Olen näkymätön

Miksi ajattelet niin?

Maailma ei juuri muuttuisi, vaikka en olisikaan elossa. Näyn lähinnä vain täällä av:lla. Häpeän itseäni. En edes halua näkyä.

Käytsä kattelee miesten saunassa miten isot kullit niillä on? Kosketteletko niitä? Miten miehet reagoi niihin kosketuksiin? Oletko ryöstänyt pankkia käyttäen kykyäsi? Kiinnostaa kuulla, kerro ihmeessä lisää! Pöljä...

Vaikka kykyjä olisi enempään, pysyn sivussa ja taustalla, koska "eihän ihmisen pidä tehdä itsestään numeroa". Voi kun pääsisin irti tästä pääni sisällä olevasta näkymättömyydestäni.



toinen näkymätön

Siskoni ajattelee olevansa näkymätön, on joskus sivumennen sanonut samalla tavalla, että kukaan ei edes huomaisi vaikka häntä ei olisi. Tämä ei kuitenkaan tosiaankaan pidä paikkaansa! Vaikka siskoni on hiljainen ja ns. erakkoluonne, on hän minulle äärimmäisen tärkeä ja rakas! Olisi hirveää jos häntä ei olisi. Uskon että te "näkymättömät" olette myös yhtä tärkeitä läheisillenne. Oletteko yrittäneet aktiivisesti pitää yllä sosiaalisia suhteita/tuoda ajatuksianne esille?

Siskoni ajattelee olevansa näkymätön, on joskus sivumennen sanonut samalla tavalla, että kukaan ei edes huomaisi vaikka häntä ei olisi. Tämä ei kuitenkaan tosiaankaan pidä paikkaansa! Vaikka siskoni on hiljainen ja ns. erakkoluonne, on hän minulle äärimmäisen tärkeä ja rakas! Olisi hirveää jos häntä ei olisi. Uskon että te "näkymättömät" olette myös yhtä tärkeitä läheisillenne. Oletteko yrittäneet aktiivisesti pitää yllä sosiaalisia suhteita/tuoda ajatuksianne esille?

Tietysti olen tärkeä läheisilleni ja läheiset ovat tärkeitä minulle. Mutta ajatus siitä, että olen vain pisara meressä, jonka kadotessa muut täyttävät kolon hetkessä, on istutettu syvään. Sinänsä huvittavaa, että varmasti ihmiset ympärilläni eivät voi kuvitella minun pitävän itseäni näkymättömänä, itse vain oletan, ettei kukaan kiinnitä minunn huomiota, kun olen melko tavallinen, enkä tuo itseäni esiin. Tuntuu, ettei kukaan edes oikeasti tunne oikeaa minua, eikä kyllä ole kiinnostunutkaan tuntemaan, se vähä mikä näkyy, riittää.

Se toinen näkymätön

silloin, kun haetaan sopivaa syyllistä tai syntipukkia?

Hei



Minä olen myös yksi näkymättömään kansaan kuuluvia. Kasvatuksen tuloksena varmaan minullakin. Masennuin jo hyvin nuorena ja jouduin/pääsin hoitoon ja terapiaan. Joskus koin olleeni onnekas, kun pääsin terapiaan, jossa asiani olivat edes hetkellisesti jollekin niin tärkeitä, että käytti aikaansa minuun ja asioideni kuunteluun ja miettimiseen. Se tuntui hienolta. Muuta hienoa asiassa ei sitten ollutkaan. Olisipa saanut näkyvyyttä jossain ihan muualla, kuin psykiatrisissa hoitosysteemeissä.



Ei katkera, mutta kuitenkin...

silloin, kun haetaan sopivaa syyllistä tai syntipukkia?

Minä olen näkyvä silloin, kun haetaan työpaikkakiusattua tms. yhteistä pahan olon purkamiskohdetta.

voih kumpa voisinkin sanoa jotain piristävää,mutta ei itsekin kuulun tähän näkymättömien heimoon....Ei oo frendejä ja HYVIN harva tietää kuka mä oikeesti oon.Voisin melkein väittää et perheen ulkopuolelta ei kukaan eikä niitä tunnu kiinnostavankaan! En ymmärrä miks joidenkin pitää aina jäädä yksin? onko kaikilla muilla muka niin paljon ystäviä että ei edes halua tutustua uusiin ihmisiin hmm... enpä usko,kavereita ei koskaan voi olla liikaa! Tai ehkä mä sit vaan oon niin luotaantyöntävä ihminen et ei kukaan haluu mun kaa jutella :(  Sen ymmärrän kyllä ihan täysin et kaikista ei voi tulla kavereita eikä kaikista voi pitää mut kaikkien kans on tultava toimeen (tää siis mun mielipide) :)))) mut se vaan ei mahdu mun pikkiriikkisiin aivoihin et miksei voi ensin tutustuu ihmiseen ennenkö päättää et ei haluu sen henkilön (täs tapaukses mun) kanssa kaveerata vaan heti pitää lynkata!!! siis oikeesti tuoko jonkun lyttääminen joillekkin ihan oikeasti hyvää mieltä jos näin on niin multa loppuu sanat tähän paikkaan....

Mä olen välillä erehtynyt näkyviin ja sosiaaliseksi, mutta se alkaa myöhemmin kaduttaa ja haluan vajota maan alle. olenkin haihtunut ihmisten elämistä kuin savuna ilmaan.

 Millainen kasvatus sinulla 5 sitten oli?

