Miksi vaunuissa olisi hyvä olla yksi tai kaksi kääntyvää etupyörää?
Entäs heittoaisa (siis se työntösuunnan vaihto "vauhdissa"), onko tarpeen?
Mitä hyviä puolia sinun vaunuissa oli ja mitä jäit kaipaamaan?
10 v. sitten kun ostin esikoiselle vaunuja, oli vain työntöaisan korkeuden säätö ja ilmakumirenkaat=D
Nyt en enää osaa edes vaunuja... niin hirveästi on kaikkea hilavitkutinta!
Neuvoja siis taas tulevaan=)
Kommentit (31)
saa vaihtaa työnsuuntaa esim. tuulen/lumisateen takia tai lapsen mielen mukaan haluaako katsella työntäjää vai maisemia. Kääntyvistä etupyöristä en taas pidä on usein pienemmät kuin tavalliset joka vaikeuttaa lumessa kulkua.
Jos on aikomusliikkua vaunujen kanssa kaupoissa. Meillä on siihen tarkoitukseen matkarattaat, joten kääntyvät etupyörät ei meille olleet tarpeen.
Heittoaisaakaan en ole kokenut tarvitsevani näiden kolmen vuoden aikana kun olen yhdistelmiäni käyttänyt. Heittoaisa olisi leventänyt vaunun runko-osaa ja halusin mahdollisimman kapeat rattaat. Muuten voisikin olla näppärä juurikin jos aurinko paistaa silmiin tai tuulee. Nyt olen vauvalle aina vain heittänyt harson eteen tai hieman kääntänyt vaunujen kulmaa. Muutaman kerran ollan hetken matkaa vetänyt rattaita perässäni. Ihan hyvin ollaan pärjätty niinkin.
super kätevät käyttää ja kulkee kyllä lumessa ihan siinä missä muutkin. Heittoaisaa en ole kaivannut, ihan yhtä helppoa on ollut kääntää ratasistuin toisinpäin jos tarve vaatinut.
etupyöriä en ole kaivannut. Kaupoissa ne helpottavat, mutta sitä varten meillä on matkarattaat, mutta kyllä noita vaunujakin on ihan helposti mun mielestä käännellyt kaupoissa. Eli kääntyviä etupyöriä en ole kaivannut yhdistelmävaunuihin. Lumessa, sohjossa ja sorateillä pienistä renkaista, joita kääntyvät yleensä ovat, niistä on usein enemmän haittaa kuin hyötyä.
Heittoaisasta sen sijaan en luopuisi. Isomman lapsen kanssa on ollut kiva saada lapsi välillä nenä menosuuntaan, kun jossain vaiheessa lapsi yritti koko ajan roikkua reunalta, jotta näkisi minne mennään. Ja toki lisäksi tuulen, sateen ja auringon mukaan on toisinaan tullut suuntaa vaihdeltua. Tykkään kuitenkin noista yhdistelmistä enemmän kuin pelkistä rattaista, varsinkin vieraammassa paikassa isompikin lapsi haluaa välillä nähdä äitiä enemmän, joten saa taas kasvot itseensä päin.
Lisäksi heittoaisan saa hyvin siirrettyä pois tieltä esim. ahtaissa hisseissä. Meillä pelkkä aisan kääntäminen ei edes riittäisi, jotta vaunujen kanssa mahtuisi hissiin. Vaikka itse ei asuisi hissitalossa, ahtaita hissejä voi tulla vastaan kaupoissa, kavereilla ja asioilla kulkiessa.
KÄÄNTYVÄT PYÖRÄT ovat loistavat hyvällä alustalla ja pienissä tiloissa, kuten kaupungien (sulilla/hyvin auratuilla) kaduilla ja liikkeissä. Mutta kauheat esi loskassa, ohjaavat ja vetävät vaunuja minne sattuu. Saahan ne lukittua, mutta kieppuvat silti enemmän kuin vakituisesti täysin paikoillaan olevat renkaat.
