Miehen kanssa ruokakaupassa kuluu kolme kertaa enemmän rahaa kuin itsekseni
Että pännii käydä tuon tuhlaajapojan kanssa kaupassa. Pitää saada suolapähkinää ja sipsiä ja vähän olutta ja sitä sun tätä turhaa ja vähän heräteostoksia päälle. Mies kun ostelee, ei hintaa mietitä. Taas hujahti 70 euroa ruokakauppaan, on se kumma kun minä saan alle 30 euron perusostokset, jos yksinäni olen kaupassa.
Ja sitten makselee korkojen kanssa puhelinlaskujaan, kun ei ole varaa laskuja hoitaa. Yhteisiä asioita en enää edes kuvittele sen hoitavan.
Vituttaa, että mies on tuhlannut meidän yhteistä omaisuutta yrityspelleilyynsä. Ei sillä ole koskaan rahat lompakossa pysyneet ja mielellään on pistänyt minunkin rahani menemään, johonkin tosi tärkeään aina.
Enää en edes kerro miehelle, onko minulla rahaa tilillä ja paljonko. Jos saisin lottovoiton, pimittäisin sen jollain konstilla.
Kommentit (9)
Tai tee kauppalista ennen kauppaanmenoa ja sano, että tämän mukaan edetään, ei mitään ylimääräisiä - eli vähän kuin lapsen kanssa, ja kieltämättä lapsenomaiselta rahankäyttäjältä miehesi kuulostaa.
miehellä menee enemmän rahaa kuin mulla, kävi se sitten yksin tai mun kanssa kaupassa. Mutta omatpahan ovat rahansa, kyllä meillä laskut maksetaan ajallaan ym.
Silti ärsyttää että mies ei selviä kotimatkaa marketista joka on 15 km kotoa, ostamatta sieltä matkaevääksi proteiinipatukkaa ja limua. Miehellä menee helposti joku 70-90 euroa kauppaan (siis isoon markettiin) kun mä selviän 20-30 eurolla.
mutta kylläkin erittäin tuhlailevainen ja raha-asioissa leväperäinen (esim. ei vaivaudu maksamaan laskujaan vaikka olisi rahaakin, ihan vaan kun ei huvita) mies. Mä en mitenkään voisi olla sen kanssa naimisissa jos meillä olisi yhteiset rahat.
Taloustili on yhteinen, ja hillitäkseni miehen älytöntä törsäystä mä huolehdin melkein kaikista ruokaostoksista ja aivan kaikista lasten vaate- ja tavaraostoksista. Jos mies menee kauppaan, se ostaa kaiken palvelutiskistä valmiina, perunamuusia myöten. Tietysti se SAA käyttää yhteistä taloustiliä, en mä nyt voi sitä kieltämäänkään ruveta, mutta yritän vähentää sen tarvetta siihen.
kuluu vähemmän rahaa jos kaupassa käy yksi ihminen. Jos miehesi menisi yksin kauppaan, lasku olisi pienempi.
ja jos tilanne olisi toisinpäin, sinä persaukisena "yrittäjänä"? itkisit täällä, miten miehesi on sika, kun laittaa sinut maksamaan oman laskusi vaikkei rahaa edes ole ja tiedät hänellä sitä olevan.
on se hienoa huomata miten ihmiset kunnioittaa toisiaan parisuhteessa. niin ylä kuin alamäessäkin...mielummin ylämäessä...
mielestäni siihen ei vaikuta yhtään se, kuinka monta ihmistä ostoksia on tekemässä. Mies hassaa rahaa turhuuksiin, se ainakin on tullut selväksi vuosien varrella. Silloin kun vielä oli oikeissa töissä ja sai palkkaa, niin aivan sama vaikka olisi ostanut kilokaupalla suolapähkinöitä päivittäin. Mutta mulla ois muutakin käyttöä omille rahoilleni, kuin kaikenmaailman snäksit ja sipsit, esim. voisin maksaa niitä yhteisiä laskuja.
Ja mulle alkaa vähitellen tämä vastamäki riittää. Kun ei näköjään tässä vastamäessä työnnä kärryjä lujempaa muut kuin minä. Mies vaan voivottelee ja leikkii yrittäjää, eikä taaskaan pysty kohtaamaan ikäviä tosiasioita.
ap
kuluu vähemmän rahaa jos kaupassa käy yksi ihminen. Jos miehesi menisi yksin kauppaan, lasku olisi pienempi.
Sama täällä kuin alkuperäisellä. Rahaa menee rutosti kaupassa kun on miehen kanssa. Jos siellä tilillä ei satu vielä paljoo olemaankaan, niin sekin harmittaa sitten.
Elämä maksaa. Kerran eletään niin pitää n auttia eikä laskea joka senttiä
anna miehes ostaa suolapähkinöitä
Laskin kuitista, että kaikki se turha mössö teki yhteensä n. 27 euroa. Se raha n. kolme kertaa kuussa tekee jo lähes 100 euroa/kk. Ois käyttöä sille, ois todellakin.