Muita, joiden lapsella herkistynyt oksennusrefleksi?
Meillä siis 2,5-vuotias pikkukeskosena syntynyt poika, joka kärsii kyseisestä vaivasta. Oksentaa esim. yskiessään, itkiessään tai jos pää kopsahtaa esim. pöydänkulmaan. Iltaisin joskus poika ei saa unta ennen kuin on oksentanut - sen jälkeen nukahtaa heti. Refluksimittaus tehtiin noin vuosi sitten ja siitä raja-arvotulos, kokeiltiin lääkettä, mutta siitä ei apua ollut.
Jos poika juo lehmänmaitoa, hän saattaa oksentaa yhtäkkiä vaikkapa kesken leikkien. Maitoaltistuksessa ei löytynyt maitoallergiaa, mutta lääkärit arvelivat että jokin muu ruoka-aine reagoi maidon kanssa ristiin. Noin vuosi sitten vaihdettiin ruokavaliossa lehmänmaito riisimaitoon (soija- ja kaurajuoma ei käynyt), jolloin aiempi, yllättävä "ilman syytä" oksentelu loppui. Nyt siis jäljellä vain tuo "ärsytyksen" aiheuttama oksentelu sekä pitkillä automatkoilla joskus iskevä pahoinvointi.
Vaiva todella sitoo vanhempia, kun lapsen ei voi antaa oikeastaan ollenkaan itkeä, pienikin flunssa aiheuttaa jatkuvan oksentelun (yskän ja limanerityksen myötä) ja iltaisin pitää nukahtamiseen asti olla niin lähellä, että pienimmästäkin merkistä on valmis tempaisemaan muksun oksentamaan jonnekin muualle kuin sänkyyn. Joka päivä saa siivota vähintään yhdet oksennukset, eikä se ole mikään pieni määrä, vaan lapsi oksentaa usein vatsansa tyhjäksi asti. Rullallinen vessapaperia saattaa mennä helposti yhden oksennuksen siivoamiseen. :(
Onko kenelläkään kokemusta tästä asiasta? Oletteko saaneet jonkin virallisen diagnoosin ja kenties päässeet hakemaan kelalta hoitotukea? Missä iässä vaiva on helpottanut?
Kommentit (11)
Meidän esikoisella on herkkä oksennusrefleksi. Rupesi oksentelemaan enemmän reilun 2v iässä varsinkin nukkumaan mennessä. Sitten tajuttiin että oli yhtäkkiä allergisoitunut mansikalle jota oli puuron kanssa iltapalalla tarjottu. Jätettiin mansikka pois ja oksentelu loppui. Myöhemmin on allergisoitunut monille muillekkin ruoka-aineille ja mausteille sekä sinisessä keijussa olevalle lisäaineelle. Suurimmasta osasta tulee huono olo ja sitten poika raivoaa ja on levoton ja kitunen. Antihistamiini tehoaa nopeasti ja sillä pojan levottomuus ja raivoaminen tällaisissa tilanteissa helpottaa hyvin.
Meillä tälle pojalle on erityisen pahaa kaikki hammastahntat. Sattumalta huomattiin että kerran kun jäi hammastahna antamatta ei poika "kurlannut" illalla limaisena sängyssään vaan nukahti ihan normaalisti. Sittemmin on testattu moneen kertaan asiaa ja aina jos hammastahnaa käytetään niin pojalla on sen jälkeen tosi paljon limaa kurkussa ja jos tahnaa ei käytetä on olo normaali.
Minun korvaani kuulostaa kyllä selkeästi maitoallergialta tuo teidän tilanne (siis jos maito aiheuttaa oksentelua ja sen välttö poistaa limaisuutta ja oksenteleua). Jos poika saa vielä jossain muodossa maitoa (esim. ruokien seassa) niin kokeilisin kyllä parin viikon täydellistä maidottomuutta. Tai sitten soija, kanamuna tai joku muu ruoka-aine aiheuttaa tuota kovaa limaisuutta. Mitä oireita soijamaidosta tai kauramaidosta tuli ?
Jos asia kiinnostaa enemmän niin liity ihmeessä www.histamiini.com sivustolle ja sieltä löydät paljon vertaistukea, reseptejä erikoisruokavalioille jne.
Tsemppiä, toivottavasti löydätte apua tilanteeseenne.
t. Kolmen allergisen lapsen äiti
mutta ei puoliksikaan noin pahaa. Loppui siinä vaiheessa, kun vaihdettiin kevytmaito rasvattomaan, niin hullulta kuin se kuulostaakin.