PERUSPYÖRILLÄ varustetut olivat jämäkämmän oloidet ja paljon paremmat loskakelillä sekä hiekkateillä. Tietenkään eivät sitten niin ketterät kapeissa kadunkulmissa tai sisätiloissa. Maaseudulle ja talvisäähän sopii paremmin muutenkin rungoltaan jämäkät vaunut, kaupungissa ja sisällä pärjää heppoisemmillakin (kevyemmillä) vaunuilla.
Kannattaa miettiä millaisessa maastossa ja missä tilanteissa vaunuja käyttää eniten ja sitten kysellä liikkeistä/käyttäjiltä minkä tyyppiset renkaat juuri haluamaasi käyttöön sopivat.
HEITTOAISA on kätevä etenkin yhdistelmävaunuissa (joissa on sama pohja niin makuu- kuin istuma-ajan eli pikkuvauvalle vain lisätään istuinosaan makuukoppa). Koska (tästä on tutkimuksiakin) pikkuvauvan on parempi olla kasvot työtäjään päin, isompi, istuva lapsi taas näkee paremmin jos on kasvot kulkusuuntaan. Heittoaisa mahdollistaa myös lapsen kääntämisen aina selkä tuulta/lumisadetta/aurinkoa vasten eli lapsen saa suojattua näissä paremmin. Mutta tuon ominaisuuden tarpeellisuus vähenee iän mittaan. Oletko hankkimassa vaunuja vastasyntyneelle pitkäaikaiseksi vai jo isommalle lapselle?
Noiden lisäksi kannattaa katsoa kuomun suojaavuutta. Meillä toisissa rattaissa sai kuomun taitettua lähes täysin peittäväksi myös selkänojan ollessa alhaalla (lapsen nukkuessa siis). Toisissa nukkuma-asennossa kuomun reuna jäi todella vajaaksi, sinne keskelle ylös, eli ei suojannut esim edes kasvoja auringolta kuin vain ihan keskipäivällä ja sadesuojan jalkapeite ei yltänyt samaan linjaan kuomun kanssa joten lasta ei pystynyt suojaamaan täysin sateelta. Kuomu kannattaa ehdottomasti tarkistaa selkänojan eri asennoissa.
Ja jos käytte kaupassa/kerhoissa/neuvoloissa rattailla kannattaa hankkia sellaiset joissa on hyvä tavaratila.
Kiitoksia vastauksista=)
Näyttäisi siltä, että kääntyvistä etupyöristä ei pidetä, koska ne liikkuvat huonosti lumessa ja sohjossa yms. Itse olen katsellut vaunuja, joissa on siis isot kääntyvät etupyörät (saa lukittua), siis ihan samanlaiset kuin se toinenkin rengaspari, mutta vain kääntyvällä mekanismilla.
Eikös ne isot pyörät kulje ihan hyvin lumessa yms., vaikka olisivatkin kääntyvät? Kokemuksia.
Heittoaisa siis voisi olla ihan hyväkin juttu... meillä ei ole niinkään rajoituksia rungon leveyden kanssa.
Mitä muita hyviä ominaisuuksia löytyy?
ap.
muuallakin kuin kaupoissa. Kääntyvät kevyemmin, joten helpommat esim. ruuhkassa västellä ihmisiä. Maalla tälle ei niinkään tarvetta.
Kääntyvät etupöyrät saa yleensä lukittua, jolloin myös lumessa/epätasaisella maalla kulkeminen onnistuu.
Vastasyntyneelle olemme hankkimassa.
Niin ja ihan perus-asfalttiteillä liikutaan... ei siis millään sora-/hiekkateillä=)
missä vaunuissa kääntyvät tavallisen kokoiset renkaat? Sellaiset nimittäin olisi kätevät en ole vain törmännyt.
Näyttäisi siltä, että kääntyvistä etupyöristä ei pidetä, koska ne liikkuvat huonosti lumessa ja sohjossa yms. Itse olen katsellut vaunuja, joissa on siis isot kääntyvät etupyörät (saa lukittua), siis ihan samanlaiset kuin se toinenkin rengaspari, mutta vain kääntyvällä mekanismilla.
ap.
