Luin opettajien kommentteja tuosta toisesta ketjusta ja suutuin.

Tämä on järkestys nro yksi.



Sitten seuraavaksi vanhemmat ja viimeikseksi oppilas. Oppilaan tulee alistua täysin oppiakseen kunnon ihmiseksi ja oppiakseen kultuuriimme liittyvät tiedot sekä taidot.



Tämä on lähtökohta. Ei se että oppilas päättää asioista ja valitsee ne asiat mitkä häntä eniten miellyttävät.

tasoryhmiä. Oppikirjoissakin löytyi esim. matikkaan helppoa ja vaikeaa. Oppilaat kunnioittivat aikuisia ja auktoriteetteja kouluissa vallitsi työrauha.

Nykyään: lapset tasapäistetään tai sitten lokeroidaan erityisoppilaaksi etsitään vikaa tai vammaa. Lapset eivät kunnioita auktoriteetteja haistattelevat, häiritsevät vaativat huomiota erilaisin keinoin, kun kotona ei huomata. Kouluissa ei puhettakaan työrauhasta.

Miten tähän on tultu? Kannattaisko katsoa peiliin? Kenen tehtävä on kasvatus? Päiväkodin vai koulun vai kodin? Kasvatustavoitteissa taitaa lukea että koti ja koulu yhdessä, mutta on utopiaa tehdä yhteistyötä vanhempien kanssa, jotka olettavat yhteiskunnan kasvattavan heidän lapsensa.

Saa olla nykyään tosi varovainen erityttäessä oppilaita, ettei saa vanhempia niskaansa. Samoin monessa asiassa on nykyään todella kädetön, kun lapsia ei saa poistaa luokasta, heihin ei saa koskea, heiltä ei saa otta pois tavaroita tms. Lapset yksinkertaisesti tietävät ettet sä ope mitään mulle voi. Ja vanhemmat hyökkää pinimmästäkin kimppuun.

joka ei vaivaudu kouluttamaan itseään vain siksi, että peruskoulussa oli liian helppoa, ei ole kovin älykäs ja kouluttamattomuus johtuu ihan siitä. Älykäs ihminen kävisi sen helpon peruskoulun ja lainaisi sitten kirjastosta niitä ydinfysiikan kirjoja, ne on ilmaisia köyhillekin. Syyttäkää siis vain ja ainoastaan itseänne. Kyllä minäkin turhauduin, kun osasin kouluun mennessä lukea ja äikäntunnilla piti vain kuunnella, kun jotkut tankkaa kala- sanaa viisi vuotta, mutta en silti menettänyt motivaatiotani äidinkielen suhteen.

Nykyinen peruskoulu sopii vain tietyntyyppisille ihmisille. Itse koin sen turhautumisen jo ekasta luokasta lähtien kun ekat vuodet tankattiin lukemista hitaampien tahdissa. Olin luokkani parhaimpia jos vain viitsin lukea ja vaikka en viitsinytkään. Mutta muistan sen turhautumisen tunteen kun kasilla olin kovin kiinnostunut jostain aineista kuten biologiasta, rippilahjaksi saamillani rahoilla (jotka ei köyhässä suvussa olleet suuria summia)ostin mm. lukion bilsan kirjan. Mutta eipä siitä oppimillani tiedoilla mitään tehnyt yläasteella. Ei huvittanut viitata tunnilla kun opettajan kysymykset tuntui niin lapsellisilta ja typeriltä ja tuntui tyhmältä saada kehuja siitä että tiesi jonkun "itsestäänselvyyden" kun olisi halunnut oikeasti näyttää mitä osaa. Sama juttu esim. äidinkielessä kun piti lukea jotain daijuja lapsellisia nuorten pissisromaaneja jotka oli valittu niiden "heikompien" oppilaiden mukaan jotka eivät koskaan olleet kirjoja lukeneet (itse lukenut aikuisten kirjoja 11-vuotiaasta) ja tehdä niistä jotain esitelmiä ja esseitä voi plääh.. Tuntui että opettajat pitävät lapsellisina, tyhminä ja typerinä eikä sitä loppujenlopuksi yrittänyt enää muuta ollakaan kuin sitä mitä odotettiin. Enpä mennyt lukioon ja yliopistoon kuten kaikki odottivat, sain täydellinen kouluallergian enkä mennyt mihinkään kouluun enää kuin seuraavaksi kolmikymppisenä. Ja kuinkas ollakaan samoin kaksi teiniäni ovat koulukammoisia (itse jo opiskelin kiitettävin arvosanoin heidän ala-asteaikanaan joten tuskin on mallioppimista)vaikka älyä riittäisi. Pienemmät pistin ihan suosiolla steinerkouluun, eipä oo mitään menetettävääkään. Saa nähdä onko tulokset parempia, ainakaan vielä ei ole intoa siellä saatu tapettua, päinvastoin.

