Eikö ihmiset todellakaan muista millaisia he olivat nuoruudessaan.?
Täällä on lähiaikoin availtu keskusteluja nuorten seksinharrastamisesta, juomisesta ym ym.
Miten te voitte sanoa ja ensinnäkään uskoa että lapsenne ei tee mtn "pahaa" ja kieltää lapseltanne kaiken siihen asti kunnes hän on 18.??
Kuinka moni teistä on oikeasti kuunnellut vanhempiensa neuvoja ja jopa kunnioittanut niitä??
Kommentit (33)
kaikkien lapset kotona nykyään 18v asti? Miten niitä lapsia valvotaan, jos eivät asu vanhemmillaan?
Tai kyllä kai mammat on tähänkin ongelmaan jonkun ratkaisun jo keksineet!
meillä oli kotona hyvin tiukka kuri ja kotiintuloajat ja kaikki mahdollinen. Siitä huolimatta ehdin tehdä kaikkea noita mainitsemiasi. Eihän vanhempani sentään 24/7 voineet minua vahtia. Kotona esitin kilttiä tyttöä. Vieläkin, vaikka olen jo yli 50v, vanhempani luulevat, että olin tosi helppo ja kiltti murrosikäinen :D Eli ei sitä aina voi vanhempiakaan syyttää!!
ensinkännit 17v, seksiä ekaa kertaa 18v, ei ikinä mitään huumekokeiluja. Että silleen. Eivät kaikki ole sekoilijoita, ei todellakaan.
Monilta ystäviltänikin tuntuu kokonaan unohtuneen, millaisia olimme nuorina.
Ja jos ne nuorensa saisikin teljettyä lukkojen taakse ja vahdituksi 24/7, niin sitten ne ehkä kokeilevat samat hölmöilyt täytettyään 18...
Mä olen elänyt hyvän nuoruuden. Mulla oli jämptit säännöt ja rakastavat vanhemmat. Ikävuodet 13-16 meni ilman tupakkaa, alkoholia, seksiä tai muita "aikuisten" asioita hyvinkin helposti.
Olin aktiivinen nuori, monessa mukana eli paljon hyviä harrastuksia. En mikään harmaa hiirulainen millään lailla, oli kavereita ja oli ihastuksia aika hölpöttäjä olen aina ollut, iloinen, puhelias ja nauravainen. Ei onneksi ollut sellaista poikaystävää, joka olisi seksiin painostanut, riitti käsi kädessä kulkeminen ja pussailu.
Lukion kakkosluokalla löysin sitten todellisen suuren rakkauden, järkevinä hoidimme ehkäisyasian kuntoon ajoissa ja seksi ei ollut mitään painostusta kummankaan puolelta. Toimiva seurustelusuhde.
Tupakkaan sorruin ikäväkseni myös tuolloin, alkoholin nauttiminen aloitettiin vasta täysi-ikäisenä.
Siksi en pidä kummallisena opettaa lapsilleni samantapaisia arvoja, olla läsnäoleva ja kuunteleva aikuinen mutta myös sellainen, joka määrää ne rajat. Alkoholi ja tupakkakin ovat tänä päivänä aikuisille sallittuja asioita. Omilleni en niiden käyttöä salli enkä sitä mitenkään edistä kun ovat alaikäisiä. Seksiinkin on suojaikäraja, joka ei missään nimessä ole huono asia.
Meillä ei kielletä sallittuja asioita enkä luule, etteivätkö lapseni tekisi mitään pahaa. Mutta selkeisiin rikkomuksiin puututaan ja asioista todellakin keskustellaan.
Ehkä toiset lapset ovat "helpompia" kuin toiset. Fiksumpiakin, ajattelevat itse jo järkevästi eivätkä koe tarpeelliseksi hölmöillä porukan mukana. Emmehän me vanhemmat voi kuin toivoa, ettei lapset eksy huonoon seuraan tai muuta yhtäkkiä kantaansa sääntöihin. Mutta silloinkin keskustellaan ja neuvotaan lapsia järkevään toimintaan.
Jos vanhemmat eivät ole mitään sadistisia määräilijöitä, lasten on ehkä helppo heitä kunnioittaa. Ja kun lapsi tulee kuulluksi myös lapsi haluaa kuunnella.
ja toivon totisesti, että tytär olis äitiään fiksumpi ;D
Silloin vastuu omista teoista on itsellä. Ja esim. alkoholinkäyttö ei ole samalla lailla vaaraksi kuin kasvavalle lapselle.
Monilta ystäviltänikin tuntuu kokonaan unohtuneen, millaisia olimme nuorina.
Ja jos ne nuorensa saisikin teljettyä lukkojen taakse ja vahdituksi 24/7, niin sitten ne ehkä kokeilevat samat hölmöilyt täytettyään 18...