Voimia teille!
Meillä siis poikaa on tutkittu asian suhteen jo pitkään, ongelma alkoi siinä vaiheessa kun tuli kiinteät ruoat kuvioihin. Lääkärit on vaan sanoneet, että alkuvaiheen hengityskonehoito aiheuttaa joillekin sen, että oksennusrefleksi herkistyy. Nyt mennyt pitkään ettei ole ollut mitään sen kummempaa puhetta asiasta lääkäreiden kanssa, kun siihen on ikään kuin turtunut.
Ja siis alkuun kokeiltiin täyttä maidottomuutta, mutta sitten vähitellen lisättiin hapanmaitotuotteet ja juustot mukaan, eikä se lisännyt oksentelua. Oksentaa vain jos saa maitoa PALJON kerralla, eli siis käytännössä juo sitä (ja leipäjuusto tekee jostain syystä myös). Silloin maito tulee sulamattomina paakkuina ulos, joten helppo erottaa allergiaoksennus muusta.
Lapselle tehty altistukset, allergiatestit yms.
Toisilla se refleksi nyt vain on herkempi, kuin toisilla. Itsellänikin on herkässä, enkä ole allerginen tmv.
On aika tavallista, että sairaana ollessa pienet lapset yskiessään oksentavat limaa.
On aika tavallista, että sairaana ollessa pienet lapset yskiessään oksentavat limaa.
Toki tämän tiedän, onhan meillä nyt muitakin lapsia, mutta kun flunssassa koko mahan sisältö tyhjenee täydellisesti ja kuivuminen ei ole kaukana. Ja kun poika-reppana vain yökkii ja yökkii eikä enää tule mitään. :( Flunssa-aikaan elämä on sitä, että antaa pojalle juotavaa ja samaan aikaan suunnilleen vati kädessä odottaa milloin pitää syöksyä minimoimaan oksennussotkua. Kauheaa se on. Ennenkaikkea lapselle, mutta myös meille vanhemmille!
Poika on nyt reilu 3-vuotias. Alkanut parin kuukauden sisällä oksentelemaan mahan tyhjäksi. Tautia ei voi olla kun muille se ei tartu ja tulee aina parin viikon sisällä uudestaan. Oksentaa tosiaankin mahan monta kertaa tyhjäksi.
Onko tosiaan niin että sulamaton maito tulee ulos ihan suurina paakkuina Pojallani usein oksennuksen seassa hyvinkin isoja palasia.
Silloin kun korvikkeeseen vaihdettiin niin reagoi iholla voimakkaasti. Ja taas kun yritettiin vaihtaa korvikkeesta normaali maitoon niin reagoi. Saatiin kuitenki oireet häviämään laktoosikuurin avulla.. Nyt kahden vuoden jälkeen oirehtii..
Pojallamme on myös hyvin kuiva iho..(atooppista)
pienikin yskäisy saattaa tupda kaiken kahassa olevan ylös. Hän on 6v eikä koskaan ole pystynyt vielä oksentamatta ottamaan suun kautta lääkkeitä. Pienikin paha haju saa yökkimään ja joskus jopa oksentamaan. En tiedä onko samaa kuin teillä mutta herkässä on. Allergioita ei ole.
mutta ei puoliksikaan noin pahaa. Loppui siinä vaiheessa, kun vaihdettiin kevytmaito rasvattomaan, niin hullulta kuin se kuulostaakin.
Voimia teille!
Että tällaista on ollut muillakin... Meillä kävi juuri noin.
Kuopuksella oli samanlaista vaivaa myös, mutta hävisi ihan vain maidon jättämisellä pois ruokavaliosta. Toivottavasti teille löytyy apu jostain!
Ihan vauvasta lähtien maidot tuli kaaressa pihalle. 2-vuotiaaksi saakka oksensi ainakin kerran päivässä ruoat. On yritetty pieniä määriä kerralla ja lääkäri tutkinut mutta ei mitään. Kävimme jopa lastenkliniikalla vatsaultrassa jos vatsassa olisi jotain joka pistää sattumaan vatsaan. Verikokeet ym. kokeita otettiin ja ei niissäkään mitään ollut.
Nyt tyttö on 8-vuotta ja osaa keräillä hyvin jos paha olo tulee ja harvoin enää oksentelee. Meilläkin tyttö on aina oksentanyt jos itkee kovasti tai yskii. Tätä sattuu välillä vieläkin.
Siinä toivossa että joku kohtalotoveri löytyy...