Mä olen niin loppu tuon lapsen kanssa...

Voisiko joku antaa jonkunlaista neuvoa, miten selvitä tuon lapsen kanssa?

Olen siis 2,5-vuotiaan pojan yksinhuoltaja ja pojalla pahin uhmaikä menossa. Mulla on hermot niin totaalisesti loppu, etten enää ees osaa tehdä mitään. Tällä hetkellä en voi mistään löytää, vaikka kaivamalla olen yrittänyt kaivaa, rakkaudellisia tunteita tuota lasta kohtaan. Hoitoapua ei saa mistään, isä ei ole kuvioissa mukana ja tukiperhettä tms. on ihan turha hakea kunnan pitkien jonojen takia. Itse olen opiskelija ja arki keskittyy ainoastaan kouluun ja lapseen, mutta kun voimat ei enää riitä molempiin. Harrastuksiin ei ole aikaa, eikä mahdollisuutta ja kaveritkin on jääny sen takia kun olen itse niin väsynyt etten jaksa olla edes sosiaalinen. Koulu menee päin honkia, koska voimat on lapsen takia niin loppu. Jokaikinen hetki, mitä pojan kanssa ollaan, on pelkkää huutoa, raivoamista, tavaroiden heittelyä ja vielä vähän sitä raivoamista. Poika ei nuku öitään, nekin on yhtä huutoa, ja minä en jaksa aamuisin lähteä kouluun, koska en saa öitä nukuttua. Olen itselleni hakenut apua tähän väsymykseen ja syön mielialalääkettä, että edes jotenkin jaksan arjen pyörittää. Mutta lapselle ei tunnu löytyvän mistään apua. Neuvola ei ole ottanut osaa eikä arpaa asiaan millään tavalla ja mistään muualta en oo osannu apua edes kysellä.

Joten siis, mitä ihmettä pitäis tehdä, ennenkun tilanne muuttuu vielä pahemmaksi?

Oisit hoitanut ne opiskelut pois ennen kuin aloit lisääntymään.

Itsekin olen 22-vuotias opiskeleva äiti Pohjois-Karjalasta, ei ole kovin helppoa, mutta en halua olla montaa vuotta poissa työelämästa tai opiskelusta jotta voin edes joskus päästä töihin.

Mutta teille hurskastelijoillapa ei ole sitä ongelmaa, kun olette kuitenkin loppuelämänne kotona lasten siivillä miehenne elättäessä teidät :)

sitten jotkut hurskastelijat hoiti ensin ne opinnot ja sitten vasta teki lapset, niin ei tarvinnut eläää miehen, eikä yhteiskunnan siivellä, kuten sinä teet.

Kiitos kovasti vinkeistä ja tuesta.

Tuosta perheneuvolasta mulla ei ollu hajuakaan, mutta taidan alkaa nyt etsii numeroa ja soittaa ensimmäisenä sinne ja kysyä saisiko sieltä apua. Oon myös miettinyt tuota sairaslomaa, että jos vaikka parin viikon sairasloman saisin, mutta on vaan sellainen olo, ettei tällänen tilanne ole tarpeeksi "vakava" sairasloman ottamiseen. Ja te ketkä siellä vingutte tästä opiskelusta, niin voitte ihan vinkua keskenänne. Tavote ois joskus saada työtä, ettei tarviis jäädä yhteiskunnan yksinhuoltajaelätiksi, niinkun te asian ajattelette. Mutta se on kyllä hieno juttu, että teillä perseilijöillä on elämässä kaikki hyvin. Lapset ja perhe on täydellisiä ja itse olette täysin pirteitä ja täydellisiä äitejä. niin, toiset ne vaan syntyy kultalusikka perseessä.

