiko tämä siitä että olen työskennellyt eri kulttuureista tulleiden ihmisten kanssa 20 vuotta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mennä ja vastaavasti kutsuisin toisen lapsen meille vastavierailulle, ja vasta sen jälkeen tekisin ratkaisuja suuntaan tai toiseen.
Ymmärrän tilanteesi.
Olet jostain syystä peloissasi?!? Sinua inhottaa? Olen itse ulkomaailaistaustainen, nyt kyllä jo ihan Suomalainen, kun on asunut Suomessa niin pitkään...Toisaalta ymmärrän tunteesi, toisaalta minua vähän ihmetyttää pelkosi. Tyttösi on vielä niin nuori, hän ei näe erovaisuuksia sillä tavalla, että ne aiheutaisi hänelle ennakkoluuloja. Miksi, oi miksi haluaisit muuttaa tätä lapsuuden ihaninta viattomuutta?
Voi hyvinkin olla, että tämän pojan vanhemmat ovat myös epäileväisiä...eri syistä...Se sinusta varmaan tuntuu myös oudolta? Antakaa itsellenne aikaa, ja olkaa edes pikkuisen avoinmielisempia, avatkaa sydämenne, yrittäkää nähdä ulkomaalaisissa lapsissa- LAPSIA, sitä he ovat.
Oleskelen tällä hetkellä työn puolesta eräässä Afrikan maassa, ja tyttäreni käy täällä kansainvälistä koulua-ihastelen ihan joka kerta, kun haen hänet koulusta, miten pikkulapset eri kansallisuuksista ovat mutkattomasti yhdessä leikimässä, laulamassa, opiskelemassa. Lapsia on maailman joka paikasta, ja uskonnoista. Intialaiset lapset, eurooppalaiset, arabit (eri maista), austraalialaiset, ym.ym.-ihastuttavaa nähtävää-heistä kaikista kasvaa maailman kansalaisia-JA SE ON RIKKAUS.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ole ikinä edes ajatellut, mistä maasta ja minkä värisiä kavereita lapsillani on. En kertakaikkiaan vain näe heitä osana jotain eri kulttuuria vaan pelkästään lapsen kaverina. Johtuisiko tämä siitä että olen työskennellyt eri kulttuureista tulleiden ihmisten kanssa 20 vuotta?
Koko kysymys on mielestäni hassu. Olen asunut ulkomailla koko aikuisikäni, ja en edes ajattele mistä maasta ihmiset ovat kotoisin tai minkä värinen iho heillä on, tai mikä heillä uskontona. Ystävät valitaan sillä perusteella että heidän kanssa on kivaa, tullaan hyvin toimeen, oli kyse sitten lasten tai aikuisten välisistä ystävyyssuhteista.
omalla kohdallani nämä kaverit, joista lastani varoitan eivät tosin ole olleet mitään tiettyä etnistä tai uskonnollista tai kansalaisuusryhmää (erivärisiä ja -maalaisia kavereita on ollut, uskonnoista mulla ei ole harmainta aavistusta) vaan tyyppejä, joiden kanssa tuntuu "sattuvan ja tapahtuvan" vähän liikaa, tai joilla tuntuu olevan huono asenne esim koulunkäyntiin. Minä en ole kieltänyt kaveeraamasta näidenkään kanssa (paitsi yhdessä tapauksessa, jonka äiti kielsi lastaan kaveeraamasta meidän lapsen kanssa ja syytti meidän lasta aina kaikesta ottamatta itse mitään vastuuta). Olen sanonut, että huomaathan kultaseni, että näiden kanssa monet teidän saamat ideat eivät ole hyviä ja pidä varasi, ettet tule menneeksi mukaan tyhmyyksiin. Kyllä se vähän kerrassaan tehoaakin, aina vain paremmin ja paremmin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en ole ikinä edes ajatellut, mistä maasta ja minkä värisiä kavereita lapsillani on. En kertakaikkiaan vain näe heitä osana jotain eri kulttuuria vaan pelkästään lapsen kaverina.
kysynyt, mistä maasta tms lapsen kaveri on jos nimi ollut erikoisempi, vastaus yleensä vaan "emmää tiiä!!" :D
Alue: Aihe vapaa
jonka lapset tosin ovat valkoisia (av:lla olennaista?). Olemme kuitenkin muslimiperhe, eli jotain ennakkoluuloja varmasti aiheutamme (huolimatta siitä, että molemmat vanhemmat ovat töissä ja lapset 'normaaleja', heidät tunnetaan varmaan lähinnä suomalaisiksi koulussa, nykyään on ruokavalioita ja muuta niin paljon, että sellaiset asiat ei kiinnitä huomiota).
Meillä lapsille on ihan sama onko kaveri Porvoosta vai Etiopiasta, ovat kasvaneet moninaisuuteen eikä se ole samalla tavalla vierasta kuin meille suomalaisille aikuisille. Se on ihan oikeasti erilaista, vaikka itselläni iso osa tuttavapiiristä on muita kansallisuuksia alunperin kuin suomalaisia, niin jotenkin tiedostan sen eri tavoin kuin lapseni.
Meille monikulttuurisuus EI ole itseisarvo. Monissa moku/mamuperheissä ON ongelmia, joiden pariin EN halua omia lapsiani. Suomalaisissakin perheissä on. Tutustun lasten perheisiin kun kaverustuvat omien lapsieni kanssa, isompien koululaisten vanhemmille soitan edelleen, esittelen itseni ja kuulostelen minkälainen perhe/vanhempi on kyseessä. Pienempien mukaan menen ilman muuta (alle kouluikäiset), samoin vanhemmat ovat meille aina tervetulleita. Arvostan sitä, että vanhempia kiinnostaa missä heidän lapsensa ovat.
Suurin osa lasteni ystävistä on suomalaisia. Joukossa on toki myös mamuperheitä jotka olemme tunteneet vuosikaudet ja muutama mokuperhe, mokuperheissä ikävä kyllä vaan usein on sisäisiä (mt, parisuhde jne) ongelmia enkä halua lasteni käyvän sellaisissa kodeissa. Meillä etenkin lasten isä on tarkka kaverisuhteista, vielä tarkempi kuin minä. Yleisenä ohjenuorana on ollut se, että meille saa tuoda kenet vaan, mutta ne kodit, joissa lapset saavat yksin vierailla on rajattu. Päihteettömyys ja yleinen hyvä ilmapiiri ovat ihan ehdottomia asioita vierailuilla.
Meillä tämä on toiminut toistakymmentä vuotta, myös nyt isojen lasten kanssa. Onneksi parhaat kaverit ovat löytyneet helposti samantyylisistä perheistä, joissa lapsista välitetään ja 'vanhempien sekaantuminen' on nyt nuoristakin (ei enää alle kouluikäisiä) luonnollista eikä ollenkaan noloa.