Meillä nuo kääntyvät etupyörät olivat ihan yhtä isot (halkaisia 25-30cm) kuin takapyörätkin ja lisäksi lukittavat mutta ovat silti selkeästi huonommat lumessa kuin vanhojen vaunujen tavalliset pyörät.
Näyttäisi siltä, että kääntyvistä etupyöristä ei pidetä, koska ne liikkuvat huonosti lumessa ja sohjossa yms. Itse olen katsellut vaunuja, joissa on siis isot kääntyvät etupyörät (saa lukittua), siis ihan samanlaiset kuin se toinenkin rengaspari, mutta vain kääntyvällä mekanismilla.
ap.
Meillä nuo kääntyvät etupyörät olivat ihan yhtä isot (halkaisia 25-30cm) kuin takapyörätkin ja lisäksi lukittavat mutta ovat silti selkeästi huonommat lumessa kuin vanhojen vaunujen tavalliset pyörät.
Vastasyntyneelle olemme hankkimassa.
Niin ja ihan perus-asfalttiteillä liikutaan... ei siis millään sora-/hiekkateillä=)
Minun kokemuksellani vain ydinkeskustojen (turku ja Hämeenlinna) jalkakäytävät aurataan niin hyvin että kääntyvät etupyörät ovat toimineet moitteettomasti lumellakin. Esim autotienreunaa kuljettessa reunassa on usein vähän höhhöä lunta joka on vaikeaa kääntyvillä etupyörillä ja ohjaa vaunuja keskemmälle tietä (jos tien puoleiset pyörät paremmin auratulla alueella) tai jos reuna viettää niin vaunut ohjatuvat alaspäin.
Eli kesällä sanoisin kaikille asfalttiteille että kääntyvät etupyörät mutta talvella useimmille jämäkät peruspyörät.
6
Taidan miettiä sitä kääntyvien pyörien tarpeellisuutta vielä näiden viestien perusteella=)
Meillä on kyllä aina hyvin auratut tiet, mutta ei ole kivaa, jos ne pyörät ohjautuvat lumessa. Esim. tämmöisenä talvena taitaa olla hyvinkin auratut tiet välillä melko lumisia;)
Toisaalta kokeilin semmoisia kääntyvillä pyörillä olevia renkaita kaupassa, ja ne tuntuivat todella näppäriltä, hmmmm!
Niin ja edelleen kaipailen muitakin hyviä omionaisuuksia tai ominaisuuksia, joita ei tarvitse juurikaan=)
ap
Tavalliset on paljon kätevämmät ja jykevämmät näillä keleillä. Mutta heittoaisaa olen monesti kaivannut, ettei tarvisi vetää viimassa vaunuja perässään.
Nykyään ei taida paljon metallikoreja enää olla? Siksi ostin käytettynä. Inhoan niitä kangaskoreja, joihin ensinnäkään ei mahdu kahta täyttä kauppakassia ja lisäksi keräävät kaiken moskan ja kuran.
http://www.vaunula.fi/carena_double_swing.htm
Myydään myös yhden lapsen mallina, käsittääkseni aika kapea ja kolmipyöräinen ratas mutta renkaat on varmaan samat(?).
Tässä ei heittoaisaa, ei aisan säätökorkeutta, kuomu huono (makuuasennossa rattaina suojaa onnettomasti ja makuukopassa suojaa aina onnettomasti, monta kertaa lapset kastuneet sadesuojasta huolimatta ja vauva vilustunutkin tästä syystä), istuinosa ja makuukoppa täysin erilliset. Kaksi vuotta rankkaa käyttöä eikä niitä voi enää myydä eteenpäin, eli eivät hirveän pitkäikäiset. Jarru meni rikki jo vuodessa. Kohtuu heppoisen tuntuiset eli hyvät kaupungissa mutta en suosittelisi maaseudulle. Ei minkäänlaista jousitusta eli kaikki töyssyt töksyy lapseen.