Meillä lapset oppivat kotona enemmän kuin koulussa mutta en ole opettanut heitä väheksymään muita. Olin itsekin kympin oppilas koko oppivelvollisuuden ajan mutta en kokenut koulua tylsäksi vaan mukavaksi ajanviettopaikaksi jossa myös oppi uusia asioita. Itse kotona sitten syvensin tietojani jos aihe kinnosti. Edelleenkin pyrin oppimaan uusia asioita joka päivä, perusuteliaisuus on tallella.

Ainoa asia, mitä peruskoulun on tarkoitus opettaa, ei suinkaan ole ne pelkät oppisisällöt, vaan huomattavan paljon muuta. Muun muassa tekemään työtä, silloinkin kun se on tylsää, eikä tunnu ihan mielekkäältä. Suurin osa meistä joutuu elämässään sellaista tekemään, ja on hyvä että jo lapsena oppii siihen. En minäkään haluaisi kotona pestä vessoja, mutta kun tiedän, että se on tehtävä, minä sen teen, ja samaa asennetta haluaisin oppilaiden oppivan.



Peruskoulussa opitaan myös ottamaan muut huomioon, tai ainakin se olisi tavoite. Vaikka minä osaisin mitä, ja voisin hypätä suoraan vaikka mihin, pitää oppia ymmärtämään, että ryhmässä pitää osata odottaa vuoroa, ja huomioida muut. Eikä kukaan saa kuvitella olevansa muita tärkeämpi siinä mielessä, että yhteiset säännöt eivät koskisi häntä.



Minulla on paljon älykkäitä oppilaita, ja rehellisesti sanottuna ne älykkäimmät ymmärtävät kyllä, että työnteko auttaa oppimaan. Jopa ne rutiininomaiset matikan tehtävät luovat sellaista pohjaa, jonka varassa on helppo ponnistaa eteenpäin.



Itse olin aikoinani sellainen oppilas, joka pärjäsi peruskoulun ja vielä lukionkin läpi suurempia ponnistelematta. Ne aineet, missä joutui oikeasti ajattelemaan, eli matikka ja fysiikka, kiinnostivat eniten, eli niitä tuli eniten opiskeltua, ja niitä lähdin sitten yliopistoonkin lukemaan. Siis se ilman työtä saatu biologian kymppi ei tuntunut miltään sen ansaitun fysiikan kympin rinnalla. Mutta itse toivoisin, että olisin silti jo oppinut peruskoulussa tekemään töitä, koska ei se ihmisluonnetta mitenkään jalosta, että pääsee kaikesta kuin koira veräjästä.

ole ollut arviointiperusteissa jo 80-luvulla kun itse kävin koulun. Jos haluaa aineesta sen kympin.

joku olisi osannut jo valmiiksi täysin. Tajusin tuon juuri, kun aloitus pysähdyttä miettimään.



Useimmiten ne, jotka haluavat tehdä asian omalla tavallaan, haluavat tehdä yksinkertaisemmna "suttuversion", eivät suinkaan mitään nerokasta tai luovaa. Lahjakkaille taas ei ole ongelma opiskella opetussuunnitelman mukana. He tekevät loistavaa työtä ja joskus enemmän kuin muut.



En mielestäni tasapäistä, vaan annan työkaluja käyttöön, joita oppilaat voivat sitten tulevaisuudessa soveltaa, eivät jäljitellä.



äikänmaikka

joku olisi osannut jo valmiiksi täysin. Tajusin tuon juuri, kun aloitus pysähdyttä miettimään. Useimmiten ne, jotka haluavat tehdä asian omalla tavallaan, haluavat tehdä yksinkertaisemmna "suttuversion", eivät suinkaan mitään nerokasta tai luovaa. Lahjakkaille taas ei ole ongelma opiskella opetussuunnitelman mukana. He tekevät loistavaa työtä ja joskus enemmän kuin muut. En mielestäni tasapäistä, vaan annan työkaluja käyttöön, joita oppilaat voivat sitten tulevaisuudessa soveltaa, eivät jäljitellä. äikänmaikka

oikeasti älykkäät tekevät työtä, laiskat luulevat tietävänsä, ja saavat keskinkertaisia tuloksia. Ei minulla ole ollut sellaisia oppilaita, jotka saisivat kymppejä kokeesta oikeasti mitään tekemättä.

