Onko usko tunneasia vai päätös?

Hylätä synnit ja tunnustaa että Jeesus on Herra ja kuollut minun pahojen tekojeni tähden ristillä. Tämän jälkeen pitää ojentautua sanan mukaan ts. pyrkiä elämään pyhitettyä ja synnitöntä elämää. Muuten ei hyvä heilu koska synti erottaa Jumalasta.

eli täytyy huomata että on syntinen (eli ei kelpaa Jumalalle) ja tarvitsee apua (Jeesukselta, joka pesee pois synnit). Jos sinusta tuntuu ettet saa yhteyttä Jumalaan se johtuu tietenkin siitä että olet syntinen etkä voi päästä Jumalan luo. Sinun täytyy pyytää syntejäsi anteeksi ja ottaa vastaan pelastus ensin.

Uskonto opettaa ensin sinut tuntemaan moraalista syyllisyyden tuntoa. Uskonnolla on myöskin keino vapauttaa sinut tuosta tunteesta.



Se voi olla hiusten värjääminen, musiikin kuuntelu, hymyileminen vastakkaiselle sukupuolelle, nettikeskustelut, tv, hurmostila, hihhulointi jne...listaa voi jatkaa loputtomiin. Sinun on voitava näistä asioista huonosti. Uskovaiset muuten onnistuvat siinä pitemällä aikajaksolla. Lapset ovatkin helppoa saalista uskovaisille. Uskovaisessa perheessä kasvanut lapsi ei opi erottamaan kieroumaa.



Uskonto on siis vallankäyttöä ja usko saa sinut tekemään mitä hulluimpia asioita mistä sinä voit hyvin. Hulluuskin perustelaan sillä, että ne jotka luulevat uskovaisia/uskoa hullutukseksi joutuvat helvettiin ikuisiksi ajoiksi. Tässä astuukin kuvaan pelottelu, kun eväät loppuvat kesken.

(tuttavapiirissä hyvinkin kiihkeää uskovaisuutta) Ensiksi kai pitäisi tajuta olevansa syntinen jotta voisi pyytää sitä anteeksiantoa. Mutta minä olen heikkouksineni mielestäni ihan hyvä ihminen, en ole syyllistynyt pahempiin töppäyksiin tai ilkeyksiin, elämäntapani ovat hyvin nuhteettomat jne. Siis en tavoita Jumalaa koska olen niin syntinen ja tämä etäisyys itsessään on syntini?



Olen siinä mielessä kuten ap, että esim. kirkossa pappia kuunnellessani en tunne mitöön henkilökohtaista kosketusta sanomaan. Uskonnon harjoittaminen oli kouluaikoinakin kuten joku ikävä oppiaine. Ja jotenkin oma vakaumukseni on että ihmisen pitää pyrkiä olemaan rehellinen itselleen, siksi en voi kuulua kirkkoonkaan, koska tämä sanoma on minulle tyhjää puhetta.

" tulla uskoon" . Uskoon tuleminen ei tarkoitua kuitenkaan sitä että yht' äkkiä muutut hihhuliksi tai aivan erilaiseksi. Olet aivan sama ihminen kuin nytkin, mutta saat vain Jumalan siunauksen elämääsi ja monet asiat varmaan muuttuvat paremmiksi.



Voit tehdä päätöksen tulla uskoon. Jos sinusta tuntuu siltä ettet mitenkään voi uskoa, sehän on hölmöä, mutta silti rukoilet ja pyydät Jumalaa muuttamaan suhtautumistasi uskoa kohtaan voit vain sillä päätöksellä ja rukouksella saada aikaan suuren asian! Jumala kuulee rukouksen, vaikka se sinusta tuntuisi hölmöltä, jos vain olet " tosissasi" ja jos vain pyydät niin Jumala tulee elämääsi ja alkaa vaikuttaa, aivan niinkuin toinen teksti sanoi.

Totesin, että kun tää ei toimi, että itse yritän saada tolkkua elämästäni ja ohjailla sitä, niin annetaan se sitten jollekulle muulle - että ole hyvä, jumala, ihan kuka jumala vaan, niin otapa tästä yks vähän käytetty elämä ja tee siitä elämisen väärtti. Minä sitten lupaan, etten potki vastaan vaan teen niinkuin sinusta on oikein.



Ja niin se elämäni sitten otettiin - ja samalla annettiin. Nyt se on elämisen väärtti hyvin monella tavalla. Mutta ehdottomasti koin jumalan läsnäolon vasta kun tein sen päätöksen, sillä se avasi minut sille kokemukselle. Se oli loikkaus tyhjän päälle, eikä ilman sitä voi tuntea kuinka ei putoakaan. (Muistattekos leffan Indiana Jones ja viimeinen ristiretki? ;)

Tuon kanssa joka vastasi sinulle. Jos usko olisi kiinni tunteesta, meistä kovin moni ei olisi uskossa vuodesta toiseen. Tulee niitä vahvoja tunteita/tuntojakin, mutta se päätös on se mikä kantaa silloin kun epäilee. Jeesuksen avulla ja voimasta!