Plussaa tosi ketterät, hyvät tavarakorit, halvat (ainakin tuplaversiona niin halvat etä sanon kuitenkin hinta-laatusuhteen olevan loistava). Sisarusrattaina suosittelen (mm täysin erilliset istuimet+kuomut molemmilla lapsilla ja molemmat puolet saa valita rattaaksi tai kopaksi toisesta puolesta riippumatta). Mutta jos yhden lapsen versio samanlainen ominaisuuksiltaan niin sitä en itse ostaisi. Jos tarvitsisin halvat sisarusrattaat ostaisin ehdottomasti tällaiset uudelleen. Ja voisin ehkä ostaa nämä vaikka hinnalla ei olisi väliä. Mutta siis vain noiden sisarratasominaisuuksien takia. Tarvitset ilmeisesti vaunuja vain yhdelle lapselle?
Vertailukohteena minulla tämä
http://verkkokauppa.babystyle.fi/products/view/1955/pl
Swingit siis olivat käytössä yhdellä lapsella eikä minulla ole niistä muuta pahaa sanottavaa kuin hinta ja jatkuvasti rikkoutuneet renkaat (mahtaisiko saada muuna versiona kuin ilmakumirenkailla?). Ihanat. Tosin ydinkeskustassa olisivat ehkä aavistus könköt.
Mutta aivan upea jousitus! Heittoaisa, hyvä selkänoja, säädettävä asiakorkeus, hyvät pyörät ja jämäkkä olemus eli kulkivat kelissä kuin kelissä. Hyvä kuomu, kaikki loistavaa paisti tietty jos haluaa nuo kääntyvät pyörät. Mikään ei koskaan hajonnut tai tuntunut edes toimivan huonosti (paitsi nuo pyörän kumit). Jos varaa kalliisiin vaunuihin, suosittelen.
6
Ohjautuukohan sekin lumessa "raiteiltaan"? Vai onko kolmipyöräiset muuten kiikkeriä?
Ap.
HEITTOAISA on kätevä etenkin yhdistelmävaunuissa (joissa on sama pohja niin makuu- kuin istuma-ajan eli pikkuvauvalle vain lisätään istuinosaan makuukoppa). Koska (tästä on tutkimuksiakin) pikkuvauvan on parempi olla kasvot työtäjään päin, isompi, istuva lapsi taas näkee paremmin jos on kasvot kulkusuuntaan.
Meillä ei ole heittoaisaa, mutta sekä ratas- että koppaosan saa laitettua runkoon kumminpäin vain. Näin ainakin Emmaljungissa.
Tavalliset on paljon kätevämmät ja jykevämmät näillä keleillä. Mutta heittoaisaa olen monesti kaivannut, ettei tarvisi vetää viimassa vaunuja perässään.
Nykyään ei taida paljon metallikoreja enää olla? Siksi ostin käytettynä. Inhoan niitä kangaskoreja, joihin ensinnäkään ei mahdu kahta täyttä kauppakassia ja lisäksi keräävät kaiken moskan ja kuran.
Seuraaviin rattaisiini (yhdelle lapselle) ei enää tule kääntyviä etupyöriä mutta tulee heittoaisa. Ja molemmassa vaunuissani on ollut kangaskorit ja ne ovat todellakin huonot. Kevyet joo, mutta eivät kestä. Eli jos käytät koria ja saat valittua materiaalin, suosittelen metallista koria!
6
HEITTOAISA on kätevä etenkin yhdistelmävaunuissa (joissa on sama pohja niin makuu- kuin istuma-ajan eli pikkuvauvalle vain lisätään istuinosaan makuukoppa). Koska (tästä on tutkimuksiakin) pikkuvauvan on parempi olla kasvot työtäjään päin, isompi, istuva lapsi taas näkee paremmin jos on kasvot kulkusuuntaan.
Meillä ei ole heittoaisaa, mutta sekä ratas- että koppaosan saa laitettua runkoon kumminpäin vain. Näin ainakin Emmaljungissa.
Mutta vaihdatko lasta reissussa istuimineen päivineen toisin päin jos haluat esim tuulen tai auringon takia muuttaa kasvojen suuntaa?
Emme liiku julkisilla, mutta autoon vaunut pitää saada... eli suht helposti kasattavat tulisi olla.
Olenkin nyt ruvennut katselemaan kolmipyöräsiä... on paljon ihania jo löytynyt ja yhdet todella edullisetkin=)