16-vuotiaana, lukion ohella. Sinne vaan.

Avoimeen yliopistoonkin pääsee käsittääkseni jo aika nuorena opiskelijaksi.

Terv. yläkoulun erityisope

Ihan loistava ja realistinen kirjoitus.

kun muiden ihmisten mielestä se sun huippuälykäs Nico-Petteri ei ole huippuälykäs vaan nenäkäs hemmoteltu kakara, jolle jonkun täytyy opettaa, kuinka tässä yhteiskunnassa toimitaan.



Pistä muksus Steiner-kouluun, jos haluat, ettei kukaan kahlitse lastasi millään ikävillä rajoituksilla ja tylsillä vaatimuksilla. Kyllä se ehkä sitten työelämässäkin ehtii oppia.

tasoryhmiä. Oppikirjoissakin löytyi esim. matikkaan helppoa ja vaikeaa. Oppilaat kunnioittivat aikuisia ja auktoriteetteja kouluissa vallitsi työrauha.



Nykyään: lapset tasapäistetään tai sitten lokeroidaan erityisoppilaaksi etsitään vikaa tai vammaa. Lapset eivät kunnioita auktoriteetteja haistattelevat, häiritsevät vaativat huomiota erilaisin keinoin, kun kotona ei huomata. Kouluissa ei puhettakaan työrauhasta.



Miten tähän on tultu? Kannattaisko katsoa peiliin? Kenen tehtävä on kasvatus? Päiväkodin vai koulun vai kodin? Kasvatustavoitteissa taitaa lukea että koti ja koulu yhdessä, mutta on utopiaa tehdä yhteistyötä vanhempien kanssa, jotka olettavat yhteiskunnan kasvattavan heidän lapsensa.

Nykyinen peruskoulu sopii vain tietyntyyppisille ihmisille. Itse koin sen turhautumisen jo ekasta luokasta lähtien kun ekat vuodet tankattiin lukemista hitaampien tahdissa. Olin luokkani parhaimpia jos vain viitsin lukea ja vaikka en viitsinytkään. Mutta muistan sen turhautumisen tunteen kun kasilla olin kovin kiinnostunut jostain aineista kuten biologiasta, rippilahjaksi saamillani rahoilla (jotka ei köyhässä suvussa olleet suuria summia)ostin mm. lukion bilsan kirjan. Mutta eipä siitä oppimillani tiedoilla mitään tehnyt yläasteella. Ei huvittanut viitata tunnilla kun opettajan kysymykset tuntui niin lapsellisilta ja typeriltä ja tuntui tyhmältä saada kehuja siitä että tiesi jonkun "itsestäänselvyyden" kun olisi halunnut oikeasti näyttää mitä osaa. Sama juttu esim. äidinkielessä kun piti lukea jotain daijuja lapsellisia nuorten pissisromaaneja jotka oli valittu niiden "heikompien" oppilaiden mukaan jotka eivät koskaan olleet kirjoja lukeneet (itse lukenut aikuisten kirjoja 11-vuotiaasta) ja tehdä niistä jotain esitelmiä ja esseitä voi plääh.. Tuntui että opettajat pitävät lapsellisina, tyhminä ja typerinä eikä sitä loppujenlopuksi yrittänyt enää muuta ollakaan kuin sitä mitä odotettiin.



Enpä mennyt lukioon ja yliopistoon kuten kaikki odottivat, sain täydellinen kouluallergian enkä mennyt mihinkään kouluun enää kuin seuraavaksi kolmikymppisenä. Ja kuinkas ollakaan samoin kaksi teiniäni ovat koulukammoisia (itse jo opiskelin kiitettävin arvosanoin heidän ala-asteaikanaan joten tuskin on mallioppimista)vaikka älyä riittäisi.



Pienemmät pistin ihan suosiolla steinerkouluun, eipä oo mitään menetettävääkään. Saa nähdä onko tulokset parempia, ainakaan vielä ei ole intoa siellä saatu tapettua, päinvastoin.

Koulussa ei pakoteta kirjoittamaan vihkoon "hauki on kala" kuusi tuntia päivässä 12 vuotta. Sinulla on väärä käsitys.