Luin tuon rukouksen ääneen, mutta en ole uskossa sen vuoksi että luin rukouksen! Lasken itseni uskovaksi sitten, kun tunnen sydämessäni aidon tunteen, että tunnen jumalan olemassaolon.



En voi teennäisesti vain alkaa leikkiä uskovaista.



Jos sydämeni on auki, jos olen valmis vastaanottamaan uskon, voisi kuvitella että jumala osaisi sen uskon tunteen ihmisen sisälle heittää (jos kerran on olemassa ja niin suuuuri ja mahtava kuin sanotaan)?





ap

Oletko tehnyt _päätöksen_, että tahdot uskoa ja ottaa vastaan Jumalan ja TAHDOT uskoa Häneen?



Jos vain selaillen luet läpi rukouskia epäusko ja halveksunta sydämessäsi tuskin saat paljonkaan aikaan.

Jos et voi itsellesi mitään ja tahdot eroon epäuskosta ja halveksunnasta niin pyydä Jumala poistamaan ne ja johdattamaan sinut vaikka sellaisen henkilön luoksen jonka kanssa voit keskustella.

Olen sen verran skeptikko, että pidän tuollaista päättämistä tulla uskoon pahimman laatuisena itsesuggestiona, eikä päättämisen jälkeisillä uskon tunteilla ole mitään tekemistä jumalan kanssa. Verrattavissa tähän asiaan nyt esimerkiksi tällainen: päätän alkaa uskoa, että peikkoja on olemassa. Pian tämän jälkeen alan huomata eri puolilla " todisteita" , jotka tukevat ajatuksiani peikkojen olemassaolosta. Jos johonkon haluaa uskoa ja päättää haluta uskoa, siihenhän uskoo, vaikka uskomisen kohde olisi kuinka epäaito hyvänsä.



Siksi tarvitsen tunteen, uskon siemenen ensin sydämeeni, ennenkuin voin uskoa.



ap

Toiselle se voi olla päätös ja toiselle johdatus, kolmas ei huomaakaan kun jo uskoo ja neljäs kokee ihmeen. Ei voi tietää! Tärkeintä on että se löytyy.

Vierailija:

Oletko tehnyt _päätöksen_, että tahdot uskoa ja ottaa vastaan Jumalan ja TAHDOT uskoa Häneen?

Jos vain selaillen luet läpi rukouskia epäusko ja halveksunta sydämessäsi tuskin saat paljonkaan aikaan.

Jos et voi itsellesi mitään ja tahdot eroon epäuskosta ja halveksunnasta niin pyydä Jumala poistamaan ne ja johdattamaan sinut vaikka sellaisen henkilön luoksen jonka kanssa voit keskustella.

Kyllä, olen epäuskoinen. Mutta en halveksu kenenkään uskoa.

Haluaisin olla uskovainen. Olen halunnut sitä aina. Olin lapsena lapsenuskossa, mutta teini-iässä tajusin, että en voi uskoa jumalaan. Siitä lähtien olen koko ajan pitänyt sydämeni auki, joskus rukoillut että jos jumala on olemassa, hän tulisi sydämeeni. Olen lukenut raamattua, jutustellut erilaisten uskovien kanssa, minulla on heitä lähipiirissänikin useita. Jokaisen kerran, kun käyn kirkossa, jokaisen kerran kun luen raamattua, tai juttelen uskovan kanssa, ajatukseni vain kääntyvät enemmän ateistiseen suuntaan.

ap

sunntaan? Mikä siinä tuntuu " uskomattomalta" ? Uskotko että Jessus oli olemssa? Tuntuuko mahdottomalta ajtella, että on Jumala ja taivas ja kaikki ne muut jutut?



Mihin sitten uskot, vai et oiekin tiedä?

Vierailija:

Olen sen verran skeptikko, että pidän tuollaista päättämistä tulla uskoon pahimman laatuisena itsesuggestiona, eikä päättämisen jälkeisillä uskon tunteilla ole mitään tekemistä jumalan kanssa. Verrattavissa tähän asiaan nyt esimerkiksi tällainen: päätän alkaa uskoa, että peikkoja on olemassa. Pian tämän jälkeen alan huomata eri puolilla " todisteita"

Tällainen just minäkin olen. Uskon ihan kaiken tai ainakin pystyn puhumaan itseni uskomaan mitä vaan. Tai olemaan uskomatta.

Tämä jumalajuttu nyt on vaan eri asia. Mulle on ihan sama, miksi se toimii; ehkä itsesuggestio on se, miten jumalani haluaa mua puhutella tai miten sanoma pääsee vihdoin perille. who cares. Jumalalle on ihan sama, miksi teen asiat tietyllä tavalla, kunhan teen sen, mitä tarvis on.

Mutta sen voin sanoa, että kun tein luopumispäätökseni, sain ... no sanotaan sitä nyt sitten siunaukseksi vaikken kristitty olekaan, ja sydämeni avautui - sain lahjan: vastaukset kaikkiin kysymyksiini, niihin vaikeisiin " miksi" -kyssäreihin kuten miksi mulle tapahtui se ja se asia, miksi pitää olla näin eikä noin etc. Aina kun kysyin, tuli vastaus jostain päähäni. Ja nämä olivat siis kysymyksiä, joiden kanssa olin takonut päätä seinään vuosikaudet, joitain miettinyt ihan lapsesta asti. Yhtäkkiä niihin oli loogiset vastaukset, joiden logiikka tuli juuri siitä jumalan ohjauksesta.