Olin näkymätön - ja kiusattukin vuosikausia, kunnes tajusin, että tuon sosiaalisuuden voi opetella ihan puhtaasti kopioimalla suositumpia ihmisiä. Kiinnostu samoista asioista edes näennäisesti, puhu samoista asioista, samalla tavalla, ja asiat alkavat pikkuhiljaa muuttua paremmaksi.

Älä ajattele/puhu itsestäsi koskaan alentuvaan tai negatiiviseen sävyyn, etsi kaikesta ja kaikista jotain positiivista. Jättäydy sivuun negatiivisista keskusteluista. Hymyile tavatessasi ihmisiä, vaikka siltä ei tuntuisikaan. Ei mitään tekoirvistystä, mutta edes pieni merkki siitä, että ihan ok päivä menossa.

Jos olet hiljainen, mieti etukäteen pieniä positiivisia juttuja, joista voit voit vaihtaa tarpeen tullen pari sanaa kenen tahansa kanssa.

14, minusta tuo tuntuisi pinnalliselta jos en saisi ihmisiin todellista yhteyttä small talkilla.

Minusta on ihanaa olla pisa meressä, osa elämänvirtaa, eikä mitenkään erityinen, vaikkakin ainutlaatuinen, kuten kaikki muutkin. En halua olla esillä, en halua että minut tunnetaan liian hyvin. Läheisille, rakkaille ihmisille olen avoin, heitä on vain muutama. Muut saavat minusta vain ystävällisen hymyn, mukavan työkaverin, mutta ei sen enempää. En kerro itsestäni mitään muuta, kuin sellaisia pieniä merkityksettömiä paloja arjesta...

En ymmärrä, miksi nykyään niin moni haluaa olla julkkis tai muutenkin tuoda yksityiselämänsä ja pohdintansa julkisiksi.

15, olet oikeassa viestini suhteen. Mutta jostain on pakko aloittaa ja small talk on osittain "itsensä mainostamista" ja se kannattaa osata. Pystyt lyhyessä ajassa luomaan mielikuvan (valheellisenkin) siitä, minkälainen olet. Small talkin opettelu vaatii töitä, jouduin opettelemaan sen itse vaikeimman kautta, sillä olen ollut hyvin ujo aikuisikään asti.

Samoin opettelin kaikki monimutkaisemmat sosiaaliset tilanteet (juuri tältä se tuntui aluksi, vaikealta ihmispeliltä, jonka säännöt ovat kaikille muille itsestäänselvät, mutta josta itse ei ymmärrä mitään). Älkää naurako, mutta esimerkiksi yliopistossa kurssikaveri ehdotti että voisi kävellä samaa matkaa kanssani junalle. Säikähdin niin paljon, että jouduin keksimään tekosyyn etten voikaan mennä.

Tajusin joskus, että näin ei voi jatkua ja ahdistavan ja pitkällisen harjoittelun tuloksena olen nykyään ns. sosiaalinen ihminen. Jopa pidetty.

Jos kertoisin taustoistani uusille tuttavuuksille, niin en usko, että monikaan pitäisi totena.

Toivottavasti tämä valaa uskoa edes yhteen ihmiseen, joka ei yksinäisyydestään nauti.

Työ on kova, mutta se on mahdollista jos annat itsellesi mahdollisuuden.

Hyvä 16! Minuakin ahdistaa paljastelu.. ennen ajattelin, että se on oman alemmuudentunnon merkki ja että pitäisi väkisin alkaa avautua. Kokeilinkin sitä, mutta ei se sopinut minulle enkä saanutkaan siitä mitään. Olen palannut luolaani... mutta olen itse itselleni rehellinen ja avoin, en salaa itseltäni tunteitani ja se on parantanut oloani.

14/17, ehkä kysymys onkin siitä, nauttiiko yksinäisyydestä vai ei.. Miten aloittaa mielikuvan luominen? Onnistuuko vanhoille tutuille esiintulo "uutena", jos on heidät jo kerran jättänyt taakseen ja ehkä jotenkin menettänyt kasvonsa?

14/17 täällä. Aloitin mielikuvan luomisen siitä, että aloin keksiä itsestäni hyviä asioita. Tai pikemminkin muistella, pyrin aktiivsesti unohtamaan kaikki kauheudet ja huonot kokemukset. Laitoin ne omaan pieneen nurkkaansa. Itseensä on pakko pystyä suhtautumaan hyvin, siitä kaikki lähti.

Jännittämisessä auttoi se, kun päätin tehdä jännittämisennätyksiä. Päätin täristä ja hikoilla luokan edessä enemmän kuin kukaan koskaan, tällä sain siihen kauhuun vähän positiivista puolta mukaan.

Muuten ympäröin itseni mukavilla asioilla, hauskoilla elokuvilla ja kirjoilla, tarkkailin mukavia ihmisiä. Niistä kertyy pikkuhiljaa varastoon tarinoita ja toimintatapoja ja vaikka niitä ei ensi alkuun uskallakaan missään käyttää, niin jossain vaiheessa sekin aika koitti.

Varovaisena ihmisena mietin juttuja, joihin ei kuulunutkaan kaikkien reagoida. Yksikin virne olisi ollut positiivinen juttu, reaktioiden puute taas kuulijoiden tyhmyyttä. Tällaisesta se lähti.

Vanhoille tutuille esiintulo "uutena" menee hyvin. Usko tai älä, mutta asiat, jotka ovat omassa päässä talonkokoisia, ovat pääsääntöisesti muille joko olemattomia tai mitättömiä :D