Silloin voit ihan itse hankkia lapsillesi kehittävää tekemistä ja muuta oppimista jos haluat. Avoimeen yliopistoonkin pääsee käsittääkseni jo aika nuorena opiskelijaksi.

Omat koulukokemukset kuuluvat myös luokkaan 12 vuotta ikävystymistä. Silloin olin luokan paras koko lailla lukematta.



Mutta tähänkin on ilmeisesti keksitty lääke: nykyään minua rangaistaisiin väärästä asenteesta. Joku heikommilla tiedoilla varustettu pyyhkisi arvosanoissa ohi, koska jaksaisi olla innoissaan ja palvoa opettajaa. Siinäpä varmaan niiden fiksuimpien motivaatio nousee kohisten...



Sitten voidaan taivastella, kuinka niin paljon tosi fiksua porukkaa meneekin ammattikouluun eikä yhteiskunnallisten tavoitteiden mukaisesti yliopistoon. Onpa tosi kummallista. Mutta hei, saadaan sitten mukavasti yliopistoonkin tasalaatuista ja kilttiä, keskivertoälykästä kansaa. Ne varmasti opiskelevat mitä käsketään, tutkivat mitä rahoittaja toivoo ja tuloksetkin ovat sopivia. Aamen.

tehdä mitään mikä on tylsää ja liian helppoa? EIkös nyt koko elämä kuitenkin ole täynnä niitä tylsiä rutiineja? Minäkin joka päivä siivoan toisten sotkuja, tiskaan tiskejä, pesen pyykkiä, niistän neniä, pesen pyllyjä vaikka ne hommat on minusta erittäin tylsiä ja taatusti kapasiteettini riittäisi paljon haastavampiin hommiin.



Ja kun joskus lopetan nämä kotiäidin hommat ja menen tekemään niitä haastavampia hommia, edelleen joudun siivoamaan, tiskaamaan ja pyykkäämään.



Että kyllä minä väittäisin että jonkinlaista asennevammaa on jos ihminen on tosissaan sitä mieltä ettei lapsen tarvi tehdä läksyjä jos ne on hänestä helppoja. Luulisi päinvastoin että siinä tapauksessa ne läksyt ei kamalasti edes rasita.

Vaan taivastelin sitä, että noiden toisen ketjun opettajien(?) viestien mukaan nykyään ei riitä edes se, että osaa vaaditut asiat, vaan pitää lisäksi olla innostunut, harrastunut - ja yhdessä viestissä todettiin, että jos läksyt ovat helppoja niin pitää oma-aloitteisesti tehdä ylimääräistä.

Elämä on toki täynnä tylsiä rutiineja, mutta useimmissa paikoissa ihmistä ei vaadita olemaan niistä innoissaan. Koulussa siis pitää paitsi kestää tylsyys ja suorittaa pakolliset kuviot niin tehdä se hymy huulilla tai arvosana laskee. Tai sitten siinä toisessa ketjussa kirjoitetaan puuta heinää (toivoisin niin, mutta pelkään että ei)

T. äskeinen ikävystynyt, joka kyllä koki että läksyt pitää tehdä ja useimmiten tekikin (jos joskus unohtui, syy hajamielisyys, ei ylimielisyys)

tehdä mitään mikä on tylsää ja liian helppoa? EIkös nyt koko elämä kuitenkin ole täynnä niitä tylsiä rutiineja? Minäkin joka päivä siivoan toisten sotkuja, tiskaan tiskejä, pesen pyykkiä, niistän neniä, pesen pyllyjä vaikka ne hommat on minusta erittäin tylsiä ja taatusti kapasiteettini riittäisi paljon haastavampiin hommiin. Ja kun joskus lopetan nämä kotiäidin hommat ja menen tekemään niitä haastavampia hommia, edelleen joudun siivoamaan, tiskaamaan ja pyykkäämään. Että kyllä minä väittäisin että jonkinlaista asennevammaa on jos ihminen on tosissaan sitä mieltä ettei lapsen tarvi tehdä läksyjä jos ne on hänestä helppoja. Luulisi päinvastoin että siinä tapauksessa ne läksyt ei kamalasti edes rasita.

Kouluaikananai vietin usein aikaa koulun käytävällä, ajettuna ulos luokasta. Syytä moiseen en tiedä.



Kun päivä sitten loppui niin ope halasi minua ja sanoi, että ei heitä ulos luokasta enää koskaan...mutta sama rulianssi jatkui seuraavana päivänä...



Vanha luokkatoverini, joka on luokanopettaja, sanoi, että olin opettajalle liian haasteellinen...