kummiudesta

ystävyytenne taustoja on vaikea sanoa miltä minusta vastaavassa tilanteessa tuntuisi. Meillä on 5 peheen ystäväpiiri jossa liki kaikki on ristiin toistensa lasten kummeja, ja me oltiin ne joita viimeksi pyydettiin. En nyt osannut loukkaantua, kun olemme se "viides pyörä" muutenkin, eli kaksi paria ovat tiiviimmin tekemisissä keskenään.

mieheni ei halua olla tekemisissä parhaimman ystäväni kanssa joten en voinut häntä kummiksi pyytää vaikka itse olisin hänet tietenkin halunnut kummiksi.

koska mua ärsytti suunnattomasti kun "kelpasin" siskoni lapsen kummiksi vasta neljännen kohdalla. jopa mun exää ja sen nykyistä pyydettiin kummeiksi ennen mua, kai siskoni on sitten läheisempi tämän exäni kanssa kuin minun... ois tehny mieli kieltäytyä mut en kehdannu, ihan hyvä näin.

En loukkaantuis. Kaverillas oli joku hyvä syy, minkä takia valitsi toisen kummiksi. Lapsen vanhemmilla ei ole mahdollista pyytää kummiksi jokaista, joka mahollisesti loukkaantuu jos ei kummiksi pääse.



Yleensäkin ihmettelen näitä kummiuteen liittyviä kyselyjä "loukkaantuisitko siitä ja tästä". Ikäni puolesta olisin voinut olla jo veljeni ensimmäisen lapsen kummi, mutta pääsin vasta kolmannelle, en loukkaantunut. Miehelläni on kaksi kummilasta, joiden kummankaan kummi minä en ole. Kumpikin on syntynyt sinä aikana, kun olemme asuneet yhdessä, jälkimmäisen ristiäisissä meillä oli jo omakin lapsi. En loukkaantunut siitäkään. En myöskään ole yhdenkään kaverini lapsen kummi. Mitäs sitten? Ei se yhtään heikennä ystävyyttä lapsen vanhemman kanssa.



Yrittäkää ymmärtää, lasten vanhemmat joutuvat valitsemaan, jotain joutuu väkisinkin "loukkaamaan". Ei sitä tehdä tarkoituksella, ajatellen, että " nytpäs näytän tuolle kuinka tärkeä on enkä pyydäkään kummiksi vaikka sitä kuitenkin odottaa".

Kyllä minusta kummiksi pyytämisen järjestys kuitenkin kertoo jotain ystävyyden syvyydestä. Itse olisin ollut valmis pyytämään tätä ystävääni mahdollisen tulevan lapsen kummiksi, esikoisen kummina oli siskoni. Se, että hän ei rankkaa minua edes kakkoseksi ystävyyssuhteissaan, kertoo kyllä paljon.



Tässä on varmaan oman pahan mielen taustalla myös se, että minulla on monta ystävyyttä kuivunut kokoon viimeisten vuosien aikana ja olen kokenut etten "kelpaa" ystäväksi. Nyt kun tämä ehkä läheisinkin tällä tavalla petti niin olo on todella yksinäinen ja epäsuosittu. Minusta kummiksi pyytäminen on luottamuksen osoitus ja jos kukaan ei pyydä niin tuleehan siinä sellainen olo, että ei ole kenenkään luottamuksen arvoinen.



ap

mieheni ei halua olla tekemisissä parhaimman ystäväni kanssa joten en voinut häntä kummiksi pyytää vaikka itse olisin hänet tietenkin halunnut kummiksi.

Miehesikö teillä määrää kummit? Kyllä minä olisin pitänyt pääni ja vaatinut parasta ystävääni kummiksi. Mies saisi sitten päättää kummin omasta kaveripiiristään. Tietenkin asiasta voi keskustella, mutta en antaisi miehen tulla määräämään kenen kanssa saan olla kaveri ja kenen kanssa en.

Kaveris voi olla sulle se läheisin, mutta ehkäpä joku muu on hänelle vielä läheisempi, tai hänen mielestään sopivampi kummiksi. Ei sua ole kukaan pettänyt. Ja ehkäpä ystäväsi puolisollakin on ollut jonkunlaista sananvaltaa asiassa? Mun miehelläni on 5 tosi hyvää ystävää, joista hän jonkun halusi kummiksi. Kaikki yhtä läheisiä. Yksi oli kuitenkin, johon itse olen tutustunut paremmin, ja mielestäni hän noista viidestä sopi parhaiten (lisäksi hän asuu lähimpänä ja hänen on helpoin olla mukana lapsen elämässä). Valitsimme siis hänet, eikä minun tietääkseni kukaan "ptetyistä" kavereista sen kummemmin mieltään pahoittanut.

Kaveris voi olla sulle se läheisin, mutta ehkäpä joku muu on hänelle vielä läheisempi

Tämähän on juuri se ongelman ydin, joka selvisi tämän kummi-asian myötä ja joka tuntuu todella pahalta.

Kukapa ei haluaisi olla jollekulle se läheisin ja rakkain ystävä? Tai edes toiseksi läheisin?

Kaikkein fiksuinta olis kysyä siltä kaverilta miksi valitsi jonkun muun ja kertoa, miltä se susta tuntui



-5

Yhdellä on jo yli 10 kummilasta enkä myöskään halua, että kaverille syntyy ihan samaan aikaan oma lapsi. Mutta meillä olisi paljon hyviä kummikandidaatteja ja etukäteen on vaikea tietää, ketkä kummeista ovat oikeasti yhteydessä lapseen.



Ja me ei olla itse kenenkään kummeja. Joskus se harmittaa, mutta useimmiten annan asian olla. Ajattelen, että moni muukin arvelee, että meillä on ihan riittävästi hommaa näissä omissamme.

Kaikkein fiksuinta olis kysyä siltä kaverilta miksi valitsi jonkun muun ja kertoa, miltä se susta tuntui -5

Voishan sitä periaatteessa kysyä, mutta mitä se enää auttaa? Eihän kaverini ole minulle tilivelvollinen kummivalinnoistaan, eikä myöskään velvollinen pitämään minua hyvänä ystävänään. Sehän on hänen oma valintansa. Mutta sille en voi mitään, että päätös satutti ja loukkasi. Luulin ystävyyden olevan molemminpuolista, mutta ei se ollutkaan. Paras vaihtoehto on varmaan etsiä uusia hyviä ystäviä vaikka se näin aikuisiällä onkin helpommin sanottu kuin tehty.

Itselleni kummius erään lapsen kohdalla oli kauhea riesa, tuli jatkuvaa syyllistämistä jos en käynyt kylässä (kutsujakaan ei kuulunut ja yhteydenpito mun varassa pelkästään) ja vittuilua vähän joka asiasta. Nyt olen katkaissut välit tuohon ikävään perheeseen. Muut kummilapset perheineen ovat mieluisia ja aina ystäviä, vaikken ole kummi parhaasta päästä (vien lahjoja silloin kun nähdään, en muuten).