Ollaan olevinaan NIIN paljon parempia kuin kaikki nuoret, opiskelevat, työssä käyvät, tai ylipäätään

erilaiset äidit kuin nämä yli 40-vuotiaat kotona olijat jotka on olevinaan huippuäitejä kun eivät ikinä vie lastaan hoitoon vaan ovat aina kotona

Mulla on ystävä ollut samassa tilanteessa aikanaan, ja ihan hirveää aikaahan se oli. Nyt mieti sitä, että onnistuisiko se loma/sairasloma koulusta, vaikka vaan viikon ajan? Tai sitten ihan reilusti pidempi aika, jotta pääset itse vähän tasapainoon. Mitä lapsesta sanotaan päivähoidon puolelta, käyttäytyykö siellä normaalisti? Jos näin on, ongelma on sinun ja lapsen vuorovaikutussuhteesta. Teille on saattanut syntyä noidankehä, jossa lapsi kokee, että ei saa sinulta huomiota ja tunnereaktiota muuta kuin raivoamalla, ja siksi tekee sitä jatkuvasti. Kehutko lasta ja osoitatko hänelle positiivista huomiota silloin kun hän ei sitä hakemalla hae? Itse olen huomannut parhaaksi tavaksi pitää lapset rauhallisina ja hyväntuulisina sen, että annan heille huomiota myös ja erityisesti silloin kun he eivät sitä hakemalla hae. Silloin se hetki on yleensä tosi rauhallinen ja positiivinen, eikä sitä ainaista huutoa ja komentelua. Tuosta ystävästäni vielä, hänen poikansa oli aivan hirviö 1,5-3v iässä, senkin jälkeen 10 kertaa hankalampi kuin keskiverto lapsi. Nyt on 8vuotias, ja aivan ihana lapsi, vaikka edelleen hänellä on tiettyjä ongelmia. Uskon että tiukemmalla tutkimisella hän olisi saanut jonkin diagnoosin ( esim .lievä asperger, sen verran oireita on vieläkin), mutta melkoisen hyvin hän pärjää nytkin. JA syynä on se, että äitinsä jaksoi, jaksoi ja jaksoi. Ei heittänyt hanskoja tiskiin, vaan puuttui huonoon käytökseen, kesti ne raivarit, vaikka oli itsekin välillä puremajäljillä jne. ELi ap. ota päivä kerrallaan, raivari kerrallaan, ne säännöt jotka olet kotiisi määritellyt, pidät niistä kiinni vaikka raivari olisi millainen. Mitä enemmän lipsut ja ailahtelet, sen enemmän lapsesi menee hämilleen ja sen enemmän raivoaa. Niin ja vielä: valitse taistelusi. Joka asiasta ei kannata alkaa vääntämään, ja sellaiset asiat, joilla ei oikeasti ole MITÄÄN merkitystä, anna olla. Meillä esim. tuon ikäisellä on väsyneenä tapana juoksuttaa ja pompottaa, siis jos nukkumaanmeno venähtää. Minä juoksen ja pompin, ja lapsi menee hyvällä mielellä nukkumaan. Jos alkaisin vääntää siitä ,että saako lapsi ottaa eriparipyjaman päällensä, meillä huudettaisiin vielä tuntien päästäkin. VOimia sinne, muista että aika kuluu joka tapauksessa, ja lapsi kasvaa. Millaiseksi hän kasvaa, ja millaista elämänne tulee olemaan yhdessä jatkossa, sitä rakennetaan nyt.

Oikeassa olet kyllä siinä että meille on syntynyt noidankehä, josta kumpikaan ei löydä tietä pois. Poika huutaa multa huomiota ja minä olen niin väsynyt ja tympääntynyt siihen huomion hakemiseen tuolla huutamisella, etten enää ees osaa sitä huomiota antaa.

Hoidossa poika on ihan normaali, ihana, sosiaalinen ja reipas poika, mutta kotona räjähtää. Tuntuu että kun lapsi vaan näkee minut, niin tilanne räjähtää käsille. Rajat ja säännöt mulla pitää ja niistä ei luisteta. Toki jos kyse on jostain pienestä niinkun esim. tuosta pyjamasta, en jaksa lähteä siitä tappelemaan, mutta muuten meillä sääntöjä kyllä noudatetaan. Itsellä on vaan sellanen tosi epäonnistunut olo tuon lapsen kanssa ja koko ajan tuntuu että jotain teen väärin, vaikka kuinka yritän pitää tätä hommaa kasassa.