Monilta ystäviltänikin tuntuu kokonaan unohtuneen, millaisia olimme nuorina. Ja jos ne nuorensa saisikin teljettyä lukkojen taakse ja vahdituksi 24/7, niin sitten ne ehkä kokeilevat samat hölmöilyt täytettyään 18...
mitä myöhemmin hölmöilee, sen parempi. Ehkä siinä hölmöilyssä silloin on jo joku tolkku.
neljäsosalla viinipullosta rippikoulun jälkeen 15-vuotiaana. Tupakka opeteltiin samaan syssyyn. Ei muita huumeita edes kokeiltuna, tai no kahvia. Juomista humalahakuisesti pari kertaa kuukaudessa 15 - 18 -vuotiaana.
Seksiä ekan kerran 17-vuotiaana.
Eli ihan 14-vuotiaana en ollut aborttiin menossa jne. Ja tosiaan ne huumeet ei olleet vaihtoehto edes kokeilumielessä.
Mutta minä elinkin teinivuosiani 80-luvulla.
Kyllä minä ajattelen nytkin itseäni nuoremmista, että voi poloisia kun ootte niin mustavalkoisia (esim. tällä palstalla), siis kolmikymppiset
XD
meillä oli kotona hyvin tiukka kuri ja kotiintuloajat ja kaikki mahdollinen. Siitä huolimatta ehdin tehdä kaikkea noita mainitsemiasi. Eihän vanhempani sentään 24/7 voineet minua vahtia. Kotona esitin kilttiä tyttöä. Vieläkin, vaikka olen jo yli 50v, vanhempani luulevat, että olin tosi helppo ja kiltti murrosikäinen :D Eli ei sitä aina voi vanhempiakaan syyttää!!
Olen 26 ja vanhempani eivät tiedä mitään teini-iän ryyppäyksistäni, poikakavereistani, baareiluista ala-ikäisenä, kotiviinin valmistuksista ja näpistelyistä... Ei niistä tosin tainnut haittaa olla, sillä kunnollinen kansalainen minusta tuli. :)
Itse meinastin kuolla ensimmäisestä ryyppäyskerrasta, kun minulla ei ollut minkäänlaista käsitystä kuinka paljon voi juoda. Ja olin jo melko vanha.
Muistan oikein hyvin ja siksi kykenenkin olettamaan, että sekoilu ei ole välttämätöntä teinin elämässä, toisin kuin tälläkin palstalla annetaan liian usein ymmärtää.
mutten noudattanut aina ja hyvä niin, elämäni voisi olla paljon, paljon huonompaa jos ei olisi käynyt kuten kävi.
Onhan se huvittavaa, kun ikinä kenenkään lapsi ei tee mitään pahaa jne, mutta luotan siihen, että kyllä todellisuus vielä kaikille aukeaa..
Ja omat lapseni näyttävät olevan samanlaisia. En ole nuoruutta unohtanut mutta en luule lapsiani pahemmiksi kuin mitä ovat.
Eka känni 17-vuotiaana, eikä siitä alkanut mikään kauhea toilailu vaan ehkä 1-3 kertaa vuodessa join jotain kavereiden kanssa turvallisessa ympäristössä. Seurustelin ja harrastin seksiä ekaa kertaa muutettuani pois kotoa 19-vuotiaana opiskellessani yliopistossa.
Että näin. Kaikilla ei toki ole samanlainen nuoruus, mutta ehkä tältä pohjalta minun on erittäin vaikea ymmärtää nuoria, jotka elävät "kaikki mulle heti nyt" -asenteella. Monet kun eivät ole 15-vuotiaina todellakaan kypsiä leikkimään aikuista.
seksiä 18 vuotiaana (olin seurustellut kaksi vuotta)
tuokin kerta tuli sen jälkeen kunn äiti alkoi puhua ehkäsypillereistä.
Enitenhän siellä kännissä hilluivat ne tyypit joilla alkoholi oli kotona tabu.
Meillä alkoholi kuului joka viikonloppu kuvioihin. Välilä viikollakin.
Discot meni tukipisteellä liian paljon viinaa juoneiden hoitamisessa
sitä pohjasakkaa, jotka oli jo 13 vuotiaina yleisiä jakorasioita. Ei ihme, että sallivat saman lapsilleen.
sitä pohjasakkaa, jotka oli jo 13 vuotiaina yleisiä jakorasioita. Ei ihme, että sallivat saman lapsilleen.
Mä olen jo 32v, mutta unohtamaan en ole päässyt enkä pääse kun teen töitä nuorten parissa.
Ensikännit 13v, neitsyys meni 14v, kannabiskokeiluja 15v, salin pikkurötöstelyä. Syytän tästä vanhempiani, jotka eivät välittäneet tuon taivaallista. Rahat vaan käteen ja viikonlopuiksi hoitamaan parsuhdetta mökille ilman lapsia. Siksi tähtään tulevaisuudessa välittämään omista lapsistani laittamalla rajoja ilman "kyllähän mekin nuorena" tekosyitä omalle laiskuudelle. Kyllähän minullakn elämä lutviutui mukavasti, mutta olin aika uupunut aikuisuuden kynnyksellä oltuani vanhemmat itselleni.