Summa summarum: minulla on parempi ja hyödyllisempi elämä, kun avaan itseni jumalani työkaluksi. Ihan sama millä mekaniikalla se homma toimii.

t. 3

Vierailija:

sunntaan? Mikä siinä tuntuu " uskomattomalta" ? Uskotko että Jessus oli olemssa? Tuntuuko mahdottomalta ajtella, että on Jumala ja taivas ja kaikki ne muut jutut?

Mihin sitten uskot, vai et oiekin tiedä?

En tiedä, miksi epäuskoni aina vaan vahvistuu. Vaikka kuinka yritän esim. kirkossa vihkitilaisuudessa puolueettomasti ja avoimin mielin kuunnella papin puheita ja saada niistä itselleni uskoa tulevia asioita, aina käy toisin päin.

Mieleen tulee, että ei.....usko on vain ihmisen keino jaksaa vaikeasti ymmärrettävässä ja julmassa maailmassa. Keino vyöryttää huolet pois omilta harteilta ja selviytyä arjesta.

Maailmankatsomukseni on agnostinen. En kiellä jumalaa, mutta en uskokaan. En usko uudelleensyntymiseen, henkimaailman jurruihin tms. mutta en toisaalta kiellä sitä mahdollisuutta että joku niistäkin voisi olla mahdollista.

ap

Kaivan tämän ketjun huomenna työpäivän jälkeen esille.



Hyvää yötä!



ap

Juamal ei jätä ketään kuka hänet tahtoo vastaanottaa, se on varma juttu.

henkisen tunteen ja vakuuden, ennenkuin olen vakavasti uskonut Jumalaan ja Kristukseen. Se tuli ns. Pyhän Hengen kosketuksena. Usko on minulle vahva tieto asioihin, joita en voi nähdä omin silmin.



Ei kaikki alkanut vain tietoisesta päätöksestä ja rukouksesta, että saisin syntini anteeksi. Minusta se ei ole mikään hokkuspokkus juttu. Se oli prosessi ja välillä hitaan vaikeakin. Ehkä oletkin käynyt vain väärän kirkon kokouksissa. Tutustu vähän kokreettisemmin laajemmin ja ota selvää, niin kuin olet jo tehnyt keskustelemalla omien ystäviesi kanssa.

Luterilainen kirkko ei niitä tarjoile. Mene vaikka Nokia mission tapahtumiin Tampereelle ja anna kaataa itsesi. Minäkin kävin kerran siellä kun olin kamalan ahdistunut. Halusin kokeilla jos heidän rukouksensa tepsisi kun mikään muu ei tuntunut auttavan. En edes uskonut itse kaatuilevani niin kuin " kaikki muut" , mutta kaaduinpa kumminkin. Aika jännä tunne, ja ne minua piinanneet pelot kutistuivat hallittaviksi sen jälkeen. Mutta mitään lisää se ei minun uskooni tuonut, uskoni perustuu Kristuksen sovitustyöhön eikä se tarvitse tunteita tai merkkejä.



Itse uskon " rationaalisesti" . Järkeilen, että opetuslasten oli oikeasti pakko kokea Jeesuksen ylösnousemus, koska he muuttuivat Jeesuksen selän takana lymyilevistä pelkureista rohkeiksi julistajiksi yllättäen juuri silloin kun kaiken olisi pitänyt olla hukassa. Kun luen ylösnousemuskertomuksia Raamatusta, vakuutun että ne ovat totta, ihan siitä huolimatta että ne jonkun mielestä ovat " ristiriitaisia" . Minusta ne eivät kuitenkaan sitä ole, eri näkökulmasta kirjoitettuja vain.

Jatkopäätelmät sille että Jeesus on noussut ylös ovat että a) Hän siis oli se joka sanoi olevansa, Jumalan Poika. Huijari ei olisi ylösnousemukseen pystynyt. b) Jos Jumala on uhrannut poikansa pelastaakseen maailman, hän ei voi antaa työnsä valua hukkaan vaan hänen on jätettävä riittävän hyvät dokumentit asiasta jälkipolville, että hekin voisivat uskoa. Raamattu on ainoa tällainen dokumentti, joten sen on oltava Jumalan puhetta meille.

Sinulla on usko sydämessä - ts. tiedät, että on ulkopuolista johdatusta, puhdasta hyvyyttä ja universaalia rakkautta. Tai sitten sinulla ei ole sitä. Tässä on kysymys tunteesta.



Uskonto valitaan rationaalisin perustein; minkä " lahkon" / suuntauksen oppeja voin ottaa omikseni, mitä luulen tapahtuneen.



Minun mielestäni liian usein varsinainen sydämen usko menetetään, jos liiaksi mielletään usko joksikin sellaiseksi asiaksi, joka on vain uskonnollisen ihmisen etuoikeus.