Olet saanut jo hyviä neuvoja, mutta mulle tuli vielä yksi asia mieleen. Luulisi että siellä koulussa olisi äitejä jotka ovat samankaltaisessa tilanteessa kuin sinä. Onko mahdollista sitä kautta alkaa rakentaa tukiverkkoa? Se vie aikaa, toki, mutta voi auttaa sinua tulevaisuudesta.

Minäkin olen ihan ensiapuna passittamassa sinua lomalle :) Nyt tuntuu epätoivoiselta, mutta selviät varmasti.

Mutta jotenkin olen niin väsynyt edes ottamaan kontaktia näihin muihin äiteihin. Koulussa ei jaksaminen riitä muuhun kun siihen opiskeluun, että edes joku asia jää päähän. Ehkä se loma olisi minulle tarpeen, jos sen jälkeen saisi voimavaroja ottaa kontaktia muihinkin ihmisiin :) AP

Meitä on moneksi!

koska vaistoaa että olet väsynyt.



Niin minulle ainakin aina käy.



Eli kun itse rauhoitun, lapsetkin rauhoittuu.



Eivätkö lapsen isovanhemmat voi auttaa? Enot, tädit, sedät?



Joku toinen äiti?



Minä vuorottelen lapsen kaverien äitien kanssa niin, että katsomme lapsiamme ristiin.

Koska ei ole ollut lasta siinä hoidettavana, ja on löytänyt hyvän vakituisen työpaikan ennen perheen perustamista niin saa niin hyvää äitiysrahaa, ettei tarvii elää miehen siivellä :)

Omaisuuttakin on kerinnyt kertyä ja lapsista kasvaa tasapainoisia kun voivat elää turvallista elämää. :)

ei ole siinä opintojen ohessa kuitenkaan kertynyt sen vertaa, ettei voi jättää nälvimättä täällä niille, joilla menee huonommin?

Ennen omaisuudella ja varallisuudella kehuskelemista pidettiin moukkamaisena. Tiedän, ettei kaikissa piireissä näin enää ole. Niissä piireissä kyllä, joissa sitä omaisuutta ja varallisuutta on aina ollut. Nousukkaat ovat sitten eri asia.

vastaa;)rakas ap!!toivon sinulle voimia ja apua!kysy vielä sitä tukiperhettä,soita sossuun!entäpä srk?sieltä voisi löytyä jokuèntä SPR-YSTÄVÄTOIMINTA??meillä hämeessä on siellä varamummoja!olet nuori ja rahat ja voimat ja hermot loppu!muistan tuon ajan,vaikkei ollut ees lapsia vielä...ja täällä nämä huvittavat mammat antavat sinulle ``ohjeita``,kertoen miten mahtavat ä pv rahat ym.heillä on.....hahahahaaaa!TOSI HUVITTAVAA!olen itse hyväpalkkainen menestyvä yrittäjä,mutta ei ne korvaukset päätä huimaa!!kumpa olisi lähempänä,tilaisin sulle taksin ja voisit tulla meille!!muistan sua rukuoksin että saat pian avun.sulje korvasi näiltä tyhjänhöpöttäjiltä.todellisuudessa heillä EI MENE HYVIN!!sen näkee näistä ylimielisistä ja naiiveista vastauksista!vielä kerran kaikkea hyvää sulle!hali!

on myös naapurit.



Meillä sattui niin hienosti, että taloyhtiössä on saman ikäinen lapsi kuin mulla, jonka äidin kanssa löytyi sama aaltopituus. Lapsemme kyläilevät iltaisin ja viikonloppuisin, niin me äidit saamme vähän aikaa hengähtää. Tämä toimii jo ihan tunniksikin kerrallaan, kun ei tartte viedä kuin naapurirappuun.



Silloin aikoinaan lähdimme oikeastaan rakentamaankin ystävyyttä tämän pohjalta, kun molemmat huokaili miten ihanaa olisi olla joskus vaan ihan yksin, eiköhän ruveta hoitamaan toinen toistemme lapsia vuorotellen.



Nyt pojat jo vinkuvat yökylään toistensa luokse, se vasta olisi luksusta se!